Kristinuskon päätapahtumat aikajärjestyksessä, eräs ajatelma, referaatti:
1. Jumala loi ensin enkeleitä, joista yhden kohdalla tuli virhe tai sitten se oli alun perin tarkoituskin: enkelin oma tahto ohjasi sen käyttäytymään väärin. Se ajettiin pois. Siitä tuli Saatana. Saatanan annettiin johtaa helvettiä, jonka Jumala oli luonut lähinnä lankeavia enkeleitä varten, mutta myös tietäen tuomitsevansa suurimman osan ihmisistä sinne.
2. Jumala loi maailman.
3. Jumala loi jostain syystä ihmisen: ”tehkäämme ihminen meidän kuvaksemme”. (Ovatko Jumalat paljolti samanlaisia kuin ihminen fyysisesti (miksi Hänellä olisi ihmisen vartalo?), henkisesti (yhtä väkivaltainen ja paha?) tai molemmilla tavoilla, sitä ei kerrota.) Jostain syystä Hän loi heidät maan päälle eikä suoraan Taivaaseen, johon heidän lopullinen päämääränsä on.
4. Kaikkitietävä Jumala (myös tulevaisuuden ja siis kokeen lopputuloksen tietävä) asetti kokeen jota Hänen itsensä luoma ihminen ei selvittänyt vaan lankesi. Lankeamisen takia (jota hän ei voinut välttää) ihminen joutui paratiisista todella koviin olosuhteisiin. Myös helvettiin joutumisen teki Jumala mahdolliseksi lankeamisen takia.
5. Monenlaista tapahtuu vanhan testamentin mukaan, mm. jonkun kerran Armon Jumala tuhoaa lähes koko ihmiskunnan. Hän antaa myös joitain ennustuksia, esim. tulevasta Messiaasta. Mooseksen välityksellä ihmisille annetaan myös käskyt, joita (ilmeisesti) olisi hyvä noudattaa. Pelastumiseen niiden noudattaminen ei vaikuta, vaan herkkäuskoisuus ainoastaan.
6. Jumalan lisäksi maailman tilaan vaikuttaa Saatana, jonka Kaikkivaltias antaa työskennellä ilmeisen rauhassa. Saatana yrittää saada mahdollisimman paljon ihmisiä helvettiin. Saatana aiheuttaa pahoja asioita. Kaikkivaltias ei kuitenkaan niitä estä, vaikka Hän taas aiheuttaa hyvät asiat. Jumala ”taistelee” Saatanan kanssa, vaikka Kaikkivaltiaana voisi tuhota sen hetkessä (vrt. kissa ja hiiri –leikki).
7. Vihdoin syntyy Jeesus. (Tässä kristinusko eroaa eräistä muista; jotkin uskonnot eivät pidä Jeesusta Messiaana.) Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan (tai muuttui itse Jeesukseksi; Pyhä Kolminaisuus) koska tämä oli paras keino pelastaa edes osa ihmisistä Jumalan itse luomalta synniltä ja siten Jumalan itse järjestämältä helvetin kidutukselta Eli Jumalan järjestämä pelastustyö pelastaa Jumalan omalta tuomiolta. Kaikkivaltias ei pystynyt tai halunnut toteuttaa yksinkertaisempaa tapaa kuin lähettää poikansa kidutettavaksi (tosin tämäkään ei pelasta kuin pienen osan). Ne Rakastava Jumala pelastaa, jotka uskovat häneen ja Jeesukseen. Tämä Armo ei koske niitä, jotka eivät usko, vaan he joutuvat helvettiin (vaikka olisivat muuten hyviä ihmisiä). Eli uskomiseen kykenevyys on ihmisen tärkein ominaisuus. Kaikkivaltiashan on luonut ihmiselle oman tahdon joka joillakin johtaa uskomiseen ja joillakin ei. Jumala kuitenkin vetää ihmisiä puoleensa, jotta nämä ymmärtäisivät kääntyä (vapaan tahdon tässä ohittaen). Ei vedä kuitenkaan niin lujaa, että kaikki kääntyisivät. Oma tahto taas on kuitenkin ihmiselle parempi, vaikka se johtaa ikuiseen kidutukseen, kuin se, että Jumala ohjaisi ihmistä enemmän, jolloin ihminen pääsisi ikuiseen ihanuuteen. Jumala vaikuttaa monilla tavoin ihmisten elämään, vaikka heillä ”vapaa tahto”, mm. sen mukaan, mitä itse tai muut rukoilevat.
8. Jeesus toimii ja puhuu ihmisille. Usein niin, että tavalliset ihmiset eivät ymmärrä siitä oikein mitään, jotkut pitävät ihan kummallisenakin, vielä nykyäänkin. Ja pitihän Jeesuksen äitikin häntä outona, vaikka piti tietää Hänen olevan Jumala. Jumalan pelastussuunnitelman mukaisesti Jeesusta kidutetaan ja hänet teloitetaan. Joitain ihmisiä (mm. Juudas) rankaistaan tämän, Jumalan tärkeän suunnitelman toteuttamisesta. Jeesus nousee kuolleista ja siirtyy Taivaaseen.
9. Jumala kirjoituttaa ihmisten välityksellä ihmisille Raamatun jossa annetaan vihjeitä, miten voi pelastua. Kaikkivaltias ei kuitenkaan anna ohjeita kovin selvästi vaan suorittaa jonkinlaista karsintaa; Hän asettaa Raamattuun kymmeniä keskenään erilaisia (ristiriitaisia) kohtia pelastukseen liittyen. Huomattava kuitenkin on, että usko ratkaisee, ei esim. se, miten paljon pahaa tai hyvää ihminen on tehnyt. Herra kirjoituttaa Raamattuun paljon muitakin asioita, jotka aiheuttavat kummastusta ihmisissä, esim. naisten surkea asema, ehkä juuri tämän epäselvyyden ylläpitämiseksi.
10. Maailman menon annetaan jatkua verisenä ja varsikin heikoimmille varsin kauheana. Osa ihmisistä pelastuu kuollessaan, suurimman osan Armahtava ja Rakastava Jumala tuomitsee ikuiseen helvetin kidutukseen.
11. Jossain vaiheessa Jeesus tulee uudestaan maan päälle. Tuloaika on ihmisiltä salattu. Raamatun mukaan se olisi voinut tapahtua jo pian Jeesuksen jälkeen, tai yhtä hyvin ehkä vasta pitkän ajan kuluttua nykyhetkestä.
12. Lopullinen ihmisten jako pahoihin (jotka eivät uskoneet) ja hyviin (herkkäuskoisiin) tehdään. Tuomiot sen mukaan; joko ikuinen täydellinen ihanuus tai ikuinen kaamea kidutus. Jumala ei anna ihmisten vielä eläessään tietää, mihin tarkoitukseen tai tehtävään nämä herkkäuskoiset ihmiset taivaaseen valikoidaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuossahan tuo tuli varsin tiiviissä paketissa. Tuon avulla pitäisi jokaisen suomalaisen kirkkoon kuuluvan ihmisen tarkistaa, että onko heidän paikkansa kirkossa. Jos ei usko 100% tuohon kaikkeen, on syytä erota kirkosta välittömästi.
Raamatussa on muuten hieno loppuhuipennus. Lukekaa Ilmestyskirjaa ja miettikää, oletteko tekemisissä viisauden vai hulluuden kanssa...
Miksi luulet että suurin osa ihmisistä tuomitaan helvettiin???
Jumala on salattu, kuten Raamattukin osaltaan. Ei ihminen voi tietää tässä maailmassa eläessään vastauksia esim. saatanan synnyn tarkoitukseen ja ylipäätään saatanan olemassaolon ja Jumalan vaikuttamisen yhteyteen.
Raamattu ei todellakaan ole yksinkertainen mutta ristiriitainen se ei myöskään ole.
No jos ihmiset tuomittaisiin pelkästään tekojensa mukaan, kuka silloin voisi pelastua? Ei edes Äiti Teresa ollut niin hyvä(niin paljon kuin häntä arvostankin)että olisi voinut mennä omin ansioin taivaaseen.
Pelastus ja helvetti ovat käsitteitä joita ihminen ei voi tässä ajassa ymmärtää eikä ehkä tarvitsekaan.
ja sitten tuomita työnsä tulos? Koska ihminen on kostonhimoinen ja hänen luomansa jumalat pääsääntöisesti myös.
Tuo oli referaattini Raamatusta. Siis mielestäni Raamatun mukaan (kirjaimellisesti otettuna) suurin osa ei pysty pelastumaan.
Tekstistäni pitäisi kyllä huomata, että itse en usko juuri mihinkään Raamatusta.
Siis minä en usko koko helvettiin. Se on vain ihmisten pelottelemiseksi ja sitä kautta alistamiseksi keksitty. Joskus varhaiskeskiajalla ehkä.
ehdottomasti peruskoulun uskonnon opetukseen.
Allekirjoitan.
Olen kirjoitellut tänne vastaavanlaisia aina silloin tällöin. Lyhyesti tuon voisi kiteyttää, että on siis olemassa kaikkitietävä ja kaikkivaltias jumala, joka ei kuitenkaan yhtään tiedä mitä omista teoistansa seuraa ja joka armollisesti sitten rankaisee näistä omista töppäyksistään ja ääliömäisen huonosta suunnittelustaan omia luomuksiaan eli ihmisiä.
Kuinka jaloa ja armollista.
Lisäksi tämä kaikkiviisas menee suuressa fiksuudessaa luomaan Paholaisen eli Luciferin, joka sitten lankeaa ja mille lankeamiselle tämä kaikkivaltias jumala taas ei mahda yhtään mitään. Kaikkivaltias jumala joka mahda yhtään mitään? Erinomaisen vakuuttava kaikkivaltias.
Lisäksi tämä suunnattomasti ihmisiä rakastava armollinen jumala (joka hävittää surutta kansoja ja kaupunkeja ja kostaa isien pahat teot kolmanteen polveen) haluaisi siis pelastaa ihan kaikki ihmiset, mutta ei vaan millään pysty.
Kaikkivaltias joka ei millään pysty tekemään mitä haluaa? Kas siinäpä tosi TOSI uskottava kaikkivaltias!
Maailmassa on kyllä paljon huonoja tarinoita ja surkeita täydellisiä epäloogisuuksia, mutta tämä on varmaan niistä kaikkein surkein. Vain aivan täydellinen idiootti voi uskoa tuollaiseen typerään sontaan ja kuten tänne kirjoittelevien hihhuleiden henkisestä tasosta ja kirjoituksista erittäin hyvin tiedämme, niin juuri niinhän se asia onkin.