Second jeesus

Tsekka toinen jeesus:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Apollonios_Tyanalainen

Monta näitä oikein on? Ja kuka oikeassa?
5230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nämä Apolloniukset, Jeesukset, Orfeukset ja Odysseukset ovat kyllä mielenkiintoisia, mutta samalla sellainen sekoitus myyttiä ja faktaa, että ei niistä oikein ole konkreettisiksi esikuviksi saati sitten jumaliksi.

Jos haluaa jotain antiikin aikaista tyyppiä palvoa, niin ehdotan Julius Caesaria. Hän oli ensinnäkin takuuvarmasti oikea olemassa ollut henkilö. Toiseksi hänestä tiedetään erittäin paljon, onpa jopa säilynyt muotokuvia ja hänen itsensä kirjoittamia tekstejä. Kolmanneksi hän täyttää jumalan kriteerit, sillä hänet korotettiin kuolemansa jälkeen juhlallisesti jumalien joukkoon. Neljänneksi hänen elämäkertansa on vähintään yhtä kiehtova ja traaginen kuin Jeesuksen elämä. Viidenneksi hän oli todistetusti nerokas mies.

Äänestä
  • olen lukenut.Muistaakseni hän oli ansioitunut mies.Ja hyvä heikommilleen.

    Äänestä

kirjoittamalla mm."Nyt näemme kuin kuvastimesta,arvoituksen tavoin,silloin kasvoista kasvoihin." ja "Kuvastimesta kuvastimeen samamn kuvan kaltaisiksi."Galatalaiskirjeen lopussa hän kertoo hyvän syyn sille,miksi lähti levittämään kristinuskoa:Älköö kukaan tästedes minulle vaivoja tuottako;sillä minä kannan Jeesuksen arvet ruumiissani."

Äänestä
  • mitä toi tarkoitti? Täh?

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    mitä toi tarkoitti? Täh?

    Paavaliko?Paavali oli opiskellut viranomainen,joka oli tappanut kristittyjä ammatikseen.Sitten hänelle tapahtui jotain.Se mitä raamattu tapahtumista kertoo sopisi totuudeksi,mikäli uskoo ns. karman lakiin.Se totuus oli Paavalin totuus,ei minun.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Retrohetero kirjoitti:

Tsekka toinen jeesus:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Apollonios_Tyanalainen

Monta näitä oikein on? Ja kuka oikeassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu