helluntailaisten palstalta jonkun kirjoituksen, jossa väitettiin teidän pitävä Jeesusta ylienkeli Miikkaelina. Eihän se ole totta?
Järkyttyneenä
luin tuolta
17321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
pitävät häntä ihmisenä!!! se vasta järkyttävää olisi. sanovathäntä ihmisen pojaksi.
"sonnan heitto" lähimmäisten niskoille. ooh jo tässä olikin päivä ihan NORMAALIA elämää.
nimeä: Arameaksi hänen ihmisen poika nimensä oli Barabbas. Tämä nimi oli omana aikanaan melko yleinen Palestiinassa. tässä nimessä Bar on poikaja Abba on Isä. Mikä tässä nimessä oikein mättää!
Eikö Raamattu anna meille parhaan mahdollisen ja luotettavan tiedon asiasta? Dan. 10:12-13 mukaan"Hän sanoi minulle: 'Älä pelkää, Daniel, Sinun sanasi kuultiin ensimmäisestä päivästä alkaen, jolloin nöyrästi pyysit ymmärrystä Jumalalta. Minä olen tullut sinun sanojesi vuoksi. Persian enkeliruhtinas on vastustanut minua kaksikymmentäyksi päivää, mutta Mikael, yksi suurimmista enkeliruhtinaista, tuli auttamaan minua. Tästä syystä minä olen viipynyt siellä, Persian kuninkaiden luona'". Jatkoksi vielä jae 21 "Mutta minä kerron sinulle, mitä on merkitty totuuden kirjaan. Ainoa, joka tukee minua heitä vastaan, on teidän enkeliruhtinaanne Mikael". Kuten huomaamme, niin kansakunnilla on oma enkeliruhtinaansas ja Jumalan kansan oma enkeliruhtinas on Mikael.
Vielä tästä Mikaelista eli Jumalan kansan enkeliruhtinaasta luemme Dan. 12:1 "Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi lasten suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoittu kirjaan." Tämä riittänee Mikaelista.
Katselin jälleen Heikki Palvan tekstiä Miikaelista: "hepr. 'kuka on niinkuin Jumala'. Danielin näyssä 'yksi enkeliruhtinaista', joka auttaa valittua kansaa Persian enkeliruhtinasta vastaan, Dan. 10:13, Miikael on 'teidän enkeliruhtinaanne', 10:21, ja 'se suuri enkeliruhtinas', joka seisoo sinun kansasi lasten suojana'. Tästä ilmenee, että Danielin kirjan kirjoitusaikana ajateltiin kullakin kansalla olevan oma sitä suojeleva enkeliruhtinaansa; ainakin apokalyptiikassa Jumalan puuttuminen kansojen vaiheisiin havainnollistettiin tällä tavoin. Juudan kirjeen mukaan hän on ylienkeli, jae 9. Ilmestyskirjassa hänen sanotaan johtavan sotaa lohikäärmettä vastaan, Ilm. 12:7". (Heikki Palva: Raamatun tietosanasto, Miikael). Näin on Miikael opetettu tällä palstalla, mutta tämä teema näyttää nousevan tavan takaa esille. Yrittäkääpä lopultakin muistaa asia, jotta tätä ei tarvitse jatkuvasti selitellä.
Adventistit ovat teorisoineet ja selittämällä selittäneet Mikaelin jumaluuden?
monet protestantit kauan ennen adventisteja ovat sanotaan ihan samaa. MM. Jean Calvin. Koko kirkon historian ajan on aina ollut niitä, jotka uskovat Jeesuksen olevan Jumala, josta käytetään myös nimitystä Mikael siksi, että hän on taivaan sotajoukkojen komentaja.
yx advari
Lue nyt tekstini kunnolla, jotta ymmärrät sen, mitä esitin. Korostin nimenomaan sitä, että Mikael eli Miikael on enkeliruhtinas ei siis Jumala tai yksi jumaluuden kolmesta persoonasta. Pysytään siinä, mitä Daniel asista esittää. Meillä tosin on tuo ylimääräinen viite Mikaeliin Judan kirjeessä ja Ilmestyskirjassa. Heikki Palvan esitys on mielestäni sopusoinnussa Danielin kirjan antaman käsityksen kanssa Mikaelista. Heikki Palva ei ole adventisti, vaan hän oli aikoinaan yksi Helsingin yliopiston professoreista ja alaan paneutunut tutkija.
mistään enkeliruhtinaista. Alkutekstissä on ainoastaan sana "ruhtinas". Sanaa "enkeli" siellä ei ole.
yx advari
Totta toki...Suomessa tosin ollaan menty babylonian sekoituksen (ekumenian) kautta vesittämään asiaa --- ts. siitä ei enää uskalleta saarnata..kuten ei EGW:stäkään...niistä on tullut ns. "saarnakielto"...
Fariseuksia ja pettureita kaikki papit Adventtikirkossa---saakin järkyttyä?
Entä kaste---tuomitaan lapsikaste ja kastetaan alaikäisiä 10-vuotiaita!?
Ja aiemmin Ev.Lut.kirkossa kastettuja kastetaan uudestaan...ei kai kahta kertaa voi ihmistäkään ympärileikata...eli silpoa , sanoi Paavali?
Paavo Pesusieni
Vauvavalelu EI ole kaste, se on katolisenkirkon laatima harhaoppi!
Vain uskonsa tunnustava voidaan kastaa parannuksen kasteella upottamalla veteen Vapahtajan Nimeen (ei kolmeen arvoasemaan), ja näin uskova saa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen Lahjan, Voiman syntiä vastaan ja kaikkeen totuuteen!
Adventisti raamatunopettaja on omien sanojensa mukaan käynyt kolme kertaa kasteella.
Omaakin älyä: Ei minulla ainakaan ollut mitään älyä kuusiviikkoisena vauvana? Minulle vain kerrottiin, että minulle on tehty tämä toimitus. Tutkittuani tätä asiaa hieman paremmin, niin tulin huomaamaan, että tämä kaste tapa on peräisin Ikivanvasta Isis uskosta. Tässä lapsi kaste menetelmässä on tekona varmisaa lapselle tuleva usko ja samalla tässä on takuuna,se että vartuttuaan aikuiseksi lapsi seuraa vanhinten perinnäis sääntöä. Huomasin tuossa kasteen Evankeliumissa pienen käänteen. Näet Raamattu sanoo näin: Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu.
Tämä toiminta, siis tarvitsee henkilön omakohtaisen uskon. Tämä valelu kaste on vain pieni Juhlahetki vanhemmille ja kutsuvieraille. Johanneskin kastoi Ainonissa koska siellä oli paljon vettä. Kaste kuvaa Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemista. Ihminen haudataan vesihautaan, Josta nousseena hän aloittaa uuden elämän!
ei ole kristillinen kaste. Se ei täytä kasteen ehtoja eikä tarkoitusta, joten se on mitätön.
yx advari
Ei määrä vaan Oikea muoto ja sydämenasenne ratkaisee, -- jos ihminen kokee uuden kasteen tarpeellisena omantunnon rauhoittavana asiana, ei sille ole estettä!
Oikean kasteen (Apt.2:38) Vapahtajan Nimeen saaneet ovat kylpeneet, joten heiltä vain jalat pestään vuosittain!
"Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt (kastettu), ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas;" (Joh.13:10)
Ei adventistitkaan pidä Jeesusta enkelinä! Ainoastaan muutama paikka raamatussa osoittaa, että Kristuksesta on käytetty joissakin yhteydessä nimeä Miikael. Esimerkiksi siinä paikkaa, kun hän seisoo kansansa suojana. Sitäpaitsi eihän se joka on kaikkien enkelienkin hallitsija tarvitse itse olla enkeli ollenkaa. Ei enkeliruhtiniskaan ole itse enkeli, vaan hän on paljon ylempi kuin enkelit. Hän on heidän ruhtinaansa ja käskijänsä. Eihän työnjohtaja itse tarvitse olla työläinen, vaan hän on heidän määrääjä ja johtaja. On väärin noin yksioikoisesti lähteä ketään tuomitsemaan.
Toiset vain ovat ymmärtäneet tämän asuian eritavalla, mutta tämäkin kuuluu vain niihin opinkysymyksiin, joilla ei pelastuksen kannalta ole mitään tekemistä. Mutta SE asia on VARMAA, etteivät adventistit pidä Jeesusta enkelinä.
ylienkeli Mikaelia Jeesuksena :) Idea on se, että ylienkeli Mikael on vain yksi Jeesuksen nimistä. Sillä EI TARKOITETA sitä, että Jeesus olisi luotu enkeliolento. Emme usko niin. Uskomme, että nimitystä käytetään siksi, että Jeesus on Jumalana taivaan sotajoukkojen komentaja.
yx advari