helvetti

Helvetti on ikuinen. Tuonela on tämän hetkinen helvetti syntisille. Monethan ovat siellä käyneet ja nähneet siitä näkyjä. Esim. Nigerialainen pastori ja Bill Wiese. Nämä tapaukset ovat tosia.
5178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luota Raamattuun äläkä "näkijöihin".

Ei ole olemassa mitään IKUISTA piinaa.

Äänestä

Eivät olleet ensimmäiset edellisen elämäni painajaisetkaan mitään Huvi näytelmää. Ensin näen itseni aikuisena Ja toisen rodun edustajana. suuresti kunnioitettuna ja ylistettynä. En ole varma mitä olen tehnyt. Kansanjoukko raivostuu. Joudun Teloituksen uhriksi. Olen vielä pieni en osaa kävellä.en osaa kertoa kellekään kokemuksiani koska en ole oppinut vielä puhumaan. Sitäpaitsi kukaan ei uskoisi tällaista tapahtuvan Kristinuskon parissa. Kukaan ei usko minua vaikka puhetaitoisena julkitoisinkin tarinani. Näet tällainen asia ei kuulu Kristillisyyteen, vain Helvetti hyväksytään. Miksi minun on annettu muistaa osasia entisestä elämästäni? Tämä on minulle suuri Kysymys-merkki? Minunkin tapaukseni on tosi!

Äänestä
  • kaikkinen sellaiset väitteet ja näyt ja unet jne ovat perkeleestä lähtevää eksytystä.

    Äänestä

lähtevää eksytystä.

MOT

Äänestä

Kuinka saatana herätti kolme päivää kuolleena olleen henkiin? Siihen pystyy vain Jumala!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lauri79 kirjoitti:

Helvetti on ikuinen. Tuonela on tämän hetkinen helvetti syntisille. Monethan ovat siellä käyneet ja nähneet siitä näkyjä. Esim. Nigerialainen pastori ja Bill Wiese. Nämä tapaukset ovat tosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu