Hartain toiveeni on että ihmiskunta lopultakin oppisi elämään rauhassa keskenään ja sopusoinnussa luonnon kanssa. Kun Jumala on antanut lahjaksi meille tämän kauniin planeetan ottakaamme tuo lahja vastaan kiitollisuudella ja kunnioituksella sekä pitäkäämme siitä hyvää huolta Jumalan kunniaksi. Että Jumalan tahto toteutuisi ja hänen valtakuntansa tulisi niin taivaassa kuin myös maan päällä. Annan totuuden hengen valaista sielumme ja sydämemme näkemään totuuden ja erottamaan valheen. Ohjaa askeliamme ja tekojamme tässä ahneuden valtakunnassa ettemme sorru seuraamaan maallisia esikuvia vaan katsoisimme ylös Sinuun ja poikaasi Jeesukseen Kristukseen esikuvinamme.
Rakas Jumala, vapauta ihmiskunta pahan palvelijoista jotka lähettävät armeijansa kiduttamaan, tappamaan ja raiskaamaan viattomia. Siunaa ja varjele noita sodan ja sorran alla kamppailevia onnettomia jotka ilman omaa syytään joutuvat vahvempiensa ruhjomiksi. Opeta meidät elämään Jeesuksen esimerkin mukaisesti toisiamme kunnioittaen, rakastaen ja palvellen.
Anna pahan palvelijoiden suunnitelmien kariutua ja paljasta heidän juonensa kaiken kansan nähtäväksi niin että he häpeissään joutuvat laskeutumaan alas norsunluutorneistaan, luopumaan vallastaan ja ottamaan vastaan Sinun aina niin oikeudenmukaisen tuomiosi.
Anna meille toivoa tässä toivottomassa maailmassa, vahvista uskoamme ja anna meille voimaa elää elämämme Sinun kunniaksesi taipumatta valheen ja petoksen tielle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.