Kumpi vastaa helpommin pyyntöihin(=rukouksiin)Joulupukki vai Jeesus?
Muistan kuinka lapsena esitin monia pyyntöjä ja toivomuksia Joulupukille Korvatunturille.Ja aika moniin pyyntöihini tuli vastaus eli sain sen mitä olin toivonut.
Joulupukki oli siis yllätävän antelias ja kuuli pienen lapsen pyynnöt,vaikka ei ollut mitään erityislupauksia pyyntöjen kuulemisesta antanutkaan.
Mutta nyt aikuisena,kun olen esittänyt eräälle toiselle Herralle eli Jeesukselle pyyntöjä ja toivomuksia,niin aika hiljaista on ollut,eikä mitään ole kuulunut - ettei vain olisi lopettanut pestiään?
Vaikka Jeesus kovasti lupasi vastata pyyntöihin (ja lähes vaati pyytämään Hänen nimessään),niin en ole vielä onnistunut sellaista pyyntöä esittämään,että olisin pyytämäni asian saanut.
Ainoa rohkaiseva seikka on se,että en tiedä muistaakaan rukoilijoita,jotka olisivat saaneet pyytämänsä asian tai lahjan.
Mites teillä muilla.Kuuleeko Jeesus teidän pyyntönne yhtähyvin kuin Joulupukki tai paremmin tai huonommin?Vai kuuleeko lainkaan?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Jeesus on vastannut jokaiseen rukoukseeni. Joskus kyllä, joskus ei ja useimmiten odota.
Jos et saa vastausta neuvoksi:
Matteus 6:
33. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. (kertoo kaikkenaisesta huolenpidosta)
tai sitten olisko:
Jaakob 4
2. Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
3. Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.
kokea monta rukousvastausta elämäni aikana (oikeasti). Pyytämiini lottovoittoihin yms. en onneksi saanut myöntävää vastausta.
Rukoileminen Jeesuksen nimessä ei ole taikasana vaan niiden asioiden pyytämistä mitä Jeesuskin olisi pyytänyt. On toki myös niin, että Jeesus on ainoa tie todellisen Jumalan luo. Missään muussa nimessä emme voi Jumalaa lähestyä.
Henkilökohtaisesssa elämässämme voimme myös jättää kaiken Jumalalle rukouksessa. Silloin luovutamme asian Jumalan käsiin ja Hän hoitaa sen parhaaksi katsomallaan tavalla. Onneksi Jumalan ajatukset on meitä korkeammat, itse kun emme yleensä tiedä mikä meille olisi parasta.
Siunattua Joulua.
Asiallinen kritiikki on aina paikallaan,jos sitä on...ja kritisoimasi kristitty on juuri prototyyppi henkilöstä,joka raamattutieto on peräisin lapsuuden pyhäkoulutunneilta.
Ja sinulle ystävä toivon mielenmalttia - korkea verenpaine ei ole hyväksi sydämelle!
Aikanaan me kaikki heräämme totuuteen...
""Jeesus on vastannut jokaiseen rukoukseeni.""
LOPETA VALEHTELU.
PÄSSI
Rukoukset eivät toimi. Se joka väittää toisin niin valehtelee. Täältä löytyy paljon valehtelijoita.
aina. Jumala vastaa rukouksiimme omalla ajallaan. Jeesuksen nimeen rukoileminen on tosiaan tärkeä, koska ei ole mitään muuta nimeä annettu, missä voisimme Jumalaa lähestyä. Hän kuulee jokaisen rukouksemme mitä Hänen poikansa nimessä ikinä rukoilemmekin. Aina vastaus ei meitä miellytä mutta on kuitenkin parhaaksemme.
Ja sinulle satanisti raukka... saatana on taistelunsa hävinnyt. Sota ratkaistiin ennen kuin se alkoikaan, ja ristillä tuli viimeinen niitti. Olisiko muka mahdollista että luotu enkeli voisi millään lailla vastustaa Luoja Jumalaa? No eipä tietenkään. Vaikka kristittyjen veri vuotaakin täällä maassa(niinkuin on vuotanut Abelin ajoista asti), saamme hallita yhdessä Kristuksen kanssa taivaassa. Tämä pieni planeetta ja sen herra saatana kulkee kohti lopullista tuhoaan.
Lopeta jo uskomasta hävinneen herrasi valheisiin ja huuda Jeesusta pelastajaksesi. Ehkä saat vielä armon Jumalan silmissä ja pelastut lopulliselta tuholta.
Hauskaa Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväjuhlaa teille kaikille. Yhtenä päivänä kaikkien polvien on notkistuttava hänen edessään ja jokaisen kielen tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra!!!
Jeesuksen kopioija, hän esittäytyy hahmona jota ei edes todellisuudessa ole.. Joulupukki touhu on niin väärin.
Joulupukkia on ihan turha verrata Jeesukseen, sillä Jeesukselta saat vastauksen jos vain jaksat uskoa!
Jeesus on vastannut minulle ja tullut elämääni, tuonut ilon, valon ja rauhan. Ja se on ihme, sillä olin vannoutunut ateisti... nyt elämälläni on suunta, ja kiitos kuuluu Jeesukselle. Aivan ihmeellisellä tavalla hän on arjessa mukana ja kaikki asiat ovat järjestyneet....
joulupukista sitten...on hänkin toki toteuttanut monia toiveita, ei sovi häntäkää väheksyä.. =)
ILOISTA JOULUA VIETITPÄ SEN SITTEN PUKIN TAI JEESUKSEN KANSSA! tai molempien... =)