Evoluutio on

vain hyväksymisen asia ei uskonasia kuten kreationismi! Evoluutiolla on vahvat todisteet.
Kreationismin puolesta ovat puhumassa uskonnolliset yleensä kristityt fundamentalistit.
Minkäköhän takia lähes kaikki evoluution vastustajat
ovat fundamentalistikristittyjä?
17731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mutta se haluatko sinä uskoa vai et, on myös hyväksymisen asia. Jos et suostu uskomaan, niin silloin et hyväksy luomisoppia todeksi.
Evoluutio puolestaan on itselleni uskon asia, koska pidän niitä todisteita, joiden sanotaan todistavan evoluutiosta, todisteina luomisesta.

Uskon siis luomiseen, enkä usko, että ihminen on kehittynyt apinasta tai että kaloista kehittyivät maaeläimet tai että dinot ja muut fossiilit hautautuivat vuosisatojen kuluessa maamassojen alle.

Äänestä
  • Niinhän se on, ettei ihmistä voi pakottaa ajattelemaan eikä hevosta juomaan, vaikka tiedon tai veden lähteille saisikin talutettua. Evoluutiossa ei ole mitään kyseenalaista, kuten ei ole siinäkään että maa kiertää aurinkoa tai munasolun ja siittiön yhdistyminen johtaa hedelmöitykseen, mutta joku sen silti aina kiistää, omista syistään. Ihminen kun ei ole faktoilla vaan tunteilla toimiva otus.

    Äänestä

  • niinpäniin. kirjoitti:

    Niinhän se on, ettei ihmistä voi pakottaa ajattelemaan eikä hevosta juomaan, vaikka tiedon tai veden lähteille saisikin talutettua. Evoluutiossa ei ole mitään kyseenalaista, kuten ei ole siinäkään että maa kiertää aurinkoa tai munasolun ja siittiön yhdistyminen johtaa hedelmöitykseen, mutta joku sen silti aina kiistää, omista syistään. Ihminen kun ei ole faktoilla vaan tunteilla toimiva otus.

    Ehkä uskova ei voi hyväksyä sattuman pohjalta käyntiin lähtenyttä evoluutiokehitystä, koska ei usko siihen, eikä evoluutioon uskova voi hyväksyä luomisoppia, koska ei kenties usko Jumalaan.

    Mutta sulkeeko lajinkehitys pois Jumalan
    olemassaolon, kai se sulkee. Siksi juuri en usko lajinkehitykseen, koska uskon, että Jumala on luonut kaiken kerralla valmiiksi.

    No kyllä mä sen uskon, että hedelmöittyminen ja maan kiertoliike on Jumalan aikaansaannosta. En usko että Jumala on kehittänyt ihmistä apinasta, eikä siitä kyllä ole edes todisteita

    Äänestä

  • cgfjh kirjoitti:

    "eikä evoluutioon uskova voi hyväksyä luomisoppia, koska ei kenties usko Jumalaan."

    Paitsi että 1) evoluutiota ei tarvitse uskoa sen enempää kuin kuun kiertoa maan ympäri ei tarvitse uskoa ja 2) hyvin moni uskoo Jumalaan vaikkei kielläkään evoluution tosiasiaa. Nämä kaksi eivät todellakaan sulje toisiaan pois.

    "Mutta sulkeeko lajinkehitys pois Jumalan
    olemassaolon, kai se sulkee."

    Ei se kyllä sulje, jos ei erikseen näe vaivaa määritelläkseen Jumalan niin kapeasti, että se sulkee kaiken lajinkehityksen pois. Silloin on tosin samalla sulkenut myös mahdollisuuden, että Jumala ja tämä todellisuus voisivat olla samanaikaisesti olemassa, mikä on useimmille (Jumalaan uskoville) ihmisille järjettömältä näyttävä vaihtoehto.

    "Siksi juuri en usko lajinkehitykseen, koska uskon, että Jumala on luonut kaiken kerralla valmiiksi."

    Raamatussa ei ainuttakaan lajinkehitystä yksiselitteisesti poissulkevaa kohtaa ole, joten usko vain, mutta uskosi perustuu silloin tulkintaan ja ympäröivän todellisuuden poissulkemiseen.

    "Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui." Genesis 1:24

    Äänestä

  • ghkyuikuy kirjoitti:

    No kyllä mä sen uskon, että hedelmöittyminen ja maan kiertoliike on Jumalan aikaansaannosta. En usko että Jumala on kehittänyt ihmistä apinasta, eikä siitä kyllä ole edes todisteita

    "No kyllä mä sen uskon, että hedelmöittyminen ja maan kiertoliike on Jumalan aikaansaannosta."

    Mutta kiellätkö painovoiman sekä siittiön ja munasolun yhdistymisen osuuden näihin ilmiöihin? On yksi asia uskoa Jumalan olevan pohjimmillaan kaikkien ilmiöiden taustalla, ja toinen asia kieltää että näille ilmiöille on olemassa myös maalliset lainalaisuudet.

    "En usko että Jumala on kehittänyt ihmistä apinasta, eikä siitä kyllä ole edes todisteita"

    Pikemminkin, ei ole olemassa todisteita siitä, että Jumala ei olisi kehittänyt ihmistä apinasta. Ja vaikka Jumala olisi luonut ihmisen täysin erikseen, Hän teki ihmisestä siitä huolimatta variaation apinan muodosta. Ajatelkoot siitä kukin mitä haluaa, mutta minusta Jumalalla on oikeus tehdä asiat niin kuin hyväksi näkee. Ihminenkö on oikea omassa loukatussa ylpeydentunnossaan arvostelemaan Ylimmän aivoituksia?

    Äänestä

  • godly kirjoitti:

    Raamatun mukaan ihminen ei ole mikään apinan mutaatio, vaan hänet tehtiin, maasta ja häneen puhallettiin henki. Ja sitä paitsi apina on eläin

    Äänestä

  • ghuiklghuilti kirjoitti:

    Sen jälkeen tietoa on tullut paljon lisää.

    Kieltääkö sinun Jumaluskosi ihmiseltä järjen? Jos ei kiellä, niin miksi kiertää järjen käytön?

    Äänestä

  • cgfjh kirjoitti:

    Ehkä uskova ei voi hyväksyä sattuman pohjalta käyntiin lähtenyttä evoluutiokehitystä, koska ei usko siihen, eikä evoluutioon uskova voi hyväksyä luomisoppia, koska ei kenties usko Jumalaan.

    Mutta sulkeeko lajinkehitys pois Jumalan
    olemassaolon, kai se sulkee. Siksi juuri en usko lajinkehitykseen, koska uskon, että Jumala on luonut kaiken kerralla valmiiksi.

    Eihän evoluutio tee jumalan olemassaoloa mahdottomaksi, vain tarpeettomaksi. Jumalaa ei tarvita selitykseksi, sillä se sujuu jo yksinkertaisimmilla välineillä.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Sen jälkeen tietoa on tullut paljon lisää.

    Kieltääkö sinun Jumaluskosi ihmiseltä järjen? Jos ei kiellä, niin miksi kiertää järjen käytön?

    voi tuota sharynia ja hänen ihmisviisauden määräänsä...

    Luottaa sharyn tyttönen järkeen, omaanko vai toisten... väittää olemme vain jatkoa loisten.
    Evoluution asettaa tyttö kaiken kärkeen uhkuen voimaa ja turvaten järkeen...

    Sharyn voitti patsaan ja fantasiaa jatkaa, ihana on katsella geenivirheen matkaa.

    Tieto voitti uskon ja luonto valinnalla tuotti tuskan...

    Sharyn lupaa, pelastu emme.. kuka lupaa uskonto vai enne.

    Äänestä

  • sharyn taas..... kirjoitti:

    Minulle ei olekaan kukaan kirjoittnaut runoa viiteentoista vuoteen.

    Äänestä

  • ghuiklghuilti kirjoitti:

    Raamatun mukaan ihminen ei ole mikään apinan mutaatio, vaan hänet tehtiin, maasta ja häneen puhallettiin henki. Ja sitä paitsi apina on eläin

    "Raamatun mukaan ihminen ei ole mikään apinan mutaatio, vaan hänet tehtiin, maasta"

    Raamattun toinen, ensimmäisen kanssa ristiriitainen luomiskertomus poislukien, mikä todistaa että ihminen olisi liikkuva maaklöntti? Mitä yhteistä on tomukasalla ja ihmisellä?

    "Ja sitä paitsi apina on eläin"

    Millä perusteella väität, ettei ihminen ole eläin? Mitä ihmisessä on sellaista, mitä eläimessä ei ole?

    Äänestä

  • jatketaas kirjoitti:

    mutta ei näköjään, uskomatonta!!!!!!!!!!!Olen sanaton.

    jos uskot evoluutioonkin;)

    Äänestä

  • mainä taas kirjoitti:

    mutta ei näköjään, uskomatonta!!!!!!!!!!!Olen sanaton.

    Valista meitä, oi suuri viisas! Mikä on ihmisen ja eläimen selvä ja kiistaton ero? Kerro kerro kerro! Se on sinun velvollisuutesi, ettemme me tietämättömyyttämme joudu gehennan tuliseen järveen.

    Äänestä

  • tuo on taas tunnettujen kretujen hommia. Tuo lopussa mainittu P. Ojala yritti väitellä Helsingin yliopistossa biokemiasta, mutta väitöskirja hylättiin sen sisältämien kreationististen tulkintojen vuoksi. Ja syystä. Muuten tuosta artikkelista voi sanoa, että on mielenkiintoista, että kretut uskovat kyllä tieteeseen, esim. kemiaan, fysiikkaan ja matematiikkaan, mutta heti kun puhutaan evoluutiotutkimuksesta, sitä harrastavat vain täysin ajattelukyvyttömät pölvästit. Jos noissa ihmisen edeltäjien rekonstruktioissa on jotakin tulkinnanvaraista, tutkijat kyllä tietävät sen eivätkä yritä sitä piilotella. Herätkää hihhulit!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuulkaas kirjoitti:

vain hyväksymisen asia ei uskonasia kuten kreationismi! Evoluutiolla on vahvat todisteet.
Kreationismin puolesta ovat puhumassa uskonnolliset yleensä kristityt fundamentalistit.
Minkäköhän takia lähes kaikki evoluution vastustajat
ovat fundamentalistikristittyjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu