Lämmintä adenttia ja Joulun odotusta kaikille

Ensimmäinen adventtisunnuntai on yksi suosituimmista juhlapyhistä kirkossamme. Keskiajalta ulottuvan perinteen mukaisesti evankeliumina on palmusunnuntain aihepiiriin kuuluva kertomus Jeesuksesta, joka ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Näin adventti liittyy palmusunnuntain ja pääsiäisen tapahtumiin.

Meillä ensimmäisestä adventtisunnuntaista on aikojen saatossa tullut ilonjuhla, jonka liturginen väri on valkoinen. Siihen kuuluu erottamattomasti saksalaisen Voglerin 1700-luvun lopulla säveltämä Hoosianna-hymni, joka Suomessa esitettiin ensimmäisen kerran 1807. Hoosianna! -huudahdus on alunperin rukous "oi auta, pelasta!", mutta jo juutalaisessa traditiossa ennen Jeesusta siitä muodostui yleinen juhlahuuto ja riemunilmaus.

Ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeen
Liturginen väri vaihtuu heti ensimmäistä adventtisunnuntaita seuraavana maanantaina violetiksi tai tumman siniseksi. Katumuksen, odotuksen ja valmistautumisen aika on alkanut.

Toisen adventtisunnuntain aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla (toinen tuleminen). Kolmannen adventtisunnuntain raamatullinen keskushenkilö on Johannes Kastaja ja hänen kehotuksensa katumukseen ja parannukseen. Neljäs adventtisunnuntai on kirkossamme useimpien muiden kirkkojen tavoin omistettu lasta odottavalle Marialle, Herran äidille.
1173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

>>>Lämmintä adenttia ja Joulun odotusta kaikille
palstalaisille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palstalaisille. kirjoitti:

Ensimmäinen adventtisunnuntai on yksi suosituimmista juhlapyhistä kirkossamme. Keskiajalta ulottuvan perinteen mukaisesti evankeliumina on palmusunnuntain aihepiiriin kuuluva kertomus Jeesuksesta, joka ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Näin adventti liittyy palmusunnuntain ja pääsiäisen tapahtumiin.

Meillä ensimmäisestä adventtisunnuntaista on aikojen saatossa tullut ilonjuhla, jonka liturginen väri on valkoinen. Siihen kuuluu erottamattomasti saksalaisen Voglerin 1700-luvun lopulla säveltämä Hoosianna-hymni, joka Suomessa esitettiin ensimmäisen kerran 1807. Hoosianna! -huudahdus on alunperin rukous "oi auta, pelasta!", mutta jo juutalaisessa traditiossa ennen Jeesusta siitä muodostui yleinen juhlahuuto ja riemunilmaus.

Ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeen
Liturginen väri vaihtuu heti ensimmäistä adventtisunnuntaita seuraavana maanantaina violetiksi tai tumman siniseksi. Katumuksen, odotuksen ja valmistautumisen aika on alkanut.

Toisen adventtisunnuntain aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla (toinen tuleminen). Kolmannen adventtisunnuntain raamatullinen keskushenkilö on Johannes Kastaja ja hänen kehotuksensa katumukseen ja parannukseen. Neljäs adventtisunnuntai on kirkossamme useimpien muiden kirkkojen tavoin omistettu lasta odottavalle Marialle, Herran äidille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu