Kolme-enkeliä ja muut adventitit, pitäkää sapattisatuilunne ja muut hömpötyksenne omalla palstallanne.
Vastaukset 12
- älähtää
Kehenkä kalikka kalahtaa!!!!!!!!!!.
- ymmärrettiin
Sapatin velvoite ymmärrettiin ennen lain antamista Siinailta.
- - Neljäs käsky ei aseta sapattia eikä pyhitä päivää; se yksinkertaisesti kirjoittaa sapatin Jumalan muuttumattomien asioiden joukkoon. - J. J. Taulor: The Sabbatic Question' s. 22, 24.
On ollut ja on vieläkin voimassa käsky pitää sapatin päivä pyhänä, mutta tuo sapatti ei ollut sunnuntai.
Haluten hartaasti saada tietoa tästä asiasta, jota olen tutkinut monia vuosia, kysyn, mistä löytyy selitys tällaiseen muutokseen. Ei Uudesta testamentista ainakaan, ehdottomasti ei.
Ei ole mitään raamatullista todistetta sapatin muuttamiseksi seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
Haluan sanoa, että tämä sapattikysymys, tässä suhteessa, on kaikkein vakavin ja huolestuttavin kristillisiä asetuksia koskeva kysymys.
Tiedän varsin hyvin, että sunnuntai otettiin käyttöön kristillisen kirkon historian varhaisessa vaiheessa Jumalanpalveluspäivänä.
Mutta sääli, että se on leimattu pakanuuden merkillä ja nimitetty auringon jumalan mukaan paavillisen luopiokirkon omaksuessa ja pyhittäessä sen ja testamentatessa sen pyhänä perintönä protestantismille. - Tri Edward Hiscox, baptistien käsikirjan kirjoittaja.sabatinkin tarkoituksen Hän on sabatinkin Herra, ja kun uskoo Jeesukseen, on sabattikin Hänessä täytetty, sen ulkoinen suorittaminen on lihanteko, eikä siis hyödytä mitään.
"Henki eläväksi tekee, ei liha MITÄÄN hyödytä.
Kuinka te a-tisit ette tätä tajua? Miten voittekaan kuvitella, palvelevanne lihanteoilla Jumalaa, hölmöjäkö olette?
Lopullinen sabatinlepo on varattu Jumalan valtakunnassa ja sinne päässeille, ja se abatti ei lopu milloinkaan, täälläalhaalla meillä ei ole sabattia, eikä varsinkaan pakana kristityillä, koska lakia ei ole milloinkaan eikä koskaan annettukaan pakanoille. On suorastaan Jumalan pilkkaa, pitää sabattia, yrittäen lakia suorittaa.
Pakana tulee lainpiriin vasta uskoon tullessaan, silloinkin ainoastaan Jeesuksessa, koska Hän on lainloppu, Hänessä meillä on KAIKKI, tai sitten ei mitään, itsessämme ei edes sabatin pito ole kuin synniksi itsellemme, niin turmeltuneita olemme, liha ei pyhity koskaan, eikä se pyhity adventisteillakaan!- ylifariseus
Mohikaani_27 kirjoitti:
sabatinkin tarkoituksen Hän on sabatinkin Herra, ja kun uskoo Jeesukseen, on sabattikin Hänessä täytetty, sen ulkoinen suorittaminen on lihanteko, eikä siis hyödytä mitään.
"Henki eläväksi tekee, ei liha MITÄÄN hyödytä.
Kuinka te a-tisit ette tätä tajua? Miten voittekaan kuvitella, palvelevanne lihanteoilla Jumalaa, hölmöjäkö olette?
Lopullinen sabatinlepo on varattu Jumalan valtakunnassa ja sinne päässeille, ja se abatti ei lopu milloinkaan, täälläalhaalla meillä ei ole sabattia, eikä varsinkaan pakana kristityillä, koska lakia ei ole milloinkaan eikä koskaan annettukaan pakanoille. On suorastaan Jumalan pilkkaa, pitää sabattia, yrittäen lakia suorittaa.
Pakana tulee lainpiriin vasta uskoon tullessaan, silloinkin ainoastaan Jeesuksessa, koska Hän on lainloppu, Hänessä meillä on KAIKKI, tai sitten ei mitään, itsessämme ei edes sabatin pito ole kuin synniksi itsellemme, niin turmeltuneita olemme, liha ei pyhity koskaan, eikä se pyhity adventisteillakaan!Pitänyt antaa joulupukille Korvatunturilla, josta laki tonttujen ja lahjojen kera olisi jaettu pakanoille, kaikille maailman kansoille levitettäväksi. Alkuperäinen tarkoitus oli Israelin kansan kautta levittää Jumalan lakia kaikille kansoille, ja laki annettiin Siinain vuorella Moosekselle.
Laki ei ole Mooseksen laki, vaan Jumalan antama laki Moosekselle.
Sapatti käsky kuuluu Jumalan kymmenen käskyn lakiin ja Jeesus sanoo, että se annettiin ihmistä varten, eikä vain yksinomaan Juutalaisille, sillä Paratiisissa ei ollut Juutalaisia. - fariseukselle
ylifariseus kirjoitti:
Pitänyt antaa joulupukille Korvatunturilla, josta laki tonttujen ja lahjojen kera olisi jaettu pakanoille, kaikille maailman kansoille levitettäväksi. Alkuperäinen tarkoitus oli Israelin kansan kautta levittää Jumalan lakia kaikille kansoille, ja laki annettiin Siinain vuorella Moosekselle.
Laki ei ole Mooseksen laki, vaan Jumalan antama laki Moosekselle.
Sapatti käsky kuuluu Jumalan kymmenen käskyn lakiin ja Jeesus sanoo, että se annettiin ihmistä varten, eikä vain yksinomaan Juutalaisille, sillä Paratiisissa ei ollut Juutalaisia.Vain adventisti luopiot ja ulkokullatut adventisti ylifariseukset ovat poissa adventtikirkossa olevasta sapatin palveluksesta.
Näin se asia on!
Näytät kuuluvat ulkokullattuihin adventisteihin jotka jaksavat kerskata omalla suullaan sapatinvietostaan. - ylifariseus
fariseukselle kirjoitti:
Vain adventisti luopiot ja ulkokullatut adventisti ylifariseukset ovat poissa adventtikirkossa olevasta sapatin palveluksesta.
Näin se asia on!
Näytät kuuluvat ulkokullattuihin adventisteihin jotka jaksavat kerskata omalla suullaan sapatinvietostaan.Ylifariseuksen sanoissa näet kerskauksena, onko lain pitäminen kerskausta, ja kumotun lain hyväksyminen totuutta.
Mitä Jeesus sanoikaan lain ja proteettojen kumoamisesta.
Siinäkö on sinun kerskauksesi, että teet Jeesuksesta käskyjen kumoajan yhteistyössä lusiferin kanssa. - eräs teologi
Jo ennen kirkkojen aikoja alkoi alkukristityt viettään sunnuntaita kokoontumis/ Jeesuksen ylösnousemuspäivän muistoksi. Tästä tulikin sitten käytäntö. Ja luontaisesti kirkot sitten mukautuivat tähän.
Adventistiteologia hakee hämäräperäisesti/ harhaanjohtavasti itselleen kannattajia. Adventismi onkin amerikan mantereelta lähtöisin oleva liike, joka erään väitetyn profeetan näkyjen kautta ilmensi käsityksiään raamatusta. Tämä profeetaksi kutsuttu onkin todettu erittäin ristiriitaiseksi persoonaksi sairautensa johdosta, sekä kirjoitustensa pohjalta. - ylifariseus
eräs teologi kirjoitti:
Jo ennen kirkkojen aikoja alkoi alkukristityt viettään sunnuntaita kokoontumis/ Jeesuksen ylösnousemuspäivän muistoksi. Tästä tulikin sitten käytäntö. Ja luontaisesti kirkot sitten mukautuivat tähän.
Adventistiteologia hakee hämäräperäisesti/ harhaanjohtavasti itselleen kannattajia. Adventismi onkin amerikan mantereelta lähtöisin oleva liike, joka erään väitetyn profeetan näkyjen kautta ilmensi käsityksiään raamatusta. Tämä profeetaksi kutsuttu onkin todettu erittäin ristiriitaiseksi persoonaksi sairautensa johdosta, sekä kirjoitustensa pohjalta.Yhtä levyä jatkuvasti, olet oikeassa, olet oikeassa ja yhdessä asiassa voin olla sinun kanssasi samaa mieltä, että oikeassa oleminen sinun kohdallasi tarkoittaa sitä, että olet väärässä, olet väärässä, etkä vääremmäksi tule.
Ei ole tehty aikaisemmin sellaista käytäntöä, että sunnuntaista olisi tehty viikon seitsemäs päivä, vaan sen teki Luterilainen kirkko v.1973, eikä sitä ole katolinen kirkko vieläkään hyväksynyt kalentereissaan vaan yhä lauantain kohdalla lukee sabato.
Vääryys on vääryys tapahtuipa se alku tai loppukirkon kohdalla, turha sinun on sitä oikoa.
Kristin-uskon alku-koti ja alkuunpanija löytyy Golgatan kummulta, eikä Hän mennyt sinne kumoamaan lakejaan. - Suuri...
eräs teologi kirjoitti:
Jo ennen kirkkojen aikoja alkoi alkukristityt viettään sunnuntaita kokoontumis/ Jeesuksen ylösnousemuspäivän muistoksi. Tästä tulikin sitten käytäntö. Ja luontaisesti kirkot sitten mukautuivat tähän.
Adventistiteologia hakee hämäräperäisesti/ harhaanjohtavasti itselleen kannattajia. Adventismi onkin amerikan mantereelta lähtöisin oleva liike, joka erään väitetyn profeetan näkyjen kautta ilmensi käsityksiään raamatusta. Tämä profeetaksi kutsuttu onkin todettu erittäin ristiriitaiseksi persoonaksi sairautensa johdosta, sekä kirjoitustensa pohjalta.Encyclopaedia Britannica
Konstantiinus Suuri laati ensimmäisenä lain sunnuntain oikeasta viettämisestä ja määräsi sen säännöllisesti vietettäväksi koko Rooman valtakunnassa. - Artikkeli "sunnuntai".
Konstantiinus Suuri asetti ensimmäisen sunnuntailain v. 321 jKr., jossa määrättiin, että kaikkien tuli levätä työstään auringon kunnioitettavana päivänä.
(SUNDAY) auringonpäivä. Mohikaani_27 kirjoitti:
sabatinkin tarkoituksen Hän on sabatinkin Herra, ja kun uskoo Jeesukseen, on sabattikin Hänessä täytetty, sen ulkoinen suorittaminen on lihanteko, eikä siis hyödytä mitään.
"Henki eläväksi tekee, ei liha MITÄÄN hyödytä.
Kuinka te a-tisit ette tätä tajua? Miten voittekaan kuvitella, palvelevanne lihanteoilla Jumalaa, hölmöjäkö olette?
Lopullinen sabatinlepo on varattu Jumalan valtakunnassa ja sinne päässeille, ja se abatti ei lopu milloinkaan, täälläalhaalla meillä ei ole sabattia, eikä varsinkaan pakana kristityillä, koska lakia ei ole milloinkaan eikä koskaan annettukaan pakanoille. On suorastaan Jumalan pilkkaa, pitää sabattia, yrittäen lakia suorittaa.
Pakana tulee lainpiriin vasta uskoon tullessaan, silloinkin ainoastaan Jeesuksessa, koska Hän on lainloppu, Hänessä meillä on KAIKKI, tai sitten ei mitään, itsessämme ei edes sabatin pito ole kuin synniksi itsellemme, niin turmeltuneita olemme, liha ei pyhity koskaan, eikä se pyhity adventisteillakaan!Jeesus ei muuttanut lauantai-sapattia miksikään ja sunnuntaista hän sanoi että se ei ole lepopäivä.
- to...
ylifariseus kirjoitti:
Pitänyt antaa joulupukille Korvatunturilla, josta laki tonttujen ja lahjojen kera olisi jaettu pakanoille, kaikille maailman kansoille levitettäväksi. Alkuperäinen tarkoitus oli Israelin kansan kautta levittää Jumalan lakia kaikille kansoille, ja laki annettiin Siinain vuorella Moosekselle.
Laki ei ole Mooseksen laki, vaan Jumalan antama laki Moosekselle.
Sapatti käsky kuuluu Jumalan kymmenen käskyn lakiin ja Jeesus sanoo, että se annettiin ihmistä varten, eikä vain yksinomaan Juutalaisille, sillä Paratiisissa ei ollut Juutalaisia.sanotaan että se on israelilaisille, ei muukaan laki ollut vieraille kansoille tarkoitettu eikä israelilaisia missään siis kehotettu levittämään lakiaan tai käännyttämään muita kansoja. Jo sanktioista näki keille laki oli tarkoitettu, vai seurasiko rangaistus moabilaista shabatin rikkojaa? Torah oli ihmistä varten, ei Jumalaa, eikä Jeesuskaan siis sanonut että se on kaikkia ihmisiä varten, päinvastoin, kaananilaisen naisen pyytäessä apua seurasi ongelmia, ilman muiden pyyntöä Jeesus ei olisi apua antanut, Toran velvoitukset eivät ulottuneet muihin edes niin, että näitä olisi ollut velvollisuus auttaa.
- Pe.ku..
Pe.ku kirjoitti:
Jeesus ei muuttanut lauantai-sapattia miksikään ja sunnuntaista hän sanoi että se ei ole lepopäivä.
Ajattelet rehellisesti näitä asioita, etkä pyri vesittämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 142674
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2751189Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671138- 82946
- 87853
- 63818
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?24755- 72745
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69721Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?137700Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?142691- 47670
- 56638
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47624Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25613Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32608- 40564
- 55558
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20538