Kommunistien voittoa Kiinassa 1949 seurasivat mittavat likvidoinnit. Tuhon valtavuutta kuvaa se, että "vainottujen tai ahdistuneiden" ihmisten on arvioitu tehneen 700 000 itsemurhaa.
Kommunistien "Keskus" moukaroi armotta yhteiskuntaa. Hallitus rakensi työleirien verkoston "uudistumista" ja "uudelleenkoulutusta" varten. Kommunismin mustan kirjan mukaan leirejä Kiinassa oli 1067. Kidutukset vietiin julmuuksien äärirajalle ja elävältä hautaamista tapahtui paljon. Pahin vuosi oli 1951.
1950-luvun Kiinassa tapettiin arviolta 6-10 miljoonaa ihmistä - mukaan lukien tiibetiläisten kansanmurha. Lukuihin täytyy lisätä kenties 20 miljoonaa leireille menehtynyttä. Numerot ovat arvioita, mutta varteenotettavia sellaisia.
Seuraava kauhun kausi johtui vuosien 1959-61 "suuresta harppauksesta". Siitä vastuun kantaa yksin Mao, jonka mielipuolinen taloussuunnitelma epäonnistui kaikilta osin. "Puhtaasti poliittisista taktiikkasyistä" hän ei myöntänyt minkään menneen vikaan, mistä oli tuloksena maailmanhistorian suurin nälänhätä. Eri tutkijoiden mukaan 20-43 miljoonaa kiinalaista nääntyi tuolloin nälkään! Henkensä edestä rimpuilevat ihmiset voivat tehdä mitä tahansa: syödä toisiaan, vaihtaa lapsiaan ja syödä heidät, surmata ja keittää lapsia valmistaakseen rasvaa...
Kuin ohimennen Margolin toteaa Kommunismin mustassa kirjassa vavahduttavan asian: "suurta harppausta" ei ole Kiinassa vieläkään julkisesti tuomittu eikä osoitettu anteeksipyyntöä sen uhrien omaisille.
"Harppauksensa" jälkeen Maon asema horjui, ja hän tarvitsi kulttuurivallankumousta (1966-68). Siinä löysivät toisensa nuoret aggressiiviset punakaartilaiset, "Suuri ruorimies" itse ja häntä tukeva armeija. "Anarkistis-totalitaristisen" häväistyskampanjan kohteena oli sivistyneistö, mutta kuolleisuus jäi - kiinalaisittain - kauas totutusta.
Deng Xiaopingin 1976 alkanut johtokausi merkitsi terrorin lieventymistä, muttei sen päättymistä. 1990-luvun alun Kiinassa oli poliittisia vankeja enää "vain" 100 000.
Kommunistisen Kiinan tragedioiden mittasuhteet ovat käsittämättömät länsimaiselle ihmiselle. Elämän kunnioittamisen ajatus - jota haluaisi edes haaveksia universaaliksi - tuntuukin äkkiä irvokkaalta markkinavaleelta.
Neuvostoliitossa leireillä kuoli siis arviolta 30 miljoonaa ihmistä ja lisäksi nälänhätiin ja muuten ei-ihan-niin-tarkoitetusti miljoonia, jopa 7 miljoonan on esitetty kuolleen kommunistien aiheuttamaan nälänhätään Ukrainassa 30-luvun alussa (tosin tässäkin viljaa myytiin ulkomaille jotta saatiin teollisuudelle rahaa, ehkä oli laskettukin tai tiedettiin että miljoonia kuolee Ukrainassa, mutta mitä sitten, kuoleehan leireillä vielä moninkertaisia määriä). Neuvostoliitossa pääsi vankileirille vuosikausiksi kertomalla vitsin, jossa vitsailtiin kommunistihallinnosta.
Silti: Aasiassa kommunismin aiheuttamat hirveydet ovat vielä paljon käsittämättömämpiä.
Oikeus seuraa aina voittajan miekkaa: natsit tappoivat leireillään 6 miljoonaa juutalaista ja lisäksi toki paljon muitakin. Silti luvut ovat todella pienet verrattuna Neuvostoliittoon ja puhumattakaan Kiinasta. Kaasulla tappaminen ei myöskään ole noin rankkaa kidutusta kuin kiinalaisten elävältä hautaaminen ja vastaava kiduttaminen. Silti natsit tuomittiin niin maailman pahimpina ja Neuvostoliitossa ja Kiinassa tehdyt hirveydet ovat jääneet vaille erityisempää tuomitsemista. Tietenkin jos natsit olisivat voittaneet II maailmansodan, niin varmasti nyt reposteltaisiin että Neuvostoliitossa tapettiin 30 miljoonaa henkeä leireillä mielivaltaisesti. Kukaan ei myöskään nykyään kauhistele tiibetiläisten kansanmurhaa, mutta kaikki tietävät juutalaisten kansanmurhasta. Nurnbergissä tuomittiin natsit kovin sanoin, Neuvostoliitto mukana tuomitsemassa, mutta voittajan leireistä ei mitään huomioita. Natsit ja ideologian aiheuttamat hirveydet ovat inhottavaa ja kamalaa ajateltavaa, äärimmäisen tuomittavaa, mutta silti paljon paljon pahempaa on tehty Kiinassa, enemmän ja hirveämmillä tavoilla, eikä asiaa ole erityisemmin julkisesti edes tuomittu, ei myöskään Neuvostoliiton tekemiä rikoksia ihmisyyttä vastaan ole ikinä kunnolla tuomittu. Saksalaiset edes kantavat jollakin lailla syyllisyytensä, mutta entäs venäläiset ja kiinalaiset? Vai onko sitten muka niin että kiinalaisen ei tarvitse kantaa syyllisyyttä tiibetiläisten kansanmurhasta, mutta saksalaisen täytyy juutalaisten vastaavasta? Tai venäläisen ei täydy kantaa syyllisyyttä ukrainalaisten kuolemista, mutta saksalaisen täytyy juutalaisten? Onko ylipäätään mieltä erotella kansallisuuksia joita on tapettu, eikö se ole ihminen kuin ihminen, jos kiinalainen tappaa kiinalaisen ja vielä kiduttamalla, niin eikö se ole ihan yhtä lailla tuomittavaa kuin saksalainen tappaa juutalaisen, ei kai näissäkään hirveyksissä ole syytä erotella "rotuja" tai kansallisuuksia mitenkään?
Kommunistien "Keskus" moukaroi armotta yhteiskuntaa. Hallitus rakensi työleirien verkoston "uudistumista" ja "uudelleenkoulutusta" varten. Kommunismin mustan kirjan mukaan leirejä Kiinassa oli 1067. Kidutukset vietiin julmuuksien äärirajalle ja elävältä hautaamista tapahtui paljon. Pahin vuosi oli 1951.
1950-luvun Kiinassa tapettiin arviolta 6-10 miljoonaa ihmistä - mukaan lukien tiibetiläisten kansanmurha. Lukuihin täytyy lisätä kenties 20 miljoonaa leireille menehtynyttä. Numerot ovat arvioita, mutta varteenotettavia sellaisia.
Seuraava kauhun kausi johtui vuosien 1959-61 "suuresta harppauksesta". Siitä vastuun kantaa yksin Mao, jonka mielipuolinen taloussuunnitelma epäonnistui kaikilta osin. "Puhtaasti poliittisista taktiikkasyistä" hän ei myöntänyt minkään menneen vikaan, mistä oli tuloksena maailmanhistorian suurin nälänhätä. Eri tutkijoiden mukaan 20-43 miljoonaa kiinalaista nääntyi tuolloin nälkään! Henkensä edestä rimpuilevat ihmiset voivat tehdä mitä tahansa: syödä toisiaan, vaihtaa lapsiaan ja syödä heidät, surmata ja keittää lapsia valmistaakseen rasvaa...
Kuin ohimennen Margolin toteaa Kommunismin mustassa kirjassa vavahduttavan asian: "suurta harppausta" ei ole Kiinassa vieläkään julkisesti tuomittu eikä osoitettu anteeksipyyntöä sen uhrien omaisille.
"Harppauksensa" jälkeen Maon asema horjui, ja hän tarvitsi kulttuurivallankumousta (1966-68). Siinä löysivät toisensa nuoret aggressiiviset punakaartilaiset, "Suuri ruorimies" itse ja häntä tukeva armeija. "Anarkistis-totalitaristisen" häväistyskampanjan kohteena oli sivistyneistö, mutta kuolleisuus jäi - kiinalaisittain - kauas totutusta.
Deng Xiaopingin 1976 alkanut johtokausi merkitsi terrorin lieventymistä, muttei sen päättymistä. 1990-luvun alun Kiinassa oli poliittisia vankeja enää "vain" 100 000.
Kommunistisen Kiinan tragedioiden mittasuhteet ovat käsittämättömät länsimaiselle ihmiselle. Elämän kunnioittamisen ajatus - jota haluaisi edes haaveksia universaaliksi - tuntuukin äkkiä irvokkaalta markkinavaleelta.
Neuvostoliitossa leireillä kuoli siis arviolta 30 miljoonaa ihmistä ja lisäksi nälänhätiin ja muuten ei-ihan-niin-tarkoitetusti miljoonia, jopa 7 miljoonan on esitetty kuolleen kommunistien aiheuttamaan nälänhätään Ukrainassa 30-luvun alussa (tosin tässäkin viljaa myytiin ulkomaille jotta saatiin teollisuudelle rahaa, ehkä oli laskettukin tai tiedettiin että miljoonia kuolee Ukrainassa, mutta mitä sitten, kuoleehan leireillä vielä moninkertaisia määriä). Neuvostoliitossa pääsi vankileirille vuosikausiksi kertomalla vitsin, jossa vitsailtiin kommunistihallinnosta.
Silti: Aasiassa kommunismin aiheuttamat hirveydet ovat vielä paljon käsittämättömämpiä.
Oikeus seuraa aina voittajan miekkaa: natsit tappoivat leireillään 6 miljoonaa juutalaista ja lisäksi toki paljon muitakin. Silti luvut ovat todella pienet verrattuna Neuvostoliittoon ja puhumattakaan Kiinasta. Kaasulla tappaminen ei myöskään ole noin rankkaa kidutusta kuin kiinalaisten elävältä hautaaminen ja vastaava kiduttaminen. Silti natsit tuomittiin niin maailman pahimpina ja Neuvostoliitossa ja Kiinassa tehdyt hirveydet ovat jääneet vaille erityisempää tuomitsemista. Tietenkin jos natsit olisivat voittaneet II maailmansodan, niin varmasti nyt reposteltaisiin että Neuvostoliitossa tapettiin 30 miljoonaa henkeä leireillä mielivaltaisesti. Kukaan ei myöskään nykyään kauhistele tiibetiläisten kansanmurhaa, mutta kaikki tietävät juutalaisten kansanmurhasta. Nurnbergissä tuomittiin natsit kovin sanoin, Neuvostoliitto mukana tuomitsemassa, mutta voittajan leireistä ei mitään huomioita. Natsit ja ideologian aiheuttamat hirveydet ovat inhottavaa ja kamalaa ajateltavaa, äärimmäisen tuomittavaa, mutta silti paljon paljon pahempaa on tehty Kiinassa, enemmän ja hirveämmillä tavoilla, eikä asiaa ole erityisemmin julkisesti edes tuomittu, ei myöskään Neuvostoliiton tekemiä rikoksia ihmisyyttä vastaan ole ikinä kunnolla tuomittu. Saksalaiset edes kantavat jollakin lailla syyllisyytensä, mutta entäs venäläiset ja kiinalaiset? Vai onko sitten muka niin että kiinalaisen ei tarvitse kantaa syyllisyyttä tiibetiläisten kansanmurhasta, mutta saksalaisen täytyy juutalaisten vastaavasta? Tai venäläisen ei täydy kantaa syyllisyyttä ukrainalaisten kuolemista, mutta saksalaisen täytyy juutalaisten? Onko ylipäätään mieltä erotella kansallisuuksia joita on tapettu, eikö se ole ihminen kuin ihminen, jos kiinalainen tappaa kiinalaisen ja vielä kiduttamalla, niin eikö se ole ihan yhtä lailla tuomittavaa kuin saksalainen tappaa juutalaisen, ei kai näissäkään hirveyksissä ole syytä erotella "rotuja" tai kansallisuuksia mitenkään?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kunnia seuraa voittajan miekkaa, häpeä häviäjän. Eihän miljoonien intiaanien tapattamisesta epäinhimillisissä oloissa sekä Pohjois- että Etelä-Amerikassa ole nostettu sen kummempaa porua, hyvittämisestä puhumattakaan. Armenialaisten joukkomurhasta ei juuri puhuta, koska Turkkia ei saa loukata.
Venäjä on nykyään äärikapitalistinen ja -nationalistinen kleptokratia, mutta kommunismin hirmuteoista ei vieläkään saa puhua, koska he olivat venäläisiä, kaikesta huolimatta Äiti Venäjän omia.
Vapaan Kiinan totuuskomission raportit voisivat olla mielenkiintoisia kaikessa karmeudessaan . . .
Hilde Hurtinger Prahasta kertoo:
"Toukokuun viidentenä v.1945 lauma tsekkejä vei minut kodistani, löi ja hakkasi minua kaikkialle. He raahasivat minua hiuksistani puolisen kilometria Scharnhorst-kouluun, jossa minua kohdeltiin huonosti.
Seuraavana yönä kaikki vangitut kutsuttiin toistuvasti pihalle. Tämän jälkeen satunnainen joukko, kymmenen miestä, naista ja lasta, koottiin yhteen ja ammuttiin. Katsoin, kuinka kaksi veljeäni ja yksi heidän lapsistaan kuolivat tällä tavalla. Lapsi oli vain viiden kuukauden ikäinen.
Sitten meidän oli kaivettava hautoja, riisuttava ruumiit ja haudattava ne. Toisinaan vankeja kohti ammuttiin, yhtä hyvin päivällä kuin yöllä. Yhden kerran luoti raapaisi niskaani. Pysyin paikallani, maaten ruumiiden alla kokonaisen päivän ja yön, kun en uskaltanut lähteä liikkeelle.
Vallankumouskaartilaiset kävelivät ruumiiden päällä, ja sokeasti iskivät pistimillään jokaista, joka oli vielä elossa. Vasen käteni lävistettiin tällä tavalla.
Meille ei annettu mitään ruokaa. Ruokimme lapsia syljellä.
Aseistautuneet tsekkiläiset naiset repivät raskaanaolevat vangit ulos pihalle, missä heidät riisuttiin ja hakattiin. Sitten heidät tungettiin käymälään, jossa heitä hakattiin kunnes heidän vatsansa halkesivat. Olin itse kantamassa pois tällä tavalla kuolleiden naisten ruumiita.
Päivällä kuudesta kahdeksaan naista vietiin töihin St.Gotthardin kirkkoon. Täällä heidän täytyi suudella ruumita, jotka olivat jo mätänemässä, ja kerätä ruumiit kasoihin. Sitten heidän piti puhdistaa kirkon lattia polvillaan, nuolemalla pois valuneet verilammikot.
Tsekkiläiset huligaanit valvoivat tätä työtä ja pieksivät meitä. Toukokuun 20. meidät vietiin Wenzelin aukiolle, missä saksalaisia poikia ja tyttöjä, ja sotilaita myös, oli ripustettu elävinä jaloistaan lyhtypylväisiin, ja meidän silmiemme edessä heidät valeltiin petroolilla ja sytytettiin palamaan."
http://tappis.0catch.com/Praha20toukokuuta1945.htm
http://tappis.0catch.com/Praha_1945.htm