MITÄ MIELTÄ

Olen useasti miettinyt, että pitääkö ihmisen kuulua johonkin ortodoksiseen seurakuntaan ollakseen orotodoksinen uskovainen. Mielestäni ortodoksi voi olla omalla tahollaan kuulumatta seurakuntaan. Voinhan minä mennä kirkkoon ja sytyttää tuohuksia sekä tehdä hartaasti ristinmerkkiä ja rukoilla. Nykyisin ortodoksisissa Jumalanpalveluksissa on käsittääkseni paljon seurakuntiin tai kirkkoon kuulumattomia tosi uskovia ortodokseja. Veronmaksuko minusta tekee ortodoksin. Kirkkoon maksetut verorahat menevät ehkä vain maallisen vallan tarkoitusperiin ja viraston pyörittämiseen.
Mieleeni tulee anekauppa, jolloin uskosta joutui maksamaan.
Uskoa ortodoksisesti, kuulumatta kirkkoon voi mielsetäni pysytellä seurakunnan eripuraisuuksien ja epämiellyttävien asioiden ulkopuolella. Veromarkoilla nähdäkseni pääsee vain joka neljäs vuosi äänestämään. (Kallista lystiä)?
Voisiko joku selventää asiaa, vai oletteko samaa mieltä.
11696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

jäät ilman sitä tärkeintä - eukaristiaa! Jos et ole ortodoksisen kirkon jäsen ja kuulu johonkin seurakuntaan, et voi osallistua Pyhään Ehtoolliseen!

Äänestä

Niinpä niin, ihmiset nyt ajattelevat kaikenlaisia, ihan omassa mielessään. Ajattele mitä haluat, mutta muista aina että ne omat ajatuksesi ovat vain omia mielipiteitäsi eivätkä välttämättä minkään verran oikeaa tietoa.

Äänestä
  • En ole väittänyt, että olen ilmaissut oikeaa tietoa. Olen vain miettinyt ja kysynyt muilta mielipiteitä. Ei kannata vääristellä toisten sanomia. Pysy asiassa ja omissa totuuden mielipiteissäsi. Jokaisella pitää olla mahdollisuus keskustella itseään askarruttavissa asioissa tälläkin palstalla.
    Kiitos

    Äänestä

kirjoitti, tärkeintä on eukaristia. Ortodoksinen kirkko on eukaristisen yhteyden kirkko. Miten voi olla uskovainen ortodoksi osallistumatta eukaristiaan?

Toinen juttu on tuo yletön yksilöllisyys, jonka olin lukevinani viestistäsi. Eli haluat, että kirkollisveronsa maksavat kustantavat Sinulle kirkon eli yhteisen rukouspaikan. Eikös tuo ole vapaamatkustamista? Kuka antaa uskovalle ortodoksille luvan moiseen? Eikö kirkko, erilaisine ihmisineen ja eripuraisuuksineenkin, ole ortodoksille rakas? Minne ortodoksi voisi paeta eripuraa ym ongelmia kun hän itsekin on vajavainen syntinen ja kilvoittelee kirkossa pelastuakseen? Eivätkö eripuraisuudet ym vaikeudet ole voittamista eikä pakenemista varten? Sitä paitsi kyllä epämielyttävien asioiden ulkopuolella voi pysytellä vaikka olisi yhteisön jäsenkin. Eihän kaikkiin riitoihin tarvitse osallistua. Vai tarvitseeko?

Äänestä
  • Eukaristia on ortodoksille erittäin tärkeä niin myös minullekin, samoin kuin seurakunta yhteyskin. (Kunhan pysyy sen ulkopuolella). En ole ollut sellaisessa Jumalanpalveluksessa missä ehtoolliselle mennessä kysytään verokorttia tai muutakaan dokumenttia mistä ilmenee seurakunnan jäsenyys. Totesin aikaisemmin, että nykyisin Jumalanpalveluksissa käy muitakin kuin ortodokseja. Oletko sitä mieltä, että vain veroa maksavat ovat kilvoittelemassa pelastuakseen. Muutko vapaa-matkustajia? Rahako sen ratkaisee, ken pelastuu?
    Kannattaako köyhän kilvoitella?
    Ortodoksi voi olla vaikkei maksakaan veroa, kunhan vain uskoo oikein. Eri asia on, mistä löytää papin joka siunaa kun lähtöhetki tulee.
    Mieluimmin riidaton, kuin eripuraisessa seurakunnassa yksityisenä ortodoksina.

    Äänestä

  • neuvosta kiitollinen kirjoitti:

    Eukaristia on ortodoksille erittäin tärkeä niin myös minullekin, samoin kuin seurakunta yhteyskin. (Kunhan pysyy sen ulkopuolella). En ole ollut sellaisessa Jumalanpalveluksessa missä ehtoolliselle mennessä kysytään verokorttia tai muutakaan dokumenttia mistä ilmenee seurakunnan jäsenyys. Totesin aikaisemmin, että nykyisin Jumalanpalveluksissa käy muitakin kuin ortodokseja. Oletko sitä mieltä, että vain veroa maksavat ovat kilvoittelemassa pelastuakseen. Muutko vapaa-matkustajia? Rahako sen ratkaisee, ken pelastuu?

    Hienoa, että käyt kirkossa.

    pyörivät aivan liikaa rahan ympärillä. Kirkollisvero on vain välttämätön hyvä kirkon taloudellisen perustan ylläpitämiseksi. Mitä pahaa on siinä, että se joka tienaa enemmän maksaa myös enemmän euroja kirkollisveroina?

    Miten eukaristia voi olla Sinulle tärkeä, jos et ole kirkon jäsen etkä näin ollen voi osallistua eukaristiasta? Vai löytyykö tasavallasta joku ortopappi, joka jakaa ehtoollista kirkkoon kuulumattomille?

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    että kirkollisveroa maksavat vain verovelvolliset. Kirkko on uskon- ja sakramenttiyhteisö. Köyhäkin - ja juuri hän - voi kilvoitella pelastuakseen.

    Äänestä

ei ole ortodoksi. Minusta kirkollisvero on hyvä tapa kerätä seurakunnan jäsenmaksut. Ne maksavat, joilla on tuloja. Jos taas henkilöllä ei ole tuloja, hänen ei tarvitse maksaa.

Äänestä

Tietenkään sellainen ihminen joka ei kuulu ort. Kirkkoon ole ortodoksi. Koskee myös sellaista joka on eronnut ort. Kirkosta = ei ole ortodoksi.
Kirkon ulkopuolinen ei voi osallistua sakramentaalisesta elämästä, joka on yhteisöllistä. Verorahat eivät tee kenestäkään ortodoksia, se on aivan hassu ajatus. Näin ollen vain Suomen ort. kirkkoon kuuluvat olisivat ortodokseja kun maksavat veroa Kirkolle. Ortodoksi (=kristitty) maksaa tietenkin omalle seurakunnalleen maksuja, osallistuu sekaramentaalisesta elämästä yhetsiön jäsenenä ja tunnustaa ortodoksista uskoa. Näin helppoa se on.
Nimimerkki neuvost kiitollinen sinulle voin sanoa ettet ole ortodoksi jos et kuulu Kirkkoon.

Äänestä
  • Käy silti ortodoksisessa kirkossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

neuvosta kiitollinen kirjoitti:

Olen useasti miettinyt, että pitääkö ihmisen kuulua johonkin ortodoksiseen seurakuntaan ollakseen orotodoksinen uskovainen. Mielestäni ortodoksi voi olla omalla tahollaan kuulumatta seurakuntaan. Voinhan minä mennä kirkkoon ja sytyttää tuohuksia sekä tehdä hartaasti ristinmerkkiä ja rukoilla. Nykyisin ortodoksisissa Jumalanpalveluksissa on käsittääkseni paljon seurakuntiin tai kirkkoon kuulumattomia tosi uskovia ortodokseja. Veronmaksuko minusta tekee ortodoksin. Kirkkoon maksetut verorahat menevät ehkä vain maallisen vallan tarkoitusperiin ja viraston pyörittämiseen.
Mieleeni tulee anekauppa, jolloin uskosta joutui maksamaan.
Uskoa ortodoksisesti, kuulumatta kirkkoon voi mielsetäni pysytellä seurakunnan eripuraisuuksien ja epämiellyttävien asioiden ulkopuolella. Veromarkoilla nähdäkseni pääsee vain joka neljäs vuosi äänestämään. (Kallista lystiä)?
Voisiko joku selventää asiaa, vai oletteko samaa mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu