Oireyhtymän tunnistusta?

sun tehtäväsi edes sanoa MITÄÄN diagnoosia!!Haloo!!!!Kirjoita ylös havaintojasi ja anna ne lapsen vanhemmille vietäväksi tutkivalle taholle.Se riittänee nyt.Itselläni on erityislapsi ja kyllä on vuosien varrella ärsyttäny ku kaiken maailman "tietäjät" korjailee lapsen diagnooseja ja luulee tuntevansa lapsen paremmin kun on "ammattikasvattaja".

Nämä ovat usein vanhemmille vaikeita aikoja. Mutta ei kuitenkaan ole sinun tehtäväsi ottaa kantaa diagnooseihin, sen lisäksi että et saa sitä tehdä, myös se kannattaa huomioida, että SINUN EI TARVITSE sitä tehdä.

Kun tutkimukset alkavat, sieltä tulee kyllä kaikenmaailman lippusta ja lappusta täytettäväksi. Ainakin me juoksutimme niitä paljon päiväkotiin. Nyt voitte keskittyä siihen, miten lasta voi auttaa selviytymään arjessa, ja tätä kannattaa korostaa myös vanhemmille. Sillä ei ole väliä, mikä diagnoosi on, mutta lapsen pahaa oloa voi helpottaa.

Meillä oli selvä käsitys lasten ongelmista, ja hyvin yhteneväinen päiväkodin henkilöstön kanssa. Päiväkodissa oli nimetty "oma hoitaja", joka hoiti asiaa siellä. Pahimpina aikoina riitti jo se, että lapselle löytyi keino rauhoittumiseen (rauhallinen tila, johon sai mennä kun itse tarvitsi sitä; ei siis mikään jäähypaikka). Korvatulppia sai käyttää, koska oikeasti äänet tuntuivat pahalta. Myöskin vaatteet olivat väljiä. Jos lapsi ei jotakin ruokaa syönyt, häntä ei pakotettu eikä edes patisteltu, koska pääsääntöisesti hän söi hyvin. Oli vain muutamia ruokia, jota hän ei kerta kaikkiaan saanut syötyä. Hiukset lapsi sai pitää huivin alla, koska ne ihan selvästi häiritsivät ajoittain, vaikka eivät pitkät olleetkaan. Kaikki kuitenkin tehtiin niin, että lapsen sai itse päättää milloin hän tarvitsee esim. korvatulppia.

takapuolen pyyhkiminen tehtiin kostealla pesulapulla (sellaisilla kertakäyttöisillä), jos oli huono päivä, meillä kun nuo häiriöt olivat hyvin vaihtelevia.

Pikku asioilla saatiin tilannetta tasaantumaan niin, että pahimmat oireilut (karkaamiset, kirkumiset ym...) saatiin vähenemään. Sitten pikku hiljaa vähän kerrallaan lasta alettiin totuttaa kosketukseen, ääniin, outoihin ruokiin yms... Tässä vaiheessa tosin oli jo mukana myös eri terapeutteja, jotka neuvoivat meitä kaikkia.

Tuo mielipiteen kertominen kannattaa tehdä aika varovasti. Ehkä vaikka sillä lailla, että joskus minusta näyttää, että.... Ja ongelmiin kannattaa vain keskittyä, ei loppu peleissä ole tosiaan väliä mikä diagnoosi on /tulee olemaan. Minusta oli aika hyvä tapa myös se, että Elto astui hyvin varhaisessa vaiheessa kuvaan mukaan.

Meidän päiväkodissa hoitajat kertovat havaintojaan ELTOlle hänen kyselyjensä mukaan, mutta edes elto ei ole meille sanonut kertaakaan kirjainyhdistelmää ADHD, koska ei ole edes hänen tehtävänsä tehdä diagnosia. Neuvolapsykologi sen kerran sanoi, mutta ei kuin että on näitä piirteitä, ja jatkotutkimuksia tehdään tarvitatessa. Ole hyvin varovainen vanhempien kanssa ja sano, että kutsutte (k)elton paikalle seuraamaan poikaa. Ja jos vanhemmat jo ovat menossa tutkimuksiin, hyvä niin, kerro sinä mitä olet havannoinnut, mutta varo tarkasti sanomasta muuta. Itseäsi varten voit lukea aiheesta ja oppia miten itse käyttäytyä tai ottaa lapsi huomioon, tietyissä tilanteissa, mutta muuten olen muiden vastaajien kanssa samaa mieltä, jätä KAIKKI arvioinnit neurologian/psykologian ammattilaisille.

kysellä täällä palstalla tuollasista asioista. Et taida itse olla minkäänsortin ammattilainen.