Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

arka koira

hmmmm

voi olla että jossain aikaisemmassa ketjussa on käsitelty samaa asiaa, mutta en sitä malta nyt alkaa etsimään. Ongelmani on arka koira joka on 2 vuotias, mutta ollut aikaisemmin toisessa perheessä. Minulla vasta puolisen vuotta.

Koira aristelee muita koiria, haukkuu niille kyllä, mutta ei mene haistamaan vaikka saisi. Hetken katseltuaan turvallisen välimatkan päästä se kuitenkin uskaltautuu jopa leikkimään. Leikkiminen on tosin vähän kankeaa, ensimmäisten juoksupyrähdysten jälkeen hajut ajaa toisten koiren edelle. Kuinka saisi koirastani sosiaalisemman ja leikkisämmän? Tuttuja koirakavereita tavataan säännöllisesti ja ne koirani tunnistaa kaukaa eikä tarvitse tuota hetken mietiskelyä. Ymmärtääkseni pentuaikana ei tavannnut juurikaan muita koiria. (tästä minulla on vain aavistus, ei varmaa tietoa)

Sisällä ollessa murisee ja haukahtelee rappukäytävän äänille selkeästi peloissaan. Se tulee aivan viereeni joka kerta kun askeleita, ovien kolahduksia tai puhetta kuuluu ja murisee siinä. Selkeästi peläten. Myös lenkillä ollessa takaapäin kuuluva rapsahdus, pyörä, auto tms. saa koiran hätkähtämään.

En tiedä mistä pelko johtuu, enkä tiedä kuinka siihen on aikaisemmassa kodissa suhtauduttu. Itse haluaisin sen kuitenkin pois. Kuinka siis luon koiralle perusturvallisuuden tunteen. Kaikkeni olen tehnyt, mutta haluaisin kuulla nyt ihan perusasioita, etten vaan ole unohtanut jotakin tärkeää. Uskoisin myös että tuo haukkuminen vähenee tai poistuu lähes kokonaan jos koiran turvallisuuden tunne kasvaa.

Kertokaahan siis kokemuksia ja vinkkejä!

11

868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koiraa

      ei missään tapauksessa pitäisi viedä tapaamaan esim. lenkillä muita koiria. Epävarma koira tulee vielä epävarmemmaksi jos viet sen tällaiseen sille epämiellyttävään tilanteeseen. Koira luottaa sinuun varmasti enemmän jos se huomaa, että sen ei tarvitse ketään tervehtiä ja sitä kautta on rennompi toisten koirien läsnä ollessa.

      Muistathan myös, että koira ei koskaan leiki. Se on vain ihmisten keksimä termi koirien väliselle arvo taistelulle. "Leikkiessään" koirat siis kisailevat asemastaan ja aralle koiralle ei tee todellakaan hyvää olla toisten koirien kyykytettävänä.

      Kannattaa valita muutama tuttu ja luotettava koirakko ja antaa koirasi tutustua rauhassa. Anna koirallesi myös mahdollisuus lähteä tilanteesta pois jos se haluaa. Koiralle riittää vallan mainiosti pari tuttua koiraa, se ei muuta kaipaakkaan.

      Minkä rotuinen koirasi on? Jotkut ovat luonnostaan epäsosiaalisempia kuin toiset. Kannattaa myös muistaa, että sosiaalistaminen ei merkitise sitä, että koiran täytyisi pitää kaikista koirista, sen täytyy vain sietää niitä. Koira ei ole myöskään ihminen.

      Ei kannata välittää niistä ihmisitä jotka saattavat tulla tännekkin mussuttamaan, että "siitä tulee vihainen jos ei tapaa muita" tms..Ne ovat vain mitään koirista tietämättömien ihmisten turhaa vaahtoamista.

      • aloittajalta

        Koirani on cockeri, eli rodultaan hyvin sosiaalinen. Olen kanssasi samaamieltä siitä, ettei kaikkien kanssa tarvikaan tulla toimeen ja muutama kaveri riittää, mutta haluaisinkin nyt vain sen, että lenkkeily olisi helpompaa. Koiran ei tarvisi murista ja mennä karkuun vaan voisi kävellä rauhallisin mielin ohi tietäen, ettei toisesta koirasta ole vaaraa.

        Koiran elämä on melko säännöllistä. Ulos menemme jotakuinkin samaan aikaan joka päivä, samoin ruoan kanssa. Rutiinit toistuu ja ymmäärtääkseni ainakin tämä luo turvallisuutta.


      • aloittajalta kirjoitti:

        Koirani on cockeri, eli rodultaan hyvin sosiaalinen. Olen kanssasi samaamieltä siitä, ettei kaikkien kanssa tarvikaan tulla toimeen ja muutama kaveri riittää, mutta haluaisinkin nyt vain sen, että lenkkeily olisi helpompaa. Koiran ei tarvisi murista ja mennä karkuun vaan voisi kävellä rauhallisin mielin ohi tietäen, ettei toisesta koirasta ole vaaraa.

        Koiran elämä on melko säännöllistä. Ulos menemme jotakuinkin samaan aikaan joka päivä, samoin ruoan kanssa. Rutiinit toistuu ja ymmäärtääkseni ainakin tämä luo turvallisuutta.

        Tuo edellinen viesti oli todella hyvä! Olen ihan samaa mieltä, eli koirasi ei missään tapauksessa tarvitse moikkailla kaikkia moppeja, muutama tuttu kaveri silloin tällöin riittää erittäin hyvin.

        Vaikka cockerit eivät olekaan mitään kamalan ujoja yleensä, niin sinulla on arempi yksilö. Se nauttii oman laumansa kanssa olemisesta, eikä halua seurustella muiden kanssa. Älä pakota tai vaadi, koirastasi tulee vaan entistä arempi tai jopa aggressiivinen muille koirille jos pakotat sen moikkaamaan niitä.

        Ohittamaan sen on kuitenkin opittava. Eli kun näet, että vastaanne tulee koira, niin ota koirasi lähelle itseäsi niin, että koirasi ei joudu kohtaamaan sitä vierasta koiraa, vaan sinä olet siinä välissä. Ja sitten vaan rohkaiset koiraasi "hyvä tyttö/poika, taitava, mennään ohi, ohi" ja kun lähtee ohittamaan niin kehu ja kannusta, anna välillä namia palkkioksi. Koirasi oppii, että sinun lähelläsi on turvallista kulkea koiran ohi ja saa herkkua kun ohittaa.

        ÄLÄ sitten missään tapauksessa riko koirasi luottamusta, eli et salli sen vieraan koiran tulla koirasi lähelle. Jos niin pääsee tapahtumaan, niin koirasi pettyy siihen, että et pysty puolustamaan häntä ja turvaamaan hänen oikeuttaa ohittaa pelkäämättä. Eli jos vieras koira tulee luoksenne, niin sanot sen omistajalle, että "älä päästä koiraasi tänne", jos vieras koira vaan lähestyy, niin ota omasi vaikka syliin. Yleensä aikuista koiraa ei ikinä saisi ottaa syliin, sillä se viestittää vääristynyttä laumajärjestystä, mutta omaa koiraa puolustaakseen saa ottaa vaikka kainaloon!


      • aloittajalta
        rottweiler-mami kirjoitti:

        Tuo edellinen viesti oli todella hyvä! Olen ihan samaa mieltä, eli koirasi ei missään tapauksessa tarvitse moikkailla kaikkia moppeja, muutama tuttu kaveri silloin tällöin riittää erittäin hyvin.

        Vaikka cockerit eivät olekaan mitään kamalan ujoja yleensä, niin sinulla on arempi yksilö. Se nauttii oman laumansa kanssa olemisesta, eikä halua seurustella muiden kanssa. Älä pakota tai vaadi, koirastasi tulee vaan entistä arempi tai jopa aggressiivinen muille koirille jos pakotat sen moikkaamaan niitä.

        Ohittamaan sen on kuitenkin opittava. Eli kun näet, että vastaanne tulee koira, niin ota koirasi lähelle itseäsi niin, että koirasi ei joudu kohtaamaan sitä vierasta koiraa, vaan sinä olet siinä välissä. Ja sitten vaan rohkaiset koiraasi "hyvä tyttö/poika, taitava, mennään ohi, ohi" ja kun lähtee ohittamaan niin kehu ja kannusta, anna välillä namia palkkioksi. Koirasi oppii, että sinun lähelläsi on turvallista kulkea koiran ohi ja saa herkkua kun ohittaa.

        ÄLÄ sitten missään tapauksessa riko koirasi luottamusta, eli et salli sen vieraan koiran tulla koirasi lähelle. Jos niin pääsee tapahtumaan, niin koirasi pettyy siihen, että et pysty puolustamaan häntä ja turvaamaan hänen oikeuttaa ohittaa pelkäämättä. Eli jos vieras koira tulee luoksenne, niin sanot sen omistajalle, että "älä päästä koiraasi tänne", jos vieras koira vaan lähestyy, niin ota omasi vaikka syliin. Yleensä aikuista koiraa ei ikinä saisi ottaa syliin, sillä se viestittää vääristynyttä laumajärjestystä, mutta omaa koiraa puolustaakseen saa ottaa vaikka kainaloon!

        no miten saan perusturvallisuutta ihan kotiin sisätiloihin?? Kun siis pelkää niitä rappukäytävän ääniäkin yms kolahduksia ja rasahduksia.

        Voihan se olla että koirani on luonteeltaan arka, ja sen tietenkin hyväksyn, mutta monen asian uskon juontavan juurensa sinne edelliseen kotiin, jossa ei elänyt koiralle sopivaa elämää.


      • aloittajalta kirjoitti:

        no miten saan perusturvallisuutta ihan kotiin sisätiloihin?? Kun siis pelkää niitä rappukäytävän ääniäkin yms kolahduksia ja rasahduksia.

        Voihan se olla että koirani on luonteeltaan arka, ja sen tietenkin hyväksyn, mutta monen asian uskon juontavan juurensa sinne edelliseen kotiin, jossa ei elänyt koiralle sopivaa elämää.

        Perusturvallisuuden tunnetta voit lisätä siten, että kun koirasi jää yksin kotiin, sillä on rajattu oleskelutila. Esim. keittiö ja olohuone niin, että ne rappukäytävän äänet eivät kovin paljon kuuluisi ja laita myös radio päälle, jotta asunnossanne on muitakin ääniä.

        Kun olet itse kotona, niin pyri vahvistamaan sitä toivottua käytöstä ja rohkaisemaan koiraa. Eli jos se haukkuu/ärisee rapun ääniä, niin älä noteeraa sitä millään tavalla. Pyri ennakoimaan mahdolliset palkotilanteet, eli jos kuulet itse rapusta ääntä, niin kutsu koiraa iloisesti luoksesi ja kiinnitä sen huomio itseesi vaikka leikkimällä. Ja kehu ja kannusta kun se ei noteeraa niitä vieraita ääniä.

        Jos koira on elänyt ei-koiraelämää, niin toki se jättää jälkensä koiraan. Nyt vaan pyrit luomaan koiraasi hyvän luottamuksellisen suhteen, jotta se oppii, että sinuun voi aina luottaa. Eli leiki sen kanssa paljon ja anna koiran voittaa ne leikit (esim. vetoleikit tms.)


    • kontaktia

      Tuossa yhdessä viestissä neuvottiin ohituksissa lyhentämään hihnaa, menemään itse koirien väliin ja sitten kehumaan sitä omaa koiraa.

      Näin ei kyllä saa toimia jos se koira edelleen pelkää ja häntä on siellä koipien välissä tai koira murisee. Omistajan on aina oltava täysin neutraali, hiljaa. Turvapaikka pitää antaa mutta oma suu suppuun. Pelkäävälle koiralle myös hihnan lyhentäminen tarkoittaa sitä että tässä on oikeasti jotain kauheata kun tuokin hilaa mua lähemmäksi. Eli paras tapa on olla tekemättä mitään. Jos saat kontaktin koiraan lelun tai namun avulla niin sehän olisi oiva tapa. Eli treenaatko koirasi kanssa tätä ikinä? JOtain temppuja tms? Ohituksistakin voi tehdä koiran kanssa liikeen. Toinen koira tarkkoittaakin jotain hauskaa omistajan suunnalta.

      Esimerkkinä voin kertoa koulutukseen tulleen sakemannin joka räyhäsi.Otettiin ohitusharjoituksia ja heti huomattiin että omistaja vetää koiran lähelle hihnan kanssa. Menee ohi koiralle vihaisesti äristen ja koira räyhää silti.
      Kun sidottiin koiran hihna omistajan vyötärölle ja käskettiin olemaan ohituksessa hiljaa oli koira ihan ymmällään ja rähinä saatiin kuriin tällä. Eli omistajan käytös on kaiken a ja o. Koiran tulee huomata siitä että kaikki on ok eli toisin sanoen omistajan tarvitsee vain olla.

      Hihnassa ei ikinä haistella ketään. Hihnat haittaavat koirien luontaista viestintää. Remmissä toisilleen rähjäävätä koirat saattavat tulla aivan mahtavasti toimeen vapaana. Tosin en kyllä itse anna omien koirien leikkiä tuntemattomien kanssa.
      Koirahan ei toisaalta tarvitse sitä toisten koirien seuraa kunhan omistaja sitten antaa tarpeeksi virikettä. JOs on hyviä kavereita niin mikä ettei anna koirien lenkkeillä vapaana yhdessä.

      Älä siis huolehdi siitä että koirasi ei leiki muiden kanssa. Tärkeämpää olisi se että se ei saisi negatiivisia kokemuksia ja saisi nuuskutella rauhassa vapaana.
      Minun vanhempi koira ei ole ikinä leikkinyt kenenkään muun kuin minun kanssani. Pennun tullessa taloon se hetkeksi saattaa innostua mutta muuten se vain juoksee ja haistelee. Ja mikäs siinä. Ei tuossa ole yhtään mitään vikaa.

      • Outoja

        "Hihnassa ei ikinä haistella ketään. Hihnat haittaavat koirien luontaista viestintää. Remmissä toisilleen rähjäävätä koirat saattavat tulla aivan mahtavasti toimeen vapaana. Tosin en kyllä itse anna omien koirien leikkiä tuntemattomien kanssa."

        - En kyllä ikimaailmassa päästäisi koiraani irti. Enkä varsinkaan jonkun joka jo remmissä on kuumakalle. Ihme neuvo tämä! Meillä koiran tutustuminen toisiin tapahtuu hihnassa, rentona ja lähellä minua, vaikka fleksi tarjoaa tilaa, ja vasta myöhemmin jos koirien kemiat vaikuttaa toimivan, peli voi jatkua laajemmalla alueella. Periaatteessa jopa vapaana.


    • vai vain järkevä koira

      Ongelma näissä arkuus jutuissa on se että monessa tapauksessa omistaja pitää koiraa arempana kuin se oikeasti on ja ruokkii itse sitä arkuutta.
      Varma ja luotettava omistaja vähentää koiran pelkoja. Voisi sanoa julmasti että omistaja joka ei välitä!!!
      Jokaista vilkaisua ja haukahdusta ei tarvitse noteerata, joskus tilanteet kannattaa jättää huomiomatta.

      Voi itse vaikka jättää lenkillä jonkun jätesäkin puuhun roikkumaan. Kun koira pelkää sitä, jättää koiran paikoilleen ja käy ihan muina miehinä hakemassa säkin puusta taskuun. Eikä noteeraa koiraa. Omistaja on iso ja mahtava ja uskalsi tehdä koiran mielestä jotain huippuhienoa. Kasvattaa koiran luottamusta eli omistaja kyllä tietää mitä pitää pelätä ja mitä ei.

      Muita koiria ei koiran ole ikinä pakko moikata ja miksi antaa edes tuntemattomien haistella. Ongelmia tulee jos joku yhtäkkiä päättääkin purra. Tuttuja koiria ja vapaana metsässä.

    • arkajalkapelkuri

      Entä jos arka koira on pelokas koira? Pentuna? Voiko toisia koiria arasteleva pentu olla aikuisena suht rohkea? Minulla on iso seropi pentu joka pelkää mm toisien koirien haukuntaa. Sekoituksen luonteen puolesta pennusta odotin melko dominoivaa koiraa mutta tuo alistuu kaikelle ja on epävarma. Voisko pennu itsevarmuus parantua sen aikuistuessa, ettei se enää 1v pelkäisi haukkumista tai häntä alhaalla luikkisi tervehtijää pakoon...

      • Old-Dog

        Voi arka ja pelokas koira olla rohkea isompana. Paljon riippuu sinusta kuinka onnistut luomaan luottamuksellisen suhteen siihen nyt pentuna. Älä vain sekoita rohkeudeksi sitä että koirasi vuoden iässä tai jo vähän ennen, alkaa vastaamaan vastaantulijoille samalla mitalla. Se on silloin kehittynyt remmiräyhäriksi ja edessäsi(tai koirasi seuraavalla omistajalla) on kaksin- jopa nelinkertainen työ edessä.
        Teet ihan fiksusti jos toisia kohdatessa pysähdytte hetkeksi juttelemaan toisen kanssa, annat kaverillesi tilaa vetäytyä tarvittaessa kauemmas(fleksi auttaa), juttelet hetken vastaantulijan koiran(ja omistajan) kanssa, näyttäen sillä mallin omallesi ettei ole mitään pelättävää. Seuraavalla kerralla kenties voisit pidentää aikaa hetken, mutta tarkkaile oman koirasi reaktioita, äläkä pidennä tarpeettomasti sen stressiä. Mallioppiminen on koiralle kaikki kaikessa.

        Teet tätä sitten mahdollisimman monien kanssa, mutta pyri aina varmistamaan vastaantulijan luotettavuus ensin kysymällä sukupuolta ja ikää. Useimmiten vanhemmat koirat(8 v. sukupuolesta riippumatta) osaavat jo suhtautua arkoihinkin vauveleihin asiaankuuluvalla pieteetillä, eivätkä toimi niin vaistojensa ja hormooniensa kuljettamina kuin juuri sukukypsyytensä saavuttaneet.

        Urospennun suojaikäraja on noin 8kk, sen jälkeen alkavat toiset urhot kokemaan koirasi kilpailijanaan kylän parhaista nartuista. Niissä skaboissa oikeasti harvoin mitään kovin vakavaa pääsee tapahtumaan, mutta saattaa sitten laukaista tuon mainitun remmirähjäysreaktion. Sinun tehtäväsi on kuitenkin estää ne tilanteet, tarvittaessa vaikka omaa vertasi vuodattaen.

        Olen saanut tuon oman evp.remmiräyhärini kanssa olla mukana auttamassa ja seuraamassa jo useamman koirasukupolven kasvamista aroista pennuista itsevarmoiksi aikuisiksi.


    • näinmeil

      Meillä auttoi aralle handler-aggressiiviselle liinatyöskentely (BAT),valikoidut koirakaverit ja itseluottamusta nostavat lajit mm. nosework ja dobo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      71
      2328
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1728
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      42
      1537
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1467
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1429
    8. 52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      73
      1254
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe