Hei olen

seuraillut tätä palstaa, ennen en tiennyt heistä mitään, vedin oven kiinni heidän edestään. Nyt tiedän paljon edemmän, karttamisista, hamepakosta, Mikael-opista.

Nyt kun heistä tiedän, voisin keskustellakin jotain, mutta ei heitä ole näkynyt koko vuoden aikana ainuttakaan.

Kun olen lukenut, että heidän täytyy kulkea ovilla, jopa 60 tuntia viikossa, on ihme että heitä käy tosi harvoin, ehkä kerran parissa vuodessa.
Luulisi että tämmöisessä pienessä kaupungissa, pitäisi jatkuvasti olla samoilla ovilla, että tuollaiset tuntimäärät täyttyisi.

Eli tämän palstan perusteella olen tullut johtopäätkseen, että on aikamoinen huu haa uskonto, koko oppi.

Ihmetellä täytyy sellaista, joka siihen hurahtaa, ainakin täytyis tosi paljon ottaa selvää, mihin aikoo sitoutua.
Heidän julkaisunsakin ovat tosi naivia, ihan kuin apukoululaisille kirjoitettuja, ja luvataan ikuista elämää maan päällä, ja odotetaan että Jumala tappaisi kaikki muut ihmiset mahdollisimman pian.
Ei nykypäiväna, kun on kaikenlaista tietoa runsaasti tarjolla, niin ihmiset usko, mitä tahansa hömppää.
10692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

>>Kun olen lukenut, että heidän täytyy kulkea ovilla, jopa 60 tuntia viikossa, on ihme että heitä käy tosi harvoin, ehkä kerran parissa vuodessa.

Mistäs tuollaisen tuntimäärän olet lukenut? Ei nimittäin pidä paikkaansa pienimmässäkään määrin. He ramppaavat ovilla keskimäärin muutamasta tunnista kymmeneen tuntiin kuukaudessa. Tienraivaajat tekevät tunteja tuon verran, mutta kuukaudessa.

Äänestä
  • >>Mistäs tuollaisen tuntimäärän olet lukenut?

    Jos joku on selannut vanhoja lehtiä? Vuonna 1943 oli tavoittena tosiaan 60 h/kk (w43 July 1 p. 204-206). Mutta niinpä maailmanlaajuinen kasvu olikin toisen maailmansodan jälkeen noin 20-kertainen nykyiseen, tosin sodan päättyminen taisi olla vaikuttavin tekijä.

    Äänestä

  • ei toki viikossa, kuten ensin mainitsin, kyllä se varmaankin oli kuukaudessa tuo tuntimäärä, Kyllä ihmiset ennen olivatkin varmaan taikauskoisempia, ja uskoivat helposti kaikkeen yliluonnolliseen, siitä seurasi varmaankin ne kasvut seurakunnassa. Nykyisin ihmiset ovat kriittisempiä, kaiken mahdottoman suhteen, kuten juuri mielestäni semmoinen asia, että ihminen voisi lihallisena olentona jatkuvasti elää.

    Äänestä

  • eihän toki kirjoitti:

    ei toki viikossa, kuten ensin mainitsin, kyllä se varmaankin oli kuukaudessa tuo tuntimäärä, Kyllä ihmiset ennen olivatkin varmaan taikauskoisempia, ja uskoivat helposti kaikkeen yliluonnolliseen, siitä seurasi varmaankin ne kasvut seurakunnassa. Nykyisin ihmiset ovat kriittisempiä, kaiken mahdottoman suhteen, kuten juuri mielestäni semmoinen asia, että ihminen voisi lihallisena olentona jatkuvasti elää.

    >>ei toki viikossa

    Ei tokikaan, koska viikkoraportointia ei tunneta, vaan tavoitteet ovat vuosikymmeniä olleet kuukausitavaoitteita.

    Äänestä

Vartiotornin kannessa taitaa edelleen lukea: "te olette minun todistajiani, sanoo herra..." Siis ne jotka eivät ole jehovantodistaja ovat Saatanan todistajia siinä suuressa riitakysymyksessä jonka Jehova alisti reilululle kilpailulle? Käyttäytyy kuitenkin kuin pahin mafioso. Teloittaa kaikki itselleen epäedulliset todistajat vaikka hänen todistajansa ovat pieni vähemmistö Saatanan todistjista?

Äänestä
  • Vertaat Jehovaa mafiosoon. Kieltämättä onkin paljon samoja piirteitä. Ero on siinä, että Jehova sanoo olevansa maailman hallitsija hyvässä.

    Mafiosoista en tiedä, mutta jumala sanoo raamatun välityksellä olleensa aina maailmankaikkeuden hallitsija.

    Tuntuu Jehova:n pinna ylen venyvältä, koska antaa ihmiskunnan elää kovin vaikeissa olosuhteissa. Tämän foorumin tuskin huonoimmissa olosuhteissa elävät saavuttavat.

    Äänestä

Ja tämä keskustelupalsta se vasta onkin tiedon jättiläinen.Täältä kun luet tulet tietämään totuuden.
No uskonsa kullakin, osta multa auto..

Äänestä
  • nostaa keskustelun tasoa. Ole hyvä!

    Äänestä

  • kaupoissa.. seuran ohjeiden mukaan veljien keskinäisessä kaupoissa ei voi vaatia erikoisasemaa "maailmallisiin" nähden. Siksipä jätän kaupat tekemättä vaikka myisit ikuista elämää.

    Äänestä

  • salaisus? kirjoitti:

    kaupoissa.. seuran ohjeiden mukaan veljien keskinäisessä kaupoissa ei voi vaatia erikoisasemaa "maailmallisiin" nähden. Siksipä jätän kaupat tekemättä vaikka myisit ikuista elämää.

    hyvin arvattu, tässä foorumissa kusettavat kaikki.
    Vakavassa mielessä en ole tänne tullutkaan, sen joka on, olisi syytä käydä tohtorin pakeilla.
    On täällä tosin muutama nimm.jotka roikkuvat kuukausitolkulla saman asian kimpussa,sensijaan että ryhtyisivät tosi työhön asiansa eteen.
    Täällähän voi pullistella millä tahansa, eikä tarvitse mennä edes verhon taakse, vaan voi puhista, olla miestä siinä näytön ääressä tyytyväisyyttään,kasvotusten asia onkin sitten aivan eri.
    Iseasiassa lusereitten foorumi, nouskaa puhujalavoille,jos aiotte saada jotain
    aikaan, vai tarttisko saara enste jostain
    kanttia joukkohon, niinku nuo todistajat jotka soittavat kenenkä tahansa ovikelloo, vaik vähän pelottaiskin, mie meen poooois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuoden verran kirjoitti:

seuraillut tätä palstaa, ennen en tiennyt heistä mitään, vedin oven kiinni heidän edestään. Nyt tiedän paljon edemmän, karttamisista, hamepakosta, Mikael-opista.

Nyt kun heistä tiedän, voisin keskustellakin jotain, mutta ei heitä ole näkynyt koko vuoden aikana ainuttakaan.

Kun olen lukenut, että heidän täytyy kulkea ovilla, jopa 60 tuntia viikossa, on ihme että heitä käy tosi harvoin, ehkä kerran parissa vuodessa.
Luulisi että tämmöisessä pienessä kaupungissa, pitäisi jatkuvasti olla samoilla ovilla, että tuollaiset tuntimäärät täyttyisi.

Eli tämän palstan perusteella olen tullut johtopäätkseen, että on aikamoinen huu haa uskonto, koko oppi.

Ihmetellä täytyy sellaista, joka siihen hurahtaa, ainakin täytyis tosi paljon ottaa selvää, mihin aikoo sitoutua.
Heidän julkaisunsakin ovat tosi naivia, ihan kuin apukoululaisille kirjoitettuja, ja luvataan ikuista elämää maan päällä, ja odotetaan että Jumala tappaisi kaikki muut ihmiset mahdollisimman pian.
Ei nykypäiväna, kun on kaikenlaista tietoa runsaasti tarjolla, niin ihmiset usko, mitä tahansa hömppää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu