Reaalimonikulttuurisuus

ja USA

HS NYT nro 48/2007 s 16

”Helsingin yliopisto oli Järviselle kulttuurishokki."

”Tuntui, että täällä on valtavan suurisydämisiä ihmisiä, koska kukaan ei puhunut rasistisesti tai muuta. Myöhemmin tajusin, että he osasivat välttää kaikki tilanteet, joissa naapuriin oikeasti muuttaisi maahanmuuttaja.”


Näinhän se on, ne joille on helpointa välttää reaalimonikulttuurisuus ovat kaikkein suvaitsevaisimpia.

Mikäs on ollessa, kun on varaa asua alueella johon mamuja ei tule ja siinä vaiheessa kun mamuja on joka paikassa eliitti muuttaa aidatuille alueille aivan kuten USAsa.

Jenkkien meiningeille nauretan, mutta totuus on että kovaa vauhtia ollaan menossa samaan.

Kunhan meillä on yhtä hieno monikulttuurisuus kuin jenkeillä, kansa jakautuu uskonnollisiin punaniskoihin ja aitojen takana kartanoissaan asuvaan eliittiin.

Tänään me nauretaan ameriikan uskonnollisuudelle, mutta ennen pitkää ne "punaniskat" jotka joutuvat elämään kosketuksessa reaalimonikulttuurisuuteen ja islamiin alkavat takertua täälläkin entistä tiukemmin kristinuskoon.

Ennen pitkää valkoiset ei suomessakaan uskalla matkustaa busseilla yms. julkisilla kulkuneuvoilla, vaan joutuvat hankkimaan tukevan citymaasturin ja ajamaan ovet lukossa uskaltautumatta pysähtymään liikennevaloissa.

Se on reaalimonikultuurisuutta ja myös euroopan tulevaisuus. Turha on enää ilkkua ja nauraa jenkeille, hehän ovat vain aiemmin päässeet nauttimaan samasta.

0

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

        Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
        Maailman menoa
        611
        2213
      2. Sinä. Just sinä.

        Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
        Ikävä
        108
        1088
      3. Hotellille löytyi ostaja....

        Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
        Kuhmo
        23
        1065
      4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

        Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
        Yhteiskunta
        4
        927
      5. Onko se loukkaavaa

        Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
        Ikävä
        101
        855
      6. Miten kuvaisit tunteitasi

        tällä hetkellä?
        Ikävä
        85
        833
      7. Onko kaivattusi seinäruusu?

        Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
        Ikävä
        50
        759
      8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

        Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
        Ikävä
        89
        752
      9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

        Minkälaisesta musiikista hän pitää?
        Ikävä
        63
        725
      10. Moi, olen Lampunhenki

        Kerro toivomuksesi🏺
        Ikävä
        65
        573
      Aihe