Nokia Missio

Eräässä lukemassani kirjoituksessa puolustettiin kovasti Markku Koivistoa. Hän on kyllä hyvin sympaattinen ja erittäin karismaattinen komea persoona. Monet kunnioittavat ja ihailevat häntä.

Eivät kuitenkaan kaikki. Jotkut rohkenevat arvostella hänen toimintaansa Nokia Mission johtajana. He sanovat, että Markku Koivisto eksyttää ihmisiä.

Monet ovat sanoneet, että Markku Koivisto opettaa luterilaista vauvakastetta, se on totta, sitähän hän opettaa, kuten kaikki muutkin luterilaiset papit.

Toiset sanovat että Markku Koivisto edustaa torontolaisuutta, sitä nauruherätystä joka sai alkunsa Toronton lentokenttäseurakunnasta (Toronto Airport Vineyard), "herätys" jonka takaa löytyvät tutut nimet Benny Hinn ja Rodney Howard-Browne, molemmat Markun hyviä ystäviä, heiltä hän on saanut voiteluaansa ja voimaansa. Mainittakoot vielä eräs harvemmin mainittu mies Randy Clark, jolla on hyvin keskeinen merkitys Toronton "herätyksessä".

Myös menestysteologia on mainittu monet kerrat Nokia Mission yhteydessä, onhan Markku vieraillut Livets Ordissa ja onhan sieltä tullut puhujia Nokia Mission tilaisuuksiin.

Myös tunnetut menestysteologit Peter Youngren, mies joka hylkäsi vaimonsa ja otti uuden, sekä miekan heiluttelija Steve Hill, joka on suosittu pääpuhuja Livets Ordin uskon festivaaleilla, he molemmat ovat esiintyneet Markun ja Nokia Mission yhteydessä.

Entä väärät profeetat Nokia Mission toiminnan yhteydessä, Paul Cain mies joka pitää toisista miehistä, Cindy Jakobs joka profetoi herätyksiä joita ei koskaan tule.

Chuck Pierce jonka suuret profetiat lupaavat vallan suuria:
"Tästä vuodesta tulee kullan vuosi! Tästä vuodesta tulee myös kunnian vuosi, joka saa aikaan kirkkautta, säteilyä ja Jumalan lasten hyväksyntää. Ajattele kultaa ja kunniaa! Valuutat siirtyvät takaisin kultakantaan. Me tulemme näkemään suuren siirtymän sotaan mammonan kanssa! Tämä on välttämätöntä, jotta rahavarat voisivat siirtyä Jumalan valtakunnan edistämiseen."

Entä sitten Kari Kuula, tunnettu liberaaliteologi, sellainenkin mies on kelvannut vallan hyvin opettamaan Nokia Missiossa.

Tuossa vasta pieni osa kaikesta. Nokia Missio on kuin saastainen tunkio, täynnä vierailevia harhaopettajia ja pahalle haisevia vääriä profetioita.

Murehdin niitä ihmisiä, jotka ovat laittaneet toivonsa ja uskonsa Nokia Mission ja Markku Koiviston varaan. Jonakin päivänä heidän silmänsä avautuvat ja he tulevat kovin pettyneiksi ja surullisiksi ja vihaseksi sen vuoksi, että huomaavat tulleensa harhaanjohdetuiksi ja petetyiksi.
572006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Sekin vaara on olemassa, että kun on pettynyt tuohon
NM "herätykseen" ei usko ja uskonto enää kiinnosta.
Ns.tavallinen arkiusko ei enää tunnu miltään, ei vaikka kuinka yrittäisi.
Näin on vihollinen päässyt tarkoitukseensa, että ihmistä ei enää oikea usko Jumalaan kiinnosta,
ikävä kyllä.

Äänestä
  • Ripa: "Ns.tavallinen arkiusko ei enää tunnu miltään,..."
    --
    Apostolien Teoissa kerrotaan, kuinka Pietari joutui hurmoksiin (Apt. 10:10).

    Alkuajan kristillisyydessä hurmos (ekstaasi) oli tuttu ilmiö. Sitä ei kuitenkaan pidetty välttämättömänä, eikä sitä liioin tavoiteltu.
    Aluksi tarvittiin erityisiä Hengen merkkejä ja ilmenemismuotoja ja ihmeitäkin evankeliumin asian eteenpäinviemiseksi.

    Tilanteet voivat olla ainutkertaisia eikä niiden ole tarkoituskaan toistua.

    Äänestä

  • tapio522 kirjoitti:

    Ripa: "Ns.tavallinen arkiusko ei enää tunnu miltään,..."
    --
    Apostolien Teoissa kerrotaan, kuinka Pietari joutui hurmoksiin (Apt. 10:10).

    Alkuajan kristillisyydessä hurmos (ekstaasi) oli tuttu ilmiö. Sitä ei kuitenkaan pidetty välttämättömänä, eikä sitä liioin tavoiteltu.
    Aluksi tarvittiin erityisiä Hengen merkkejä ja ilmenemismuotoja ja ihmeitäkin evankeliumin asian eteenpäinviemiseksi.

    Tilanteet voivat olla ainutkertaisia eikä niiden ole tarkoituskaan toistua.

    On jotensakin samaa kuin Torontolaisuus?
    Ja jos on niin ei se ole Pyhästä Hengestä,vai onko
    sinun mielestäsi?

    Äänestä

  • Olen kuullut kerrottavan, etteivät ne siellä Nokia Missiossa oikein tykkää siitä, että toimintaa ja opetusta arvioidaan, raamatun opetuksiin verraten.

    Mutta eivät kaikki Nokia Missiolaiset ole vailla ymmärrystä ja aivoja, näkeehän sen siitäkin, että sieltä on väkeä lähtenyt pois ja ovat rahavaikeuksissa (ahneus ongelma).

    Äänestä

  • kerrottavan kirjoitti:

    Olen kuullut kerrottavan, etteivät ne siellä Nokia Missiossa oikein tykkää siitä, että toimintaa ja opetusta arvioidaan, raamatun opetuksiin verraten.

    Mutta eivät kaikki Nokia Missiolaiset ole vailla ymmärrystä ja aivoja, näkeehän sen siitäkin, että sieltä on väkeä lähtenyt pois ja ovat rahavaikeuksissa (ahneus ongelma).

    vihaa puhkut?

    Äänestä

  • kyssäri. kirjoitti:

    vihaa puhkut?

    ehkä mä vaan tiedän enemmän niiden synneistä...

    NM hallitsijoilla on varsin vapaamielisiä käsityksiä.. Eivät he syntiä pelkää, jos he siitä puhuvat, se on vain vallankäytön välineenä.. eivät he omista teoistaan juurikaan puhele

    Heidän synneistään puhutaan enemmän Iltasanomissa ja Iltalehdessä, kuin siellä paikan päällä..

    Äänestä

  • odottaa kirjoitti:

    mitä luulet, olenko oikeassa?

    Äänestä

Tällä palstalla on muutamia jotka varoittavat NokiaMissionista (selkein sanoin ainakin aikanaan nimimerkit Ritari ja Jukka.Finland). Silloin mä seurasin enemmän tän palstan kirjoituksia ja mä huomasin, että NokiaMissionin arvostelijoiden kirjoituksia poistettiin vaikka ne oli asiallisia ja perusteltuja.

Äänestä
  • Sen vuoksi, kun siellä on väärää opetusta.

    Ei raamattua tunteva kristitty hyväksy menestysteologiaa, eikä torontolaisuutta.

    Silloin kun Markku aloitti Nokian kirkossa torstai-illat, toiminta oli rauhallisempaa ja eksyttäjiä ei kutsuttu niin usein vierailemaan, mutta siitä se lähti huonompaan suuntaan, kun he kävivät Lontoossa hakemassa uutta voimaa Torontolais-kokouksista.

    Äänestä

  • NokiaMissiota ? kirjoitti:

    Sen vuoksi, kun siellä on väärää opetusta.

    Ei raamattua tunteva kristitty hyväksy menestysteologiaa, eikä torontolaisuutta.

    Silloin kun Markku aloitti Nokian kirkossa torstai-illat, toiminta oli rauhallisempaa ja eksyttäjiä ei kutsuttu niin usein vierailemaan, mutta siitä se lähti huonompaan suuntaan, kun he kävivät Lontoossa hakemassa uutta voimaa Torontolais-kokouksista.

    taidat olla sama merimies/ kauris, joka roiskii paskaa joka paikkaan, pulun tuubaa niinkuin netmissionissa todetaan, ennenkuin poistetaan..

    Äänestä

Erikoisesti ihmetyttää, että piispat ovat nyt hiljaa, kun Koivisto on menestysteologian miehiä.
Kun Nokia Missio vielä toimi herätysliikkeenä eikä opettanut ja mainostanut vauvakastetta, niin piispat ja tuomikapitulit kävivät päälle kuin kiljuvat jalopeurat.

Se minua ihmetyttää, että seurakuntien johtajat niin vähän tai ei ollenkaan selkeästi varoita ja tuo esille Markku Koiviston lankeemusta tähän menestysteologiaan ja muista vääristä profeetoista Koiviston NM:n piirissä, jotka saastuttavat Suomen hengellistä kenttää...

...onko ihme, että Jeesuksen vertauksessa viisaat ja tyhmät neitsyet kaikki nukuivat? Taitaa "ylkä" olla tulossa pikapuoliin!

Äänestä
  • että luterilaiset piispat yms. kirkon johtajat ovat hiljaa, sillä ovathan jo monet piispat antaneet julkisesti lausunnon, jossa myöntävät, etteivät itse usko Raamattuun.

    Ja näin homma pyörii edelleenkin kirkon omien vanhojen tapojen ja tottumusten ympärillä aina lapsikasteen sakramenteista alkaen rippikoulun ulkoa opittuun uskontunnustukseen saakka..

    Äänestä

Keskitytään pääasiaan, julistetaan Jeesusta Kristusta ristiinnaulittuna, niin kuin esimerkiksi Markku Koivisto tekee, ja muutamat muut tahot maassamme.

Tämä urhea Kristuksen sotilas, joka on valmis seisomaan periaatteidensa takana viimeiseen asti, ja pitäytymään siinä Raamatun ilmoituksessa, jonka Pyhä Henki on hänelle avannut, lujankin painostuksen alla. Hän taistelee Pyhässä Hengessä yksin teitä monia Markku Koiviston pilkkaajia vastaan, ja pärjää siinä mielestäni enemmän kuin kiitettävästi.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000030242048#22000000030242048

Haluan siunata kaikkia osapuolia, minun Kristukseni ei ole jaettu.

Äänestä
  • Mulle tulee paha mieli ja paha olo kun luen sun kirjoitusta. :(

    Meidänhän tulisi uskoa Jeesukseen ja pitää raamattua Jumalan sanana, eikä korottaa ja palvoa ihmisiä.

    Kuinka sä kehtaat nostaa jalustalle miehen, joka on moneen kertaan osoitettu ja todistettu eksyttäjäksi ??

    Ei usko Jeesukseen ole kaatamista ja nauramista ja lattialla sätkimistä, ei todellakaan, eikä raamattu opeta meitä tavoittelemaan tämän maailman aarteita, niin kuin nuo kelmit Benny ja Rodney opettavat, joita Markku pitää esikuvinaan.

    Sun kirjoituksesta saa sellaisen käsityksen, ettei sulle merkkaa mitään se, että opetetaan toista evankeliumia (menestysteologia ja torontoa) ja ollaan toisessa hengessä (siinä joka kaataa ja laittaa kierimään lattialla) :(

    Äänestä

  • surullinen :( kirjoitti:

    Mulle tulee paha mieli ja paha olo kun luen sun kirjoitusta. :(

    ..........

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    ..........

    Raamattu on kelpo kirja, tutustu sinäkin.

    Se opettaa, ettei kaikki ihmisten meteli ja ylistelemisen hälinä, ole sama asia kuin pelastus.

    Äänestä

  • tutustu.... kirjoitti:

    Raamattu on kelpo kirja, tutustu sinäkin.

    Se opettaa, ettei kaikki ihmisten meteli ja ylistelemisen hälinä, ole sama asia kuin pelastus.

    PANETTELUN OPPINUT? LUETKO MUSTAA RAAMATTUA? ET SITTEN OLE UUDESTISYNTYNYT KRISTITTY?

    Äänestä

  • OUTOO MENOA kirjoitti:

    PANETTELUN OPPINUT? LUETKO MUSTAA RAAMATTUA? ET SITTEN OLE UUDESTISYNTYNYT KRISTITTY?

    VÄISTY saatana.sanoi Jeesuskin Pietarille.Raamattu ei missään kohtaan anna ymmärtää,että Jeesuksen opetuslapset olisivat koskaa käyttäytyneet tollasella tavalla.Jos sinä olet Jeesuksen oma,niin kyllä Pyhä Henki haluaisi opettaa,kuinka tulee käyttäytyä pyhien seurakunnassa,joka on vanhurskauden pilari jne.

