Jokainen ajatus kristukselle kuuliaiseksi.

2 Kor 10:
5. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.

"Jeesus kantoi kipumme sairautemme ja syntimme." Vaikka silmämme näkisi tai aistimme tuntisi päinvastoin, niin ne ovat vain järjen päätelmiä, koska ne nousevat Kristuksen tuntemista vastaan.

Jos vangitsemme jokaisen ajatuksen Kristukselle kuuliaiseksi, niin tulee vastustaa myös synnin lisäksi kipua sairautta puutetta ja kaikkia ongelmia. Ajatuksemme ei ole raittiita jos sallii Saatanalle olemassaolon oikeuden elämäänsä. "Jeesus teki tyhjäksi kaikki Perkeleen teot."

"Vastustakaa paholaista niin se jättää teidät rauhaan." Jos hyväksyy millä tahansa osa-alueella elämässään, Saatanan olemassaolon oikeuden, niin silloin on siinä kohdassa lakannut vastustamasta paholaista.

Ei ole syntiä sairastaa, tai kokea puutetta, mutta on syntiä sallia niitä elämäänsä. Se on syntiä koska silloin on lakannut vastustamasta paholaista, vaikka Jumalan Sana selvästi käskee niin tekemään.

Meidän kaikkien uudestisyntyneiden tulisi kasvaa uskossamme niin, että koko elämämme tulee evankeljumiksi. Ilosanomaksi, joka julistaa koko olemuksellaan sitä että, "Jeesus teki tyhjäksi kaikki Perkeleen teot."

Saatanaa vastustetaan sanoilla.
"Suun tunnustuksella pelastutaan."
"Sana on sinun suussasi ja sydämessäsi."
"Sana oli Jumala."
"Niin kuin oli alussa, kaikki luotiin sanan voimalla, eikä mikään mikä on maailmassa ole ilman Jumalaa."

Sanalla tämä nykyinen maailma on rakennettu ja sanalla sitä pidetään pystyssä.

Kerron esimerkin jonka kuulin yhdeltä Intialaiselta saarnamieheltä.
Kerran heidän rukouspalveluun oli tullut äiti joka pyysi rukousta lapsensa puolesta.
Tämä poika oli 17 vuotias ja oli koko kouluaikansa joutunut pilkatuksi lyhytkasvuisuutensa tähden. Hän oli kasvanut vain 153 cm pitkäksi.

Tämän pojan puolesta rukoiltiin ja annettiin ohjeeksi että hän alkaa puhumaan uskoa sille pituuskasvulle. Poika teki niin ja ensimmäisen viikon aikana pituutta tuli 5 cm, ja kolmen kuukauden aikana pituutta tuli 30 cm. Hän siis kasvoi 153 cm,stä 183 cm pituiseksi.

Tämä poika vastusti paholaista, ja paholainen joutui väistymään syrjään. Niin myös meidän kaikkien pitäisi tehdä silloin kun Saatana on tullut ryöstämään meiltä. Muutenhan ilomme ei voi olla täydellistä, vaikka Jumalan sana lupaa sen.

Jos on ongelmia ulkonäön kanssa, rahavaikeuksia, sairautta, ongelmia, tai kipua missä tahansa alueella, niin ilomme ei voi olla täydellinen.
"Anokaa niin teille annetaan."

"Jos te pysytte Minussa, niin voitte pyytää mitä tahansa, niin olette sen saava." Tässä ei ole kuin mielikuvitus rajana, ja jos se on liian köyhä, niin sitäkin voi pyytää lisää.
5254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jeesus sanoo, "joka uskoo sille kaikki on mahdollista."

Epäusko ja epäilys on myös syntiä jota vastaan pitää taistella, niin kuin muitakin syntejä vastaan. Jo ajatus joka sanoo että mahdotonta, on Kristusta vastustava.

Esim. vanhenemista ja vanhuuden sairauksia pidetään niin luonnollisena, että moni uskova jopa omalla suullaan julistaa. Olen jo vanha ja väsynyt ja särkee ja kolottaa koska olen vanha. Suun tunnustuksell piti pelastua, ja tässä suun tunnustus onkin muuttunut kirouksesksi.

Mooseksesta kerrottiin että 120 vuotiaana hänet otettiin pois, eikä silmä ollut hämärtynyt, eikä voimat olleet ehtyneet.

Jo silmälasit ovat asia joissa paholaista pitää vastustaa. Samoin harmaat hiukset jos niitä pitää sen takia värjätä. Kaljuuntuminen jos se häiritsee. Jos jossain kohdassa on liikaa rasvakudosta tai liian vähän yms, niin sitä varten on suu annettu. "Anokaa, että teidän ilonne olisi täydellinen."

Kun anomme niin uskomme kasvaa itsestään,"usko tulee kuulosta..."

Tämä voi kuulostaa itsekeskeiseltä, mutta emme voi antaa toisillekaan mitään mitä emme ole ensin itse saneet. "Rakasta lähimmäistä, NIIN KUIN ITSEÄSI." Kun tämä maailma näkee että uskovissa siunaus asuu, ja ne näkevät että "Jumala tekee eron jumalattoman ja vanhurskaan välillä", niin vain hullu ei ota Kristusta vastaan.

Ei se ole nöyryyttä ettei pyydä Jumalalta mitään, vaan se on ylpeyttä jossa sanoo Jumalalle että minä pärjään itsekkin.

"Anokaa että ilonne olisi täydellinen".
Myös silloin kun kuljemme murhe kasvoillamme, kertoo että ilomme ei ole täydellinen. Tämä on myös ylpeyttä joka kertoo vastaantulioille siitä ettei Jeesusta kannata seurata, jos se kerran ei missään näy. Koko elämämme pitäisi olla evankeliumi, joka kertoo kaikille että "Kristus teki tyhjäksi kaikki Perkeleen teot".

Koetukset ja ahdinko kuuluu uskovan elämään, vain niin kauan kunnes opimme kärsimyksistä kuuliaisuuden. "Kärsimyksistä poikakin oppi kuuliaisuuden."
Kuuliaisuudella tarkoitetaan sitä että opimme uskomaan Kristuksen täydelliseen voittoon. Ja niin kauan kuin epäilemme pysyy kärsimykset.

Siksi kirjoitan, pitäkää epäilemistä ja epäuskoa myös syntinä, ja taistelkaa sitä vastaan niin kuin muitakin syntejä. "Joka epäilee, on niin kuin meren aalto, älköön sellainen luulko mitään saavansa."

Äänestä

kiitos. Upeaa opetusta.

Äänestä

Voisit, "profeetta" kun sanot olevasi, voist kunniottaa Jumalaa, kirjoittamalla Hänen nimensä ISOLLA alkukirjaimella. Se vaan tekee pahan olon, sinäkin, joka sanot olevasi muka profeetta, et tuonvertaa kunnioita "virkaasi".
Se on Herran halpana pitämistä!

Ei ole mikään puollustus, että ollaan vapaalla palstalla, Herra on Herra, ja kun Hänen nimensä mainitaan, tulee kunnoittaa JUmalaa aina.

Äänestä
  • >Voisit, "profeetta" kun sanot olevasi, voist kunniottaa Jumalaa, kirjoittamalla Hänen nimensä ISOLLA alkukirjaimella. Se vaan tekee pahan olon, sinäkin, joka sanot olevasi muka profeetta, et tuonvertaa kunnioita "virkaasi".
    Se on Herran halpana pitämistä! <

    Otan nuhtelusi vastaan, ja pyydän anteeksi jos olen jossain kirjoittanut Jumalan nimen pienellä alkukirjaimella. En ole tehnyt sitä kuitenkaan tahallani, ja yritän tästä lähtien olla huolellisempi.

    Äänestä

paljon kauniita sanoja peräkkäin ja lopussa "KUOPPA" Jumalan sana,raamattu, on meidän jalkojemme lamppu ja valkeus meidän tiellämme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toinen profeetta kirjoitti:

2 Kor 10:
5. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.

"Jeesus kantoi kipumme sairautemme ja syntimme." Vaikka silmämme näkisi tai aistimme tuntisi päinvastoin, niin ne ovat vain järjen päätelmiä, koska ne nousevat Kristuksen tuntemista vastaan.

Jos vangitsemme jokaisen ajatuksen Kristukselle kuuliaiseksi, niin tulee vastustaa myös synnin lisäksi kipua sairautta puutetta ja kaikkia ongelmia. Ajatuksemme ei ole raittiita jos sallii Saatanalle olemassaolon oikeuden elämäänsä. "Jeesus teki tyhjäksi kaikki Perkeleen teot."

"Vastustakaa paholaista niin se jättää teidät rauhaan." Jos hyväksyy millä tahansa osa-alueella elämässään, Saatanan olemassaolon oikeuden, niin silloin on siinä kohdassa lakannut vastustamasta paholaista.

Ei ole syntiä sairastaa, tai kokea puutetta, mutta on syntiä sallia niitä elämäänsä. Se on syntiä koska silloin on lakannut vastustamasta paholaista, vaikka Jumalan Sana selvästi käskee niin tekemään.

Meidän kaikkien uudestisyntyneiden tulisi kasvaa uskossamme niin, että koko elämämme tulee evankeljumiksi. Ilosanomaksi, joka julistaa koko olemuksellaan sitä että, "Jeesus teki tyhjäksi kaikki Perkeleen teot."

Saatanaa vastustetaan sanoilla.
"Suun tunnustuksella pelastutaan."
"Sana on sinun suussasi ja sydämessäsi."
"Sana oli Jumala."
"Niin kuin oli alussa, kaikki luotiin sanan voimalla, eikä mikään mikä on maailmassa ole ilman Jumalaa."

Sanalla tämä nykyinen maailma on rakennettu ja sanalla sitä pidetään pystyssä.

Kerron esimerkin jonka kuulin yhdeltä Intialaiselta saarnamieheltä.
Kerran heidän rukouspalveluun oli tullut äiti joka pyysi rukousta lapsensa puolesta.
Tämä poika oli 17 vuotias ja oli koko kouluaikansa joutunut pilkatuksi lyhytkasvuisuutensa tähden. Hän oli kasvanut vain 153 cm pitkäksi.

Tämän pojan puolesta rukoiltiin ja annettiin ohjeeksi että hän alkaa puhumaan uskoa sille pituuskasvulle. Poika teki niin ja ensimmäisen viikon aikana pituutta tuli 5 cm, ja kolmen kuukauden aikana pituutta tuli 30 cm. Hän siis kasvoi 153 cm,stä 183 cm pituiseksi.

Tämä poika vastusti paholaista, ja paholainen joutui väistymään syrjään. Niin myös meidän kaikkien pitäisi tehdä silloin kun Saatana on tullut ryöstämään meiltä. Muutenhan ilomme ei voi olla täydellistä, vaikka Jumalan sana lupaa sen.

Jos on ongelmia ulkonäön kanssa, rahavaikeuksia, sairautta, ongelmia, tai kipua missä tahansa alueella, niin ilomme ei voi olla täydellinen.
"Anokaa niin teille annetaan."

"Jos te pysytte Minussa, niin voitte pyytää mitä tahansa, niin olette sen saava." Tässä ei ole kuin mielikuvitus rajana, ja jos se on liian köyhä, niin sitäkin voi pyytää lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu