Kokoomus on aatepuolue, kansalaispuolue ja tulevaisuuspuolue. Aatteemme elää ja kehitämme koko ajan omaa ajatteluamme ja toimintaamme.
Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, suvaitsevaisuus, yrittäjähenki ja sosiaalinen omatunto.
Sääntöjensä mukaan Kokoomuksen tarkoituksena on toimia seuraaville pääperiaatteille rakentuvien, puolueen ohjelmissa täsmennettyjen pyrkimysten toteuttamiseksi:
Suomen itsenäisyyden turvaaminen ja kansojen välisen ymmärryksen lisääminen kansainvälistä oikeudenmukaisuutta sekä väkivallatonta vuorovaikutusta edistämällä,
isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ylläpitäminen ja vahvistaminen,
yksilökeskeisyyteen perustuvan, ihmisen aineellisesti ja sosiaalisesti turvattuun elämään tähtäävän sekä jokaisen ihmisen henkisen kasvun ja persoonallisuuden laajentaminen oikeutta kunnioittavan yhteiskunnallisen vakaumuksen edistäminen,
yksilöllisen mielipiteenilmaisun vapauteen, kansalaisten tasavertaiseen osallistumisoikeuteen, kansalaisten perusturvallisuuden takaamiseen ja yhteiskunnalliseen moniarvoisuuteen ja suvaitsevaisuuteen perustuvan kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän kehittäminen,
edellytysten luominen sellaiselle markkinatalouteen perustuvalle taloudelliselle toiminnalle, joka edistää sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä ekologisesti kestävää kehitystä maailmassa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Aina voi säästää
Kirjoittanut: Kotilainen 28.11.2007 klo 10.10
Markkinatalous on semmonen homma että sen mukaan voi toimia ja säästää vähemmän tärkeissä asioissa. Me erosimme vaimon kanssa kirkosta ja lopetimme TV:n katselun kun ei hommattu sitä digijuttua niin tv-luvan kanssa näistä kahdesta asiasta kertyy vuodessa säästöä 500 euroa puhtaana käteen. Runsaan neljänkympin kotiparturiaparaatin hankinnalla säästämme lisäksi vuodessa tukan itseleikkuulla 200-300 euroa yhteensä. Kuukausisäästö kaikkineen siis noin 60-65 euroa. Taktinen avioero tulee varmaan ensi vuonna, mikä taas tuottaa eläkkeeseen muutaman kympin kummallekin. Niin se vain on että herrat tekee niitä pykäliä ja päättää verojen ja hintojen korotuksista ja kansa elää niitten mukaan omaksi edukseen jos ymmärtää.
Tietenkin sitten jos elämä menee kovin ahtaalle eikä mistään voi enää säästää niin täytyy miettiä että hankkiutuuko linnaan elätettäväksi vai tekeekö yhteiskunnalle palveluksen poistumalla oman käden kautta olemasta parempien ihmisten kulueränä. Se nyt on kumminkin se viho viimeinen vaihtoehto vaikka sitäkin tapahtuu ja vielä liikenteessäkin jossa se toinen osapuoli on viaton."
Onko tämä se tavoitetila johon kokoomus pyrkii sellaisten pienituloisten ihmisten kohdalla, joilla ei enää ole kykyä tai mahdollisuuksia ansaita työllään parempaa toimeentuloa?
ei mitään konkretiaa!!!
Mutta ehkä kokomuksen ihanne onkin basaari, jossa
varastellaan, huijataan, kerjätään, jne.
oli paljon (kauniita) sanoja peräkkäin. Onkohan meikäläiselle tullut joku lukihäiriö, kun en vaan saanut oikein käsitystä, mitä siinä loppujen lopuksi yritettiin sanoa.
kaunista valhetta vainen!
onko kyse massapostittamisesta vai kopioinnista.
epä tietoinen kummasta kyse. sama julistus ties montako kertaa.