Kyllä musta tällainen titteli on ansaittu. Legendaarisia biisejä ja levyjä, loistava livebändi, katu-uskottava imago ja bändistä löytyy niitä ns. "persoonia", joita pitää rock-bändeissä olla. Yli 200 miljoonaa myytyä levyä, sukseekin hallussa. Yksinkertaisesti kaikkien aikojen rockbändi!
Toki kultakausi oli noin vuosina 1968-1973, mutta tätä edeltäneet ja seuranneetkin levyt sisältävät aina niitä loistavia biisejä- jopa 2000-luvun RS-biiseistä löytyy ihan kiistatonta kokoelmakamaa. Ja mitä tulee Rollareiden kultakauteen, niin voi juma mikä määrä klassikoita! Jaggerin ja Richardin yhteistyö poiki käsittämättömän määrän rockin peruskiviä.
Rolling Stones kiteyttää rockin olemuksen paremmin kuin yksikään toinen yhtye.
Rolling Stones- kaikkien aikojen rockbändi!
43
2897
Vastaukset
- Kivien pyörittäjä
"Rolling Stones kiteyttää rockin olemuksen paremmin kuin yksikään toinen yhtye."
Vaikken mikään RS-fani olekaan, niin täytyy kyllä myöntää että saatat olla oikeassa. Led Zeppelin saattaisi olla ainoa toinen bändi, joka Rollarit voi tässä haastaa.
Rollareiden ainoa miinus tulee tietysti siitä, että eivät ymmärtäneet lopettaa ajoissa. "Rockin olemukseen" kun kuuluu oleellisena osana nuoruus, viriiliys ja kapinahenki, ja nykykuntoisesta Rolling Stonesista tulee lähinnä mieleen vanhuus, viagra ja miljoonien tahkominen. Tietysti voidaan väittää, että rock on mielentila, mutta jos kuningatar alkaa lyödä poikiaan ritareiksi, niin on siitä kapinahenki aika kaukana. :)- Open G
soittaminen, on aina ihmetyttänyt. Stonesien ikäpolvelle ja vähän nuoremmillekin rock oli/on nuorisomusiikkia syystä, että USA:n valkoiselle valtaväestölle rock näyttätyi vasta 1950-luvun loppupuolella, ja soittajat olivat voittopuolisesti nuoria. (poikkeuksena Bill Haley). Musta väestö tunsi bluesin ja r&b:n paljon kauempaa. Mustan väestön musiikin soittaminen sen ajan ilmapiirissä oli jo sinällään melkoisen epäsovinnaista, vaati urheilumieltä. Kuitenkin, 1980- ja 1990 -luvuilla syntyneille rock tuskin edustaa mitään erityistä kapinaa tms.. Se on musiikkia musiikin joukossa, "kapina", mitä se sitten onkin, löytyy muualta.
Keith Richards rinnastaa todennäköisesti itsensä mieluiten blueskitaristeihin, Charlie Watts jazzrumpaleihin, kumpikin ryhmä saa soittaa rauhassa niin kauan kuin henki pihisee, ilman että media ym. vaatisi heitä väistymään syrjään. Ei esim. B.B. Kingiä ainakaan kovin kuuluvasti vaadittu lopettamaan, vaikka mies soitti yli 80-vuotiaaksi ja on vasta nyt jäänyt telakalle. - Kivien pyörittäjä
Open G kirjoitti:
soittaminen, on aina ihmetyttänyt. Stonesien ikäpolvelle ja vähän nuoremmillekin rock oli/on nuorisomusiikkia syystä, että USA:n valkoiselle valtaväestölle rock näyttätyi vasta 1950-luvun loppupuolella, ja soittajat olivat voittopuolisesti nuoria. (poikkeuksena Bill Haley). Musta väestö tunsi bluesin ja r&b:n paljon kauempaa. Mustan väestön musiikin soittaminen sen ajan ilmapiirissä oli jo sinällään melkoisen epäsovinnaista, vaati urheilumieltä. Kuitenkin, 1980- ja 1990 -luvuilla syntyneille rock tuskin edustaa mitään erityistä kapinaa tms.. Se on musiikkia musiikin joukossa, "kapina", mitä se sitten onkin, löytyy muualta.
Keith Richards rinnastaa todennäköisesti itsensä mieluiten blueskitaristeihin, Charlie Watts jazzrumpaleihin, kumpikin ryhmä saa soittaa rauhassa niin kauan kuin henki pihisee, ilman että media ym. vaatisi heitä väistymään syrjään. Ei esim. B.B. Kingiä ainakaan kovin kuuluvasti vaadittu lopettamaan, vaikka mies soitti yli 80-vuotiaaksi ja on vasta nyt jäänyt telakalle.Hyvä analyysi. Huomaa kuitenkin, missä okntekstissa viestini kirjoitin. En suinkaan ollut esittämässä, että Rollareiden pitäisi lopettaa. Totesin vain, että vaite "Rollareissa kiteytyy rockin syvin olemus paremmin kuin missään muussa bändissä" saattaa hyvinkin pitää paikkaansa siitäkin huolimatta, että nykyään ukkojen elämä ei juurikaan ole rockin ideaalien mukaista.
Kapinahan kuuluu oleellisena osana rockin syvimpään olemukseen. Se että erilaisten alakulttuurien määrä on moninaistunut ja nykynuori kapinoi muilla tavoin, ei vie rockista itsestään tätä ominaisuutta (=kapinallisuutta) pois.
Minun puolestani Rollarit saavat rokata hamaan hautaansa asti. Hinta jonka he tästä maksavat on sitten tietysti se, että ihmiset muistavat heidät vanhoina pieruina, jotka yrittivät olla ikinuoria loppuun asti ja takoivat rahaa oman nuoruutensa hedelmillä. Sen sijaan esim. Jimi Hendrix, Jim Morrison ja vaikkapa Kurt Cobain tullaan muistamaan aina nuorina ja elinvoimaisina rock-ikoneina, eikä ajan hammas pääse heidän uskottavuuttaan enää puraisemaan.
Summa summarum: antaa Rollareiden rokata. Parempi vaihtoehto se on kuin kuolla nuorena. Ja itsehän ukot ovat oman maineensa luoneet, ja tietävät varmasti myös, mitä sillä haluavat tehdä.
- kaikki.
-jep,oli se hieno bändi,ja juuri tuolloin 60-luvulla ja ihan pikkasen 70-luvun alus.Silti The Beatles on vielä parempi rockyhtye..ihan selkeästi. ps."sika!..ja setä verta juo,sika!..se joulumielen tuo"....
- jumping jack
Beatlesin musa oli sopivan "kevyttä ja letkeää" kaiken ikäisille lapsesta vaariin. Eli paljon isompi potentiaalinen kuulijakunta, kuin rollareilla.
- monemo
"jep,oli se hieno bändi,ja juuri tuolloin 60-luvulla ja ihan pikkasen 70-luvun alus.Silti The Beatles on vielä parempi rockyhtye..ihan selkeästi."
Beatles on loistoyhtye, mutta Rolling Stones on silti vielä parempi rockyhtye.
Joo tosiaan, Rollareiden olisi pitänyt lopettaa silloin "ajoissa", eikä jatkaa tätä nostalgiarundi-meininkiä. Rockiin, niinkuin Kiven pyörittäjä jo totesikin, kuuluu se nuoruus ja kapinallisuus, joka on nykyisistä RS-papoista aika kaukana. Mutta kultakausi ratkaisee ja Rolling Stones on paras rock-bändi (vaikka monia muita huippujakin on, kuten Beatles, Kinks ja Led Zeppelin) - totta puhua pajatat
monemo kirjoitti:
"jep,oli se hieno bändi,ja juuri tuolloin 60-luvulla ja ihan pikkasen 70-luvun alus.Silti The Beatles on vielä parempi rockyhtye..ihan selkeästi."
Beatles on loistoyhtye, mutta Rolling Stones on silti vielä parempi rockyhtye.
Joo tosiaan, Rollareiden olisi pitänyt lopettaa silloin "ajoissa", eikä jatkaa tätä nostalgiarundi-meininkiä. Rockiin, niinkuin Kiven pyörittäjä jo totesikin, kuuluu se nuoruus ja kapinallisuus, joka on nykyisistä RS-papoista aika kaukana. Mutta kultakausi ratkaisee ja Rolling Stones on paras rock-bändi (vaikka monia muita huippujakin on, kuten Beatles, Kinks ja Led Zeppelin)Ihan oikeassa olet, Rolling Stones on kaikkien aikojen rock-yhtye! Heidän iättömät klassikkonsa (60-luvulla ja ihan 70-luvun alussa) loivat prototyypin tulevien vuosikymmenien rockille ja toimivat rockin vankimpana peruskalliona vielä tänäkin päivänä. Rollareiden musiikki kestää aikaa ja kuuntelua, aina vaan. Ihan legendayhtye.
- Kivien pyörittäjä
Beatles saattoi olla parempi yhtye, mutta RS:ssa nimenomaan kiteytyy rockin syvin olemus paremmin kuin missään muussa yhtyeessä.
Ensimmäinen mielleyhtymä Beatlesista on iloinen pop/rakkausluritus ja pikkutyttöjen kirkuvat tyttölaumat. Seuraava mielleyhtymä Beatlesista on All You Need Is Love -tyylinen hippimeininki iloisissa sateenkaaren väreissä. Beatles oli kiiltokuvamainen poikabändi, Rollarit taas rockin aitoja pahoja poikia. Rollareista tuleekin aivan ensimmäiseksi mieleen juureva kolmen soinnun rockmusiikki, rouhevat kitarariffit ja Jaggerin machoileva rock-kukkoilu.
Siitä en sitten sano yhtään mitään kumpi on parempi. Minun kirjoissani kummallekaan ei mene maailman parhaan rock-yhtyeen titteli, mutta nämä on tietysti makuasioita. FAKTA on kuitenkin se, että Rollarit ovat määritelleet toiminnallaan rockin olemuksen myöhemmille artisteille. - Man.
Kivien pyörittäjä kirjoitti:
Beatles saattoi olla parempi yhtye, mutta RS:ssa nimenomaan kiteytyy rockin syvin olemus paremmin kuin missään muussa yhtyeessä.
Ensimmäinen mielleyhtymä Beatlesista on iloinen pop/rakkausluritus ja pikkutyttöjen kirkuvat tyttölaumat. Seuraava mielleyhtymä Beatlesista on All You Need Is Love -tyylinen hippimeininki iloisissa sateenkaaren väreissä. Beatles oli kiiltokuvamainen poikabändi, Rollarit taas rockin aitoja pahoja poikia. Rollareista tuleekin aivan ensimmäiseksi mieleen juureva kolmen soinnun rockmusiikki, rouhevat kitarariffit ja Jaggerin machoileva rock-kukkoilu.
Siitä en sitten sano yhtään mitään kumpi on parempi. Minun kirjoissani kummallekaan ei mene maailman parhaan rock-yhtyeen titteli, mutta nämä on tietysti makuasioita. FAKTA on kuitenkin se, että Rollarit ovat määritelleet toiminnallaan rockin olemuksen myöhemmille artisteille.-Beatles osas myös hurjan,kovan rokkaamisen lisäx tehdä muunkinlaista upeeta musaa,Rollarit ei juurikaan.Beatles teki niin hyvän piisin,et Rollarit myös levytti sen,ja saivat hitin:I Wanna Be Your Man.Beatles ei ikinä tarvinnut Rollareiden apua sävellystaidossaan.Siinä sulle vähä FAKTOJA...:)
- eetumies
Man. kirjoitti:
-Beatles osas myös hurjan,kovan rokkaamisen lisäx tehdä muunkinlaista upeeta musaa,Rollarit ei juurikaan.Beatles teki niin hyvän piisin,et Rollarit myös levytti sen,ja saivat hitin:I Wanna Be Your Man.Beatles ei ikinä tarvinnut Rollareiden apua sävellystaidossaan.Siinä sulle vähä FAKTOJA...:)
"Beatles osas myös hurjan,kovan rokkaamisen lisäx tehdä muunkinlaista "
Tuo on kyllä fiktiota tuo kova rokkaaminen sanoisin.
Love love love... - Kivien pyörittäjä
Man. kirjoitti:
-Beatles osas myös hurjan,kovan rokkaamisen lisäx tehdä muunkinlaista upeeta musaa,Rollarit ei juurikaan.Beatles teki niin hyvän piisin,et Rollarit myös levytti sen,ja saivat hitin:I Wanna Be Your Man.Beatles ei ikinä tarvinnut Rollareiden apua sävellystaidossaan.Siinä sulle vähä FAKTOJA...:)
Street Fighting Man, nyt missasit pointtini kokonaan.
Beatles teki aivan varmasti monipuolisempaa musiikkia kuin Rollarit, sitä ei käy kieltäminen (vaikka kyllä Rollareillakin on upeita balladeja ja mausteita eri musiikkityyleistä). Mutta kun tässä ei ollut kyse siitä, vaan viestini tarkoitus oli osoittaa, että RS on rockbändin ideaalityyppi.
Beatles hävisi Rollareille rokkaamisen jalossa taidossa suhteelisen puhtaasti 6-0 (tai ehkä 6-1) mutta voitti monella muulla saralla. Tässä ei kuitenkaan ollut kyse näistä muista osatekijöistä, vaan siitä, että RS on/oli kovempi rockbändi kuin Beatles.
Ja mitä sävellystaitoihin tulee, kyllä Beatleskin teki covereita, eli "tarvitsi muiden apua sävellytaidoissa" kuten sinä niin hienosti asian ilmaisit ;). Ja tuo I Wanna Be Your Manhan on sellainen Lennonin ja McCartneyn pikaisesti kynäilemä pikkubiisi (ihan kiva ja tarttuva tosin) ja MOLEMPIEN bändien repertoaarista löytyy kyllä komeampiakin kappaleita kuin tämä. - katutappelijamies
Man. kirjoitti:
-Beatles osas myös hurjan,kovan rokkaamisen lisäx tehdä muunkinlaista upeeta musaa,Rollarit ei juurikaan.Beatles teki niin hyvän piisin,et Rollarit myös levytti sen,ja saivat hitin:I Wanna Be Your Man.Beatles ei ikinä tarvinnut Rollareiden apua sävellystaidossaan.Siinä sulle vähä FAKTOJA...:)
"-Beatles osas myös hurjan,kovan rokkaamisen lisäx tehdä muunkinlaista upeeta musaa,Rollarit ei juurikaan.Beatles teki niin hyvän piisin,et Rollarit myös levytti sen,ja saivat hitin:I Wanna Be Your Man.Beatles ei ikinä tarvinnut Rollareiden apua sävellystaidossaan.Siinä sulle vähä FAKTOJA...:)"
Voi hitto mikä tyyppi! Ensinnäkin Beatlesit eivät IKINÄ rokanneet "kovasti ja hurjasti." Vai mikä heidän biisinsä on muka rajua rokkia? Hard Day's Night? Help? Twist and Shout (joka on muuten lainabiisi ja silti yksi Beatlesin parhaista)? Beatles teki joitakin rocklauluja, mutta rajuja he eivät olleet ikinä. Pikemminkin imeliä ja kaupallisia.
Olet oikeassa siinä, että Beatles on monipuolisempi bändi kuin Rolling Stones. Mitä siitä? Ei se Beatlesista parempaa tee. Tosiasiassa molemmat ovat hienoja yhtyeitä, ja molemmilla on valtavasti loistavia biisejä.
Ja mitä tulee tuohon I Wanna Be Your Man-kappaleeseen, niin sehän on todella heikko ralli, eikä edes päätynyt yhdellekään Rollari-albumille (Aftermathille oli ehdolla, mutta jätettiin viime hetkellä pois.) On totta, että he sen levyttivät, mutta että Rollarit tarvitsivat muka "apua sävellystaidoissa"? Täyttä roskaa. Beatlesit ovat itsekin myöntäneet kyseisen biisin olevan aika köykäinen, ja sen, etteivät he toisille bändeille mitään huippuhelmiä sävellelleet. Myöhemmin Beatles tosin levytti itsekin tuon biisin, varmaan paremman puutteessa. Oli miten oli, onneksi molemmat bändit ovat osanneet kirjoittaa itselleen parempia kappaleita kuin I Wanna Be Your Man. - kolme totuutta
katutappelijamies kirjoitti:
"-Beatles osas myös hurjan,kovan rokkaamisen lisäx tehdä muunkinlaista upeeta musaa,Rollarit ei juurikaan.Beatles teki niin hyvän piisin,et Rollarit myös levytti sen,ja saivat hitin:I Wanna Be Your Man.Beatles ei ikinä tarvinnut Rollareiden apua sävellystaidossaan.Siinä sulle vähä FAKTOJA...:)"
Voi hitto mikä tyyppi! Ensinnäkin Beatlesit eivät IKINÄ rokanneet "kovasti ja hurjasti." Vai mikä heidän biisinsä on muka rajua rokkia? Hard Day's Night? Help? Twist and Shout (joka on muuten lainabiisi ja silti yksi Beatlesin parhaista)? Beatles teki joitakin rocklauluja, mutta rajuja he eivät olleet ikinä. Pikemminkin imeliä ja kaupallisia.
Olet oikeassa siinä, että Beatles on monipuolisempi bändi kuin Rolling Stones. Mitä siitä? Ei se Beatlesista parempaa tee. Tosiasiassa molemmat ovat hienoja yhtyeitä, ja molemmilla on valtavasti loistavia biisejä.
Ja mitä tulee tuohon I Wanna Be Your Man-kappaleeseen, niin sehän on todella heikko ralli, eikä edes päätynyt yhdellekään Rollari-albumille (Aftermathille oli ehdolla, mutta jätettiin viime hetkellä pois.) On totta, että he sen levyttivät, mutta että Rollarit tarvitsivat muka "apua sävellystaidoissa"? Täyttä roskaa. Beatlesit ovat itsekin myöntäneet kyseisen biisin olevan aika köykäinen, ja sen, etteivät he toisille bändeille mitään huippuhelmiä sävellelleet. Myöhemmin Beatles tosin levytti itsekin tuon biisin, varmaan paremman puutteessa. Oli miten oli, onneksi molemmat bändit ovat osanneet kirjoittaa itselleen parempia kappaleita kuin I Wanna Be Your Man.1. Beatles ei ollut rock-bändi. Se teki muutamia biisejä, joita voi ehkä sanoa todella kaukana rockista. Ja bändinä/imagoltaan Beatles vasta kaukana rockista onkin! Vanha Rolling Stones määrittää parhaiten "todellisen rockbändin kuvan", Beatles ei täsmää sen kuvan kanssa lainkaan. Mutta ei siinä mitään. Voi olla hyvä, vaikkei olekaan rockia (sehän on selvää).
2. "I wanna be your man" on sekä Rollareiden että Beatlesin biisirepertuaalissa sieltä heikoimmasta päästä. Molemmilla on kymmeniä loistavia kappaleita (eikä ole väliä, ovatko ne rock- vai pop-biisejä, psykedeeliaa vai balladeja, vai mitä), mutta "I wanna be your man" ei kuuluu niihin.
3. Molemmat bändit ovat legendaarisia! - Flash.
kolme totuutta kirjoitti:
1. Beatles ei ollut rock-bändi. Se teki muutamia biisejä, joita voi ehkä sanoa todella kaukana rockista. Ja bändinä/imagoltaan Beatles vasta kaukana rockista onkin! Vanha Rolling Stones määrittää parhaiten "todellisen rockbändin kuvan", Beatles ei täsmää sen kuvan kanssa lainkaan. Mutta ei siinä mitään. Voi olla hyvä, vaikkei olekaan rockia (sehän on selvää).
2. "I wanna be your man" on sekä Rollareiden että Beatlesin biisirepertuaalissa sieltä heikoimmasta päästä. Molemmilla on kymmeniä loistavia kappaleita (eikä ole väliä, ovatko ne rock- vai pop-biisejä, psykedeeliaa vai balladeja, vai mitä), mutta "I wanna be your man" ei kuuluu niihin.
3. Molemmat bändit ovat legendaarisia!-yeah!..molemmat bändit on legendaarisia.Vaan se joka väittää,et Beatles ei ollut rockyhtye,ei tiedä mitään musiikista,eikä ilmeisestikään ole kuunnellut Beatles-musaa,kuin parin suuren hitin verran.I Wanna Be Your Manista vielä,et Rollarithan esitti sen niinkuin Beatlesitkin,eli eivät tuoneet mitään uutta siihen,vaan kun Beatlet tekivät coverin,he todellakin uudistivat alkuperäistä ja saivat sille aivan tuoreen ilmeen;Rock Roll Music,Twist & Shout,Long Tall Sally,Money(Thats What I Want),jne.Koittakaapa kuunnella alkuperäiset...-Rollarit oli yksinkertaisempi rockbändi kuin Beatles,ja tuntuu et Rollarifanitkin(jotkut),ovat hieman simppeliä jengiä,kun eivät tajua Beatle-poikien olleen rajuja jo silloin,kun Rollareita ei ollut vielä olemassakaan bändinä,eli kun Beatlet jo kiertelivät Liverpoolin klubeja,ja Hampurin kapakoita pauhaten mustissa nahkatakeissaan alkukantaista rock&rollia..ps.tuoko pukki lahjoja?..mä sain ne jo syntyessäni.. :)
- papanoita kakaroita
Flash. kirjoitti:
-yeah!..molemmat bändit on legendaarisia.Vaan se joka väittää,et Beatles ei ollut rockyhtye,ei tiedä mitään musiikista,eikä ilmeisestikään ole kuunnellut Beatles-musaa,kuin parin suuren hitin verran.I Wanna Be Your Manista vielä,et Rollarithan esitti sen niinkuin Beatlesitkin,eli eivät tuoneet mitään uutta siihen,vaan kun Beatlet tekivät coverin,he todellakin uudistivat alkuperäistä ja saivat sille aivan tuoreen ilmeen;Rock Roll Music,Twist & Shout,Long Tall Sally,Money(Thats What I Want),jne.Koittakaapa kuunnella alkuperäiset...-Rollarit oli yksinkertaisempi rockbändi kuin Beatles,ja tuntuu et Rollarifanitkin(jotkut),ovat hieman simppeliä jengiä,kun eivät tajua Beatle-poikien olleen rajuja jo silloin,kun Rollareita ei ollut vielä olemassakaan bändinä,eli kun Beatlet jo kiertelivät Liverpoolin klubeja,ja Hampurin kapakoita pauhaten mustissa nahkatakeissaan alkukantaista rock&rollia..ps.tuoko pukki lahjoja?..mä sain ne jo syntyessäni.. :)
Beatles ei ollut rockyhtye, eikä tule koskaan olemaan. Se on selvää, ja sitä ei sundit muuta :D
Bändin perustamisajalla ei ole mitään väliä, Beatles aloitti ennen Rolling Stonesia, mutta Rollarit on silti parempi bändi, samoin kuten mm. Pink Floyd ja Led Zeppelin, jotka on myös perustettu myöhemmin. Sekin on selvää, ja sitäkään ei sundit muuta :D
Ja mitä tulee Beatles- ja Rolling Stones-faneihin, niin molemmista löytyy niin fiksuja tyyppejä (minä, Kivien pyörittäjä) kuin lapsellisia, mistään mitään tietämättömiä/ymmärtämättömiä dorkiakin (sundi). Se on myös varsin selvää, ja eron huomaa jo tätä keskustelua lukiessaankin :) - juhla.
papanoita kakaroita kirjoitti:
Beatles ei ollut rockyhtye, eikä tule koskaan olemaan. Se on selvää, ja sitä ei sundit muuta :D
Bändin perustamisajalla ei ole mitään väliä, Beatles aloitti ennen Rolling Stonesia, mutta Rollarit on silti parempi bändi, samoin kuten mm. Pink Floyd ja Led Zeppelin, jotka on myös perustettu myöhemmin. Sekin on selvää, ja sitäkään ei sundit muuta :D
Ja mitä tulee Beatles- ja Rolling Stones-faneihin, niin molemmista löytyy niin fiksuja tyyppejä (minä, Kivien pyörittäjä) kuin lapsellisia, mistään mitään tietämättömiä/ymmärtämättömiä dorkiakin (sundi). Se on myös varsin selvää, ja eron huomaa jo tätä keskustelua lukiessaankin :)-ei oo helppoo sulla... :)
- rsmies
papanoita kakaroita kirjoitti:
Beatles ei ollut rockyhtye, eikä tule koskaan olemaan. Se on selvää, ja sitä ei sundit muuta :D
Bändin perustamisajalla ei ole mitään väliä, Beatles aloitti ennen Rolling Stonesia, mutta Rollarit on silti parempi bändi, samoin kuten mm. Pink Floyd ja Led Zeppelin, jotka on myös perustettu myöhemmin. Sekin on selvää, ja sitäkään ei sundit muuta :D
Ja mitä tulee Beatles- ja Rolling Stones-faneihin, niin molemmista löytyy niin fiksuja tyyppejä (minä, Kivien pyörittäjä) kuin lapsellisia, mistään mitään tietämättömiä/ymmärtämättömiä dorkiakin (sundi). Se on myös varsin selvää, ja eron huomaa jo tätä keskustelua lukiessaankin :)Hampurin vuosinaan selvä rock-bändi, mutta jo ensimmäisellä singlellään Love Me Do, se oli muuttunut siksi kaupalliseksi ja iloiseksi kiiltokuvapopbändiksi, jollaisena se säilyi Let It Be:hen saakka. Ihmisen, joka väittää Beatlesia rockbändiksi, pitäisi heti tutkituttaa päänsä :) Beatles on nimittäin rockbändin täydellinen vastakohta.
- hassu.
rsmies kirjoitti:
Hampurin vuosinaan selvä rock-bändi, mutta jo ensimmäisellä singlellään Love Me Do, se oli muuttunut siksi kaupalliseksi ja iloiseksi kiiltokuvapopbändiksi, jollaisena se säilyi Let It Be:hen saakka. Ihmisen, joka väittää Beatlesia rockbändiksi, pitäisi heti tutkituttaa päänsä :) Beatles on nimittäin rockbändin täydellinen vastakohta.
-onks noin kivaa paljastaa täydellinen tietämättömyytensä rockmusiikista?..
- Rolling stones
hassu. kirjoitti:
-onks noin kivaa paljastaa täydellinen tietämättömyytensä rockmusiikista?..
on minustakin Rolling Stones. Niillä on niin paljon hienoja rock-kappaleita, ja muutama ihan ylittämätön rock-balladi. Soittavat loistavasti, omalla tyylillään, rohkeasti, tyylikkäästi ja Jagger laulaa kaikkien etikettien mukaan täydellisesti. Livenä yks parhaista ikinä, ja imagollisetkin seikat on kohdallaan, joskin Rollareiden tapauksessa sitä "pahapoikamaisuutta" käytettiin markkinoinnissa yhtä lailla hyväkseen kuin Beatlesin maitopopnaama-meininkiä (joka ei ainakaan Johnin kohdalla pitänyt edes paikkaansa, Rollareiden imago oli todenmukaisempi.) 60-luvulla bändien kilpailu ei ollut oikein mitään verrattuna nykyiseen, sillä tarjontaa ei ollut läheskään yhtä paljon (jo 70-luvulla tilanne oli muuttunut selvästi), mutta sanoisin Rollareiden pitäneen pintansa eri vuosikymmentenkin läpi tunkeutuvassa vertailussa: edes Led Zeppelin ei Rollareita voita!
- Rocn'nRollMan
Flash. kirjoitti:
-yeah!..molemmat bändit on legendaarisia.Vaan se joka väittää,et Beatles ei ollut rockyhtye,ei tiedä mitään musiikista,eikä ilmeisestikään ole kuunnellut Beatles-musaa,kuin parin suuren hitin verran.I Wanna Be Your Manista vielä,et Rollarithan esitti sen niinkuin Beatlesitkin,eli eivät tuoneet mitään uutta siihen,vaan kun Beatlet tekivät coverin,he todellakin uudistivat alkuperäistä ja saivat sille aivan tuoreen ilmeen;Rock Roll Music,Twist & Shout,Long Tall Sally,Money(Thats What I Want),jne.Koittakaapa kuunnella alkuperäiset...-Rollarit oli yksinkertaisempi rockbändi kuin Beatles,ja tuntuu et Rollarifanitkin(jotkut),ovat hieman simppeliä jengiä,kun eivät tajua Beatle-poikien olleen rajuja jo silloin,kun Rollareita ei ollut vielä olemassakaan bändinä,eli kun Beatlet jo kiertelivät Liverpoolin klubeja,ja Hampurin kapakoita pauhaten mustissa nahkatakeissaan alkukantaista rock&rollia..ps.tuoko pukki lahjoja?..mä sain ne jo syntyessäni.. :)
Ei muuta lisäämistä,kuin että kaivakaa jostain sellanen levynippu ku "The Beatles-The Hamburg Tapes,Vol.1,2 ja 3" Todella rupisia äänitteitä,mutta tosi Rock'n Rollia...kovaa livesoittoa,ajalta ennen Beatlesien kuuluisuutta.Brian Epstein teki Beatleseista siloposkisia pukukundeja,mutta auttoi heidät myös ennennäkemättömään suosioon...hyvä vai paha,en tiedä.
Ainakin sen vuoksi hyvä,että mulla on nyt kutakuinkin kaikki Beatles-levyt ja se on hieno juttu ;D On mulla myös melkein kaikki Rollarien albumit,enkä mä lähde tähän juupas/eipäs "keskusteluun" ollenkaan tän enenpää...Molemmat ovat hienoja bändejä eikä toinen ole toista parempi ! Ilman heitä Pop-/Poprock-/Rock- ja Rhytm'n blues musiikki olis paljon köyhempää.
Mitä jää historiaan tämän päivän listamusasta...surullisen vähän. :( No ehkä Nightwish sentään... - Kivien pyörittäjä
Flash. kirjoitti:
-yeah!..molemmat bändit on legendaarisia.Vaan se joka väittää,et Beatles ei ollut rockyhtye,ei tiedä mitään musiikista,eikä ilmeisestikään ole kuunnellut Beatles-musaa,kuin parin suuren hitin verran.I Wanna Be Your Manista vielä,et Rollarithan esitti sen niinkuin Beatlesitkin,eli eivät tuoneet mitään uutta siihen,vaan kun Beatlet tekivät coverin,he todellakin uudistivat alkuperäistä ja saivat sille aivan tuoreen ilmeen;Rock Roll Music,Twist & Shout,Long Tall Sally,Money(Thats What I Want),jne.Koittakaapa kuunnella alkuperäiset...-Rollarit oli yksinkertaisempi rockbändi kuin Beatles,ja tuntuu et Rollarifanitkin(jotkut),ovat hieman simppeliä jengiä,kun eivät tajua Beatle-poikien olleen rajuja jo silloin,kun Rollareita ei ollut vielä olemassakaan bändinä,eli kun Beatlet jo kiertelivät Liverpoolin klubeja,ja Hampurin kapakoita pauhaten mustissa nahkatakeissaan alkukantaista rock&rollia..ps.tuoko pukki lahjoja?..mä sain ne jo syntyessäni.. :)
Jumping Jack Flash: "Wanna Be Your Manista vielä,et Rollarithan esitti sen niinkuin Beatlesitkin,eli eivät tuoneet mitään uutta siihen"
Itseltäni ei Rollareiden versiota tästä biisistä löydy, joten en voi sanoa, miten identtisiä nämä sovitukset ovat... Mutta mitenkäs päin tämä homma oikeastaan meni? Eivätkö Rollarit levyttäneet oman versionsa ensin? Onkohan jollain tietoa, miten Rollarit oman sovituksensa biisistä teki? Jonkinlaisena pohjana toimi tietysti Beatlesien heille esittämä sävellys, mutta miten biisin kehittely jatkui tästä? Kumpi loppujen lopuksi lainasi sovitusideoita kummalta?
Jumping Jack Flash:"Rollarit oli yksinkertaisempi rockbändi kuin Beatles,ja tuntuu et Rollarifanitkin(jotkut),ovat hieman simppeliä jengiä"
Ja tämän pitäisi todistaa mitä? Tietty yksinkertaisuus kuuluu oleellisena osana rock-musiikkiin. Kolmella soinnulla pääsee pitkälle ja viides olkaa olla jo liikaa. ;)
Ja jos monimutkaisuus tai -puolisuus on kriteerinä musiikin paremmuudelle ja fanien fiksuudelle, niin kyllähän joku Yes tai Queen sitten hakkaa sekä Beatlesit ja Rollarit suohon 6-0. Harvemmin pop/rock-genressä niin monimutkaisia musiikillisilla temppuja esitetään, että kuulijoiden älykkyyttä voisi suosikkibändistä vielä päätellä. Rock on enemmän tunnekysymys kuin älyllinen haaste. - yykaakoonee!..
Kivien pyörittäjä kirjoitti:
Jumping Jack Flash: "Wanna Be Your Manista vielä,et Rollarithan esitti sen niinkuin Beatlesitkin,eli eivät tuoneet mitään uutta siihen"
Itseltäni ei Rollareiden versiota tästä biisistä löydy, joten en voi sanoa, miten identtisiä nämä sovitukset ovat... Mutta mitenkäs päin tämä homma oikeastaan meni? Eivätkö Rollarit levyttäneet oman versionsa ensin? Onkohan jollain tietoa, miten Rollarit oman sovituksensa biisistä teki? Jonkinlaisena pohjana toimi tietysti Beatlesien heille esittämä sävellys, mutta miten biisin kehittely jatkui tästä? Kumpi loppujen lopuksi lainasi sovitusideoita kummalta?
Jumping Jack Flash:"Rollarit oli yksinkertaisempi rockbändi kuin Beatles,ja tuntuu et Rollarifanitkin(jotkut),ovat hieman simppeliä jengiä"
Ja tämän pitäisi todistaa mitä? Tietty yksinkertaisuus kuuluu oleellisena osana rock-musiikkiin. Kolmella soinnulla pääsee pitkälle ja viides olkaa olla jo liikaa. ;)
Ja jos monimutkaisuus tai -puolisuus on kriteerinä musiikin paremmuudelle ja fanien fiksuudelle, niin kyllähän joku Yes tai Queen sitten hakkaa sekä Beatlesit ja Rollarit suohon 6-0. Harvemmin pop/rock-genressä niin monimutkaisia musiikillisilla temppuja esitetään, että kuulijoiden älykkyyttä voisi suosikkibändistä vielä päätellä. Rock on enemmän tunnekysymys kuin älyllinen haaste.-joo,mut se monimutkaisuus ei saa olla itsetarkoitus,niinkuin mm. mainitsemillasi artisteilla oli.Tyylitajun puutetta ei voi korvata millään..ja sitä oli Beatleseilla.Kolmella soinnulla tosiaankin voi tehdä ihmeitä,kun on sävellystaitoa ja tyylitajua tarpeeksi,John Fogerty ja moni muu on sen todistanut ja 50-,ja 60-luvulla.
- kuningas on mahtavaa musaa
yykaakoonee!.. kirjoitti:
-joo,mut se monimutkaisuus ei saa olla itsetarkoitus,niinkuin mm. mainitsemillasi artisteilla oli.Tyylitajun puutetta ei voi korvata millään..ja sitä oli Beatleseilla.Kolmella soinnulla tosiaankin voi tehdä ihmeitä,kun on sävellystaitoa ja tyylitajua tarpeeksi,John Fogerty ja moni muu on sen todistanut ja 50-,ja 60-luvulla.
ei todellakaan ole itsetarkoituksellisesti monimutkainen! Se on loistavalla tyylitajulla varustettu ja yksi parhaista bändeistä koskaan! Kivien pyörättäjä totesi hienosti sen, ettei bändin monimutkaisuus tai -puolisuus kerro yleisöstä mitään. Mutta jonkinlainen yleisö (yykaakoonee-tyyppi) ei vaan tajua jonkinlaista musaa (Queen). Ehkä se kertoo yksinkertaisuudesta, että dissaa musaa jota ei ymmärrä... Siihenhän sekin perustuu, että valtaosa hevityypeistä sanoo jazzin olevan paskaa, vaikkei ole koskaan kuunnellut sitä 5 minuuttia enempää. Ja silti sanovat sen täysin varmoina asiastaan.
- 1234.
kuningas on mahtavaa musaa kirjoitti:

Queenilla on tasan yksi hyvä piisi,B.Rapsody,muut aika tavanomaisia,eivätkä alkuunkaan samalla tasolla Rollareiden 60-luvun,ja 70-luvun alun piisit.Usko pois,olen kuunnellut paljon Queeniä,ja mielipiteeni on perusteltu.
- just just
1234. kirjoitti:
Queenilla on tasan yksi hyvä piisi,B.Rapsody,muut aika tavanomaisia,eivätkä alkuunkaan samalla tasolla Rollareiden 60-luvun,ja 70-luvun alun piisit.Usko pois,olen kuunnellut paljon Queeniä,ja mielipiteeni on perusteltu.
Maailman iänikuisin ja tylsin kysymys, plaah! Rollarit on parempi ROCKI-bändi, mutta kun verrataan pelkkinä bändeinä, niin en osaa sanoa. Eikä tarvi! Vertailu on turhaa. Molemmat ajatonta huippukamaa.
Ai Queenilla VAIN YKSI hyvä biisi??
Bohemian Rhapsory
Killer Queen
Friens will be friends
Miracle
Don´t stop me now
Khashoggi´s ship
I was born to love you
Who want´s to live forever
Show must go on
No-one but you
Breakthru
Winters tale
Barcelona
Too much love will kill you
We will rock you
Spread your wings
Another one bites the dust
Great Pretender
I want to break free
Livin´ on my own
Ei Queenin ja Rollareiden vertailu ole sen järkevämpää kuin Rollareiden ja Beatlesin. Mutta hyvää musaa ne on kaikki tehneet enemmän kuin 1( 30) biisiä. - ----------
just just kirjoitti:
Maailman iänikuisin ja tylsin kysymys, plaah! Rollarit on parempi ROCKI-bändi, mutta kun verrataan pelkkinä bändeinä, niin en osaa sanoa. Eikä tarvi! Vertailu on turhaa. Molemmat ajatonta huippukamaa.
Ai Queenilla VAIN YKSI hyvä biisi??
Bohemian Rhapsory
Killer Queen
Friens will be friends
Miracle
Don´t stop me now
Khashoggi´s ship
I was born to love you
Who want´s to live forever
Show must go on
No-one but you
Breakthru
Winters tale
Barcelona
Too much love will kill you
We will rock you
Spread your wings
Another one bites the dust
Great Pretender
I want to break free
Livin´ on my own
Ei Queenin ja Rollareiden vertailu ole sen järkevämpää kuin Rollareiden ja Beatlesin. Mutta hyvää musaa ne on kaikki tehneet enemmän kuin 1( 30) biisiä.-kuka tollasta homoroskaa jaxaa kuunnella...huhhuh..
- itelles
---------- kirjoitti:
-kuka tollasta homoroskaa jaxaa kuunnella...huhhuh..
Kuka sun homofobisia mielipiteitäs jaksaa kuunnella?
- lhlhlh
itelles kirjoitti:
Kuka sun homofobisia mielipiteitäs jaksaa kuunnella?
"uka sun homofobisia mielipiteitäs jaksaa kuunnella?"
Samaa mieltä. Tämä tyyppi, joka käyttää mm. sundi- ja Flash-nimimerkkejä on todella lapsellinen, suppeakatseinen ja yksinkertainen tyyppi. Joka tietää/ymmärtää popin ja rockin historiasta ja musasta ylipäätään hyvin vähän. Vain helppo poppi kelpaa ja kaikki muu on paskaa... Ei ihme, että Beatles maistuu (ja Beatleshan on HYVÄÄ poppia, oikeesti, mutta tälle yhelle ei aukea yhtään vaikeempi tai taiteellisempi kama...)
PS. Rollarit ja Beatles ovat TASAN yhtä hyviä ;) Riita poikki, kuunnelkaa Velvet Undergroundia! - assholes..
lhlhlh kirjoitti:
"uka sun homofobisia mielipiteitäs jaksaa kuunnella?"
Samaa mieltä. Tämä tyyppi, joka käyttää mm. sundi- ja Flash-nimimerkkejä on todella lapsellinen, suppeakatseinen ja yksinkertainen tyyppi. Joka tietää/ymmärtää popin ja rockin historiasta ja musasta ylipäätään hyvin vähän. Vain helppo poppi kelpaa ja kaikki muu on paskaa... Ei ihme, että Beatles maistuu (ja Beatleshan on HYVÄÄ poppia, oikeesti, mutta tälle yhelle ei aukea yhtään vaikeempi tai taiteellisempi kama...)
PS. Rollarit ja Beatles ovat TASAN yhtä hyviä ;) Riita poikki, kuunnelkaa Velvet Undergroundia!-vittu sä oot urpo..... :)
- éemeli
Kivien pyörittäjä kirjoitti:
Beatles saattoi olla parempi yhtye, mutta RS:ssa nimenomaan kiteytyy rockin syvin olemus paremmin kuin missään muussa yhtyeessä.
Ensimmäinen mielleyhtymä Beatlesista on iloinen pop/rakkausluritus ja pikkutyttöjen kirkuvat tyttölaumat. Seuraava mielleyhtymä Beatlesista on All You Need Is Love -tyylinen hippimeininki iloisissa sateenkaaren väreissä. Beatles oli kiiltokuvamainen poikabändi, Rollarit taas rockin aitoja pahoja poikia. Rollareista tuleekin aivan ensimmäiseksi mieleen juureva kolmen soinnun rockmusiikki, rouhevat kitarariffit ja Jaggerin machoileva rock-kukkoilu.
Siitä en sitten sano yhtään mitään kumpi on parempi. Minun kirjoissani kummallekaan ei mene maailman parhaan rock-yhtyeen titteli, mutta nämä on tietysti makuasioita. FAKTA on kuitenkin se, että Rollarit ovat määritelleet toiminnallaan rockin olemuksen myöhemmille artisteille."Minun kirjoissani kummallekaan ei mene maailman parhaan rock-yhtyeen titteli, mutta nämä on tietysti makuasioita. FAKTA on kuitenkin se, että Rollarit ovat määritelleet toiminnallaan rockin olemuksen myöhemmille artisteille."
Totta puhut. Rolling Stones on määritellyt rockin tuleville vuosikymmenille lukuisilla kuolemattomilla klassikoillaan, ja live-esiintymisillään, imagollaan. Olet aivan oikeassa.
Mielenkiinnosta kysäisen, mikä mahtaakaan sitten olla suosikkisi rokkibändeistä, jos Rolling Stones ei se ole? ;) Kiinnostaisi tietää. - juuggo
éemeli kirjoitti:
"Minun kirjoissani kummallekaan ei mene maailman parhaan rock-yhtyeen titteli, mutta nämä on tietysti makuasioita. FAKTA on kuitenkin se, että Rollarit ovat määritelleet toiminnallaan rockin olemuksen myöhemmille artisteille."
Totta puhut. Rolling Stones on määritellyt rockin tuleville vuosikymmenille lukuisilla kuolemattomilla klassikoillaan, ja live-esiintymisillään, imagollaan. Olet aivan oikeassa.
Mielenkiinnosta kysäisen, mikä mahtaakaan sitten olla suosikkisi rokkibändeistä, jos Rolling Stones ei se ole? ;) Kiinnostaisi tietää.Peter Green's Fleetwood Mac
- mr-tambourine-man
yykaakoonee!.. kirjoitti:
-joo,mut se monimutkaisuus ei saa olla itsetarkoitus,niinkuin mm. mainitsemillasi artisteilla oli.Tyylitajun puutetta ei voi korvata millään..ja sitä oli Beatleseilla.Kolmella soinnulla tosiaankin voi tehdä ihmeitä,kun on sävellystaitoa ja tyylitajua tarpeeksi,John Fogerty ja moni muu on sen todistanut ja 50-,ja 60-luvulla.
Niin paljon on hienoja rockyhtyeitä, ettei valinta todellakaan ole helppo, mutta...kyllä Rolling Stones on kaikkien aikojen rockyhtye! 60/70-luvun taitteessa tehdyt klassikkolevyt hitteineen, ja tietysti ennen niitä ilmestyneet biisit kuten (i Can't Get No) Satisfaction ja Paint It, Black ovat rockin historian merkittävimpiä kulmakiviä, joiden ansiosta ensisijaisesti, bändi on saavuttanut sen nykyisen suuren asemansa, jota ei ole romuttanut edes parikymmentä vuotta jatkunut saman kehän kiertäminen. Toinen syy on tietysti bändin ja erityisesti Mick Jaggerin livekarisma, Rolling Stones on ilman muuta yksi parhaista livebändeistä kautta aikojen.
Toki makuasia, mutta näillä argumenteilla RS on eittämätön ykkönen. - Esko G
juuggo kirjoitti:
Peter Green's Fleetwood Mac
Kyllä voidaan toki sanoa että Rolling Stones oli ja on rock-bändi enemmän kuin Beatles vaikka eihän Rollareillakaan kaikki biisit rokkia ole olleet varsinaisesti. Vaikutteita Mic Jaggerista lähtien (Hot wheels-albumi) ja Beatlesin Helter Skelter on rankempi rock-biisi kuin ehkä mikään Rollareitten biisi.
Kumminkin sanoisin että Beatles oli enempi varietee bändi jolta kävi niin Rock`n roll kuin lastenlaulumaiset biisit. Kuka tykkää mistäkin, molemmat minusta loistavia ja turha verratakaan.
Eilen tuli ohjelma Beatlesista ja siinä oikeasti väitettiin että jopa Neuvostoliito hajosi Beatlesin ansiota ja ehkä näin olikin!? :D - turhaaverrata
Esko G kirjoitti:
Kyllä voidaan toki sanoa että Rolling Stones oli ja on rock-bändi enemmän kuin Beatles vaikka eihän Rollareillakaan kaikki biisit rokkia ole olleet varsinaisesti. Vaikutteita Mic Jaggerista lähtien (Hot wheels-albumi) ja Beatlesin Helter Skelter on rankempi rock-biisi kuin ehkä mikään Rollareitten biisi.
Kumminkin sanoisin että Beatles oli enempi varietee bändi jolta kävi niin Rock`n roll kuin lastenlaulumaiset biisit. Kuka tykkää mistäkin, molemmat minusta loistavia ja turha verratakaan.
Eilen tuli ohjelma Beatlesista ja siinä oikeasti väitettiin että jopa Neuvostoliito hajosi Beatlesin ansiota ja ehkä näin olikin!? :DVarieteebändi nimeltä the Beatles, hmmn.
Mielenkiintoinen arvio bändistä, jonka sanotaan muuttaneen kaiken. Keksivät muuten stadionkonsertitkin.
Tosiasia on, että Rollareiden tausta on R'n'B:ssa ja Beatlesin rockissa.
Beatles sai vaikutteita kaikkialta: kansanlauluista, intialaisesta musiikista, toisilta 60-luvun artisteilta, klassisesta, modernista klassisesta... Rollarit saivat vaikutteita Beatlesilta (mm. I wanna be your man, Satanic Majestets...). Kaverit lauloi toistensa levyillä...
Kun Beatles esiteltiin Hall of Fameen, Ringo tokaisi heitä aina kutsun popbändiksi.
Jagger - tuo feikki pahapoika - taas olisi halunnut beatlepoikien tyylikkään takin.
No, rokkasiko Beatles? She loves you rokkaa kuin hirvi, etenkin livenä. Älä anna harmonian häiritä. Ei sitä silti rokimpien joukkoon lasketa. Taidokas biisi.Uskomattomia koukkuja.
Rokkia oli tarjolla ns ensimmäisestä heavybiisistä, ensimmäiseen kitaran feedbäckiin, riffibiiseihin, maailman parhaaseen autotallilevyyn (Let it Be, bändin oma nimi sille Get Back).
http://www.youtube.com/watch?v=p2UHZOswaf4
http://www.youtube.com/watch?v=mbMYOubJ0Do
http://www.youtube.com/watch?v=ckkf4UoBmTo - siinä varieteeta.
Ja rollarit`? mickin lavakukkoilu on vailla vertansa (ei soita).
http://www.youtube.com/watch?v=XhFbpUGteMQ - turhaverrata
turhaaverrata kirjoitti:
Varieteebändi nimeltä the Beatles, hmmn.
Mielenkiintoinen arvio bändistä, jonka sanotaan muuttaneen kaiken. Keksivät muuten stadionkonsertitkin.
Tosiasia on, että Rollareiden tausta on R'n'B:ssa ja Beatlesin rockissa.
Beatles sai vaikutteita kaikkialta: kansanlauluista, intialaisesta musiikista, toisilta 60-luvun artisteilta, klassisesta, modernista klassisesta... Rollarit saivat vaikutteita Beatlesilta (mm. I wanna be your man, Satanic Majestets...). Kaverit lauloi toistensa levyillä...
Kun Beatles esiteltiin Hall of Fameen, Ringo tokaisi heitä aina kutsun popbändiksi.
Jagger - tuo feikki pahapoika - taas olisi halunnut beatlepoikien tyylikkään takin.
No, rokkasiko Beatles? She loves you rokkaa kuin hirvi, etenkin livenä. Älä anna harmonian häiritä. Ei sitä silti rokimpien joukkoon lasketa. Taidokas biisi.Uskomattomia koukkuja.
Rokkia oli tarjolla ns ensimmäisestä heavybiisistä, ensimmäiseen kitaran feedbäckiin, riffibiiseihin, maailman parhaaseen autotallilevyyn (Let it Be, bändin oma nimi sille Get Back).
http://www.youtube.com/watch?v=p2UHZOswaf4
http://www.youtube.com/watch?v=mbMYOubJ0Do
http://www.youtube.com/watch?v=ckkf4UoBmTo - siinä varieteeta.
Ja rollarit`? mickin lavakukkoilu on vailla vertansa (ei soita).
http://www.youtube.com/watch?v=XhFbpUGteMQJa pahus, rollareilla oli puvut päällä 1964...niin se vaan oli ennen kuin 60-luku kaiken muutti
- RollingTsones
tsekkaappa tämä:
http://www.pahis.fi/product/2841/rolling-tsones-t-paita - RS Lemppari
Rolling stones on kaikkien aikojen paras bändi!!!!!!
- Mä tiedän
Paras rockyhtye on AC/DC. Siinä bändissä kiteytyy se, mikä rockissa on olennaisinta, hyvässä ja pahassa. Rollarit oli/on vielä liikaa kiinni vanhassa rhytm and bluesissa.
- Rollarit albumit
Rolling Stones albumit ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hiton epätasaisia, joka LPtä löytyy liikaa täyte biisejä. No good
- ketvel
Osa levyistä on omalla tavallaan epätasaisia, mutta sellaisia on aika vähän. Suurin osa on klassikoita alusta loppuun ja hakkaa helposti muut yrittäjät mennen tullen.
Klassikkokamaa 60-, 70-, 80-, 90-, 00-, ja 10 -luvuilla - siis kuudella vuosikymmenellä. - Numerus
Suuren suuri yhtye, jolla visio ei koskaan hukassa!
Uusia klassikoita odotellen! - hyörivät paapat
Oli kuulema loistokonsertti, jolle löysä videointi ei tee oikeutta. Rockveteraanit olivat hyvässä hapessa ja Keiht ilmeisen selvä.
http://www.youtube.com/watch?v=HuMInSLZiHg - mau mau!!!
rock and roll all night long...!
https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd. … _10151527555973269_1114328753_n.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364215Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31944Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4461739Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar551375Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4641300Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296