USKALTAAKO KUKAAN TUNNISTAA KOHTALOTOVERIAAN
Löytyyköhän muita täyssyrjäytyneitä jmv. Itse olen kolmikymppinen peräkammarinpoika, asun siis vanhempien elättinä ja olen täyssyrjäytynyt. Olen ollut aina täyssyrjäytynyt. Minulla ei ole siis minkäänlaista elämää kodin ulkopuolella, ei ole ollut aiemminkaan pakollisia peruskoulua, asevelvollisuuden suorittamista (ihme kyllä pakon edessä suoritin) jmv lukuunottamatta. Hyvin vähän liikun edes ulkona, ihmisten joukossa en ollenkaan.
Ystäviäkään ei ole eikä ole koskaan ollut. Toisaalta koska lapsena ja nuorena olin hyvin pahoinvoiva ja poikkeava ja toisaalta koska sen vuoksi myös itse eristäydyin. Tilanne on tietenkin sama syineen edelleen. Ei minulla ole netissäkään ystäviä. Muita ihmissuhteita ei myöskään ole eikä ole koskaan ollut. Koska minulla ei yksinkertaisesti ole mitään tarjottavaa.
Syrjäytymiseen johtaneita syitä on useita, mutta kaikki alkoi lapsena alkoholistivanhemmista sekä henkisestä ja fyysisestä perheväkivallasta mitä kaikkea jatkui lähes täysikäiseksi asti. Lapsesta asti minua kasvatettiin tietämään itseni arvottomaksi, hyödyttömäksi, pahaksi, rumaksi ja ties miksi vastaavaksi. Lapsesta asti kasvatettiin tietämään että ei minusta koskaan tule yhtään mitään. Osuivat oikeaan, mutta vain koska itse tekivät kaikkensa että niin myös käy. Nyt asiat ovat suhteessa vanhempiin toisin eli suht hyvin, mutta koska valmiudet kaikkeen puuttuvat ja tilalla on vain itsevähättelyä, itsekritiikkiä, ahdistusta, pelkoa ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa niin olen edelleen vanhempien elättinä. Josta tietenkin aiheutuu vain lisää ongelmia. Olen kiitollinen että vanhemmat minua elättävät, mutta ei näin voi enää kauan jatkua..
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Tai tiedän mitä pitäisi, mutta ei minusta ole opiskelemaan, työelämään tai edes sossun elätiksi. Työvoimatoimistoon on turha mennä itseään nöyryyttämään, "ehdottavat" "ystävällisesti" kursseja, opiskelua tai töitä joihin minusta ei ole ja kun joudun kieltäytymään niin rahantulo loppuisi lyhyeen. Sossusta ei mitään saa jos ei ole työvoimatoimiston asiakas, jos saa silloinkaan.
Työkyvyttömyyseläke olisi kai mahdollisuus, mutta ei takuulla järjestyisi "helposti" sekään.
Ei minusta ole selittelemään asioitani ihmisille joiden ei voi edes odottaa vähääkään ymmärtävän asioitani.
En ole mielestäni erityisen masentunut. Lamaantunut, epätoivoinen, ahdistunut ja itseä vähättelevä kyllä. Ehkä on vähän paniikkihäiriötäkin, mutta ei ongelmaksi asti. Itsetuhoinen en ole tai ainakin enemmän tahtoisin elää kuin menettää elämän ja elämisen mahdollisuuden.
Lääkäriin tmv en todellakaan mene, eivät he valitetavasti voisi minua auttaa. Lääkkeillä ei minun tilanteeni korjaantuisi ja muuta apua ei ole tarjolla.
Löytyyköhän muita täyssyrjäytyneitä jmv. Itse olen kolmikymppinen peräkammarinpoika, asun siis vanhempien elättinä ja olen täyssyrjäytynyt. Olen ollut aina täyssyrjäytynyt. Minulla ei ole siis minkäänlaista elämää kodin ulkopuolella, ei ole ollut aiemminkaan pakollisia peruskoulua, asevelvollisuuden suorittamista (ihme kyllä pakon edessä suoritin) jmv lukuunottamatta. Hyvin vähän liikun edes ulkona, ihmisten joukossa en ollenkaan.
Ystäviäkään ei ole eikä ole koskaan ollut. Toisaalta koska lapsena ja nuorena olin hyvin pahoinvoiva ja poikkeava ja toisaalta koska sen vuoksi myös itse eristäydyin. Tilanne on tietenkin sama syineen edelleen. Ei minulla ole netissäkään ystäviä. Muita ihmissuhteita ei myöskään ole eikä ole koskaan ollut. Koska minulla ei yksinkertaisesti ole mitään tarjottavaa.
Syrjäytymiseen johtaneita syitä on useita, mutta kaikki alkoi lapsena alkoholistivanhemmista sekä henkisestä ja fyysisestä perheväkivallasta mitä kaikkea jatkui lähes täysikäiseksi asti. Lapsesta asti minua kasvatettiin tietämään itseni arvottomaksi, hyödyttömäksi, pahaksi, rumaksi ja ties miksi vastaavaksi. Lapsesta asti kasvatettiin tietämään että ei minusta koskaan tule yhtään mitään. Osuivat oikeaan, mutta vain koska itse tekivät kaikkensa että niin myös käy. Nyt asiat ovat suhteessa vanhempiin toisin eli suht hyvin, mutta koska valmiudet kaikkeen puuttuvat ja tilalla on vain itsevähättelyä, itsekritiikkiä, ahdistusta, pelkoa ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa niin olen edelleen vanhempien elättinä. Josta tietenkin aiheutuu vain lisää ongelmia. Olen kiitollinen että vanhemmat minua elättävät, mutta ei näin voi enää kauan jatkua..
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Tai tiedän mitä pitäisi, mutta ei minusta ole opiskelemaan, työelämään tai edes sossun elätiksi. Työvoimatoimistoon on turha mennä itseään nöyryyttämään, "ehdottavat" "ystävällisesti" kursseja, opiskelua tai töitä joihin minusta ei ole ja kun joudun kieltäytymään niin rahantulo loppuisi lyhyeen. Sossusta ei mitään saa jos ei ole työvoimatoimiston asiakas, jos saa silloinkaan.
Työkyvyttömyyseläke olisi kai mahdollisuus, mutta ei takuulla järjestyisi "helposti" sekään.
Ei minusta ole selittelemään asioitani ihmisille joiden ei voi edes odottaa vähääkään ymmärtävän asioitani.
En ole mielestäni erityisen masentunut. Lamaantunut, epätoivoinen, ahdistunut ja itseä vähättelevä kyllä. Ehkä on vähän paniikkihäiriötäkin, mutta ei ongelmaksi asti. Itsetuhoinen en ole tai ainakin enemmän tahtoisin elää kuin menettää elämän ja elämisen mahdollisuuden.
Lääkäriin tmv en todellakaan mene, eivät he valitetavasti voisi minua auttaa. Lääkkeillä ei minun tilanteeni korjaantuisi ja muuta apua ei ole tarjolla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
veneerinen tauti aivolohkossasi, båtlig sjukdom i din kroppa på svenska, förstår du!