Mutta missä on

Muistatte kai Britannian edellisen pääministerin, tämän Tony Blairin.

Bushin aisapari, ja toinen Irakin sodan aloittaja.

Blair on vastuussa mm. kymmenien tuhansien Irakilais lasten murhista, joita siis kuoli pommituksissa Irakissa ja muissa sotatoimissa.

"27. kesäkuuta 2007 niin sanottu Lähi-idän kvartetti nimitti Blairin Lähi-idän erityislähettilääksi. Blairin tärkeimmäksi tehtäväksi tuli vaikeuksissa olevan palestiinalaishallinnon tukeminen"

Tekikö eliitti tässä edellisessä virhearvion?
Voin kertoa, että se on ihan mahdollista, sillä tämä eliitti ei ole mikään erehtymätön joukko, päinvastoin, tämän pienen eliitin puntit tutisevat yhä etenevissä määrin, sillä ihmisten tietoisuus heidän rikoksistaa kasvaa, ja on vain ajan kysymys kun nämä roistot joutuvat tilille teoistaan.
He tietävät sen kyllä itsekin, ja siksi heidän agendaansa kuuluu mm. kansalalaisvapauksien kaventaminen.
Tähän kansalaisvapauksien kaventamiseen, he käyttävät työkaluinaan terrori-iskuja joita he itse masinoivat.
Mm. 7.7 Lontoon pommi iskut, olivat tämän eliitin järjestämä.

Ja, nyt joku naiivimpi ja tietämättömämpi huudahtaa että, "ei kai nämä ihmiset nyt omia kansalaisiaan voi tappaa!!??, ei kai he nyt niin hulluja ole!"

Vastaus on, että eivät ole hulluja, vaan kylmän laskelmoivia, ja täysin kylmäverisiä.
Näillä hepuille sana "empatia" on käsite, joka ei heitä koske.

Luuletteko, että esim. Blair, ja Blairin takana olevien tahojen, joilla on käsissään muutaman sadan tuhannen Irakilaisten henki, sekä tuhansien Afganistanilaisten ym.
Niin luuletteko, että he välittäisivät oman maansa kansalaisista paskaakaan??
Eivät he välitä, he pystyvät tappamaan oman maansa kansalaisia aivan yhtä samalla logiikalla, kuin vierasmaalaisten.
Ja eihän todellisuudessa ihmisen kansallisuudella ole väliä muidenkaan kohdalla, jos olet murhaaja ulkomailla, niin olet sitä kotimaassakin.

Mutta nyt eliitti taisi itsekin tajuta, että tuo Blairin nimittäminen Lähi-idän erityislähettilääksi oliliian paksua ja virhe siirto.

Pahoin pelkään, että tässä on nyt vain tyyntä myrskyn edellä, ja kohta Blair tullaan esittämään presidentiksi EU:lle.
185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kukaan ei enää usko keinotodellisuutta jota he yrittävät meille syöttää mediassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Blair!!?? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu