Pappien

uudistettanee? Tai poistettanee?
171359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Hää kyssyy iha tosissaa! Uudistettaneen koko ihmiskäsitys!

Äänestä

poistaa. Vältyttäisiin valehtelulta, kaksinaismoralismilta ja kärsimyksiltä tältäosin.

Miksi muuten ihmisen seksuaalisuus on mukana uskonnollisissa keskusteluissa niin vahvasti kuin on?

Äänestä

Miksi ihmeessä pappien avioliitto kaanoni pitäisi muuttaa ortodoksisessa kirkossa.
Papin tulee olla yhden naisen mies, sanoo raamattu. Silloin kun pappi eroaa aviomaimostaan on häneltä otettava pappeus pois. Näin sanoo ohje. Nykyisin kuulemma ortodoksisessa kirkossa on käytäntö, että eronneet papit saavat jatkaa työssään ja edetä urallaan. Eronneena tai uudelleen "salaisessa parisuhteessa" elävän papin ei ole soveliasta toimittaa Jumalanpalveluksia ortodoksisessa kirkossa. (Mehiläinen lentää kukasta kukkaan, mutta papille se ei ole soveliasta). Eron syitä ei tarvitse eritellä. Kirkkokunnassa on kuulemma eronneita pappeja joita on jopa palkittu eroamisenkin jälkeen kirkollisilla huomioilla (esi. epikonaatio ym). Eronneet papit muihin hommiin ja kiireesti.
Ei kanoonien muutoksia tai poistoja missään tapauksessa, ainoastaan ryhtiä kaivataan kaikkiin pappeuden eri asteisiin vihityiltä.

Äänestä
  • Ei ole "tavallisellekaan" ihmiselle hyväksi elää miten sattuu, mikä nykyään on tapana. Mennään naimisiin kun on "kiva saada komeat häät ja lahjoja" ja "voihan sitten erota, jos ei ole kivaa" niin kuin monet sanovat, kun ollaan menossa naimisiin ennen kuin ollaan edes tutustuttu toiseen.
    Ajan ihmisiä kalvaa sitoutumisen pelko ja kyvyttömyys sietää arkea. Koko ajan pitäisi olla jotain sävähdyttävää ja mahdollisuus vaihtaa vaikka koko perhe toiseen jos ei ole "kivaa". Ymmärrän avioeron - papeillekin - jos syynä on päihdeongelmainen tai väkivaltainen puoliso (naisetkin voivat olla väkivaltaisia ja juoppoja ja narkkareita!), tai joku muu vastaava. "Kasvoimme erilleen" on tekosyy, ei ole edes yritetty nähdä ja ymmärtää toista. Että tämmöistä tänään. Huh, helpotti!

    Äänestä

  • hämmentäjä kirjoitti:

    Ei ole "tavallisellekaan" ihmiselle hyväksi elää miten sattuu, mikä nykyään on tapana. Mennään naimisiin kun on "kiva saada komeat häät ja lahjoja" ja "voihan sitten erota, jos ei ole kivaa" niin kuin monet sanovat, kun ollaan menossa naimisiin ennen kuin ollaan edes tutustuttu toiseen.

    Sitten ihmetellään, kun lapset voivat huonosti ja ryhtyvät tappamaan toisia ihmisiä. Vanhemmuus on hukassa, ei haluta enää hoitaa ja kasvattaa edes omia lapsia (tiedosta ja tuesta ei ole puutetta), kun ollaan niin yksilöitä niin yksilöitä. Silkkaa itsekkyyttä nykyvanhemmat täynnä, eivät ymmärrä, että ikävuodet eivät määrää aikuisuutta vaan kehitysaste!

    Äänestä

  • hämmentäjä kirjoitti:

    Ei ole "tavallisellekaan" ihmiselle hyväksi elää miten sattuu, mikä nykyään on tapana. Mennään naimisiin kun on "kiva saada komeat häät ja lahjoja" ja "voihan sitten erota, jos ei ole kivaa" niin kuin monet sanovat, kun ollaan menossa naimisiin ennen kuin ollaan edes tutustuttu toiseen.
    Ajan ihmisiä kalvaa sitoutumisen pelko ja kyvyttömyys sietää arkea. Koko ajan pitäisi olla jotain sävähdyttävää ja mahdollisuus vaihtaa vaikka koko perhe toiseen jos ei ole "kivaa". Ymmärrän avioeron - papeillekin - jos syynä on päihdeongelmainen tai väkivaltainen puoliso (naisetkin voivat olla väkivaltaisia ja juoppoja ja narkkareita!), tai joku muu vastaava. "Kasvoimme erilleen" on tekosyy, ei ole edes yritetty nähdä ja ymmärtää toista. Että tämmöistä tänään. Huh, helpotti!

    Kyllä minäkin ymmärrän papin avioeron. Sanoinhan, että eronneen papin ei ole soveliasta toimittaa Jumalanpalveluksia. Ihminen on myöskin eronnut pappi. Kuitenkin avioon ja pappeuteen lupautuessaan on hän luvannut olla yhden naisen mies. Tuolloin hänen olisi pitänyt ymmärtää, että avioeron kohdalleen tullessa on mentävä kiireesti muihin hommiin.
    Piispat neuvokoot ja valvokoot tarkemmin papiston ihmissuhde käyttäytymistä. Ei palkkioita eikä uraa eronneille papiston jäsenille.
    Pysyn kannassani loppuun asti.

    Äänestä

  • pielessä ollaan kirjoitti:

    toiseen avioliittoon ja annetaan vielä ylennetään.

    Kumpi avioliitto on voimassa kaanonissa, uusi vai vanha?

    Äänestä

  • sitten on vihitty kirkossa kirjoitti:

    toiseen avioliittoon ja annetaan vielä ylennetään.

    Kumpi avioliitto on voimassa kaanonissa, uusi vai vanha?

    Jeesus sanoi, että on syntiä miehelle erota vaimostaan MUUN KUIN HAUREUDEN TÄHDEN. Minä en tiedä mitään pappien avioliitoista, kun en tunne ketään ort. pappia sen syvällisemmin, mutta kuvitelkaapa tällaista tilannetta. Toistuvaa aviorikosta, siis tosiaan TOISTUVAA.. ei kerran tai kymmenen, vaan vuosikausia vaikka..

    Tai kuvitelkaa väkivaltaista naista. Nainenkin VOI muuten olla väkivaltainen. Eikö muka saa erota?

    Lisäksi voi olla niinkin, että eronneen papin jos semmoisia siis on, eka avioliitto on MITÄTÖITY, eikä erottu.. siinä on eroa ..

    Minä olen kyllä valmis sallimaan papille eron jossakin tilanteessa, joka on äärimmäinen. Sellainen on vaikkapa väkivalta puolisoa/lapsia kohtaan, uskon hylkääminen, tms. tms. Tai sitten mielisairas avionrikkominen uudestaan ja uudestaan. Uskoisin piispojen ja muitten kyllä tietävän missä tilanteessa voi tehdä mitäkin.

    Äänestä

uudistettaneeN, poistettaneeN !!!!!!!!!!!

Potentiaalin passiivissa on lopussa äNNNNNNNNNNNN!

Kirkon opetuksia ei muutaman sen opetuksesta hairahtuneen vaatimuksesta muuteta muuten mihinkään.

Äänestä
  • juuri tulossa sanomaan samaa! NNNNNNNNNNNN

    Äänestä

olisi hyväksyttäviä pappeja.

Äänestä
  • kirkkoon! Ortodoksisessa kirkossa seurakuntapapeiksi ovat perinteellisesti kelvanneet vain naimisissa olevat papit. Naimattomat menkööt luostariin ja pysykööt siellä!

    Äänestä

  • roomalaiskatoliseeen kirjoitti:

    kirkkoon! Ortodoksisessa kirkossa seurakuntapapeiksi ovat perinteellisesti kelvanneet vain naimisissa olevat papit. Naimattomat menkööt luostariin ja pysykööt siellä!

    Missä kanonissa muka on kielletty naimatonta miestä toimimasta seurakuntapappina? Jaaha, vai pitäisi sinun mielestäsi mm. Isä Mitro ajaa luostariin asumaan??? Muuten olen toki kanssasi samaa mieltä siitä, että vaatimus pappien selibaatista on ortodoksipalstalla esitettynä täysin älytön; on tainnut jollakin mennä Rooma ja Konstantinopoli vähän sekaisin...;)

    Äänestä

  • Itäläinen kirjoitti:

    muistaakseni 1400-luvun alussa eräässä kirkolliskokouksessa aivan vakavasti siitä, voiko leskeksi jäänyt pappi toimia seurakuntapappina. Vadittiin, että leskeksi jääneiden pappien olisi pitänyt mennä luostariin. Armeliaisuudesta puoliorpoja papinlapsia kohtaan päätettiin kuitenkin, että leskipapit saivat pitää virkansa. Eronneet (siis ne, joiden vaimo lähti tiehensä) kuitenkin menettivät vanhalla Venäjällä aina virkansa, eikä naimattomia seurakuntapappeja ollut.

    Papisto muodosti Venäjällä oman suljetun säätynsä. Pappien pojista tuli pappeja (tai jos he eivät onnistuneet suorittamaan seminaaria lukkareita tai ponomareja.) Tyttäret naitettiin omaan säätyyn. Diakoneja oli vain kaupunkiseurakunnissa.

    Vaikeata oli leskeksi jääneen papin olla pappi ilman matushkaa. Papin vaimot hoitivat paitsi perheen talouden ja lastensa alkeisopetuksen myös maaseudulla perheen vähäisen maanviljelyksen ja hoivasivat seurakunnan sairaita ja köyhiä. Mitä batushka oli ilman matushkaa? Nykyäänkin papinemäntä on miehensä tuki ja turva.

    Selibaattipapit ovat epäterve ilmiö. Naimattomat papeiksi haluavat menkööt luostariin. Ortodoksinen kirkko asettaa ihmisille kaksi vaihtoehtoista kristillisen elämän muotoa joko avioliitossa tai luostarissa kilvoittelun, ja antaa niille siunauksensa. Naimatoin henkilö, joka ei ole munkki tai nunna, on varsinkin nuorena epävakaa ja altis monenlaisille kiusauksille.

    Äänestä

  • aikoinaan kirjoitti:

    Koska naimaton henkilö on epävakaa ja epäilyttävä, jos hän ei ole munkki tai nunna, tähän asiaan pitää saada pikaisesti korjaus meidänkin pienessä kirkossamme. Emme voi ajatella, etteikö ortodoksisuuden kaikki ihanteet toteutuisi jokaisen ortodoksin kohdalla.
    Pappien pitää selata jäsenrekisteriä ahkeraasti ja selvittää kaikkien seurakuntalaisten naimattomuuden syy. Jos sopivat parit muodostuvat luonnostaa, pappi voisi ehdottaa nimellisten avioliittojen solmimista pelkästään ihanteiden toteuttamiseksi.
    Mutta tämäkään ei tietysti vielä riitä, siksi meidän pitää aloittaa ainakin viiden tai kuuden suuren luostarin rakentaminen, jotta kaikki naimattomat saadaan luostareihin eri puolille Suomea. Meidän pitää tähdätä siihen, että luostarikilvoittelijoiden luku moninkertaistuu lähivuosina ja munkkeja ja nunnia on kohta yhteensä ainakin 20-30 tuhatta. Tuskin missään Euroopan maassa tulee olemaan yhtä kukoistavia luostareita kuin Suomessa, nyt viime vuosikymmeninähän tähän asiaan ei ole niin paljon edes panostettukaan.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    vihitty, eri naisen kanssa se olla pitää!

    Äänestä

kohdalla tehdään poikkeus, niin se voidaan tulkita yleiseksi laiksi. Poikkeusta seuraa yleensä sääntö ja säännön muutos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

avioliitto kaanoni kirjoitti:

uudistettanee? Tai poistettanee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu