Kerron

Vesi on elämän edellytys ja Nokialaiset todistavat tämän.

Juomaveden "valmistus" toimii näin suomessa. Osa vedestä on ns. pohjavettä mutta suurin osa tavallista makeaa järvivettä.

Vesilaitoksella vesi kulkee altaiden kautta jossa aina puhtaampi ja puhtaampi vesi kulkee eteenpäin ollen lopulta altaassa jossa siihen lisätään enää kloori ja joka sen jälkeen pumpataan käyttöön.

Nokialla on kehitetty konstruktio jossa viemärivesi on yhden sulun päässä puhtaasta vedestä. Tämän sulun ja putken tarkoitusta ei yksikään nokian insinööri tai arkkitehti ei ole osannut selittää tuhansista kyselyistä huolimatta.

Kaikille on arvoitus miksi putki paskaviemäristä valmiiseen juomaveteen on ylipäätään rakennettu.

Kuten jokainen on huomannut niin mediamme ei osaa kysyä tätä asiaa vaan pelkästään kauhistelee tapahtunutta.

Onko muillakin vesilaitoksilla sama järjestelmä jossa paskavesi on millin päässä juomavedestä?
10406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

jätevedenpuhdistamolla tuo sattui ja oli siihen ihan looginen selityskin miksi noin tehdään. ks. nokia foorumi.

se että "teknisen veden" eli paskaveden käyttö jätealtaiden huuhtelussa on järkevää, ei tietenkään tarkoita että kyseinen liitäntätapa olisi ollut järkevä. tai edes laillinenkaan.

Äänestä

Sitä kraanaa siinnä paskaputken ja vähän paremman veden välissä tarvitaan, että paskaputkee voidaan huuhdella laskemalla puhtaalta puolelta paineenalaista vettä kökköjen sekaan. Ei tartte huuhteluautoo tilata ku kääntää vaan kraanasta. Tai jos sostain muusta syystä tarttee päästää vedet pois juomapuolelta niin sulku kiinni kauempaa tulopuolelta ja taas kraana auki.

Äänestä

Nämä kommentoijat esittävät, että juomavesisäiliöt ja putket huuhdellaan tarvittaessa ihmisen paskalla.

Näin ei ole vaan ihmisen jätökset luokitellaan A1 myrkkykategoriaan ja ne käsitellään poikkeuksetta erillisessä prosessissa.

Ihminen ei sairastu syödessään jäniksen tai hirven paskaa mutta sairastuu 100% varmuudella joutuessaan nielemään lajitoverinsa paskaa. Ihmisen paska on yksi maailman pahimmista myrkyistä.

Vastaajat yrittävät hämmentää asiaa mutta eivät osaa selittää miksi on rakennettu suora linja paskavedestä valmiiseen juomaveteen. Tätä eivät osaa selittää edes nokian vedestä vastaavat insinöörit. Kaksi heistä on sanonut itsensä irti kunnan palveluksesta. Syytä "en tiedä"

Äänestä

ole tuollaista sulkua ja jätevesipuhdistamo käyttää pesuvetenään järvivettä päijänteestä, ettei ole tarvista edes moiselle järjestelylle

Äänestä
  • juoda saa syövän,ja kaikki lääkeaineet jotka eivät puhdistuksessa poistu,mutageenit.Terveellistä tosiaan.

    Äänestä

Kun juomavesiputkistoon on kerran päästetty ihmispaskaa niin sen jälkeen menee vähintään kymmenen vuotta ennen kuin kukaan uskaltaa vedestä kahvinsa keittää. Nämä uskalikot eivät ole turvassa sittenkään vaan jostain putken mutkasta saattaa heidän kahviinsa irrota paskaa joka panee vatsan huonoon kuntoon.

Koko nokian vesihuolto ja sen infrastuktuuri joudutaan uusimaan, talo talolta. Uudet putket jokaista senttiä myöden.

Tämä tarkoittaa miljardeja rahassa.

Edelleen kysyn miksi on rakennettu yksisuuntainen putki paskavedestä juomaveteen? Kuten sanoin yksikään nokian insinööri ei osaa tai halua vastata tähän mutta joskohan tällä palstalla olisi asiantuntemusta?

Äänestä

Nämä kaksi itsensä nyttemmin irtisanonutta "insinööriä" kävivät kaupunginhallituksen painostuksesta toimeen.

He nostivat putkiston paineen sen laskennalliselle äärirajalle huuhdellakseen putkistoa. Koulupohjastaan huolimatta he käyttivät oletuksena poistumaa joka syntyy veden käytöstä. He eivät huomioineet sitä, että kukaan ei enää avaa hanaa, kukaan ei käytä vettä.

Seurauksena oli kaikkien tuntema pääputken halkeaminen. Tämän jälkeen nuo inssit antoivat irtisanomisilmoituksensa.

Mietippä sinä pk-seutulainen minkä pässin varassa olet sinä ja perheesi.

Äänestä
  • Tämän johdosta puhtaan veden runko-verkosto ja sivuhaarat voivat repeillä lähiaikoina lisää. Kallis lasku tulossa. Veroprosenttia joudutaan nostamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juomavedestä kirjoitti:

Vesi on elämän edellytys ja Nokialaiset todistavat tämän.

Juomaveden "valmistus" toimii näin suomessa. Osa vedestä on ns. pohjavettä mutta suurin osa tavallista makeaa järvivettä.

Vesilaitoksella vesi kulkee altaiden kautta jossa aina puhtaampi ja puhtaampi vesi kulkee eteenpäin ollen lopulta altaassa jossa siihen lisätään enää kloori ja joka sen jälkeen pumpataan käyttöön.

Nokialla on kehitetty konstruktio jossa viemärivesi on yhden sulun päässä puhtaasta vedestä. Tämän sulun ja putken tarkoitusta ei yksikään nokian insinööri tai arkkitehti ei ole osannut selittää tuhansista kyselyistä huolimatta.

Kaikille on arvoitus miksi putki paskaviemäristä valmiiseen juomaveteen on ylipäätään rakennettu.

Kuten jokainen on huomannut niin mediamme ei osaa kysyä tätä asiaa vaan pelkästään kauhistelee tapahtunutta.

Onko muillakin vesilaitoksilla sama järjestelmä jossa paskavesi on millin päässä juomavedestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu