Onko Siionissa kateutta, eriarvoisuutta..?

Osa kirjoittajista antaa vl-seurakunnasta hyvin kauniin kuvan, että siellä on pelkkää rakkautta ja yhteistä iloa. Seuroihin mennään iloiten ja suviseurat ovat kuin pyhiinvaellus.
Eikö teidän keskuudessa ole samoja negatiivisia tunteita kuin kaikilla muillakin? Tappelevatko teikäläisten lapset keskenään? Selviävätkö murrosikäiset nuoret riitelemättä vanhempiensa kanssa? Mitä siitä seuraa, kun kaikille tytöille ei riitä poikakavereita?
11880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

sitä vasta kateutta ja eriarvoisuutta onkin. Harvassa yhteisössä on yhtä paljon kuin meillä vl-liikkeessä. Olen joskus yrittänyt puhua asiasta, mutta se tuntuu aiheuttavan vain lisää kränää, joten on helpompi antaa olla. Kieltäköön väittämäni, joka haluaa. Totuus on kuitenkin tuo. Olen asunut neljällä eri paikkakunnalla ympäri Suomea ja joka paikassa on samanlainen meininki. Varmaan joku uskonveli tai -sisar pitää minua nyt huonona, kun menin tällaista tänne kirjoittamaan, mutta halusin sanoa tämän. Ja kun tästä ei ry:lläkään voi puhua...

Äänestä

Eilenkin riitelin vaimoni kanssa ja pojat ajoivat jatkuvasti toisiaan takaa ja itkuakin piisasi.

Turmeltunut osamme on sellainen. Se riitelee toisten kanssa. Perisynti asuu meissä, emme ole enkeleitä.

Mutta.
Evankeliumilla (= anteeksiantamuksella) riitoja sovitellaan ja lapsia ja nuoria halutaan opettaa anteeksiantamiseen ja pyytämiseen.

Joskus seuramatkoillakin tapellaan autossa, vaikka matka ry:lle ei kestä kuin kolme minuuttia!

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus sinulta. Meidän perheen suviseuramatkat ne vasta sotaisia ovat. Niistä riittäisi ainesta pitkään juttuuun, mutta eipä tässä nyt kehtaa alkaa sepustamaan.

    Mutta ihemtellä täytyy, että vielä yhdessä ollaan, vaikka ollaan käyty raivoisia erimielisyyksiä.
    Esim. ehkäisyasioissa käytiin aikoinaan kovia kamppailuita, kun toinen olisi halunnut ehkäistä ja toinen ei. Siinä ovet paukkui ja tyynyt lenteli.

    Äänestä

  • pukareita kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus sinulta. Meidän perheen suviseuramatkat ne vasta sotaisia ovat. Niistä riittäisi ainesta pitkään juttuuun, mutta eipä tässä nyt kehtaa alkaa sepustamaan.

    Mutta ihemtellä täytyy, että vielä yhdessä ollaan, vaikka ollaan käyty raivoisia erimielisyyksiä.
    Esim. ehkäisyasioissa käytiin aikoinaan kovia kamppailuita, kun toinen olisi halunnut ehkäistä ja toinen ei. Siinä ovet paukkui ja tyynyt lenteli.

    Kyllä vl-ihmisillä toivoa on pysyä järjissään, kun heiltä löytyy noin ihanaa huumoria ja rehellisyyttä, eikä kaikkea näköjän hengelistetä.

    Äänestä

  • Hoitokokousaikana arvioitiin, että kuka on arvon arvoinen ja kuka ei. Mutta itse taidat olla "parempaa porukkaa", koska et pelkää armon loppumista kohdallasi. Onneksi olkoon!

    Äänestä

Jos uskovainen varhaisnuori alkaa aikuistumisensa kynnyksellä uhmaamaan vanhempiaan ja epäilemään uskontoaan, hänet heitetään saatanalle ennen kuin ehtii saastuttaa kavereitraan epäilyksillään!

Koko murrosikä on epäuskoisten keksintöä ja pelkkää synnin luvallisuutta. Näin meille opetettiin 80-luvun alussa ja ilmeisesti edelleenkin -sillä eihän oppi muutu.

Äänestä
  • Jeesukseen Kristukseen, ei kukaan voi heittää saatanalle.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Jeesukseen Kristukseen, ei kukaan voi heittää saatanalle.

    "Sellaista, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, ei kukaan voi heittää saatanalle."

    Kuka voi heittää saatanalle sellaisen, joka EI usko Jeesukseen Kristukseen? Tämä kysymys ikään kuin käänteisenä kirjoitukseesi.

    Vastauksen kyllä arvaan, mutta kerro kuitenkin.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Jos sopii, Joosua, vastaan hirvaksen puolesta. Ihminen, joka ei usko Jeesukseen, on helppo saalis saatanalle.

    Kun ihminen sitten jossakin viheessa heräyksen tilassa alkaa hatarasti kysellä Jeesuksen perään, saatana vaientaa taitavasti ja nopeasti tuo äänen.

    Itse kyllä ajattelen, etteivät palvelijat, jotka Raamatun kertomuksessa heittivät ilman hääpukua tulleen vieraan saatanalle, olleet ihmisiä. En löydä sellaista kohtaa, jossa ihmiselle annettaisiin sellainen valta. Ihmisen valta ulottuu kylvämiseen. Ei niittämiseen.

    Äänestä

  • Sectori kirjoitti:

    Et vastannutkaan ihan kuin oletin. Oletin vastauksen olevan, että Jumalan sana tuomitsee.

    "Kun ihminen sitten jossakin vaiheessa heräyksen tilassa alkaa hatarasti kysellä Jeesuksen perään, saatana vaientaa taitavasti ja nopeasti tuo äänen."

    Tämä edellinen nyt oli lähinnä uskonnollista retoriikkaa, mutta seuraava vastaa kyllä minunkin käsitystäni:

    "En löydä sellaista kohtaa, jossa ihmiselle annettaisiin sellainen valta. Ihmisen valta ulottuu kylvämiseen. Ei niittämiseen."

    huomannut noita kysymyksiä. Olen sitä mieltä, että Jeesukseen ja totuuteen uskovaa ohjaa Pyhä Henki, joka opettaa ja puolustaa meitä.

    Kyllä saatana yrittää jatkuvasti tehdä tyhjäksi uskomme, muttei se siinä onnistu, koska Jeesus on saatanan voittaja, ja me olemme Hänen opetuslapsiaan.
    Sanoihan Jaakob näin:

    Jaak. 4:7
    Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.

    Kun yllämme on Jumalan sanan haarniska ja puolustajanamme Pyhä Henki, niin emme eksy saatanan pauloihin. Näin se yksinkertaisesti on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Enkeleitäkö kirjoitti:

Osa kirjoittajista antaa vl-seurakunnasta hyvin kauniin kuvan, että siellä on pelkkää rakkautta ja yhteistä iloa. Seuroihin mennään iloiten ja suviseurat ovat kuin pyhiinvaellus.
Eikö teidän keskuudessa ole samoja negatiivisia tunteita kuin kaikilla muillakin? Tappelevatko teikäläisten lapset keskenään? Selviävätkö murrosikäiset nuoret riitelemättä vanhempiensa kanssa? Mitä siitä seuraa, kun kaikille tytöille ei riitä poikakavereita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu