Aulis Pöyhönen Espoosta kirjoitti hesarin mielipidesivulle 6.12 mm. näin:
”Kunnat siirtävät tehtäviään keskipakoisvoiman tavoin kuntayhtymille, liikelaitoksille,
yksityisille yhdistyksille ja niin edelleen. Kaikki kuntalaisten näkymättömiin ja
vaikutusvallan tavoittamattomiin!
Kunnallisen itsehallinnon perustasta, peruskunnasta, onkin muodostunut vain
eräänlainen kunnallinen muodostelma.
Siirtämällä valtaosan tehtävistään muille
kunnallisille muodostelmille kunnat ovat kadottaneet aidon kunnallisen itsehallinnon.
Sen palauttamiseksi kuntien on korkea aika yhdistyä suuremmiksi kunniksi.
Kunnat ovet syypäitä ongelmiinsa myös siinä, että ne ottavat itselleen sellaisia tehtäviä,
jotka eivät niille kuulu. Esimerkiksi elinkeinojen edistämisessä, yritysten suorassa
mutta ennen kaikkea epäsuorassa tukemisessa ne ovat menneet aivan liian pitkille.
Kuntien keskinäistä kilpailua ei pidä sallia, eikä ainakaan valtion pidä siihen kannustaa.
Kilpailussahan pärjäävät vain vahvimmat kunnat ja siten kuntien väliset taloudelliset erot
kasvavat entisestään.
Mielestäni kuntien on korkea aika palata juurilleen. Kuntien on keskityttävä hoitamaan
sosiaali? ja terveydenhoito sekä opetus ja kulttuuri. Näistäkin erityisesti sellaiset palvelut, jotka koskettavat asukkaita kaikkein lähimmin (lapset, nuoret, sairaat köyhät ja vanhukset).
Myös Kelan tuoreen tutkimuksen mukaan kuntalaiset ovat valmiimpia suuntaamaan veronsa näille aloille.”

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaukolämpöyhtiö ja vuokra-asunnot ovat Lapualla yhtiöitetty. Sosiaali- ja terveyspuolen palvelut ovat perustoiminnoiltaa kaupungin itse järjestämiä ja omistamia. Ei ole mitään terveysyhtymiä tai vastaavia. Erikoissairaanhoito on kuin kaikilla, eli sairaanhoitopiirin käsissä ja se pitäisikin saada valtion ohjaamaksi. Nyt sairaanhoitopiirit elävät omaa elämää ilman kunnon omistaja-ohjausta ja kilpailevat keskenään älyttömyyksiin asti. Onko oikeasti järkeä että kalliita operaatioita tehdään 100 ja 200 kilometrin välein, tarvitaan paljon lääkäreitä ja ennenkaikkea osaaminen pirstoutuu. Tässä hyvinä esimerkkeinä toimivat Seinäjoen ja Vaasan Shp:t, hirveä kissanhännän veto ja taustalla on vain kaupunkien välinen kisa ja maakunnat maksavat. Tässäkin asiassa kannattaa kuunnella Raimo Sailaksen kovia sanoja, siten säästetään muuhun perusterveydenhuoltoon runsaasti rahaa. Lisäksi päättäjät shp:ssä ovat pääsääntöisesti taitamattomia pikkupolitikkoja.
Peiteltyjä palveluja?
Miten on kaupunginsuunnittelu. Kukahan sitä hoitaa lapuan onneksi ja menestykseksi?
oikein palkattuja ihmisiä sitä varten ja vaaleilla valittuja päättäjiä nuijimassa esityksistä päätöksiä. Joskus muuten vois olla villi juttu jos joku ottaisi yhteyttä valtuutettuihin, kaupunginhallituksen jäseniin, lautakuntien jäseniin ja virkamiehiin valmisteluvaiheessa, josko sillä voitaisiin välttää valituksia. Ei sittenkään, naivi ajatus.
Meinaakko ettei olisi yritetty? Yksityisesti sekä virka- että luottamusmiehillä saattaakin olla ymmärrystä yhdelle sun toiselle asialle - tai ainakin ne joskus antavat sellaista ymmärtää - mutta enemmistö päättää. Ja se enemmistö on jo valmiiksi viisautensa huipulla eikä halua mitään uusia näkökantoja pasmojaan sekoittamaan. Meidäthän on valittu päättämään, ei siihen muita tarvita. Piste.
kokeella jos vaikka onnistuus. Ei kai tuo valittaminenkaan niin kivaa oo. Ja kyllä siinä valitustouhuskin pitää töitä tehdä, se on vaivalloista. Vois kuvitella että vaivalloosta se on kunnankin puolella niihin rustata vastineita. Olisko olemas jokin keino jotta asioota vois kehitellä yhdessä?