"Nuoret ovat saattaneet huomata, että raitiskin tyyppi voi olla rento. Pääkaupunkiseudulla islamilaistaustaisilla nuorilla miehillä voi olla tähän vaikutusta. Vaikka he eivät juo, he voivat olla hyviä jätkiä", tutkija Jaana Lähteenmaa Helsingin yliopistosta sanoo.
Hän muistuttaa, että islamilaisnuorten esimerkillä ei olisi mitään vaikutusta, ellei juomista suomalaisessa kulttuurissa olisi aina liitetty hyvään äijämeininkiin.
Hän muistuttaa, että islamilaisnuorten esimerkillä ei olisi mitään vaikutusta, ellei juomista suomalaisessa kulttuurissa olisi aina liitetty hyvään äijämeininkiin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vastustavat suomalaisia äijiä, mutta islamilaistaustaiset nuoret miehet ovat iihania!
muistaa Kaisaniemen puistoa.
Ja muita paikkoja, joissa nämä "rentoreinot" ovat "hyviä jätkiä".
Unohda asematunnelin "komistuksia" heheh. Tuosta tulikin mieleen, täytyy käydä handelissa jos lakko tulee. Asiasta toiseen, minua ei voi vilkkaalla mielikuvituksellakaan pitää nuorisona. Täytyypä kohta lähteä raapimaan veroeuroja raittiiden maahanmuuttajien...... elättämiseksi. Ei muuta kuin mittavia työsuorituksia tänään kaikille.
kittaa kaljaa ja viina kuin muutkin!
Eräskin somaliäijä ravintelissa tunki kerran juttusille kaljalasi kourassaan.
Kysyinpä hemmolta, että onko se muslimi ja se myönsi olevansa.
Seuraavaksi kysyin, että kuinka se sitten kaljaa juo.
Eipä äijä kysymyksestä tykännyt, vaan häipyi kiivaasti molottaen...