Jansku H

vastaamaan, minkä uhrauksen Jumala teki, kun naulautti itsensä ristille.

Kaikkitietävä Jumalahan oli suunnitellut kaikki etukäteen. Ihmiset tekivät, mitä Hän käski.

En näe vieläkään minkäänlaista uhrausta tuossa.

Koko tarina on korni.
7174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

riviä alempana olevalle ketjulle.

Nostin tämän uudestaan esille, koska uskistapaan Jansku alkoi puhua aivan muusta asiasta.

Kysymys Jeesuksen ristinkuolemasta on iankaikkinen kiistan aihe. Ateistit lukevat tuon Raamatunkohdan ajatuksen kanssa, eikä siinä silloin ole päätä eikä häntää.

Uskovat taas eivät ajattele lukiessaan. He uskovat kritiikittä kaiken, mitä uskovat ennen heitä ovat uskoneet.

Jeesuksen ristinkuolema on ehkä Raamatun merkittävimmistä dogmeista kaikkein selkeimmin epäjohdonmukainen.

Koko tapahtumaa ei liene koskaan sattunut, vaan juttu on keksitty jälkeen päin Jeesuksen jumalisuuden pönkittämiseksi.

Ikävintä asiassa on se, että ristinkuoleman varjolla on tuhansia ihmisiä kidutettu ja tapettu. Heistä juutalaisia suurin osa.

Vielä tänäänkin on kiihkouskovaisia, jotka pitävät juutalaisia Jeesuksen murhaajina.

Vaikka ristinkuolema olisi tottakin, niin siitä ei voi syyttää juutalaisia tai roomalaisia, koska koko tapahtuma oli Jumalan ennalta suunnittelema ja roomalaiset ja juutalaiset olivat vaan Jumalan käskyläisiä.

Äänestä
  • Kysymys siis on edelleen Jeesuksen uhrista?
    Sanot, että aloin puhua aivan muusta asiasta.
    Yritin näyttää raamatusta sulle, että Jeesus tuli ihmiseksi ja sovitti maailmaan. Raamatustahan se täytyykin löytää, ja siellä se on.

    Mutta Jeesus on myös kompastuskivi. Saat juuri sitä mitä etsit. Pietarin ensimmäinen kirje 2 luku sanoo:
    "6. Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva".
    7. Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
    8. ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin."

    Äänestä

  • Jansku H kirjoitti:

    Kysymys siis on edelleen Jeesuksen uhrista?

    ja selvästi ilman turhia raamatunlauseita, jotka vaan sekoittavat lisää:

    Miten voidaan puhua uhrista, jos Jumala antoi "tappaa" itsensä (Jeesus- olomuodossa) oman suunnitelmansa mukaan, ja nousi kuolleista suunnitelmansa mukaan.

    Todella omituista, jos tuota voi uhriksi käsittää. Saahan väkisin vääntämällä mustan valkoiseksi.

    Äänestä

  • ihan yksinkertaisesti kirjoitti:

    ja selvästi ilman turhia raamatunlauseita, jotka vaan sekoittavat lisää:

    Miten voidaan puhua uhrista, jos Jumala antoi "tappaa" itsensä (Jeesus- olomuodossa) oman suunnitelmansa mukaan, ja nousi kuolleista suunnitelmansa mukaan.

    Todella omituista, jos tuota voi uhriksi käsittää. Saahan väkisin vääntämällä mustan valkoiseksi.

    Kerro mulle ensin miten sinä ymmärrät uhrin?

    Kysyn siksi, että voisin mahdollisimman yksinkertaisesti selittää niin että ymmärtäisit

    Äänestä

  • Jansku H kirjoitti:

    Kerro mulle ensin miten sinä ymmärrät uhrin?

    Kysyn siksi, että voisin mahdollisimman yksinkertaisesti selittää niin että ymmärtäisit

    Versio a) Olemme poikani kanssa kävelemässä suojatietä pitkin yli tien. Kovaa tuleva auto uhkaa ajaa poikani yli, joka on vähän minun edelläni. Hyppään, ja tuuppaan poikani pois auton alta, jääden itse sen alle ja lopputuloksena vammaudun vaikeasti tai kuolen.

    Katson, että tällöin olen uhrannut itseni poikani puolesta.

    Versio b) Olemme poikani kanssa kävelemässä...
    Hyppään itse pois auton alta, jättäen poikani sinne, koska molempia en voi pelastaa. Teen siis valinnan ja uhraan poikani. Jälkeenpäin selitän itselleni, että voin näin jatkaa vielä sukuani ja saada vaikka kolme poikaa.

    Versio a) on eettisesti katsottuna oikea ratkaisu.

    Versio b) kuvaa pääpiirteittäin sitä, mitä Jumala teki pojalleen Jeesukselle (jos käsitetään niin, että Jeesus oli Jumalasta erillinen henkilö).

    Vesio b) on myös evoluution kannalta järkevä ratkaisu. Noinhan evoluutio suurin piirtein toimii. Kun ruokaa on vähän, lintuemo uhraa osan poikasistaa, jotta se itse ja pari vahvempaa poikasta kehittyisivät jatkamaan sukuaan.

    No. Meni vähän sivuun aiheesta, mutta en malttanut olla sanomatta, kun hyvä tilaisuus oli.

    Versio a) on siis mielestäni pyyteetöntä uhrautumista. Se ei kuitenkaan ole se vaihtoehto, jota Jumala noudatti Jeesuksen suhteen. Hänhän uhrasi poikansa? Olisi uhrannut itsensä, niin voitaisiin puhua uhrista.

    Jumalan uhri kylläkin vastasi tuon ajan käsityksiä. Ilmeisesti siinä tarkoitetaan uhraamista siinä merkityksessä, kun Aabrahamin aikaan uhrattiin eläimiä (tai jopa ihmisiä) Jumalan kunniaksi.

    Tältä kannalta ao. tapauksessa Jumala uhrasi, mutta nykyään emme pidä tuon tyyppistä uhria alkuunkaan jalona, vaan törkeänä egoismina.

    Äänestä

  • ymmärrän sen näin: kirjoitti:

    Jos analysoin oikein, ajattelet siis suurinpiirtein uhrin näin:
    a) toinen valitsee kärsimyksen toisen puolesta
    b) uhraa toisen päästäkseen itse kärsimyksistä.

    Nyt yritän selittää Jumalan olemusta:
    Jumala on absoluuttinen pyhyys ja absoluuttinen rakkaus yhtäaikaa. Pyhyys tarkoittaa jotakin sellasta missä ei ole mitään väärää, täysin erotettu. Syntiinlankeemuksessa tapahtui jotain sellaista, mikä katkasi ihmisen ja Jumalan luonnollisen yhteyden. Syntiinlankeemuksen seurauksena kaikilla on luonnostaan kapinaa Jumalaa vastaan. Rakkaus taas ajatellaan joksikin mukavaksi tunteeksi mutta Jumalan rakkaus =agape, on sellaista mitä meillä luonnollisina ihmisinä ei ole. (Jumalan rakkauden määritelmä on 1Kor 13.)

    Jumala siis loi ihmiset (hyviksi)yhteyteensä valmiiseen maailmaan, joka oli annettu ihmisen varjeltavaksi ja hallittavaksi. Ihmisillä oli siis kyky totella tai olla tottelematta Jumalaa. Ihmiset menetti tuon yhteyden ja luovutti saatanalle "oikeuden" maailmaan.
    Me olemme siis vastuussa synnistä- ei Jumala.
    Me ollaan syntisiä - ei Jumala.

    Jos Jumala nyt poistaisi kaiken pahan täydellisesti. Mihin me joutuisimme? Tulee aika jolloin tuo tapahtuu, paholainen ja kaikki sen työt saa ikuisen tuomion!

    Tässä tulee tuo Jeesuksen uhri. Hän kärsi ja valitsi kärsimyksen viattomana meidän syntisten puolesta, (sinä puhuit vertauskuvallisesti pojastasi eli sinulle rakkaasta), mutta Jeesus kärsi minun ja sinun puolesta ja kaikkien näiden pilkkajien puolestakin. Ja vain siksi ettemme hukkuisi syyllisinä. Eli valitsi syyttömänä kärsimyksen syyllisten puolesta.

    Nyt ei tarvi kuin valita, Jumala on tehnyt pelastuksesta tahdon ratkaisun.

    Toivottavasti osasin kertoa mahd lyhyesti ja yksinkertaisesti.

    Äänestä

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen (ensimmäisen ihmisen ennen lankeemusta). Antoi ihmiselle oman valinnan mahdollisuuden. Tämä luotu ihminen lankesi synnin pettämänä, tuli kirous kaikkien tulevienkin polvien osaksi. Eli pilalle mennyt, on tuhon omaksi (hävitettävä).
Mutta Jumala päätti antaa mahdollisuuden ihmiskunnalle lähettämällä oman Poikansa katkaisemaan tämän kirouksen uhraamalla jotain itsestään. Astui itse alas ihmishahmossa vaikka olikin kaikkivaltias, itsensä uhratakseen( sovinto). Että pääsisimme vapaaksi kirouksesta ( ilmoitettussa evankeliumin sanomassa siemen).

Ristinteko ja siihen liittyvä sanoman vastaanottaminen on ainoa kaava päästä kirouksen voimasta vapaaksi. Eli "ristinhullutusta" onko se sittenkin ihmiskunnan ainoa toivo? Elämä on nyt! Entäs sitten kun meistä aika jättää, mihin ja kenen käsiin joudumme? Joudummeko tuomittavaksi, vai vältämmekö sen. Emme ole syntisiä, siksi koska teemme syntiä/rikkomuksia. Vaan ihminen on jo syntyessään kirouksen alainen. Kuka murtaa tämä kirouksen?

Joten kerro sinä jos sinulla on parempaa tietoa.
Mielestäni ei sinunkaan tulisi sulkea pois mahdollisuutta, että raamattussa olevat asiat ovat totta. Raamattu todistaa jostain ja jotain, eikä mielestäni tätä tule väheksyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sinäkään et pystynyt kirjoitti:

vastaamaan, minkä uhrauksen Jumala teki, kun naulautti itsensä ristille.

Kaikkitietävä Jumalahan oli suunnitellut kaikki etukäteen. Ihmiset tekivät, mitä Hän käski.

En näe vieläkään minkäänlaista uhrausta tuossa.

Koko tarina on korni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu