Voiko joku kertoa, mikä on Mäsek, mitä se tekee vai onko pelkästään salaseura, minkä asioista ei saa mitään kertoa?
Paikallislehden mukaan todellakin vaitonaista toimintaa. Kuinka Mäsek voi nauttia edes yrittäjien luottamuksesta, jos mitään EI SAA kertoa? Entäs kuntalaisten rooli sitten, mitä tavallinen kuntalainen hyötyy Mäsekistä?
Kertokaa nyt joku tyhmälle ihmiselle!
Mäsek
78
7792
Vastaukset
- aseman s.
Lähtökohtana on, että sen työn tuloksista hyötyy tavallinen kuntalainenkin.
Nyt kun EU-tukienkin osalta meillä kuulutaan eteläiseen Suomeen ja maatalous saa vähemmän tukia, on elinkeinorakenteenkin muutos odotettavissa. Siinä on Mäsekillä työtä.
Keskeneräisistä asioista ei yleensäkään kerrota. Odotellaan siis tuloksia.- putkinotko
Hyvää uutta vuotta.
- kympin vältti.
Kyllä on mäsekki onnistunut, kun katselee tukisummia. Varsinaisia maanviljelijöitä löytyy
nyt täyttämää autioituvaa maaseutua. On tietysti mäsekin ansiota kiistattomasti, että
joku ewwk onnistuu luomaa tuettavaa toimintaa syrjäkylille. Työpaikkojen lisääntymistä
en ole itse havainnu, mutta yrittäjät ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti.
Hyvä mäsek, ponnistelut ei ole olleet turhia.
- arvatkaapa
Niin arvatkaapa mitä kunta maksaa tälle Mäsekille!
Sen tiedon pitäisi ainakin olla julkinen. Summa on aivan älytön.
- Kyykkyyn
Herroille herrojen palkkiot!
- mäsekosin
Kyykkyyn kirjoitti:
Herroille herrojen palkkiot!
Aina kun hän kylällä ajelee,niin puhelimeen höpisee ja tietysti luuri korvalla
Eikö laki koske kaikkia.
On siinä esimerkki
- liena ^^
Kunnanhallituksen esityslistasta kokoukseen 3.9.2007, kohta 1:
Mäntyharjun seudun elinkeinojen kehitys Oy Mäsek on toimittanut kunnanhallitukselle seuraavan aloitteen:
" Mäntyharjun seudun elinkeinojen kehitys Oy on hallituksen kokouksessaan 16.08.2007 käsitellyt työvoiman rekrytointia seudulle ja kiinnittänyt
huomiota avoimien työpaikkojen ja työttömien työnhakijoiden kohtaamattomuuteen. Elinkeinoyhtiö esittää Mäntyharjun kunnanhallitukselle,että se esittäisi työvoimaviranomaisille huolensa ko.
asiasta ja että työvoimaviranomainen nimeäisi henkilön selvittämään miksi työvoima ja työpaikat eivät kohtaa toisiaan, samalla voitaisiin selvittää yrityksissä olevien ns. iilotyöpaikkojen määrä ja voitaisiinko työntekijäpulaa lieventää verkostoitumalla ( esim. pienet naisvaltaiset
palvelualan yritykset).
Olisiko mahdollista että työvoimaviranomaisten koulutusmäärärahoja siirrettäisiin suoraan yrityksille käytettäväksi ongelmatyöttömien
koulutukseen suoraan yrityksissä."
Meillä on siten käyttämätöntä työvoimaa, täyttämättömiä työpaikkoja ja ongelmatyöttömiä.
Tehkääpä ehdotuksia, rakentavassa hengessä!- puolesta
Väkisin huomaan tuntevani myötähäpeää tuota lukiessani!
Mutta, PALJONKO HEILLE MAKSETAAN?
Kertokaa kuka tietää, SEHÄN EI OLE SALAISUUS! - palkkiot on
puolesta kirjoitti:
Väkisin huomaan tuntevani myötähäpeää tuota lukiessani!
Mutta, PALJONKO HEILLE MAKSETAAN?
Kertokaa kuka tietää, SEHÄN EI OLE SALAISUUS!n.16000e/kk...ja elintasokumpu kasvaa;)
- epäilevä .
palkkiot on kirjoitti:
n.16000e/kk...ja elintasokumpu kasvaa;)
kuntalainen
- kenelle
epäilevä . kirjoitti:
kuntalainen
Tuollaisen summan, 16000 e/kk, minäkin ole kuullut!
Kenen tilille se menee?
Mitä sillä pitäisi saada aikaan? - yritäjä
kenelle kirjoitti:
Tuollaisen summan, 16000 e/kk, minäkin ole kuullut!
Kenen tilille se menee?
Mitä sillä pitäisi saada aikaan?Jos on tarkoitus hankkia lisää yrittäjiä ja heille tukea.
Asukasluku ei ainakaan lisäänny koska niin moni haluaisi pois.
Ei tänne tullut yhtään yrittäjää joka olisi jäännyt.
Montako kansan kynttilää tätä komitea hoitaa. - .....,
kenelle kirjoitti:
Tuollaisen summan, 16000 e/kk, minäkin ole kuullut!
Kenen tilille se menee?
Mitä sillä pitäisi saada aikaan?aiempaa viestiä lainaten...
" n.16000e/kk...ja elintasokumpu kasvaa;) - paluumuuttaja
palkkiot on kirjoitti:
n.16000e/kk...ja elintasokumpu kasvaa;)
Millä ansioilla tollasiin hommiin pääsee ja mmitä toimemkuvaan kuuluu? muutan hei takasin kun paikka tulee hakuun.
- Pääset
paluumuuttaja kirjoitti:
Millä ansioilla tollasiin hommiin pääsee ja mmitä toimemkuvaan kuuluu? muutan hei takasin kun paikka tulee hakuun.
Pitkälle, toimenkuvaan kuuluu "kehittämiskeskusteluja"(lue tyhjänpäiväistä lätinää) Mäntyharjun hyväksi.
- mäntyharjun tietäjäeukko
....., kirjoitti:
aiempaa viestiä lainaten...
" n.16000e/kk...ja elintasokumpu kasvaa;)Eihän tuo 16.000 euroa ole vasta kuin osa palkkapussista. Kannattaisi selvittää asioita ennenkuin tänne kirjoittelee.Eikä edes vituta yhtään. Hajotkaa köyhät
- tiedän
paluumuuttaja kirjoitti:
Millä ansioilla tollasiin hommiin pääsee ja mmitä toimemkuvaan kuuluu? muutan hei takasin kun paikka tulee hakuun.
Pitää olla hyvää pataa oikean henkilön kanssa. Pääsis vaan sekin muualle töihin.
- ruudinkeksijän kaiman serkku
Ihan maalaisjärjellä ajatellen,
jos kunnan työvoimaviranomaiset
ovat niin pihalla
vallitsevasta työvoimatilanteesta
että täytyy olla MÄSEKIN ALOITE kunnanhallitukselle (200 metriä) joka jollain viiveellä ESITTÄÄ HUOLENSA TYÖVOIMAVIRANOMAISILLE että "MITÄHÄN TEETTE PALKKANNE ETEEN?" niin ihan hyvä että muistutetaan.
Kyllä MÄSEK siis näinollen tarpeellinen on.
Jokainen TYÖLLISTÄVÄ yritys tietää ongelman. "Ongelma"työttömillä on yleensä niin hyvät oltavat että "pakko"työllistyminen ei motivoi jos ala ei kiinnosta.
Ja arviolta jokainen "ongelma"työtön pelkää että työvoimaviranomaiset JOSKUS ottaa todesta MÄSEKIN ehdotuksen.
Näin se vaan menee ja tähän on tultu viime vuosikymmenien politiikalla..Suomessa!
- On yhtäkuin
Mäntyharjun seudun elinkeinon keinottelijat.
- Herrakerho
Shellin Parlamentti oli vaikutusvaltaisempi ja viisaampi jos näiden "kerhojen" jäseniä vertaa!
- Teppoili
Nykyään parlamentti on Teboililla
- Kirjoitusta.
Mäsekistä on tämänpäiväisessä Pitäjän Uutisessa.
- lukijat
niimpä näkyy olevan..
- liena,,
lukijat kirjoitti:
niimpä näkyy olevan..
Harva kai ruikutuspalstalta lukee lähes puolen palstametrin mittaisia tarinoita, joissa käsitellään kaikki kunnan "ongelmat". Niitä muuten näkyy olevan peräti kolme.
- ei KEHITYSTÄ
liena,, kirjoitti:
Harva kai ruikutuspalstalta lukee lähes puolen palstametrin mittaisia tarinoita, joissa käsitellään kaikki kunnan "ongelmat". Niitä muuten näkyy olevan peräti kolme.
Kyllä KEHITTÄMISEEN/KEHITTYMISEEN tarvitaan aina palautetta jota VALISTUNEEMMAT jopa PYYTÄVÄT!Palautteesta joka on negatiivista ( = antaa aihetta ko asian parantamiseen) voidaan myös joissain piireissä puhua RUIKUTUKSENA.Kaikki kiitos ruikuttajille ja epäkohtien esilletuojille, jos heitä ei olisi maailma varmaan vieläkin sisältäisi VAIN nelijalkaisia raaánlihan syöjiä joita nykyään ihmisiksi kutsutaan!
- että sillä tavalla
ei KEHITYSTÄ kirjoitti:
Kyllä KEHITTÄMISEEN/KEHITTYMISEEN tarvitaan aina palautetta jota VALISTUNEEMMAT jopa PYYTÄVÄT!Palautteesta joka on negatiivista ( = antaa aihetta ko asian parantamiseen) voidaan myös joissain piireissä puhua RUIKUTUKSENA.Kaikki kiitos ruikuttajille ja epäkohtien esilletuojille, jos heitä ei olisi maailma varmaan vieläkin sisältäisi VAIN nelijalkaisia raaánlihan syöjiä joita nykyään ihmisiksi kutsutaan!
Palaute suuntautuu johonkin toimenpiteeseen.
Joka pyrkii vaikuttamaan jonkin asiantilan parantamiseen, luettelee siinä havaitsemiaan epäkohtia.
Ruikutus on taas sitä, että jotakin arvostellaan kielteisesti ja samalla epämääräisesti - ja yleisesti katsoen perusteettomasti. Mjullahan ruikutetaan "kunnan herrojen" toiminnasta. Päätöksenteossa keskeneräisistä asioista ei kuulu kertoa, mutta eihän sitä jokainen tiedä.
Ruikutuksella ei paljoa kehitykseen vaikuteta, sillä se ei yleensä ole rakentavaa. - seurailija_
että sillä tavalla kirjoitti:
Palaute suuntautuu johonkin toimenpiteeseen.
Joka pyrkii vaikuttamaan jonkin asiantilan parantamiseen, luettelee siinä havaitsemiaan epäkohtia.
Ruikutus on taas sitä, että jotakin arvostellaan kielteisesti ja samalla epämääräisesti - ja yleisesti katsoen perusteettomasti. Mjullahan ruikutetaan "kunnan herrojen" toiminnasta. Päätöksenteossa keskeneräisistä asioista ei kuulu kertoa, mutta eihän sitä jokainen tiedä.
Ruikutuksella ei paljoa kehitykseen vaikuteta, sillä se ei yleensä ole rakentavaa.lukijainpalstalla on annettu asiatuntevasti negatiivista palautetta virka/luottohenkilöille ja ihmetelty heidän toimintatapojansa. Oikaisuehdotuksia on tehty. Järjen voittoa on toivottu.
Kysymyksiä on esitetty, vastauksia odotellaan. - tavallinen tallaaja
seurailija_ kirjoitti:
lukijainpalstalla on annettu asiatuntevasti negatiivista palautetta virka/luottohenkilöille ja ihmetelty heidän toimintatapojansa. Oikaisuehdotuksia on tehty. Järjen voittoa on toivottu.
Kysymyksiä on esitetty, vastauksia odotellaan.Väliin lapsellistakin siellä on kirjoiteltu muutamina viime viikkoina muka luottamushenkilöiden toimintatavoista. Pitäisi tietää ensin jotakin hallinnon periaatteista.
Hallinnossa, oli kyseessä sitten valtion tai kunnan hallinto, ei nimittäin kuulu kertoa keskeneräistä asioista, koska niissä voi olla kyse esim. liikesalaisuuksista tai henkilökohtaisista asioista. Toisaalta asioita käsitteleville on annettava työrauha. Tämä on järjen voittoa.
Niistä asioista ei suinkaan päätetä yleisellä kansankokouksella. - se kenties
tavallinen tallaaja kirjoitti:
Väliin lapsellistakin siellä on kirjoiteltu muutamina viime viikkoina muka luottamushenkilöiden toimintatavoista. Pitäisi tietää ensin jotakin hallinnon periaatteista.
Hallinnossa, oli kyseessä sitten valtion tai kunnan hallinto, ei nimittäin kuulu kertoa keskeneräistä asioista, koska niissä voi olla kyse esim. liikesalaisuuksista tai henkilökohtaisista asioista. Toisaalta asioita käsitteleville on annettava työrauha. Tämä on järjen voittoa.
Niistä asioista ei suinkaan päätetä yleisellä kansankokouksella.MÄntyharjulaisten SElittelijöiden Klubi.
- toeppo
Lue lehtiä, niin tiedät.
- näytti
olevan että mäsekillä on perimättömiä teollisuuskiinteistö vuokria 113032,95€....
- mistä
näytti kirjoitti:
olevan että mäsekillä on perimättömiä teollisuuskiinteistö vuokria 113032,95€....
löytyy tuo tieto?
- löytyy
mistä kirjoitti:
löytyy tuo tieto?
kunnanhallituksen esityslistalta 4.2.2008 olevaan kokoukseen.(kunnan sivuilta,päätöksenteko)
- kauppa
löytyy kirjoitti:
kunnanhallituksen esityslistalta 4.2.2008 olevaan kokoukseen.(kunnan sivuilta,päätöksenteko)
Kyseinen kiinteistökauppa on poikinut valituksen,löytyy myös mäntyharjun sivustolta:
Valitustaan Vienamo perustelee seuraavasti:
Päätös on useilta osiltaan lakien ja hyvän hallintotavan vastainen:
1) Päätöksen kohteena ollut kiinteistökauppa on valmisteltu sisäpiirikauppana.
2) Kaupan valmistelu on tapahtunut esteellisen henkilön toimesta.
3) Kauppahintaa ei ole asiallisesti kilpailutettu.
4) Kiinteistön myyntiinpanosta ei ole kunnallisten toimielinten päätöstä.
5) Kaupan monenlaisista talous- ym. vaikutuksista ei ole esitetty valtuutetuille
tietoa.
6) Salmone Oy:n suunnittelema muoviteollisuus kiinteistöön ja sen
maa-alueelle on voimassa olevan kaavamerkinnän (TY) vastainen - löytyy
kauppa kirjoitti:
Kyseinen kiinteistökauppa on poikinut valituksen,löytyy myös mäntyharjun sivustolta:
Valitustaan Vienamo perustelee seuraavasti:
Päätös on useilta osiltaan lakien ja hyvän hallintotavan vastainen:
1) Päätöksen kohteena ollut kiinteistökauppa on valmisteltu sisäpiirikauppana.
2) Kaupan valmistelu on tapahtunut esteellisen henkilön toimesta.
3) Kauppahintaa ei ole asiallisesti kilpailutettu.
4) Kiinteistön myyntiinpanosta ei ole kunnallisten toimielinten päätöstä.
5) Kaupan monenlaisista talous- ym. vaikutuksista ei ole esitetty valtuutetuille
tietoa.
6) Salmone Oy:n suunnittelema muoviteollisuus kiinteistöön ja sen
maa-alueelle on voimassa olevan kaavamerkinnän (TY) vastainenSivulta 34 löytyy
Kuka saa vuokrata, myydä, ostaa hinta-arviot jne.
http://www.mantyharju.fi/paatoksenteko/pdf08/esityslista_hallitus_2008_02.pdf
- putkinotko
Sivusta seuraneena sanoisin että ei muuta kun kuluja asukkaille.
Vai onko jollain muuta tietoja.
Hyvää syksyä kaikille.- kyllä taitaa
saavutukset olla aika vähäisiä t:nukkumatti
- loru lopussa
kyllä taitaa kirjoitti:
saavutukset olla aika vähäisiä t:nukkumatti
Mäsek uppoamassa,kun rotat hyppii reunan yli?
- määäääsek
loru lopussa kirjoitti:
Mäsek uppoamassa,kun rotat hyppii reunan yli?
heittää reunan yli;),mielestäni ensimmäinen oikea päätös yhdistykseltä,toivottavasti löytyy tilalle hommansa osaava ja työhönsä perehtyvä ammattilainen,eikä hyvä veli periaatteella toimiva henkilö joka ajaa omia etujansa.
- Kirjoittaja
Nimikin jo sanoo missä Mäsekissä mennään. Osa porukasta omasta mielestään tietää ja osaa kaiken vaan eipä heistä ole toteuttajiksi. Syyt ja seuraukset menttaliteetti toisten niskaan. Ei ole yhteistyöhaluisia osa siinä poruksassa. Kaikki jäljelle jääneet myös vaihtoon ja yhteityöhaluiset napakat henkilöt tilalle. OSAAVUUTTA Kunnasta Kyllä löytyy. Ystävällisin terveisin kirjoittaja
- terrera
Todella oikea ratkaisu saada ulos henkilö joka ei osaa tehtäviään hoitaa sen edellyttämällä tavalla.
- Canon-
terrera kirjoitti:
Todella oikea ratkaisu saada ulos henkilö joka ei osaa tehtäviään hoitaa sen edellyttämällä tavalla.
Mutta onhan elikeinoasia"miehellä" näyttävä elintaso,muutenhan kaikki nauraa"meille".
Päätelköön kaikki omassa mielessään,kuka ja kelle nauraa. - Kuka lie
terrera kirjoitti:
Todella oikea ratkaisu saada ulos henkilö joka ei osaa tehtäviään hoitaa sen edellyttämällä tavalla.
Ja rahojen perintään varsinkin.
- mäsek
Kun tuli uusi pamppu.
- on
Taisi saada edeltäjältään ohjeet,kun ei pihaustakaan ole kuulunut.
- tuomari
velipoika,saat maksaa yhden kuukauden vuokran sun teollisuushallistas.
- Varahyyryläinen
Loistavaa luottamusaseman väärinkäyttämistä. Oliko ihan Tuima Tuukka itse kirjoittanut tällaisen sutkauksen.
- KESÄM..
Mäsek voisi lopettaa koko toiminnan ja lopettaa koko touhun.
Johtajat vaihtuu mutta mitään ei tapahdu,kun kaikki temput on jo yritetty.
Paljonkohan on ollut kustannukset ja kusetukset.
Kaikki oli hyvin kunnes ta aloititte pelleilemään.
Kylä on kohta kun Karjalan hylätyt kylät.
Mutta onneksi meillä on maailman suurin puusilta.- Uusi toimitusjohtaja
Ei käytä edustustiliä handeliin;-)
- NIIN HYVÄÄ PUUTA!!!!
Uusi toimitusjohtaja kirjoitti:
Ei käytä edustustiliä handeliin;-)
NIIN HYVÄÄ PUUTA!!!!!!!
- opeli
On hienoa että uusi vetäjä löytyi Mäsekille. Toivotaan parempaa asioiden hoitoa.
Kauan tarvitsi odottaa että entinen saatiin pihalle, ehti saada paljon pahaa aikaan, taisi tulla siis tulikin meille kuntalaisille kalliiksi Nikkisen kaupat!!!!- Kuka tietää?
mutten tunne kaveria.
- hyyry.
Vetäjäällä on aika tuulinen paikka sekä raskas reki vedettävänä kivisellä tiellä.
Toistaiseksi Mäsekin saavitukset ovat olleet varsin näkymättömiä.
Jos uudenkaan vetäjän aikana ei saada mitään näkyvää aikaan, on syytä harkita ryhmän tarkoituksenmukaisuutta. - Herrakerhoon
hyyry. kirjoitti:
Vetäjäällä on aika tuulinen paikka sekä raskas reki vedettävänä kivisellä tiellä.
Toistaiseksi Mäsekin saavitukset ovat olleet varsin näkymättömiä.
Jos uudenkaan vetäjän aikana ei saada mitään näkyvää aikaan, on syytä harkita ryhmän tarkoituksenmukaisuutta.Pääasia on että pidetään tärkeitä ja kehittäviä kokouksia;-)
Köyhät kyykkyyn! - mari .-.
Herrakerhoon kirjoitti:
Pääasia on että pidetään tärkeitä ja kehittäviä kokouksia;-)
Köyhät kyykkyyn!Eihän niitä asioita ilman kokouksia hoideta!
Köyhillä tässä asiassa ei ole mitään tekemistä. - Marinaadia
mari .-. kirjoitti:
Eihän niitä asioita ilman kokouksia hoideta!
Köyhillä tässä asiassa ei ole mitään tekemistä.Mitä niitä asioita, taitaa olla tietoa?
Olen samaa mieltä köyhistä;-) - Pummi.
Marinaadia kirjoitti:
Mitä niitä asioita, taitaa olla tietoa?
Olen samaa mieltä köyhistä;-)Kyllä ne minun rahat kelpaa yhteiskunnalle ja levittäjiä löytyy.
- raippana
että se on mällisektori!
- µara
Mäsek on kai jonkinlainen työryhmä. Sen toiminta ei paljoa näy ulospäin. Viime aikoinahan sitä ei ole edes julkisesti arvosteltu.
Tällaisia ryhmiä on varmaan monella paikkakunnalla, mutta tulokset eivät yleensä ole käänteentekeviä. Ainakin harras toive on, että niillä voidaan puhaltaa eloa elinkeinoelämään tai ainakin edistää sellaisten yritysten pysymistä, jotka nyt ovat olemassa.- keinoelin
Ovat lähestymässä nollaa. Viimeinen toimitusjohtaja/talousjohtajan katsaus oli liirumlaarumia, josta selvästi näkee, että mitään yritystäkään tehdä elinkeinojen eteen ei ole. Uusissa yrityksissä ja vuokrasopimuksissa on mm. yritys, joka on tehnyt konkurssin ja aloittanut uudelleen. Lista uusista yrityksistä on naurettava ja tuskin Mäsekin ansiota millään lailla. Kokonaistyöpaikat ovat todellisuudessä vähentyneet Mäntyharjulla vuodessa. Koko Mäsek on täysin turha instanssi ja ainoastaan ainut järkevä siinä Yritysasiamies, kunhan malttaa pitää korkin kiinni.
- tuleeko mieleen
keinoelin kirjoitti:

Olisi paljon kysyttävää.
- mäsekosin
tuleeko mieleen kirjoitti:
Olisi paljon kysyttävää.
Onko saatu muuta kun ilmaiset eväät.
Olisi kyllä kiva tietää missä mennään.
- torin t........ija
Tavallinen mjulainen ei Mäsekistä (=M'ntyharjun seudun kehittämiskeskus) paljoakaan tiedä, ellei lue siitä Internetistä.
Toisin kuin monet kuntlaiset luulevat, kunnan asiat ovat nykyään aika hyvässä mallissa. Muuttoliike on tasaantunut siten, että tulijoita on suurin piirtein yhtä paljon kuin lähtijöitä.
Vki vähenee, mutta pääasiallisesti se johtuu suhteellisen suuresta kuolleiden määrästä (keskim. 75 vuodessa) ja suhteellisen vähäisestä syntyneiden määrästä (keskim. 45 vuodessa).
Myös veroäyrin on maakunnan tasoon nähden alhainen.
Merkittävä aikaansaannos ovat loma-asuntomessut (ei tule nyt mieleen, ovatko ne jo tänä vuonna).- Huohhhoijjaa
Ensinnäkin ei kannata puhua täällä korkin kiinni pitämisestä. Loukkavaa ja ihminen on tunnistettavissa tittelinsä ansiosta. Vaarallista, liikutaan kunnianloukkauksen rajamailla.
Mitä tulee yrityslistaan, en myöskään ymmärrä miksi uudet yritykset listataan, koska heillä ei mitään tekemistä Mäsekin kanssa. Listasta voisi herkästi ulkopuolinen ymmärtää, että he ovat täällä Mäsekin ansiosta ja että Mäsek heitä jotenkin auttaa.
- yritäkää edes
Tässä teille tehtävä,vai onko se liikaa pyydetty.
Hankkikaa kylälle.
Suutari.
Autokorjaamo muuten meillä ei ole kun yksi kiskuri.
Ja nuorille kokoontumistila.
Vai oletteko vain oman edun tavoittelioita,eli oma etu on tärkein.
Oletteko saannut mitään aikaan. - P0L1151
Ymmärsinkö oikein?
