Jos joku ei tiedä vastausta seuraavaan kysymykseen, selvittäköön sen ja vasta sen jälkeen saapi kirjoittaa tänne 24sivuille.
Kysymys:
Sodassa osapuolet etsivät ja yleensä saavat apua liittolaisilta. Miksi Suomi jäi talvisodassa yksin?
Kysymys:
Sodassa osapuolet etsivät ja yleensä saavat apua liittolaisilta. Miksi Suomi jäi talvisodassa yksin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Kysymys:
Sodassa osapuolet etsivät ja yleensä saavat apua liittolaisilta. Miksi Suomi jäi talvisodassa yksin? "
Osaksi sikisi, ettei kukaan ollut halukas liitotuttumaan Suomen kanssa 1930- luvun lopulla. USA tukenut Stalinia monilla alueilla pitkäjänteisesti jo lähes kymmenen vuoden ajan.
Toinen ryhmittymä jossa ei USA ollut mukana vielä silloin oli liittoutuneet Ranska, Englanti (myöhemmin epävirallisesti ”Länsi-” Liittoutuneet johon mukaan pääsi vielä myöhemmin Puolakin 1939.
Liittoutuneilla oli vuonna 1939 omat sopimuksensa Stalinin kanssa, ei meitä olisi kuin enintään petkutusmielessä otettu liittolaisiksi
Kolmas voimaryhmittymä: Saksa niin ikään oli pois laskuista - tekiväthän he sopimuksen liitteenä salaiset lisäsopimukset-Stalinin kanssa.
Oli myös Japani ja Italia jotka tässä minusta näyttävät Suomen osalta merkityksettömiltä.
Siis kenen kanssa olisit liittoutunut? Vieläpä niin että edut olisivat maata puolustaessa olleet paremmat? a.) - Kenen kanssa? b.)- Millä tavoin? c.) -Olisiko sopimukseen päästy?
Kukaan ei halunnut liittoutua meidän kanssamme, nyt ei kannata kevytmielisenä pienen maana hypätä Nato-Liiton vietäväksi.
Se on menoa sitten.
Ei se ole järkevää. Totta sekin, että hieman vastenmielinen jo pelkälle kansalliselle Identiteetille, jos se nyt jollekin merkitsee jotain…
sen keskenään sopineet. Suomi kuului siis Neuvostoliiton etupiiriin.
Ja kukaan muu ei halunnut puuttua peliin.
Kyllähän sitä käytiin kerjäämässä mm. USA:sta ja saatiin jotain b-luokan kalustoa, ja Ruotsista tuli vapaaehtoisia jne.
"Yhdysvallat ei ollut Kansainliiton jäsen, eikä katsonut Neuvostoliiton siltä saaman tuomion sitovan itseään. Maa tulkitsi, että koska talvisodassa ei ollut annettu sodanjulistusta, eivät Suomi ja Neuvostoliitto olleet sotaakäyviä maita, ja siten Yhdysvallat jatkoi tavallisia kauppasuhteita molempiin maihin."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota
Mutta miten sitä talvisotaa voi verrata nykypäivään?
Ja mitä tekemistä sillä on NATO jäsenyyden kannalta?
Ja voiko sen kääntää myös toisinpäin, tarkoitan liitoumaa Saksa-Suomi-Italia ja operaatio Barbarossa?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Barbarossa
Miksi sää aina vedät talvisodan tiskiin, etkä puhu jatkosodasta mitään?
Ottaisivatko NATO -joukot lapin lohko haltuun vrt. 20. Vuoristodivisioona kom.ken.ev. Dietl...
Eikö hyvään dialogiin kuulu tosiasioiden tunnustaminen? Ja punnitseminen.
mukava, kun täällä joku vastaa muutoinkin, kun haukkumalla kysymyksen esittäjän.
Miksi kysymys?
Historian opetukset kannattanee huomioida tulevaisuutta pohtiessa. Kumma homma, että kukaan ei ole muistanut rakkaan naapurimme Ruotsin menettelyä? Onkohan siellä wikipediassa aukko tiedoissa?
Ja vielä...
jatkosota oli eri tilanne, silloinhan suomi oli "liittoutunut", vai kuinka?
Bush on salakavala, siinä suhteessa ainakin Hitleriä pahempi.
Suomi ja Saksa EIVÄT KIRJOITTANEET KOSKAAN mitään sopimuspapereita sotilasliitosta keskenään, jos Suomi olisi sen tehnyt olisimme kuuluneet Akselivaltoihin ja mahdollisesti sotaamme olisi johdettu muualtakin kuin Suomesta käsin.
Rytin paperi 1944 Valtakunnankansleri Hitlerille, ei ollut liittolaissopimus –eikä tehnyt maastamme Akseliin kuuluvaa. Se oli kirje Valtionpäämies toiselle Valtionpäämiehelle.
Jaaha... Hitler kävi onnittelemassa Marskia syntymäpäivänä.. ihan vain kaveripohjalta?
Ja ihan sattumalta me hyökättiin itään samalla päivämäärällä kuin Hitler aloitti sota retkensä itään?
20.Vuoristoarmeija oli vain piipahtamassa matkallaan Norjaan ja SS-Wiking pataljoona suomalaisia oli Köyliön Työväenliiton vaihto-oppilas porukka ihan ominpäin matkassa?
Se on jännää, kuinka kiihkeästi jotkut haluavat aina kiistää tietyt seikat ja aktiivisesti unohtaa kaikki takinkäännöt.. esim.Lapin sota.
Olemmeko luotettava kumppani?
etwas mehr und ganz besonders.
Suomi oli liittoununut saksan kanssa lienee
-de facto. Ei tosiasiaa voi kieltää. Sekin lienee totta, että ilman saksan apua kohtalomme olisi ollut varsin toisenlainen.
Ja ruotsi hylkäsi suomen....