missä

te olette kasvaneet?? samoja viestejä päivästä toiseen...
8340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ovatko edes samojen ihmisten kirjoituksia?

Täällä on lappanut porukkaa joka puolelta Suomea ja aina saattaa paikalle tulla joku, joka ei jaksa lukea aikaisemmin kirjoitettuja.

Ja helkkarin hyvää tekstiä tänne on tänäänkin näköjään laitettu, että ei minulla ainakaan ole valittamista ollenkaan.

Äänestä
  • Kyllä kaikki jotka osaavat palstalle tulla, osaavat myös selata aiempia viestejä.
    Tuossa käy kohta niin, kuten yleensä jankuttamisessa, että ohitetaan olankohautuksella. EVVK.

    Toisekseen, Tuusula on iso ja laaja, täällä on muutakin kuin Jokela. Kiusaamis porukka voisi jo vihdoin palata omille sivuilleen, ja jättää palstan siihen mihin se on tarkoitettu. Eikö?

    Äänestä

  • täysin eri mieltä kirjoitti:

    Kyllä kaikki jotka osaavat palstalle tulla, osaavat myös selata aiempia viestejä.

    tämä elämä heittää! Voi raukkaa!

    Mitähän jos yrittäisit vähän laajentaa asennettasi suvaitsevaisuuden suuntaan vai onko liikaa pyydetty?

    Tosiasia nimittäin on, että ei sinunkaan ole tältä palstalta pakko kaikkea lukea, mikä ei kiinnosta. Onko ihan mahdoton ajatus?

    Netti on väärällään palstoja, jotka eivät minua kiinnosta senttiäkään, mutta en mene silti sinne kirjoittelemaan mitään arvostelevia viestejä.

    Äänestä

  • sama mitäänsanomaton sakki jauhaa yhtä js samaa ja ennenkaikkea ihannoi... noo... nythän on hyvä päteä, kohta ei kukaan muista...

    Äänestä

  • täysin eri mieltä kirjoitti:

    Kyllä kaikki jotka osaavat palstalle tulla, osaavat myös selata aiempia viestejä.
    Tuossa käy kohta niin, kuten yleensä jankuttamisessa, että ohitetaan olankohautuksella. EVVK.

    Toisekseen, Tuusula on iso ja laaja, täällä on muutakin kuin Jokela. Kiusaamis porukka voisi jo vihdoin palata omille sivuilleen, ja jättää palstan siihen mihin se on tarkoitettu. Eikö?

    tai kiusaajien puolustaja? Kiusaako kenties lapsesi? Onko aihe sinulle arka?

    Äänestä

joka yhä jaksat roikkua täällä. Mutta meidänpä ei tarvitse kysyä että missä tynnyrissä kun tiedämme sen toisin kun sinä. Ei ole pakko olla täällä jos seura ei miellytä. Netti on rajaton, ainakin melkein.

Äänestä
  • sen hedelmillä te täällä nyt mässäilette...reppanat

    Äänestä

  • netti on rajaton, kirjoitti:

    sen hedelmillä te täällä nyt mässäilette...reppanat

    Taas yksi reppana tuli lisää? Vai lähettikö kone yksin nikin? Voi voi, on meitä monta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tynnyrissä kirjoitti:

te olette kasvaneet?? samoja viestejä päivästä toiseen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu