Jos nyt jätetään keskustelun ulkopuolelle se olisiko se järkevää ja keskitytään puhtaan teoreettisesti siihen olisiko se mahdollista?
Laillistamista puolustaa addressit.comin addressissa 8385 henkilöä tällä hetkellä. Addressi on ollut sivuilla nyt puolitoista vuotta ja osoittaa viime aikoina kyllästymisen merkkejä.
http://www.adressit.com/s/kannabis/
Käyttäjien nettiyhteisö on varsin aktiivinen, joten voidaan olettaa, että suurin osa kannattajista on jo allekirjoittanut addressin.
Kannatus keskittyy suuriin kaupunkeihin. Esim. Helsingistä allekirjoituksia on 1044.
2007 eduskuntavaaleissa Helsingistä olisi tarvittu ääniä reilut 4000, jotta olisi saanut YHDEN edustajan läpi. Tämän perusteella Helsigissä tarvittaisiin yli nelinkertainen kannatus, jotta saataisiin yksi edustaja laillistamista puoltamaan.
Toinen yhtä tärkeä pointti on se, ettei ole yhtään vakavasti otettavaa puoluetta, joka suostuisi pitämään laillistamisen kannattajaa listoillaan.
Kaikki muistanevat surullisen kuuluisan Markus Draken tapauksen. Myös Roosa Meriläisen ja Helsigin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen tapaukset, joissa on käynyt ilmi nuoruusajan kokeilut, ja joista kumpikaan ei myönnä myöhempää käyttöä ovat saaneet julkisuudessa suuren kohun aikaan.
Vaikka laillistamista hamuavia riittää, ei taida hippien poliittinen järjestäytyminen olla Vietnamin sotaa vastustavien esikuviensa tasolla.
Nauran laillistamisen kannattajille räkäisesti päin naamaa, jos he tällaisessa tilanteessa edes kehtaavat puhua siitä tosissaan.
Ja huomatkaa puhuin yhden kansanedustajan saamisesta läpi. Te tarvitsisitte sata!
Laillistamista puolustaa addressit.comin addressissa 8385 henkilöä tällä hetkellä. Addressi on ollut sivuilla nyt puolitoista vuotta ja osoittaa viime aikoina kyllästymisen merkkejä.
http://www.adressit.com/s/kannabis/
Käyttäjien nettiyhteisö on varsin aktiivinen, joten voidaan olettaa, että suurin osa kannattajista on jo allekirjoittanut addressin.
Kannatus keskittyy suuriin kaupunkeihin. Esim. Helsingistä allekirjoituksia on 1044.
2007 eduskuntavaaleissa Helsingistä olisi tarvittu ääniä reilut 4000, jotta olisi saanut YHDEN edustajan läpi. Tämän perusteella Helsigissä tarvittaisiin yli nelinkertainen kannatus, jotta saataisiin yksi edustaja laillistamista puoltamaan.
Toinen yhtä tärkeä pointti on se, ettei ole yhtään vakavasti otettavaa puoluetta, joka suostuisi pitämään laillistamisen kannattajaa listoillaan.
Kaikki muistanevat surullisen kuuluisan Markus Draken tapauksen. Myös Roosa Meriläisen ja Helsigin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen tapaukset, joissa on käynyt ilmi nuoruusajan kokeilut, ja joista kumpikaan ei myönnä myöhempää käyttöä ovat saaneet julkisuudessa suuren kohun aikaan.
Vaikka laillistamista hamuavia riittää, ei taida hippien poliittinen järjestäytyminen olla Vietnamin sotaa vastustavien esikuviensa tasolla.
Nauran laillistamisen kannattajille räkäisesti päin naamaa, jos he tällaisessa tilanteessa edes kehtaavat puhua siitä tosissaan.
Ja huomatkaa puhuin yhden kansanedustajan saamisesta läpi. Te tarvitsisitte sata!
Vastaukset 13
Vanhimmat
onkin, jos tuomiota tulee varastan saadakseni sakot maksettua, koska tuomitseminen ei mitään auta, päin vastoin.
jos linnaan/työsiirtolaan joudun, käytän ajan tehokkaasti hyväkseni, tutustun ihmisiin joiden avulla voin tehdä kunnon sopimuksia, ja verkostoitua.
Minä sodin systeemiä vastaan koska näen sen olevan mätä ja ahdasmielinen, mitä systeemin sisällä olevat ihmiset eivät käsitä, kannattaessaan vapautta mikä tarkoittaa sitä että ole kuin me tai saat kärsiä.
annan heille sitä samaa takaisin. Myyn kovia huumeita yhteiskunnan luusereille joista tulee aikapommeja, itse pysyn vain kevyessä kannabiksessa.
Minä en niinkään rahasta välitä, mutta ne jotka välittää ovat toisilleen vieläkin häikäilemättömämpiä kuin minä, vaikka minä tosissani yritän olla paha, tekevät hyvää tarkoittavat vielä enemmän pahaa ymmärtämättään.
kansanedustaja tai hallituksen jäsen, myönnä olevansa homo, mutta silti homous ei ole enää laitonta.
Aivan sama se on kannabiksen kanssa. Kaikille ei vain alkoholi sovi.
Kukaan niistä ei vaan satu edes vahingossa puolustamaan kannabiksen laillistamista, kun taas harva suostuu julkisesti haukkumaan homoja. Ei ole ihan samalla viivalla kyllä nämä asiat. Sitäpaitsi homous on laillistettu homojen aktiivisen poliittisen kansalaistoiminnan ansiosta, jossa mukana mm. maamme presidentti. Kannabiksen laillistamista hamuavinen poliittinen toiminta jää näille keskustelupalstoille.
"Laillistamista puolustaa addressit.comin addressissa 8385 henkilöä tällä hetkellä. Addressi on ollut sivuilla nyt puolitoista vuotta ja osoittaa viime aikoina kyllästymisen merkkejä.
http://www.adressit.com/s/kannabis/"
Kyseinen adressi on sisällöltään täysin ala-arvoinen. Itse olen laillistamisen puolella ehdottomasti mutta tuossa adressissa ja sen tekstissä ei ole kirjoitettu ensimmäistäkään hyvää syytä (joita on oikeasti kymmeniä!) miksi laillistaminen tulisi tehdä.
En allekirjoita adressia koska se ei kuvaa sitä ajatusmaailmaa joka minulla on.
Adressi on huono, laillistaminen OIKEISTA syistä sensijaan on todella tärkeä asia - ja nuo kaksi asiaa nyt eivät vain kohtaa, olen tätä kritisoinut usein.
"Käyttäjien nettiyhteisö on varsin aktiivinen, joten voidaan olettaa, että suurin osa kannattajista on jo allekirjoittanut addressin."
Tarvitseeko olla käyttäjä vaatiakseen dekriminalisointia? Entä jos on olemassa hyvin vahvat syyt miksi dekriminalisoinnista olisi kaikille jotain hyötyä?
Itse vastustan kieltolakia ei-käyttäjänä yhteiskuntamyönteisistä syistä; mm. käyttäjien syrjäytymisen estämiseksi, kannabiksen erottamiseksi kovista huumausaineista, hoitokustannuksen siirtämiseksi käyttäjäyhteisölle sekä ihan puhtaasta verotulosta. Plus aikaisemmasta puuttumisesta/aikaisemmasta hoitoonahkeutumisesta ja yleensäkin yhdenveroisuusperiaatteen toteutumisesta yhteiskunnassamme. Puhumattakaan siitä kontrollimahdollisuudesta ja todellisuudessa toimivien rajoittamiskoneistojen mahdollistavasta laillisesta kannabiskaupasta. Ja tietenkin se olennainen seikka että viranomaisten ei tarvisi enää jahdata 95% ajastaan sitä pilveä vaan voisivat keskittyä niihin aikuisten oikeasti vaarallisiin huumeaineisiin. Yksikään näistä asioista ei ole "pro-käyttö" sinänsä vaan "pro-järki" myös tässä vaikeassa asiassa. Yhtäkään näistä aiheista ei käsitellä tuossa adressissa, joten en allekirjoita sitä. Yhtäkään näistä asioista ei ole kunnolla käsitelty mediassa vaihtoehtoisen huumepoltiikan hyödyille joten miten tämä kansakunta yleensäkään voisi edes kritisoida nykyistä järjestelmää? Se mitä ei tiedetä ei vaikuta ihmisten mielipiteisiin.
"Nauran laillistamisen kannattajille räkäisesti päin naamaa, jos he tällaisessa tilanteessa edes kehtaavat puhua siitä tosissaan."
Naura räkäisesti jos se on mielestäsi oikea reitti järkevään päätöksentekoon. Todella yhteiskuntamyönteistä toimintaa. Suorastaan lätkämatsitasoa.
Minä vastaan kovalla logiikalla joka sinunkin tulisi ottaa vakavasti, kovalla logiikalla jonka johdannaiset koskevat sinunkin veromarkkojasi ja ehkä myös lähipiirisi hyvinvointia ja loppukädessä myös koko kansalaisvaltiota ja sen periaatteita ainakin periaatteellisella tasolla.
"Ja huomatkaa puhuin yhden kansanedustajan saamisesta läpi. Te tarvitsisitte sata!"
Väärin. Kaikki mitä tarvitaan on sensuroimaton ja muokkaamaton totuus joka myönnetään julkisesti ja aktiivisesti. Tämä kansakunta tarvitsee tilaisuuden arvioida koko päihdepolitiikkaansa uudestaan, olkoon sen arviotyön lopputulos ja johtopäätös toissijainen; mutta se tilaisuus tulisi yleensäkin antaa! Antaa kansalaisten vetää johtopäätöksensä kun ensin näkevät KOKO kuvan asiasta syvällisesti.
Jos heitä nyt totuus yleensäkään kiinnostaa. Kenties se kerran hatarista mielikuvista koostettu mielipide kuitenkin on rakkaampi.
Jokatapauksessa tiedän että suuressa maailmassa suunta on ollut jatkuvasti siihen päin että suhtautuminen kannabikseen lievenee. Pitäisi kenties kysyä että miksi näin.
Osaatko sinä selittää?
ei se laillistu. ei vielä pitkään aikaan.
tosin et näytä tajuavan että naurat samalla
sitä että rikolliset saavat pitää hyvän bisneksen
jolla saadaan houkuteltua kovien huumeiden pariin uusia asiakkaita.
samalla tehdään ihmisistä rikollisia, pelkkä käyttökin on rikollista. ei ihmiseltä voida kieltää sitä että tekee itsellen jotain.
se että meillä poliitikot ovat pelkureita ja keskittyvät äänien kalasteluun on syy moneen epäkohtaan.
kieltolaki on yksi eikä todella ainoa ei edes tärkein.
kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu hamppuun niin,
euroopassa siitä pystytään keskustelemaan asiallisesti. meillä keskustelu on sillä tasolla
että jos et vastusta olet huumeiden suosija tai ehkä jopa käyttäjä.
"se että meillä poliitikot ovat pelkureita ja keskittyvät äänien kalasteluun on syy moneen epäkohtaan."
Se on poliitikkojen tehtävä, elämmehän demokratiassa. Pointtini on, että enemmistöpäätökseen teitä on liian vähän ja muullainen päätös olisi demokratiassa väärin.
ollaanhan me eräänlainen muka demokratia silti
lakien pitää olla perusteltuja. se että enemmistö
on jostain laista eri mieltä ei ratkaise ei niitä pykäliä voi perustaa mielipiteisiin.
jos oikeasti huume ongelmaa halutaan pienentää
niin hampun laillinen saatavuus tavalla tai toisella katkaisee yhteyden kovien myyjiin.
se tarkoittaisi vähemmän piikihuumeiden käyttäjiä, vähemmän omaisuurikoksia jne.
se että enemmistö on jotain mieltä ei tarkoita että he ovat automaattisesti oikeassa.
tottakai ihmiset vastustavat huumeita, minäkin vastustan. minä olen vain todennut ettei kieltolaki ole onnistunut missään missä sitä
on yritetty. se on vain pahentanut ongelmia.
tässäkin asiassa poliitikot ovat pelkureita eivätkä uskalla tehdä mitään. mikä siinä on kun muualla voidaan tehdä tämmöisiä päätöksiä
jossa hamppu sallitaan? meillä siitä ei saa edes keskustella ilman leimaamista.
"ollaanhan me eräänlainen muka demokratia silti
lakien pitää olla perusteltuja. se että enemmistö
on jostain laista eri mieltä ei ratkaise ei niitä pykäliä voi perustaa mielipiteisiin."
Vaikka nimimerkkisi sanoo että olet exä niin kannattaa tutustua suomen lakiin. Siellä on määritelty millä korteilla pelataan. Ja kyllä, meillä on demokratia täällä!
"niin hampun laillinen saatavuus tavalla tai toisella katkaisee yhteyden kovien myyjiin."
Ai sekö katkeaa jos hamppua olisi alkossa? Viina ongelma on hirvittävä vaikka sitä saa laillisesti, ja salakuljetus/pimeä myynti myös rehoittaa. Ja kumoa tämä väitteeni -> Igor myy aina halvemmalla pilveä kuin alko valtion pilveä. Siinäkin yksi syy miksei tarvi laillistaa!
"kumoa tämä väitteeni -> Igor myy aina halvemmalla pilveä kuin alko valtion pilveä. Siinäkin yksi syy miksei tarvi laillistaa!"
Sallitaan pienimuotoinen kotikasvatus, 2-3 kasvia ja kasvattajalle jonkinlainen vero päälle.
Eipä siinä enää igorin kannata niitä kengänpohjia tänne kannella kun on kukkaa mitä polttaa.
laiton hamppu on taatusti huonompi ratkaisu kuin laillinen/sallittu. eikä sen käyttö ole riistäytynyt käsistä sielläkään missä sitä saa ilman sanktioita.
viina ongelma on asia erikseen eikä se ratkea hampun laillisuus/laittomuus asettelulla mihinkään suuntaan.
valtio voi halutessaan myydä hamppua ja hinta/laatu suhde on aika helppo saada paremmaksi
kuin igorin peruslätkällä.
muitakin perusteluja on esitetty niin moneen kertaan etten jaksa niitä ruveta toistamaan.
näytä edes yksi esimerkki missä kieltolaki on pienentänyt huume ongelmaa niin minäkin alan kannattaa sitä. huumeita voi vastustaa paremmillakin keinoilla esim. haittoja minimoimalla.
Ei tolle daijulle edes kannata mitään selittää koska hän on ns.kriitikko joka käy puhumassa paskaa joka keskustelussa varmasti tietää itsekkin että on joka asiassa väärässä!Katsokaa vaikka hänen viimeaikaisia krjoituksia hänen profiilin kautta.on kuule karvojen ajelusta sun muusta paskasta..
Hän on bentsoja syövä mielialaihminen joka elää jossakin muualla kuin todellisuudessa..
Jokaisen pitäsi sanomattakin tajuta mitä kielto-laki edes auttaa.rikollistoimintaa!
SANON MINKÄ AIKAISEMMINKIN SANON mistä nämä kieltolain kannustajat ei tajua hevon vittua eikä ole koskaan kuullutkaan koska menee aina muiden ajatusten ja kannatelmien perusteella.koskaan kuuullut "YKSILÖVAPAUDESTA"?
että mitä se on`?
Tätä nykyä kun seurataan näitä poliitikoita ja sun muita edustajia ketkä kieltolakia kannattaa,eivät he tiedä paskan vertaa missä mennään yrittävät vain kitkeä sitä "HYVINVOINTIVALTIOTA"! jokapuolelle että ei tässä mitään hätää ole!
IHMISIÄ KAIKKI ON on ne sitten viinankittaajia tai hampuuseja tai kohtuukäyttäjiä mitä vain.jokaisella on oltava olla oikeus olla oma itsensä.jokainen varmaan tajuaa mitä tarkoitan.en kannata rikollisuutta enkä muutakaan laitonta paskaa.Tuntuu että nykypäivänä "suurin osa" ihmisistä ei edes tiedä "huumeista/päihteistä" yhtään mitään turvataan vain siihen todelisuuteen että viinaa voi juoda ainoastaan koska se on laillista?!ja niin on opetettu pienestä lähtien että alkoholia voi juoda mutta elä koskaan mene huumeita kokeilemaan,ja pienestä lähtien voi ottaa sauna-olutta ja muuta sellaista.Miksei samantien aleta opettamaan että alkoholi on kanssa huumeetta muiden seassa jos kerta ongelmilta halutaan välttyä.voin sanoa etttä jokainen kannabista silloin tällön polttava ihminen pärjää paljon paremmin elämässään kuin alkoholia juova ihminen.Osaa katsoa maailmaa myös omalta kannalta ei kä muiden,mutta tosi pärjääjä on se kuka ei tarvitse mitään koskaan!mutta ihmiset on erinlaisia ja jokaisella on oltava vapaus valita päihteensä!oli se sitten kannabis,alkoholi,amfetamiini mikä vain päihde tai huume.Ja heti kritisoidaan jos joku sanoo käyttävänsä kannabista?vaikka ei edes koskaan ole kokeillut,tai edes tiedä vittuakaan asiasta,on vain joskus opetettu/istuttu jossakin runkun huumevalistus tunnilla että "kaikki huumeet tappaa" ja muuta paskaa..
eiköhän se loppujen lopuksi ole jokaisesta isestään kiinni käyttääkö niitä vai ei.ja jos jää kiinni aineisiin on se silloin ihmisen heikkoutta eikä aineiden vika!jokainen vahvempi ihminen osaa olla kohtuukäyttäjä.päässä se vika on jos niitä aineita koko ajan tekee mieli!ja jokaiselle käy vähemmän viina ja jollekkin vähemmän kannabis!.Mutta mitä vittuja te kiellon kannattajat olette meitä arvostelemaan?luulette olevanne jotenkin parempia ihmisiä kun juotte viinaa tai siis alkoholia?
huvittaa kanssa kun joku kirjoitti tonne kans että oli 19vuota käyttänyt runsaasti kannabista ja sanoi olevansa psykoosissa ja muutekin elämä meni vituiksi!en voi kun nauraa.No kokeilkaa vetää kossupullo päivässä 19v ajan niin missä mennään tuskin missään enään edes puolenvuoden jälkeen.2m mullan alla,joten sanomattakin on selvää kumpi päihde on turvallisempaa käyttää kannabista vai alkoholia!miksette ihmiset OIKEASTI OTA SELVÄÄ ENSIN! vaan turvaudutte siihen että teille on niin sanottu?No HEIKOIMMAT menee aina muiden perässä jos ei tajua ITSE ajatella asiaa toiselta kantilta!
JOKAISELLA tulisi olla vapaus valita mitä päihdettä käyttää ilman seurauksia,jos se on tosiaan KOHTUUKÄYTTÖÄ!Miettikää OIKEASTI!
Ei saa "Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja"
Ja pysytäänpäs aiheessa!
Henkilökohtaiset hyökkäykset kertovat omasta epätoivostasi.
Toinen yhtä tärkeä pointti on se, ettei ole yhtään vakavasti otettavaa puoluetta, joka suostuisi pitämään laillistamisen kannattajaa listoillaan.
Onhan tuota jo vihreät ja vasemmistoliitto ehdotellut. Ja jos nämä eivät ole vakavia puolueita niin mikä on sitten semmoinen "vakavasti otettava "puolue?
"Kaikki muistanevat surullisen kuuluisan Markus Draken tapauksen. Myös Roosa Meriläisen ja Helsigin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen tapaukset, joissa on käynyt ilmi nuoruusajan kokeilut, ja joista kumpikaan ei myönnä myöhempää käyttöä ovat saaneet julkisuudessa suuren kohun aikaan"
Miksi pitäisi myöntää myöhemmin käyttö jos sitä ei ole tapahtunut? Vai onko näistä käytöistä jotain todisteita?
Vaikka laillistamista hamuavia riittää, ei taida hippien poliittinen järjestäytyminen olla Vietnamin sotaa vastustavien esikuviensa tasolla.
Miksi pitää olla hippi jos on kannabiksen laillistamisen puolella? Jos näin luokitellaan ihmiset niin kaikki jotka ovat alkoholin myynnin puolesta voidaan luokitella alkoholisteiksi, jne... Sitä paitsi jokainen joka tukee kieltolakia tukee samalla järjestynyttä rikollisuutta.
"Nauran laillistamisen kannattajille räkäisesti päin naamaa, jos he tällaisessa tilanteessa edes kehtaavat puhua siitä tosissaan"
Minä nauran kanssa tiukkapipoisille junteille, jotka uskovat olevansa fiksuja vaikka tosiasiassa he ovat täysiä tolloja. Sitä paitsi demokratiassa jokaisella ihmisellä saa olla oma mielipide.
"Ja huomatkaa puhuin yhden kansanedustajan saamisesta läpi. Te tarvitsisitte sata! "
Esimerkki:
90 Ja ääntä / 89 Ei ääntä / 21 tyhjää ääntä
Mihin sitä 100 edustajaa tarvitsee, kun enemmistö ratkaisee.