""Sehän on hupiohjelma", lahtelaisen Actioneco Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mauno Keski-Luopa sanoo vaisulta kuulostaen, kun Talouselämä onnittelee häntä perjantaiaamun alkajaisiksi jättipotista.
Keski-Luopa oli eilen MTV3-kanavalla näytetyn Leijonan kita -ohjelman päätösjakson supersankari. Hän esitteli keksimänsä golfkenttien sähkökäyttöisen hoitokoneen bisnesmahdollisuuksia niin loistavasti, etteivät ohjelman leijonasijoittajat Eero Lehti ja Kyösti Kakkonen olleet pysyä nahoissaan.
Autoinsinööri, maisteri Keski-Luopa tarjosi leijonille 8 prosentin osakkuutta Actioneco-yhtiöstä 500 000 eurolla. Lehti ja Kakkonen yrittivät tinkiä itselleen 18 prosentin osuuden, mutta saivat lopulta tyytyä 12,5 prosenttiin. Puolen miljoonan euron sijoitus oli koko ohjelmasarjan suurin.
Ohjelman katsoja jäi siihen uskoon, että Lehti ja Kakkonen lähtivät todella osakkaiksi yhtiöön.
Keski-Luopa toteaa, että eilen esitetty jakso filmattiin jo kesäkuussa. Sen jälkeen alkoivat osakassopimusneuvottelut, joiden aikana Lehti ja Kakkonen vetäytyivät diilistä. "En halua penkoa sitä sen enempää", Keski-Luopa sanoo".
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=1272393&s=m

Vastaukset 3
Vanhimmat
marjanpoimijoiden ei :)
Pelkkää kuvittelua ja kauppatavaraa, että saataisiin katsojat mainosten äärelle.
Jos ostaminen tekisi ihmiset onnelliseksi, olisimme maailman onnellisin kansa. Näin ei kuitenkaan ole, pikemminkin päin vastoin, kuten lähimenneisyyden ikävä ja murheellinen tapahtuma Jokelassa taas todisti.
Näin se on nähtävä ja tällä mennään!
Siihen luuloon tosiaan jäätiin. Kiitos linkistä.