"Saatana ei ole minun lähimmäiseni
Kirjoittanut: TeuvoSuni 3.12.2007 klo 19.06
eikä yksikään hänen kelkkaansa lähtenyt ihminen, joka ei tuosta
ihasta valheen kelkasta tahdo totuuden tielle lähteä."
Ei taida löytyä Raamatusta tukea moiselle väitteelle?
Melkein voisin väittää, kun Teuvon kirjoituksia lukee, että saatana on hänelle tosi läheinen.
Kirjoittanut: TeuvoSuni 3.12.2007 klo 19.06
eikä yksikään hänen kelkkaansa lähtenyt ihminen, joka ei tuosta
ihasta valheen kelkasta tahdo totuuden tielle lähteä."
Ei taida löytyä Raamatusta tukea moiselle väitteelle?
Melkein voisin väittää, kun Teuvon kirjoituksia lukee, että saatana on hänelle tosi läheinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
"Jumalattomien polulle älä lähde, älä kulje
pahojen tietä.
Pysy siltä poissa, äläkä poikkea sille, käänny
etäämmäksi ja kulje sen ohi.
Pahat eivät saa unta, elleivät ole tehneet pahaa,
he valvovat yönsä, elleivät ole ketään kaataneet.
Vääryys on heidän leipänsä, väkivalta heidän viininsä."
Viisaasti tekisit, jos tämänkin aloituksesi itse
poistat, ennen kuin Semperin Fidelisko-setä käskee sen tehdä.
Minua et enää tähän mukaan saa.
sinun, Teuvo tarkentaa suhdettasi lähimmäiseesi.
Henkilön, joka väittää saaneensa Jeesukselta kutsun seuraajakseen ja
lähettilääkseen, kuten sinä itse väität, pitäisi kiirehtiä
vakuuttamaan rakkauttaan kaikkia ihmisiä kohtaan, vihamiehiä myöten.
Nyt jäi epäselväksi se, oletko sinä todella jotenkin valikoiva
lähimmäistesi suhteen, onko niin, että vain 'hengenheimolaisesi' kelpaavat?
"Nyt jäi epäselväksi se, oletko sinä todella jotenkin valikoiva
lähimmäistesi suhteen, onko niin, että vain 'hengenheimolaisesi' kelpaavat?"
Tietysti, totta saatanassa! Eihän sitä muita pysty johtelemaan.
on lähimmäiseni/-si. Poikkeusta ei ole.
vaikka näitä Jeesuksen sanoja, ennen kuin kiirehdit päästämään
suustasi sitä, mitä Saatana ensimmäiseksi sinulle sanoi. Valehteliko Jeesus?
"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan, eikä
teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne.
Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä
vähemmällä kuin se kaupunki" PISTE
miksi Jeesus kerran itki nähdessään Jerusalemin?
Eikö siksi, että Hänen kävi sääliksi kaupungin ja sen asukkaiden kohtalo?
Luukkaan evankeliumi:
19:41 "Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä
19:42 ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä,
mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu."
Jos joku ihminen tai ihmisryhmä, tai kenties kaupunki
on tuhon edessä, ei sen tule meissä vihaa aikaansaada.
Päinvastoin, jos Jeesuksen mieltä noudatamme, meidän tulee itkeä.
totuuksiaan,syntinsä hän on lakaissut maton alle, toivoen, ettei Jumala näe niitä.
Jos Semper, olisi kanssasi samaa mieltä, taatusti osaisit kirjoittaa hänen nimensä oikein.
Semper on kivi kengässäsi, kun hän uskaltaa kertoa JUMALAN TOTUUDEN, siksi herjaat häntä, kirjoittamalla hänen nimensäkin säännöllisesti väärin.
ei niillä kyyneleillä kaltaisiasi Jumalan paaduttamia ihmisiä
enää totuuden tielle johdateta. Lukisit kirjani, niin tietäisit,
miten paljon itkenyt olen, mutta nyt on minunkin itkun aika ohi.
Sinun sydämessäsi asuvalle Saatanan valheen hengelle, jolle joka
ainoa Totuuden Hengestä lähtenyt viesti on vain vihaa - ei muuta.
Ja Saatanan toiveiden mukaisesti toimit niin, että myös muutkin
saisivat sydämeensä saman vihan tunteen Totuuden Henkeä kohtaan.
katkeruuden juuri sinua itkettää, se ei päästä sinua vapaaksi ja se estää sinua, että sinä katuisit syntejäsi.
Vihasi taas todistaa sinusta, ettet rakasta lähimmäistäsi ja se taas osoittaa, ettet noudata käskyistä tärkeintä, eli Rakkauden Kuningas käskyä.
Ei itkut ole ennekään auttanut, jos ei ole nöyryyttä katua syntejään.
Toivottavasti tästä oli apua sinulle.
Noinko koville se ottaa, kun joskus vahingossa kirjoitan KariHenrikki? Se tosin on luonnollisempaa, kun olemme suomessa.
Teuvo ei haluakaan kirjoittaa, semper fidelistä oikein. Miksi se ei sinua hierrä yhtään?
>>>"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan, eikä
teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne.
Teuvon viesteistä saa kyllä vääjäämättä sen käsityksen, että
lähimmäiset ovat hänelle etupäässä saatanoita
- se korutont' on kertomaa.
Ja elleivät suorastaan saatanoita,
niin ainakin saatanan henki heissä asuu!
Nimimerkeistä tosiaan, sinun nikkisi Teuvo 'osaa' sentään kirjoittaa.
Minun nimimerkkini näyttää jotenkin ylivoimaiselta hänelle, miksiköhän?
Semper fidelis muuten tarkoittaa suomeksi (ehkä tiedätkin) aina uskollinen.
Se on erittäin haastava sanapari, mutta haastava myönteisessä mielessä!
Uskollisuus on yksi Hengen hedelmistä, Gal. 5:22.
Onhan se jokaiselle uskovalle oikea pyrkimys päästä
osalliseksi Pyhästä Hengestä ja Hengen hedelmistä.
että on vain kansakoulun käynyt, joten siitä syystä
ei varmaankaan ymmärrä aateliston kielenkäyttöä.
Teuvolle oppinsa (ensin meinasin kirjoittaa, usko) on se "käsikassara", jolla hän käyttää, tai ainakin yrittää käyttää valtaa, muiden yli..
Teuvolla on tarve saada henkilökohtaista palvontaa ja ihailua. Ennenkaikkea hänellä on tarve olla se suurin ja kaunein. Sinä Semper uhkaat tätä asemaa nyt vakavasti..
"Minun nimimerkkini näyttää jotenkin ylivoimaiselta hänelle, miksiköhän?"
Juuri edellämainitusta syystä, olet suurempi uhka hänen valtapyrkimyksilleen, kuin minä.
Jos semper myötäilisi Teuvoa,yllättäen Teuvon oikeinkirjoitus taitonsakin löytyisi..
Teuvo pitäköön minun puolestani paikkansa palstan kalifina.
Hirtehishuumorilla pitäisi ottaa nuo valtapyrkimysjutut;
mutta Teuvolle ne valitettavasti ovat totisinta totta.
Asiathan kääntyy hengellisessä mielessä täysin päälaelleen, jos
tosissaan aletaan varailla niitä ensimmäisiä paikkoja.
Senhän me tiedämme!
ihmisessä tulee nähdä lähimmäisemme.
Luukas 14:
"Sitten Jeesus sanoi talon isännälle: "Kun järjestät päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita. Hehän saattavat vuorostaan kutsua sinut, ja näin sinä saat kaikesta palkan.
Ei -- kun sinä järjestät pidot, kutsu köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita.
Autuas olet, kun aika tulee, sillä he eivät pysty palkitsemaan sinua. Sinä saat palkkasi silloin, kun vanhurskaat herätetään kuolleista.""
"Ei -- kun sinä järjestät pidot, kutsu köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita.
Autuas olet, kun aika tulee, sillä he eivät pysty palkitsemaan sinua. Sinä saat palkkasi silloin, kun vanhurskaat herätetään kuolleista.""
Tuota menettelyä voisi sanoa todelliseksi "ahtaanportin kokeeksi".
Kun palstaa on lukenut, olen oppinut, että jos noita em. tyyppejä kutsuu saatanoiksi, niin ei ole mitään lähimmäisen auttamis velvoitteita.
kutsusta. Jos siellä päin joskus kuljen, pidän kutsusi mielessä.
..Kahvit kelvanneet, meillä. Näetkö jälleen rikan vain veljen silmässä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000030556322#22000000030556322
Annoit hieman väärän todistuksen kahvikutsusi vastaanotosta.
Ainakin minä kiitin kutsusta ja lupasin pitää asiaa mielessä.
Hieman arveluttaa kun huomaan sinun rinnastavan kutsusi
'tilanteeseen Totuuden sanoman edessä'.
Siinä sanomassa, jota sinä tarjoat, on Totuudelle vieraita piirteitä.
Vierastan kovasti kaikkea valheen perässä juoksemista ja sitä paitsi,
vierastan myös suggestiivisia käsittelymetodeja; osaatko kenties niitä..?
"palstauhoilusi", de va kiva de :)
Kyllä sinulta tuo toinen kotimainenkin sujuu, kun tarpeeksi suututtaa..
..Suggestiiviset käsittelymetodit..
Totuutta kyllä puhut KH, mutta etuliitteellä muunneltu. Se tarkoittaa jo variaatiota.
Älä kiihdy KariH!
Vuosikymmenistä puhumisessa on vahvaa liioittelun makua, eikö totta ;)
Vastahan sinä kutsun annoit kolme (3) viikkoa sitten.
"Katsotaan miten Herra ohjaa ja sallii asioita," niin kirjoitin -
ja emmehän me tiedä, vaikka Hän ohjaisikin meidät samaan kahvipöytään.
Siltäkö vaikuttaa?
Sinusta KariHenrik voisi käyttää "musiikkitermiä" Fanaticotico..
Olisi varmaan ok-kaveri, kun luopuisit tuosta fanaattisesta asenteestasi, ihmisopin puolesta.
Hän ei tunne sellaista käsitettä kuin ihminen.