tytär ja Joosef, Jaakobin poika, periytyivät molemmat Daavidin suvusta. Jeesus syntyi Marian kautta, joka oli neitsyt Jeesuksen syntyessä, eli Jumala oli valmistanut Jeesukselle ruumiin, johon Jeesus tuli Hengessään asumaan 33:ksi vuodeksi.
Jeesus oli kolme vuotta näkyvä vaikuttaja Israelissa ja silloin Jumala lähetti kyyhkysen muodossa Pyhän Hengen Häneen, jotta jokainen läsnä ollut ihminen sai tästä kyyhkysen muodosta todistuksen Pyhän Hengen läsnäolosta ja todistuksen, että tämä Poika oli Jumalan Poika ja Jumala käski kuulla tätä Poikaansa.
Jumala antoi Aabrahamille lupauksen, että hänessä tulevat siunatuksi kaikki kansat ja tällä Jumala tahtoi sanoa, että jokainen, joka uskoo Häneen on oleva LUPAUKSEN lapsi, eli Aabrahamin perillinen.
Jeesus oli lupauksen mukaan Aabrahamin perillinen Ihmisen Poikana ollessaan ja syntyi lupauksen mukaan Daavidin huoneen kautta, vaikka lihalla ei ollut Hänen syntymäänsä mitään osuutta, sillä Hän siintyi Pyhästä Hengestä ja syntyi NEITSYT Marian kautta.
Ruumis, jonka Jumala valmisti, oli se liha, jossa Jeesus joutui asumaan, mutta se ruumis ei syntynyt miehen, eikä naisen tahdosta, eikä vaikutuksesta, vaan Jumala valmisti sen.
Jeesus ei langennut lihantahtoon, vaan Hän eli Hengessä ja siksi Hän voitti ja siitä voitosta me Hänen lunastamansa olemme saaneet voiton.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lisäisin että me kaikki olemme Jumalan valmistmia. Olemme kaikki Hänen lapsiaan. Kaikkien meidä ruumiseemme tulee henki toisiin pidemmäksi toisiin lyhyemmäksi aikaa.
Tulemem siunatuiksi Abrahamin kautta ei ainoastaan Jeesuksen tai uskon myötä, vaan myös siten, että meidät otetaan Abrahamin sukuun hänen lastensa kautta.