Oletetaan, että Henkilö NN nuorna ja vetreänä miehenä haaksirikkoutuu johonkin jumalan hylkäämälle
autiolle saarelle jossain päin suurta valtamerta.
Hän päättää jäädä elämään saarelle. ELämän pääsisällöksi tulee ruuan hankkiminen, sahdin tekeminen ja runkkaaminen autioilla kallioilla naisen puutteessa. Yhtä kaikki mies elää elämänsä ja joku päivä kupsahtaa.
Uskon asiat eivät ole tulleet NN:lle mieleen koko elinaikana. Nuorena se ei kiinnostanut ja vanhana siitä ei jaksanut kiinnostua- eikä asia yksinkertaisesti pälkähtänyt NN:n mieleen koko elinaikana; oli näetsen muuta tekemistä.
Olivatko NN:n synnit: runkkaaminen, sahdin teko, päissään kiroilu ja julmistelu albatrosseille, mölinä ja sen sellainen niin suuria syntejä, että ne katsottaisiin taivaan porteilla miinukseksi ja tie veisi helvettiin. NN:hän ei varsinaisesti elinaikanaan rikkonut kuin sitä käskyä, että minä olen sinun jumalasi. Muilla käskyillä ei ollut merkitystä hänen elämässään; keltään ei voinut varastaa, kenenkään toisen muijaa ei voinut jölkytellä, ketään ei voinut tappaa, sapattivapaita pidettiin tarpeen mukaan ja joskus kuukausi kerrallaan, vanhempien kunnioituksella ei ollut väliä jne...
Miten NN:n tulisi käymään elämän jälkeen... till helvet eller till himmeln...

Vastaukset 12
Vanhimmat
Loistavaa tekstiä! Tulin tosi hyvälle tuulelle sitä lukiessa.
Vastatkoon jossitteluusi ne, joille sillä on merkitystä.
Sulla on tosiaan ihania jossitteluja...=)
Ehkä hänet oli tarkoitettu elämään tuolla saarella. Uskonasioilla ei ollut hänelle merkitystä, miksi niillä pitäisi tuossa tapauksessa ollakaan? Hänhän eli yksin ja tuskin olisi voinut kilvoitella tai hankkia kristillistä matskua esim. Raamattua. Jos elää yksin ei voi myöskään juuri syyllistyä syntiin.
apostoli zeta on UT:n avulla osoittanut että jokainen ihminen on kapinassa jumalaa vastaan ja perisynnin turmelema. Jos tyyppi autiolla saarella ei tee parannusta ja ymmärrä että tarvitsee tehdä parannus ja vielä tietyllä tavalla, hänen kohtalonsa on ikuinen rangaistus. Tyyppi ei ole ottanut vastaan rakastavan jumalan ristintekoa, jumala ei voi sietää että häntä ei rakasteta takaisin.
kävi niin, että Herra NN vuosien saatossa yksinkertaisesti unohti kaiken uskoonviittaavan. Aluksi hän ehkä kaipasi nuorikkoaan, mutta kymmenen vuoden jälkeen seurusteli enää saarten tiirojen ja lokkien kanssa, joille usko ainakaan päällisinpuolin ei ollut merkittävä tekijä.
Minulle on sanottu, että taivaaseen pääsee vain jos uskoo Jeesukseen. Miten NN olisi voinut saada enemmälti tietoa tästä autuudesta autiolla saarella.. Hänellä oli ehkä muisto nuoruudesta, jolloin luettiin ruokarukous yms, mutta elämänehdot sanelivat hänelle käytännön toiseksi. Hän esim suurimman osan vuodesta varautui trooppiseen myrskyyn vahvistamalla mökkiään ja keräämällä ruokaa...
kolmen tai viiden lapsen äiti Keski-Amerikan sademetsissä saa ikuisen rangaistuksen, koska ei ole ottanut vastaan jumalansanaa.
uskovaisten mukaan, Pahimpien uskovaisten mukaan heillä on oikeus mennä ja julistaa sanomaa. Luin taannoin 50-luvulla kirjoitettua lähetyskäskyä, jossa pari jauhopäätä meni amazonin sademetsiin, mutta tulivat ilman päätä takaisin.
Jotenkin tuli mieleen vaistomaisesti, että oliko oma syy,,, voisko ihmiset jättää rauhaan.
järjellä (?) yrittää saada tolkkua tästä ihmisten himosta uskoa johonkin yliluonnolliseen, niin ei tule kuin pää kipeäksi.
Miksi ihminen ei voi hyväksyä sitä tosiasiaa, että aikansa elää ja sitten kuolee pois. Niin kuin se sikakin, jonka takajalkaa järsitään jouluna räätikkälooran ja lasimestarinsillin kera. Kenties vielä snapsilla terästettynä.
olsin halunnut saada, jos mahdollista, vastausta tähän jumalan karitsajuttuun, että kun tältä karitsalta vedetään nää lutkut auki niin mikä juttu tää niinku on..
Olisin halunnut tietää nää symbooliset tekijät... ja jos joku haluaa väitellä eläinten oikeuksista luonnossa niin yht tiedot on [email protected]...
että ihan mitä tahansa juttuja ei kandee tullla selittäään tai poiju tummuu.
Jos joku haluu väitellä oikeesti tervetuloa puotilanlhdelle lintupongaukseen aluksi...
mukaan peruskoulun uskonnon opetukseen.
Mahtavaa tekstiä.
Oletetaan, että tuolle jumalan hylkäämälle lokkisaarelle olis tullut S/S HH:niminen laiva täynnä Jeesuksen Kristuksen Seurakunnan Seuraajien Ja Jälkeläisten täyttämiä uskovaisia. He olisivat heti nähneet, että NN oli eksynyt ja ihmisraaja vailla uskoa. NN olisi ollut 90 vuotias äijänkökkyrä
viittä vaille hautaan.
Mitä olisi tapahtuntut. 90- vuotias mies, joka ei ollut nähnyt toisia ihmisä liki 70 vuoteen olisi kilahtanut. Hän olisi uskonut kaiken mitä sanotaan ja jumaljutut olisivat menneet läpi kuten kärppä- Hifk- pelissä maalit... 6-0. Kärppäketju vetelee mennentullen, eikä hifkistä ole varsinaisesti vastustajaa.
Mikä olisi tässä tapauksessa oikein... käännyttää iäkäs NN kristinuskoon, vai antaa hänen vielä kerran panna, jos seisoo, ja kuolla saaressaan...
Että en saa oikeaa länsimaista kristilllistä vastausta...