    Äänestä

  • OUTOO MENOA kirjoitti:

    PANETTELUN OPPINUT? LUETKO MUSTAA RAAMATTUA? ET SITTEN OLE UUDESTISYNTYNYT KRISTITTY?

    Arvasinhan minä sen, ettet sinä erota mustaa valkoisesta, etkä väärää oikeasta..

    Ei sulta voi vaatia enempää kuin sulle on annettu..

    Kanna taakkasi kunnialla, pidä pääsi pystyssä ja hattu päässä...

    Ehkä joskus opit ja ymmärrät, ei se ole niin vaikeaa, ole kärsivällinen...

    Äänestä

  • merim.raimo kirjoitti:

    VÄISTY saatana.sanoi Jeesuskin Pietarille.Raamattu ei missään kohtaan anna ymmärtää,että Jeesuksen opetuslapset olisivat koskaa käyttäytyneet tollasella tavalla.Jos sinä olet Jeesuksen oma,niin kyllä Pyhä Henki haluaisi opettaa,kuinka tulee käyttäytyä pyhien seurakunnassa,joka on vanhurskauden pilari jne.

    etsi sitä jumalaasi ja tee parannus!

    Äänestä

  • sen.... kirjoitti:

    Arvasinhan minä sen, ettet sinä erota mustaa valkoisesta, etkä väärää oikeasta..

    Ei sulta voi vaatia enempää kuin sulle on annettu..

    Kanna taakkasi kunnialla, pidä pääsi pystyssä ja hattu päässä...

    Ehkä joskus opit ja ymmärrät, ei se ole niin vaikeaa, ole kärsivällinen...

    lopeta se itsesi palvonta ja anna kunnia Herralle!

    Äänestä

  • surullinen :( kirjoitti:

    Mulle tulee paha mieli ja paha olo kun luen sun kirjoitusta. :(

    Meidänhän tulisi uskoa Jeesukseen ja pitää raamattua Jumalan sanana, eikä korottaa ja palvoa ihmisiä.

    Kuinka sä kehtaat nostaa jalustalle miehen, joka on moneen kertaan osoitettu ja todistettu eksyttäjäksi ??

    Ei usko Jeesukseen ole kaatamista ja nauramista ja lattialla sätkimistä, ei todellakaan, eikä raamattu opeta meitä tavoittelemaan tämän maailman aarteita, niin kuin nuo kelmit Benny ja Rodney opettavat, joita Markku pitää esikuvinaan.

    Sun kirjoituksesta saa sellaisen käsityksen, ettei sulle merkkaa mitään se, että opetetaan toista evankeliumia (menestysteologia ja torontoa) ja ollaan toisessa hengessä (siinä joka kaataa ja laittaa kierimään lattialla) :(

    Alkoi heti sellainen kälkätys...

    Äänestä

  • outoja kaikki.... kirjoitti:

    etsi sitä jumalaasi ja tee parannus!

    Eikä Jumala ole kaukana yhdestäkään,joka Häntä kokosydämisesti etsii.

    Äänestä

  • outoja kaikki.... kirjoitti:

    etsi sitä jumalaasi ja tee parannus!

    Ei, ei tekopyhä.. vaan totinen kristitty.

    Sanat, ovat tarpeellisia, mutta jos niitä laittaa holtittomasti yhden sinne ja toisen tuonne, saa aikaan vain käsityksiä vääriä... pidä parempaa huolta sanoistasi, tuolla menolla hukkaat niistä jokaisen..

    Rauhoitu nyt, istu paikallasi ja kirjoita jotakin missä on järkee, sisältöä ja totuuttakin....

    Äänestä

  • -kauris- kirjoitti:

    ei hän pyhältä vaikuta...

    Äänestä

  • kölin ali kirjoitti:

    ei hän pyhältä vaikuta...

    vielä puissa kiipeilee.... ei hän pyhältä vaikuta... kiitos Herralle,ettei itse tartte yrittää "vaikuttaa",sillä se on Herra joka meissä uskovissa vaikuttaa,sekä tahtomisen että tekemisen.

    Äänestä

  • merim.raimo kirjoitti:

    vielä puissa kiipeilee.... ei hän pyhältä vaikuta... kiitos Herralle,ettei itse tartte yrittää "vaikuttaa",sillä se on Herra joka meissä uskovissa vaikuttaa,sekä tahtomisen että tekemisen.

    juttusi ei aina näytä kovin raamatullisilta, kasvua elon Herra odottaa...

    Äänestä

  • tottako? kirjoitti:

    juttusi ei aina näytä kovin raamatullisilta, kasvua elon Herra odottaa...

    lihan teot.

    Äänestä

  • merim.raimo kirjoitti:

    lihan teot.

    ..............

    Äänestä

  • ......................... kirjoitti:

    ..............

    ja minä tiedän,että minun Pelastajani ja Herrani elää ja on viimeisenä seisova multien päällä

    Äänestä

The crazy christian and mad sermons in South Korea's church
http://www.youtube.com/watch?v=7Nj2JTPjlgk

Järkyttävää nähtävää Korealalaisessa seurakunnassa joka on kokenut toronton "herätyksen".

Ajakaa pois sellaiset kelmit jotka tulevat mainostamaan Younggi Chota ja tätä "herätystä".

Äänestä
  • PYHÄN HENGEN VOIMAVAIKUTUSTEN KAUTTA. KIITOS JEESUS!

    Äänestä

  • NORMITILAISUUS kirjoitti:

    PYHÄN HENGEN VOIMAVAIKUTUSTEN KAUTTA. KIITOS JEESUS!

    herroja on monen monta, mutta vain yksi Herra, Jeesus Kristus.

    Ymmärrän, että näät hiukan sitä ja tätä, ehkä se on sun tehtäväsi ja virkasi.. nähdä mitä sattuu ja kirjoittaakin hölynpölyjä..

    Älä nyt aivan masennu, ehkä huomenna on parempi päivä... Ehkä opit erottamaan eri käsitteitä, niin ettet sitten enään luule näkeväsi omituisia näkyjä...

    Äänestä

  • kummastelen kirjoitti:

    Sellaista se on synnissä eläminen....

    Jatka vaan, ilmestyskirja kehoittaa, saastainen saastukoon edelleen, onnea tiellesi.

    Äänestä

  • vai mikä se oli?, kuin Yhdysvaltalaisten dollarimiljonäärien Coca-Colakirkko.

    Äänestä

  • Kim-Il-Sung, kirjoitti:

    vai mikä se oli?, kuin Yhdysvaltalaisten dollarimiljonäärien Coca-Colakirkko.

    kohta mennään siperiaan...

    Äänestä

  • hui hui.. kirjoitti:

    kohta mennään siperiaan...

    pimennoista, susirajan takaa. Olen myös vanha stalinisti ja syön piniä lapsia enkä tunnusta kunnon saunavastaa tulevan muusta kuin rauduskoivusta.

    Äänestä

  • pohjoisen kirjoitti:

    pimennoista, susirajan takaa. Olen myös vanha stalinisti ja syön piniä lapsia enkä tunnusta kunnon saunavastaa tulevan muusta kuin rauduskoivusta.

    miten se koivu eroaa tavallisesta?

    Äänestä

Tässä on selvästi profeetan verran tilaa kirjoittaa.. Tuo esille lahjasi ja jonkun viisaus, vaikka sun omasi.. ja näytä suuntaa eiliseen tai no jonnekin, ei me vaadita vaikeita

Äänestä
  • kristitty tekstistä päätellen..

    Äänestä

  • väärä palsta kirjoitti:

    kristitty tekstistä päätellen..

    Hän, tuo aloittaja, kirjoittaa ainakin viisaasti, hän näyttää tuntevan raamattunsa.

    Kaipasin sitä Aili Heinosen viran perinyttä kuuluisaa asunnotonta profeettaa, tahtoisin lukea hänen harkittuja sanojaan.. juuri tässä ketjussa..

    Äänestä

  • arvostann kirjoitti:

    sori vaan, joskus joutuu sanomaan totuuden suoraan. jos loukkaannut paska sanasta ja pidät sitä kirosanana, niin kuin jotkut tekopyhät, niin voi voi...

    Äänestä

  • Arvasinhan minä, kun kerran ei kukaan muu, tai no sinäkin, mutta silti, noilla asunnottomilla profeetoilla voi olla vaikeuksia öisin päästä kirjastoihin, se saattaa olla eräs kelpo syy, miksi hänen niin kovin kehuttuja kirjoituksia ei ole tässä ketjussa. Mutta katsotaan aamulla, ehkä jo silloin, elä toivosssa.

    Äänestä

  • epätoivoinen d. kirjoitti:

    Arvasinhan minä, kun kerran ei kukaan muu, tai no sinäkin, mutta silti, noilla asunnottomilla profeetoilla voi olla vaikeuksia öisin päästä kirjastoihin, se saattaa olla eräs kelpo syy, miksi hänen niin kovin kehuttuja kirjoituksia ei ole tässä ketjussa. Mutta katsotaan aamulla, ehkä jo silloin, elä toivosssa.

    usko jumalaan..

    Äänestä

  • arvostann kirjoitti:

    Hän, tuo aloittaja, kirjoittaa ainakin viisaasti, hän näyttää tuntevan raamattunsa.

    Kaipasin sitä Aili Heinosen viran perinyttä kuuluisaa asunnotonta profeettaa, tahtoisin lukea hänen harkittuja sanojaan.. juuri tässä ketjussa..

    PROFEETTA!!!!! palvoo Olavi Könöstä suurena idolinaan, siksi hän ei ole oikea Jumalan profeetta.

    Äänestä

  • eikä vastaanoteta kehuja kirjoitti:

    PROFEETTA!!!!! palvoo Olavi Könöstä suurena idolinaan, siksi hän ei ole oikea Jumalan profeetta.

    ei sovi tuomita toista noin vain kepeästi!

    kyse ei ole palvonnasta, luin kyllä tuon poistetun ketjun.

    mikä tällä palstalla on oikeaa, mikä väärää, syyttäminen on helppoa

    Profeetta on mies, jolla on ajatuksia ja luovuutta ja luonnetta, se on kunnioitettavaa.

    Äänestä

vastaa hullulle hänen hulluutensa mukaan, sanoo raamattu

Äänestä

Hei sinä vihainen Nokia Mission fanittaja..

Tahtoisin kysyä sulta, jos se vain sulle sopii, etkö sä itse koskaan ihmettele joitakin asioita Nokia Mission toiminnassa ?

Oletko lukenut raamatusta, siitä että on olemassa eksyttäjiä ja eksytystä ?

Onko sulle tuttu kohta raamatusta se, jossa puhutaan toisesta hengestä ja toisesta evankeliumista ?

2 Kor. 11:3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
11:4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.

Toinen henki ja toinen evankeliumi ovat valitettavasti olemassa olevia asioita. Eivät kaikki julista sitä mitä raamattuun on kirjoitettu, vaan toiset julistavat menestysteologiaa.

Hei, onko sinulle tämä raamatun kohta tuttu ?

1.Kor. 15:1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
15:2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.

Tuossa sanotaan, että pitäisi pysyä julistetussa Jumalan sanassa, ei siis missään harhaoppisten uusissa ilmestyksissä. Jumala ei ole luvannut pelastusta minkään muun kautta, kuin Jeesuksen Kristuksen, jos me uskomme sen, mitä hän sanassa opettaa.

Äänestä

  • TOINEN EVANKELIUMI
    Gal. 1:6-10
    ---
    1:6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
    1:7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
    1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
    1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
    1:10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
    --
    Paavali aloittaa yleensä kirjeensä kiitoksella eikä unohda puhua siitä, miten paljon iloa hänellä on ollut niistä, joille hän kirjoittaa.
    Galatalaisten suhteen on tilanne toisin; hänellä ei ole mitään syytä iloita.

    Paavali näkee galatalaisten uskovien tilanteen vakavuuden; seurakuntiin ollaan levittämässä toisenlaista evankeliumia (j. 6).
    Luopumus on leviämässä eikä aikaa ole hukattavissa. Hämmennyksen aikaansaajat kulkevat omalla asiallaan (j.7).
    Paavali uhkaa kirouksella hämmennyksen aikaansaajia (8,9).

    Galatian kristityt eivät ole palanneet takaisin pakanuuteen. Kysymys ei ole myöskään moraalisista rikkeistä, vaan he pitävät itseään edelleen hyvinä, jopa parempina, kristittyinä (tosiuskovina); he ovat ankarimpia itseään kohtaan ja vaativat itseltään enemmän.

    Tämä on galatalaiskirjeen varsinainen sanoma. Se käsittelee ongelmaa, joka on kaikkina aikoina yhtä ajankohtainen (vrt. menestysteologia).

    Galatiaan oli tullut ankaria lainopettajia, jotka olivat tahtoneet parannella evankeliumia. Pelastukselle asetettiin uusia ehtoja, joiden ytimenä oli, että ihmisen piti tehdä jotakin.
    Kyseessä on siis lakihenkinen uskonto, joka vetoaa ihmisen luontaiseen uskonnollisuuteen.

    Äänestä

  • Juuri tätä minä tarkoitan väittäessäni, että monet konservatiivit maassamme taistelee väärää vihollista, omiansa vastaan. Saatana on saanut heidät tulkitsemaan alla kirjoittamani Raamatun kohdan väärin.

    2 Kor. 11:4 "Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte."

    "Toinen Kristus" ei ole Nokia Mission julistama oikea Kristus, vaan "toisella Kristuksella" tarkoitetaan New Age- Kristusta, jolla taas tarkoitetaan jokaisessa ihmisessä piilevänä olevaa Kristus- prinsiippiä. New Age erottaa Kristuksen ja Jeesus Nasaretilaisen, mikä on vastoin kristillistä oppia ja Raamatun ilmoitusta.

    "Toinen evankeliumi" ei ole Nokia Mission julistama oikea evankeliumi, vaan New Age- evankeliumi, mikä julistaa, että kuolemaa ei ole sellaisena kuin kristinusko sen käsittää, sijaissovitusta Jeesuksessa Kristuksessa ei tarvita, ja jokainen ihminen pelastaa lopulta itse itsensä monien jälleensyntymien kautta.

    Ihminen on kolmirakenteinen; meillä on ruumis, sielu ja henki. Kolmirakenteisen sielumme, (ajattelu, tunne ja tahto ) kautta me olemme yhteydessä näkyvään todellisuuteen, henkemme kautta me olemme yhteydessä siihen näkymättömään todellisuuteen mistä Raamattu puhuu.

    Konservatiivit maassamme painottavat julistuksessaan ihmisen sielussa koettavaa Jobin kokemusta, ja elämässä vallitsevan kärsimyksen todellisuutta. ( Tästä suuttumus esim. menestysteologiaa kohtaan ) Kyseisessä näkökulmassa ei mielestäni ole sinänsä mitään väärää tai epäraamatullista.

    On kuitenkin muistettava, että kun Pyhä Henki uudestisynnyttää ihmisen hengen, ja ihminen tulee uskoon ja syntiinlankeemuksessa rikkoutunut yhteys Jumalaan palautuu, ihminen alkaa kuulemaan omassa hengessään Jumalan puhetta. Ihmiselle tulee suora, elävä yhteys Jumalaan, hän saattaa saada Pyhän Hengen kasteen kautta erilaisia armolahjoja ja Jumalalta tulleita näkyjä ja ilmestystietoa, mikä ei ole ristiriidassa oppimme ja Raamatun ilmoituksen kanssa. Tätä ns. "uutta ilmestystietoa" konservatiivit eivät ymmärrä, ja pitävät sitä harhaoppina ja eksytyksenä, aivan väärin perustein.

    Nokia Missio painottaa julistuksessaan sitä, että Pyhä Henki läpaisee uudestisyntyneessä kristityssä koko ihmisen; hänen sielunsa, ruumiinsa ja henkensä. Pyhä Henki johdattaa meidät katsomaan Kristukseen ja Hänen mahdollisuuksiinsa, eikä jäädä tuijottelemaan omaan sieluumme ja omaan inhimilliseen mahdottomuuteemme. Tämä on väärää jumalanpalvelusta ja itsekeskeisyyden syntiä, mistä meidän tulee tehdä parannus. Meidän kristittyjen tulee puhua uskon ja toivon sanoja, eikä jäädä kieriskelemään omaan itsesääliimme, mikä on epäuskon synti, ja kaikkivaltiaan Jumalan mahdollisuuksien halveeraamista.

    Tästä asiasta voisin puhua pitkään ja hartaasti, mutta täytyy tästä lähteä ystäväni luokse kahvittelemaan ja rukoilemaan Suomen konservatiivien ja nokia missiolaisten puolesta, että rauha toivottavasta säilyisi maassamme Jeesuksen omien kesken, kun kerran joulukin on tulossa.

    Pakko kuitenkin vielä lopuksi todeta joidenkin konservatiivien kiusaksi tällä palstalla, että Markku Koivisto seuraa samaa Kristusta kuin minä, ja minä seuraan samaa Kristusta kuin maamme vihaiset konservatiivit. Minun Kristukseni ei ole jaettu. ( 1 Kor.1:13 )

    Äänestä

  • Kiitos kirjoituksestasi. Sait viisautta valita sanankohdat ja taidon käyttää sanojasi maltillisesti. Tuo 2 Kor. 11:3-4 on kuin meidän ajastamme varoittava läpileikkaus.

    Äänestä

  • Voi sinä, kolme pistettä, olet niin huomaavainen ja ajattelet aina, myös mainostusta..

    Äänestä

  • olet niin kirjoitti:

    Voi sinä, kolme pistettä, olet niin huomaavainen ja ajattelet aina, myös mainostusta..

    http://helsinki.nokiamissio.fi/

    Äänestä

paha, jos odotat romahtamista.

Äänestä

En ole Nokia mission jäsen, siinä liikkeessä on hyvät ja huonot puolensa kuten kaikissa hengellisissä liikkeissä. Mutta en minä ainakaan kenenkään ihmisen varaan uskoani panisi, vain Jeesuksen varaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

romahtaa kasaan kirjoitti:

Eräässä lukemassani kirjoituksessa puolustettiin kovasti Markku Koivistoa. Hän on kyllä hyvin sympaattinen ja erittäin karismaattinen komea persoona. Monet kunnioittavat ja ihailevat häntä.

Eivät kuitenkaan kaikki. Jotkut rohkenevat arvostella hänen toimintaansa Nokia Mission johtajana. He sanovat, että Markku Koivisto eksyttää ihmisiä.

Monet ovat sanoneet, että Markku Koivisto opettaa luterilaista vauvakastetta, se on totta, sitähän hän opettaa, kuten kaikki muutkin luterilaiset papit.

Toiset sanovat että Markku Koivisto edustaa torontolaisuutta, sitä nauruherätystä joka sai alkunsa Toronton lentokenttäseurakunnasta (Toronto Airport Vineyard), "herätys" jonka takaa löytyvät tutut nimet Benny Hinn ja Rodney Howard-Browne, molemmat Markun hyviä ystäviä, heiltä hän on saanut voiteluaansa ja voimaansa. Mainittakoot vielä eräs harvemmin mainittu mies Randy Clark, jolla on hyvin keskeinen merkitys Toronton "herätyksessä".

Myös menestysteologia on mainittu monet kerrat Nokia Mission yhteydessä, onhan Markku vieraillut Livets Ordissa ja onhan sieltä tullut puhujia Nokia Mission tilaisuuksiin.

Myös tunnetut menestysteologit Peter Youngren, mies joka hylkäsi vaimonsa ja otti uuden, sekä miekan heiluttelija Steve Hill, joka on suosittu pääpuhuja Livets Ordin uskon festivaaleilla, he molemmat ovat esiintyneet Markun ja Nokia Mission yhteydessä.

Entä väärät profeetat Nokia Mission toiminnan yhteydessä, Paul Cain mies joka pitää toisista miehistä, Cindy Jakobs joka profetoi herätyksiä joita ei koskaan tule.

Chuck Pierce jonka suuret profetiat lupaavat vallan suuria:
"Tästä vuodesta tulee kullan vuosi! Tästä vuodesta tulee myös kunnian vuosi, joka saa aikaan kirkkautta, säteilyä ja Jumalan lasten hyväksyntää. Ajattele kultaa ja kunniaa! Valuutat siirtyvät takaisin kultakantaan. Me tulemme näkemään suuren siirtymän sotaan mammonan kanssa! Tämä on välttämätöntä, jotta rahavarat voisivat siirtyä Jumalan valtakunnan edistämiseen."

Entä sitten Kari Kuula, tunnettu liberaaliteologi, sellainenkin mies on kelvannut vallan hyvin opettamaan Nokia Missiossa.

Tuossa vasta pieni osa kaikesta. Nokia Missio on kuin saastainen tunkio, täynnä vierailevia harhaopettajia ja pahalle haisevia vääriä profetioita.

Murehdin niitä ihmisiä, jotka ovat laittaneet toivonsa ja uskonsa Nokia Mission ja Markku Koiviston varaan. Jonakin päivänä heidän silmänsä avautuvat ja he tulevat kovin pettyneiksi ja surullisiksi ja vihaseksi sen vuoksi, että huomaavat tulleensa harhaanjohdetuiksi ja petetyiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu