satuin käymään helluntalaisten kokouksessa ja kuuleman mukaan se oli ehtoolliskokous. Miksi kaikki ei saanut ehtoollista. Eräskin nuori tuli juttelemaan jälkeenpäin ja kertoi kuinka on uskossa mutta ei hän minun nähden ainakaan mitään viiniä saanut.
ehtoollinen
juhero
9178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
se tuntuu - tiedän kokemuksesta. Minun tapauksessani: ei tullut helluntalaista!
Tiedä sitten, vaikka kuvittelevat Jumalan antaneen heidän tehtäväkseen jakaa lampaat ja vuohet: ne jotka otetaan ja ne, jotka jätetään.
vähämpä sinä tiedät.Jopa ravintolassakin on "voileipäpakko" ainakin ennen ollut.
srk:ssa eivät saa ne henkilöt ehtoollista, jotka eivät ole käyneet aikuiskasteella. Se on myös ehto srk:n liittämiseen. Meillä saa jokainen ehtoollisen omantuntonsa mukaan, ei siis mitään erottelua. Ehtoolliseen kuuluu aina sekä leipä että viini. Se on muistoateria, jota vietetään Jeesuksen kehoituksen mukaan.
Raamattu ei tunne nimeä aikuiskaste, vaan uskovien kaste. Omat nuoremme ovat käyneet jo varhaisessa vaiheessa kasteella kun ovat uudestisyntyneet ylhäältä. Käsitteet aikuiskaste ei ole oikea, ja jota täällä joidenkin toimesta usein käytetään.
käytin väärää sanaa, olet oikeassa, kyseessä on uskovienkaste....
Eihän Raamatusta taida edes löytyä sellaista sanaa kuin "uskovien kaste" yhtä vähän kuin sanaa "aikuiskastekaan".
oli hiljattain tullut uskoon, HPE jakajat tunsivat, koska ei ollut vielä kastettu, eikä näin ollen liitetty seurakuntaan.
H-srk. kasteen saatuaan liitetään seurakuntaan ja sen jälkeen voi vasta osallistua HPE:lle!
"Joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos", eikä tuossa yhteydessä ainakaan puhunut mitään mistään kasteen kautta saatavasta seurakunnan jäsenyydestä.
Olettekos muuten löytäneet sellaista Uuden testamentin kohtaa, jossa kerrotaisiin Jeesuksen omien opetuslapsien, niiden kahdentoista, olleen kastettuja tai käyneen kasteella?
Kuinka on eri käytäntö seurakunnissa? Kuka on oikeassa?