Mistä niitä mätä-äänisiä mainostenlukijoita riittää.
Ei sitä potalla istuvaa miespuolista ähkijääkään kauan kestä, mutta kun se tasa-arvohenkilö pääsee ääneen, niin se ylittää inhimillisen sietokyvyn potenssiin tuhat.
Jos silloin kaukosäädin on hukassa niin revin vaikka töpselin seinästä tai mitä tahansa päästäkseni kuulemasta sitä inhotusta. Vielä en ole heittänyt töllötintä seinään, mutta voi sekin vielä tapahtua.
Ei sitä potalla istuvaa miespuolista ähkijääkään kauan kestä, mutta kun se tasa-arvohenkilö pääsee ääneen, niin se ylittää inhimillisen sietokyvyn potenssiin tuhat.
Jos silloin kaukosäädin on hukassa niin revin vaikka töpselin seinästä tai mitä tahansa päästäkseni kuulemasta sitä inhotusta. Vielä en ole heittänyt töllötintä seinään, mutta voi sekin vielä tapahtua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Elä kuomasein hättäile. Sinä olit 9v kun kaupunkiin muutit asumaan. Minä olin 23, kun ensimmäisen kerran läksin ulkomaille. En Helsingissä edes ollut käynyt, vaan meninpä esivanhempeieni kotimaahan ihan sinne metsäsuomalaisten alueelle. Senjälkeen uskaltauin jo Helsinkiläiseksi. myöhemmät elämänvaiheeni voisi kestää julkisuudenkin, tai sitten ei. Vangittuna en koskaan ole ollut, mutta putkassa nuorempana, ihan muutomaan otteeseen(voimankäyttö poliisia tavatessa, tai sinnepäin) Onkos korkki auki?
Korkki on kiinni mutta taitaa kankkunen vielä aiheuttaa ylimääräistä harmitusta.
asettuu. Meidän olisi pitänyt jutella, jo aikionaan. Mitäs mieltä Ennalasta, teidän kaupungissa asui aikanaan. Minun mielestäni hän kirjoitti ihan koskettavasti ja ajatuksia herättävästi.
Ennala asui muistaakseni Tampereella, minä taas milloin missäkin, nyt Turussa.
Ennala oli ihan omaa luokkaansa. Mukavalla tavalla pedantti. Luin hymylehteä pelkästään Ennalan juttujen takia.
Muistan toisenkin tamperelaisen kirjailijan, kirjoitti vain yhden kirjan, Pullot.
Hän oli maalausfirman pomomiehiä ja sillä kertaa töissä Naantalin Nesteellä.
Hän asui erään minun tuttavaperheen majatalossa ja kuulin vähän ontuvaa haitarinsoittoa käytävälle. Koputin ja menin kysymään että saanko minäkin vähän yrittää. Soitatti niin maan pirusti kun oma haitari oli ollut pitkään kanissa. Ensin ne sanoivat että se on liian kallis peli antaa pentujen käsiin, näytin nuoremmalta kuin olin. Lopulta Tamlanderi sanoi että anna pojan yrittää.
Soittelin vähän matkaa ja Tamlanderi kysyi, oletko jossakin töissä. En ole. No nyt olet. Soittelin haitaria pari kuukautta mossen takapenkillä kun Tamlanderi ajatti toisella duunarilla omia ajojaan. Sain maalarin palkan mutta maalisutiin en koskenut.
Se oli sikäli huvittavaa, että se jolle olin haitarini kanittanut, oli ruvennut vuokraamaan sitä kun en pystynyt lunastamaan sitä silloin kun olin luvannut, se oli minun haitarini.