Vain kuolleen ruumiini yli.
Lenin-patsas
Helsinkiin
5233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taistolaiset provosoivat. Eihän ole mitään toivoa, että mokoma oikesti pystytetään.
Leninistä ja Hitleristä ja muusta sen sellaisesta. Joku raivostuu, joku vitsailee takaisin, ja monet kiinnostuvat keskustelun kulusta.
99% helsinkiläisistä ei kuitenkaan tunnista sitä ukkoa lukematta patsaan aputekstiä.
Lenin oli muuten Mannerheimin kaveri.
Hesan hotellit täyttyvät, ulkamaalaiset tv-kanavat ja lehdet kertovat kaiken ja vähän sen päälle. Lenin-setä on yksi meidän aarteistamme; marrasukko!
Kannattajat ovat esittäneet Leninin humaanina ja lempeänä neuvostojohtajana. Hänen tiedetäänkin vihanneen väkivaltaa ja suhtautuneen äärimmäisen torjuvasti raakuuteen.
Tämä tulee hyvin esille esimerkiksi siinä seikassa, että Lenin niin kiihkeästi puhui sotaa vastaan tsaarin ja porvarihallituksen lähettäessä venäläisiä ensimmäiseen maailmansotaan. Lenin ei ollutkaan isänmaallinen.
Päinvastoin hän kannatti suuresti kansainvälisyyttä ja halusi Venäjän olevan ensimmäinen pala kommunistista ihannemaailmaa, jossa kaikki kansat ovat veljiä keskenään ja ihmiset tasa-arvoisia.
Hän katsoi rakentavansa sitä parhaiten tuhoamalla sen estävät tekijät, eli porvariston ja muut yläluokkaiset. Heihin hän suhtautui ankarasti, eikä ollut esteenä puhdistustöissä, joita hänen kaudellaan tehtiin.
Tämä on toisaalta ristiriidassa Leninistä annetun pasifistisen ja lempeän kuvan kanssa. Puhdistustöissä ei kuitenkaan ollut samaa mielipuolista perusvirettä kuin Stalinin, sillä Leninin kauden puhdistuksissa ei tapettu passiivisia kansalaisia tai kannattajia.
Lenin oli ateisti, eikä suhtautunut hyvällä kristinuskoon tai kirkkoon. Tämän seurauksena on vieläkin havaittavissa se seikka, että ateismia ja kristinuskon vastaisuutta pidetään vieläkin osana sosialismia ja kommunismia. Useissa kansandemokratioissa omaksuttiin Neuvostoliiton ateistinen tyyli.
Neuvostoliitossa Leninin henkilökultista tuli väline, jolla neuvostovaltiolle luotiin omaa identiteettiä kristinuskon ja keisarinpalvonnan sijaan.
Stalinin johdolla Marxin ja Leninin kirjoituksista, jotka olivat osin polemiikkisiä, ja ajan myötä muuttuvista tavoitteista luotiin valtiolle virallinen oppijärjestelmä, jota kutsuttiin marxismi-leninismiksi. Luomalla Leninin kultin Stalin pönkitti myös omaa valtaansa.