Mäsekin entsen TJ:n aikaan, mäsek olisi "avustanut" elinkeinotoimintaa auttamalla Salmone Oy:tä kiinteistökaupoissa?? (tjsp sormet pelissä anyway)
"Kyseinen kiinteistökauppa on poikinut valituksen,löytyy myös mäntyharjun sivustolta:
Valitustaan Vienamo perustelee seuraavasti:
Päätös on useilta osiltaan lakien ja hyvän hallintotavan vastainen:
1) Päätöksen kohteena ollut kiinteistökauppa on valmisteltu sisäpiirikauppana.
2) Kaupan valmistelu on tapahtunut esteellisen henkilön toimesta.
3) Kauppahintaa ei ole asiallisesti kilpailutettu.
4) Kiinteistön myyntiinpanosta ei ole kunnallisten toimielinten päätöstä.
5) Kaupan monenlaisista talous- ym. vaikutuksista ei ole esitetty valtuutetuille
tietoa.
6) Salmone Oy:n suunnittelema muoviteollisuus kiinteistöön ja sen
maa-alueelle on voimassa olevan kaavamerkinnän (TY) vastainen"
Kas kummaa molemmissa (Mäsek ja Salmone Oy) tuolloin sama toimitusjohtaja.
Omaan taskuun kunnan piikkiin.
Mitähän muuta pienempää vähemmän päällepäin näkyvää mahtaisi kunnon tutkinnalla löytyä? - hhh___:
Se on mällisektori.
- !!!!!!
Toivottavasti tuon kaltaisia lahjoituksia ei kunnan taholta enää tehdä. Se olisi viisas ratkaisu,jos viivan alle olisi tarkoitus jotain jäädä. Ja vuokrarästeihin olisi myös puututtava hyvissä ajoin, Tässä taannoin oli lehdessä kirjoitus vuokra saatavista,firma teki välillä konkurssin ja jatkoi uudella nimellä ja vuokria ei edelleenkään makseta. Tuskin onnistuisi yksityishenkilöltä? Tomerampaa otetta ja tasapuolista kohtelua kaikille!!!!!!!
- dowswin
!!!!!! kirjoitti:

Tosi puhetta,tasavertaisuus kunniaan,jos yksi ei noudata säännöksiä/sopimuksia,niin miten voidaan toisilta vaatia.
Ryhtiä peliin...
- mäsekosin
Valitettavasti kukaan ei vielä tiedä paljonko on kunnan rahoja mennyt aivan harakoille..
Kuka on vastuussa.
Taas meitä kuntalaisia on uunotettu oikein kunnolla.
Vai onko. - Kesäm
Onko Mäsek vielä voimissaan
- Anonyymi
Kansalaiset.
Nyt se on loppu ja kulut maksoi veronmaksajat.
Mutta mikä oli lopputulos.
- mikseipä.ole.kysellyt.si
Meikäläinen olisi voinut antaa Mäsekille sen niin pyytäessä ILMAISEKSIKIN sellaista apua, josta se on maksanut sievoisia summia ulkopuolisille ja ei-mäntyharjulaisille tahoille.
- Nimimerkkinikö
Tykkään tästä
- Anonyymi
Nyt jos koskaan pitäisi tutkia tämä koko toiminta ulkopuolisin voimin alusta loppuun.
Kuntalaisia on petetty ja kunnolla.
Kuka oli tämän idean takana.se on helppo selvittää.
Kuntalaiset nyt ei anneta periksi.- Anonyymi
Kiitos Määrin ei kuuluta nyt Savon Balkaniin, Mikkeliin.
Näette miten Ristiinan kävi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos Määrin ei kuuluta nyt Savon Balkaniin, Mikkeliin.
Näette miten Ristiinan kävi.Edellisessä Määrin , pitää olla Mäsekin.
- Anonyymi
Hyvin suurelle osalle kuntalaisista Mäsek ei soita mitään kelloja kysyttäessä aloituksesta, toiminnasta, lopetuksesta yms. Puhumattakaan rahasta.
Suomenniemi oli aikanaan Kauniaisten kanssa rikkaimmat, mutta nyt liittyneenä Mikkeliin on tosi hyvin putsattu. Sanovat että palvelut yms vähissä.
Me mäntyharjulaiset taidamme herätä liian myöhään, emmekä valvo asioittemme hoitoa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1117124
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t334199törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/393675Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3981940- 321457
- 351438
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi621357Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121078Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1721055Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:111010