VIIMEINKIN
tämä on totta!
18547
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
"Tämä lopunajan armeija marssi eteenpäin tehden kaikessa Kristuksen tekoja, palvellen suuria kansanjoukkoja kaikkialla maailmassa. Kymmenet tuhannet, jopa miljoonat vastaanottivat Herran Jeesuksen Kristuksen, kun nämä ihmiset astuivat esiin ja julistivat sanomaa tulevasta Jumalan valtakunnasta tänä lopunaikana. Se oli todella suurenmoista, mutta silti oli niitä, jotka asettuivat vastarintaan, suuttuivat ja yrittivät hyökätä sanoman julistajien kimppuun.
Näin näiden ihmisten kulkevan tulen läpi palamatta, poikki jokien ikään kuin siinä ei olisi ollut lainkaan vettä. He ylittivät valtameret helposti, pelastuivat vainoilta, ikään kuin käsi olisi kuljettanut heidät turvaan. Vaikka villieläimet karjuivat ja ihmiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa miekoin ja sota-asein, ei mikään näyttänyt estävän heitä. He olivat voittajia."
että saamme olla tuon ruumiin jäseniä ja tuon seurakunnan omistajia.
Mari Eelin tytär ja Joosef, Jaakobin poika, periytyivät molemmat Daavidin suvusta. Jeesus syntyi Marian kautta, joka oli neitsyt Jeesuksen syntyessä, eli Jumala oli valmistanut Jeesukselle ruumiin, johon Jeesus tuli Hengessään asumaan 33:ksi vuodeksi.
Jeesus oli kolme vuotta näkyvä vaikuttaja Israelissa ja silloin Jumala lähetti kyyhkysen muodossa Pyhän Hengen Häneen, jotta jokainen läsnä ollut ihminen sai tästä kyyhkysen muodosta todistuksen Pyhän Hengen läsnäolosta ja todistuksen, että tämä Poika oli Jumalan Poika ja Jumala käski kuulla tätä Poikaansa.
Jumala antoi Aabrahamille lupauksen, että hänessä tulevat siunatuksi kaikki kansat ja tällä Jumala tahtoi sanoa, että jokainen, joka uskoo Häneen on oleva LUPAUKSEN lapsi, eli Aabrahamin perillinen.
Jeesus oli lupauksen mukaan Aabrahamin perillinen Ihmisen Poikana ollessaan ja syntyi lupauksen mukaan Daavidin huoneen kautta, vaikka lihalla ei ollut Hänen syntymäänsä mitään osuutta, sillä Hän siintyi Pyhästä Hengestä ja syntyi NEITSYT Marian kautta.
Ruumis, jonka Jumala valmisti, oli se liha, jossa Jeesus joutui asumaan, mutta se ruumis ei syntynyt miehen, eikä naisen tahdosta, eikä vaikutuksesta, vaan Jumala valmisti sen.
Jeesus ei langennut lihantahtoon, vaan Hän eli Hengessä ja siksi Hän voitti ja siitä voitosta me Hänen lunastamansa olemme saaneet voiton.
mokomaan hömppään.
että Suomessa on niin vähän todellista uskoa.
Ihmisten kesimiä uskonnollisuuksia kyllä on vaikka millä mitalla, mutta sanan mukaisuutta löytyy vähän.
>> käsittämätöntä on se, että Suomessa on niin vähän todellista uskoa. >>
... on sitä, että on uskottava Raamatun teksteihin sanatarkasti juuri niin kuin oman lahkon sulavasanaisimmat ja kovaäänisimmät sananselittäjät tekstit tulkitsevat, ei todellisen uskon harvinaisuus ole ollenkaan käsittämätöntä.
Se todistaa vain että sinun lahkosi etevimmät aivopesijät eivät ole onnistuneet lisääntymällä maata täyttämään, mahdollisesti eivät edes omia jälkikasvujaan täydellisesti tynnyrissä kasvattamaan.
mikä on "todellista uskoa"?
Todellinen usko on sydämen ympärileikkaus, eli mielenmuutos, joka ilmentää aina, huom. aina rakkautta.
>> Todellinen usko ... ilmentää aina, huom. aina rakkautta. >>
... uskoa siis, kuin mitä esim. Dalai Lama ja mahdollisesti esesmennyt Mahatma Gandhi näyttäisivät edustavan ?
Olen samaa mieltä, paljon on oppimista kristityillä ja islamilaisilla kiihkoilijoilla ja maailmanvalloittajilla.
kohteena miehen tai naisen sukuelimet, mutta enpä vielä ole kuullut sydämen ympärileikkauksesta.
Ensimmäisestä sydämen siirrosta tuli juuri kuluneeksi 40 v.. Mr. Barnard teki sen. Lieneekö tehnyt myös mainitun elimen ympärileikkauksia.
Mikähän kumman kiinnostus uskovilla on verisiin rituaaleihin. Lienevätkö saaneet vaikutteita "pakanauskontojen" uhrimenoista?
on kiihkoilua, niin mitä on sitten se mitä tämä maailma ilmentää?
Rakkaus on rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
Raamattua, jos aikoo ymmärtää uskovaisten puhetta, tai jos ei huvita lukea sitä, niin on parempi pysyä poissa uskovaisille tarkoitetuista keskusteluista.
Sydämen ympärileikkaus on totisinta totta ja joka sen ympärileikkausen on hengessä saanut voi siitä myös todistaa.
>> Rakkaus on rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. >>
... sekään että rakkaus jossain tapauksissa olisi 'rauhaa Pyhässä Hengessä', mutta käytännössä näyttää siltä että ne jotka rauhaa ja rakkautta omaan työhönsä parhaiten soveltavat (Dalai Lama, Gandhi mm), eivät tee sitä Raamatun tai Koraanin pohjalta.
Useimmiten niin itse- kuin muukin rakkaus on jotain millä ei uskontojen kanssa yhtään mitään tekemistä ole.
Kristinusko ja Islam näyttävät toimivan paremmin lahkoriitojen, uskonsotien ja agressivisen valtapolitiikan propaganda-aseina kuin oikotienä rauhaan ja rakkauteen.
ja käyttää sen aikaisia ilmaisuja, niin siitä vaan.
Uskonollinen kieli on perinteisesti ollut verellä mässäilyä.
Olisi aika lahkolaistenkin päästä eteenpäin ja tälle vuosituhannelle.
kuinka joku voi uskoa moista sontaa? olisi parasta heidän kaikkien liittyä valkopukuiseen jonoon joka menee kohti hoitolaa...
tuo naurusi vaikeni ja taasen se on alkanut, pitempänä, kuin aikaisemmin. Yhäkin sinun on syytä tietää, että se edustamasi filosofia on todella vaarallista ja tulevat ajat sen sinullekkin osoittavat. Vaikene ajoissa.
että sinäkö sitten lähetät pyhän hengen soturit minun kimppuuni kun olen tässä naureskellut? kuule meneppä hoitoon...hah hah haa hahah hah haa!
ja täysin totta. Ihanaa, että ei tarvitse lahkoontua, vaan se elää Jeesuksen kanssa ja ottaa opetukset Jumalalta. Hallelujaa ja aamen ja totinen kiitos.