Älkää

Tätä raamatunkohtaa jehovalaiset paljon käyttävät mantrojensa lomassa. Kuitenkin jehovalaiset ensitöikseen potentiaaliselle uhrilleen tuomitsevat kaikki kristilliset uskonsuuntaukset.
Miten on jehovalaiset:ONKO jEESUS SYNTYNYT NEITSEESTÄ? KUOLIKO JEESUS FYYSISEN KUOLEMAN? NOUSIKO JEESUS KUOLLESTA? NOUSIKO JEESUS KOKONAISUUDESSAAN TAIVAASEEN? TULEEKO JEESUS SAMALLA TAVALLA TAKAISIN MAANPÄÄLLE, KUIN HÄN NOUSI TAIVAASEEN?
Onko Raamattu väärässä, kun Jeesuksen taivaaseenastumisen yhteydessä evankeliumit selvästi kertovat, että enkeli sanoi, että Jeesus tulee samalla tavalla takisin, kuin hänen opetuslapsensa omin silmin näkivät hänen nousevan taivaaseen. Valehteleeko raamattu, kun kertoo Jeesuksen määnpääletulosta, että hänen jalkansa seisovat öljymäellä ja öljymäki halkeaa kahdeksi ja te (juutalaiset) pakenette mäkien väliseen laaksoon. Valehteleeko raamattu tuhatvuotisesta rauhanvaltakunnasta kertoessaan uuden taivaasta laskeutuvan uuden Jerusalemin porttien nimistä, jossa jokaisella israelinlasten 12-lla toista sukukunnalla on oma nimi. Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka hän antoi palvelijalleen Johannekselle on kirjoitettu Turkin Patmossaaren vankeudessa n.v-70. Näinollen se on raamatun tapahtuma-aikataulujen viimeisin teos. Vanhemmatkaan tekstit eivät todellisuudessa kumoa ainoatakaan kirjainta tästä.
Jehovalaiset ovat saatanan henkivallan sokaisemia esytettyjä orjia. Islamilaiset ovat samassa veneessä. Perkeleelle kaikki keinot ovat sallittuja. Jehovalaisuudessa se pukeutuu valkeuden enkeliksi. Summasummarum- sille on pääasia, että kaikki ihmiset tuhoutuisivat. varas ei ole tullut muutakuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Jeesus sanoi: Minä olen tullut, jotta teillä olisi yltäkylläisyys ja elämä.
1170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No älä sinäkään tuomitse ja 'töni' muita?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuomitko..... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu