Hevimetalli

Olen hyvin musikaalinen ihminen. Ja valitettavasti enkeli taivaan lausui näin tai herran kämmenellä ei enää oikeen nappaa. Luin äskeisiä viestejä joissa uhattiin hevimetallisteja ikuisilla helvetin lieskoilla.. tuli vaan mieleen että kovat on rangaistukset pelkästä musiikkimausta eli alkakaapas perustella! :D
6769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ennenkuin löysin Youtuben, kuntelin Rautakankea, Metalliliittoa ja Torstain terävämpiä ja nauhottelin c-kaseteille sieltä parhaita paloja.
Sitten jälkeenpäin kuuntelin noita ja aina lopuksi rikoin tuon musaa sisältävän kasetin, jotta pääsisin irti kiusauksesta kuunnella taas uuestaan kyseistä musaa. Näin ehdin hajottaa kaikkiaan varmaan 9 kasettia.
Aluksi jopa Sixtarit tuntu rankalta, lopuksi ei riittäny etes Horna, Beherit tai Berzerker. Ei sitä sitten jaksanu enää harrastaa moista, ku ei saanu koskaan tarpeekseen

Tuo että joutuu helvettiin hevin kuuntelusta on aika väsyttävän kuulonen väite. No, jos ihminen uskoo, että helvettiin voi joutua, niin ihan hyvä, sillä se on olemassa. Sinne joutuu kyllä ihan minkä tahansa synnin perusteella.
En tiiä ookko uskossa, mutta jos oot, niin voit olla turvassa, nimittäin silloin et jouvu Helvettiin.
No tähän kysymykseen on mahotonta vastata lyhyesti ja oikeellisesti, joten lopetan nyt tähän, mutta sanoisin vielä, että mitä enemmän synnintekoon totuttelee, sitä enempi se saa otetta ihmisestä. Jos omantunnon ääntä jatkuvasti vaimentelee, se voi lopulta vaieta kokonaan ja silloin ihminen kai sitten paatuu, eikä välitä enää, onko menossa Taivaaseen vai Helvettiin kuolemansa jälkeen..

Äänestä
  • jossa olin helvetissä, siellä soi räähkähevi ainakin 100000 desipeliä ja demonit rääkkäsi ihmisiä, jossain sairaalan tapaisessa paikassa.

    Äänestä

  • Torkses kirjoitti:

    jossa olin helvetissä, siellä soi räähkähevi ainakin 100000 desipeliä ja demonit rääkkäsi ihmisiä, jossain sairaalan tapaisessa paikassa.

    - jotta opitte tuntemaan saatanan.

    Itse henk.koht. en kyllä ymmärrä mikä hevissä koukuttaa joitakin ihmisiä, tietysti on muutamia helmiäkin lannan seassa, no itse pidän esim apocalyptican path 2 biisiä hyvänä ja sitten vaikkapa smells like teen spirit kuulosti ainakin jossain vaiheessa hyvältä.. no Loordin viisubiisi on kans minusta hyvä biisi, tosin muut Lordin biisit...

    Musiikkihan on tavallaan oman aikansa ilmiö, ne välittää erilaisia tunnetiloja, joita ihmisillä oli minäkin aikana. Niitten kautta voi esim "kokeilla" millainen fiilis oli ihmisillä milläkin vuosikymmenellä.

    Tohon että biisit koukuttaa...no en tiiä miten siihen pitäisi suhtautua, kai se lähtee sillä että kuuntelee biisiä kunnes kyllästyy siihen. Monissa biiseissä on lisäksi näppäriä sanoituksia, joista voi löytää miettimisen arvoisia piilomerkityksiä Yleensä kun ymmärtää vihdoin ja viimein kokonaisuuden, niin biisi alkaa lopulta muuttua tylsäksi.

    Äänestä

  • kuunnelkaa heviä kirjoitti:

    Muutama video...
    http://www.youtube.com/watch?v=MGcFhCkcQrs
    Word;Man Is ye God,but those Sheep not cannot uderstanding those Divine Power and Might,they just bleed and suffer amongs thy Jesus-image,bleed to till Death rotten those flesh apart of Truly Godhood-ThySelf,see!Man and Nature,Universe All Around,Alchemy of ye Souls,who Made Those to be Divine-beings,not a servant to some false God or God-image,ye Truly is thy Heart and Force of ye Nature,Life indeed it Is.Ameno.
    Z.

    Äänestä

Se että jokin musiikkilaji olisi syntiä on paskaväite. No ehkä joku suoranainen saatananpalvontamusiikki jonka teon aikana kutsutaan pahoja henkiä ei ole hyväksi kenellekään, mutta muuten laji on vapaa uskovallekin. Onhan gosbelmusiikissakin heviä.

Äänestä

Edes huonosta musiikkimausta ei pitäisi joutua Helvettiin. Hyvän musiikin selittäminen epämusikaalisille käy puolestaan yhtä sujuvasti kuin vitsien kertominen huumorintajuttomille: siitä tulee vain sanomista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vurtne! kirjoitti:

Olen hyvin musikaalinen ihminen. Ja valitettavasti enkeli taivaan lausui näin tai herran kämmenellä ei enää oikeen nappaa. Luin äskeisiä viestejä joissa uhattiin hevimetallisteja ikuisilla helvetin lieskoilla.. tuli vaan mieleen että kovat on rangaistukset pelkästä musiikkimausta eli alkakaapas perustella! :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu