Ja se syyttää kokoajan Kristuksen omia, haluten työntää heidät pois siitä ARMOSTA joka ei ole omin teoin ansaittavissa, vaan se on Jumalan lahja. Jos se olisi omin teoin ansaittavissa, ei KUKAAN ihminen pelastuisi.
Mitä sinäkään itseäsi ja omaa oppiasi kehuva TEVO SUNI tiedät nöyryydestä? Onko sinulla kaksi paria alusvaatteita?
Jos on, olet poikennut jo Jeesuksen opetuksesta! Sillä Jeesus sanoi, jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sellaiselle, jolla ei ole yhtään.
Köyhyyttä ja kurjuutta on maailma pullollaan, ja kuitenkin me täällä ylellisyydessä elämme toisten kustannuksella.
Nukumme lämpimästi ja käytämme hyviä ja kalliita pesuaineita ja shampoita ym. Ei meistä yksikään voi lähteä toinen toistaan syyttelemään mistään, kun kukaan EI OLE TÄYDELLINEN.
Täti Teresa eli aika vaatimattomasti. Sanotaan, että hänellä oli vain kaksi vaateparia, saippua ja hammasharja. Siinäko esimerkki, johon olisi pyrittävä?
Ei Jeesuskaan mitenkään ylellisesti elänyt, hän oli puusepän poika ja senaikainen elämä oli todella vaatimatonta.
Jeesus sanoi, että jos sinulla on kaksi ihokasta, anna toinen sellaiselle jolla ei ole yhtään.
Se tarkoittaa kaikkea muutakin omaisuutta. Jos sinulla on esimerkiksi talo, niin myy se ja jaa rahat köyhille, älä säästele omaisuuttasi omille lapsillesi.
Itse voit sitten muuttaa jhonkin pieneen tupaseen, jossa on kuitenkin katto päänpäällä.
Ps. Sinä, jolla on täällä otsaa syyttää toisia. Niin sanoppa totuus! Vieläkö kenties asut mukavuuksilla olevassa omassa talossa? Vai oletko sen myynyt ja jakanut rahat köyhille?
Vai onko sinulla kenties pankkitililläsi rahaa pahan päivän varalle, tai lapsillesi perinnöksi säästettynä? Jos näin on, niin et elä totuudessa, vaan syytät toisia vaikka itsekkin elät tämän maailman mukaan!
Tarkoitankin nyt sitä, että lakaa tuomitsemasta Kristuksen lunastamia ihmisiä. Kun me emme yksikään ole täydellisiä Jumalan edessä, vain Kristuksessa voimme olla pelastettuja ARMOSTA!

Vastaukset 16
Vanhimmat
hakoteillä on niin silloin on.
Aivan väärää sanomaa tuot.
Se mitä Jumalan sanassa tarkoitetaan KAIKESTA
LUOPUMISESTA niin sinulla ei ole hajuakaan hitusenkaan vertaa.
Etkä voi TOTUUTTA JUMALAN SANASTA TULLA KOSKAAN YMMÄRTÄMÄÄN KUN ET KERTA TAHDO, VAAN TAHDOT ITSE
ELÄÄ JA NAUTTIA ELÄMÄSTÄSI JNE.
Mistä sinä olet luopunut? Neuvo ihmeellä kun sinulle on sitä ymmärrystä kerran annettu! Mistä sinä muuten minut tiedät miten elän, ja mistä olen uskoni tähden luopunut?
tulee tehdä parannus, jos mielit puhtaan sydämen.
Sana sinulle:"Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii..."
Mistä sinäkään ylipainoinen ihminen muka olet luopunut? Elät aivan normaalia elämää, etkä korvaasi lotkauta toisten hädälle! VAI KUIS ON?
### Ps. Sinä, jolla on täällä otsaa syyttää toisia. Niin sanoppa totuus! Vieläkö kenties asut mukavuuksilla olevassa omassa talossa? Vai oletko sen myynyt ja jakanut rahat köyhille?
Vai onko sinulla kenties pankkitililläsi rahaa pahan päivän varalle, tai lapsillesi perinnöksi säästettynä? Jos näin on, niin et elä totuudessa, vaan syytät toisia vaikka itsekkin elät tämän maailman mukaan! ###
Kuis on?
läpi armikin käsiala. Aikalailla yks sekopää tyydyttää mielihalujaan.
vastaan, ei voi pysyä pystyssä. Eli, en ole Armi.
Pahinta 'sunilaisten' kannalta on, jos sä oot TS.
minkä Jumala on halunnut minun tietävänkin, kun on jänisruton ja
muutaman rajun virtsakivikohtauksen myötä miestä polvilleen ajanut.
Omistan kodin ja autonkin ja kodin ympäriltä 3 ha maata. Luulin omistavani,
kun ahtaan portin tuskanyönä näitä Jumalalle osoituksena hyvästä
miehestä - joka aviottoman ja köyhänä 15 vuotiaana läksi maailmalle
leipäänsä tienaamaan ja nyt perhelle kaiken tämän saanut - tarjosin,
että näitä vastaan voisin säilyttää syntini sisälläni.
Mutta eipä ne auttaneet, kun Herra sanoi:
"Minä olen nämä kaikki sinulle antanut, ja koska tahansa minä
voin ottaa ne sinulta pois." Joten tällaisen lainaomaisuuden
keskellä minä asun.
Tarvitsen nämä kaikki jo senkin takia kun vammaisena syntynyt
esikoistyttäremme on pyörätuoliin sidottuna ollut koko elämänsä,
ja sen verran Jumala on armahtavainen, ettei häntä tarvitse
metsässä kuusen alla hoitaa ja hoivata, ja että häntä voi autolla
kuljettaa silloin kun tarvetta on.
SIRKKA-IITA, etkö todella huomaa mistä Saatanan tekopyhyyden hengestä
sinä tämänkin avauksen tänne teit. Olenko minä tullut tänne urkkimaan
sinun vaatevarastosi, montako alusvaatekertaa sinulla on ja monetko
rintaliivit omistat? Pyhä Henki on lähettänyt minut paljastamaan
sinun todellisen alastomuutesi, joka on prikulleen samanlainen,
kuin Jumalan viesti Laodikean seurakunnalle Ilm.3:15-22
Sinä olet ulkokullattu ja aidolla kalkkivellillä valkoiseksi tehty,
vaikka sydämesi on täynnä saastaa ja kaikkea iljetystä.
Olet kuin kevätperhonen, joka lentelee kukasta kukkaan mettä imien,
mutta yksi kukka on, johon se ei edes laskeudu. Sen totuuden kukka,
joka ei ole kaunis katseltava, eikä se anna kenellekään
valheen ihanaa mettä.
Etkö ymmärrä Jeesuksen tätäkään ilmoitusta?
"Köyhät teillä on aina keskellänne."
Mutta Kristuksen totuutta teillä ei ole ollut, eikä tälläkään
palstalla kohta enää ole, kunhan Saatana on tahtonsa perille saanut.
tulee tehdä parannus, jos mielit puhtaan sydämen.
Muistathan Raamatun sanan:
Sananlaskujen kirja 14 luku21 Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, autuas se, joka köyhää säälii.
Enkä Jumalallekaan niin kaun kuin totuutta julistan,
mutta jos täällä alan ihmisiä valheilla miellyttää,
silloin lausun itselleni kadotustuomion.
KAIKKI OMAISUUTESI, ja jakele siitä tulleet rahat köyhille". Mutta Nuorukaisella oli paljon omaisuutta, eikä hän TAHTONUT SIITÄ LLUOPUA. Niin hän painoi päänsä alas ja meni pois!
Sinulle on käynyt juuri samoin!
Sinä syytät itse toisia kaikenlaisesta, mutta itse ET OLE VALMIS seuraamaan HERRAA!
Etkö LUOTA Jeesukseen?
HÄN ei sinua hylkää, eikä jätä, vaan kun häneen luottaen luovut siitä maallisesta turvastasi kiinipitämästä, niin sinun silmäsi tulevat avautumaan ja näkemään HÄNEN IHMEENSÄ!
Sinä tulet saamaan KAIKEN!
Mutta EI! Siihen ei sinun uskosi riitä.
Senvuoksi et ole SOPIVA HENKILÖ saarnaamaan toisille rakkaudesta, kun itse pidät kiinni kynsin hampain maallisesta, tekosyitä keksien.
Eikö Herra ole pitänyt sinusta ja Jaanastakin huolta?
Vai sinun ansiotasiko on kaikki se armo, millä sinua on hoidettu ja hellitty!
Saatanan tekopyhittämän ihmisen saarnaa.
Kirjastani voit lukea mitä Jeesus on minulle sanonut.
sinut syylliseksi syntiin.
Et ole tilivelvollinen vielä, mutta tiedät varmasti, että sekin päivä tulee eteesi.
Silloin kyselet varmaan: Herra, en tiedä kuka on lähimmäiseni.
paljastaa, sen, että kirjoituksesi kumpuaa katkeruuden juuresta.
Maljasi on täynnä katkeruutta ja se tulee esiin aina kun kirjoitat. Ei riitä, että yrität kiilloittaa maljaasi ulkopuolelta, jos se on likainen ulkopuolelta.
eikä yksikään hänen kelkkaansa lähtenyt ihminen, joka ei tuosta
ihasta valheen kelkasta tahdo totuuden tielle lähteä.
Se, että sinä sanot lähimmäistäsi saatanaksi, ei tee häntä saatanaksi, hän ei tule saatanaksi, edes sinulle ja sinä tiedät sen hyvin.
Tee parannus synnistäsi, pyydä anteeksi lähimmäiseltäsi. Sen jälkeen käänny uskalluksella Jeesuksen Ristin juureen, ehkä silloin sinulla on toivoa.