olemassa. Yhtäkään ihmistä ei luotu tietämättömäksi Jumalasta, vaan jokaisen ihmisen sydämeen kirjoitettiin tieto Jumalasta ja rakkaudenlaki, johon kaikki käskyt kuuluvat ja jokainen, joka ei ole itseään paaduttanut tietää, että käskyjen rikkominen tuo huonoa ja pahaa elämään.
Vaikka valehtelija on vaarassa jäädä kiinni ja aina lopulta jääkin kiinni ja joutuu kylvönsä niittämään, niin silti tämä valehtelia jatkaa valehtelemista, sillä hän luulee tekevänsä sitä salassa, eikä tiedä, että jokainen valhe kirjataan häneen itseensä.
Ateismi johtuu siitä, että ateistin esi-isä teki valinnan ja valitsi tien, jossa hän ei halunnut kuulla Jumalan ääntä sisimmässään, vaan paadutti itsensä ja koska geeniperimä puolittuu jatkumossa sukupolvelta toiselle, tulee vastaan se aika uuden sukupolven syntymän kohdalla, että enää ei ole yhtäkään geeniä, jossa usko ilmenee ja tämä lapsi kantaa isänisä valintaa ja perimää, eli joutuu vastuuseen isäinsä teoista.
Yksi mahdollisuus on heilläkin, jotka eivät kykene uskomaan. Se on se, että ilman uskoa he kolkuttavat ovelle ja kerjäävät armoa isäinsä teoista ja uskonlahjaa. Miksi kukaan tekisi niin, kun ei kerran usko? Siksi, että heitä varten on lähetetty evankeliumin julistajat, jotka julistava t totuutta ja vapautta ja jokainen saa siitä ottaa itsellensä ja jokaisella on vapaatahto, eli jokainen, joka tahtoo uskoa, tulee kykeneväksi uskomaan.
Vaikka valehtelija on vaarassa jäädä kiinni ja aina lopulta jääkin kiinni ja joutuu kylvönsä niittämään, niin silti tämä valehtelia jatkaa valehtelemista, sillä hän luulee tekevänsä sitä salassa, eikä tiedä, että jokainen valhe kirjataan häneen itseensä.
Ateismi johtuu siitä, että ateistin esi-isä teki valinnan ja valitsi tien, jossa hän ei halunnut kuulla Jumalan ääntä sisimmässään, vaan paadutti itsensä ja koska geeniperimä puolittuu jatkumossa sukupolvelta toiselle, tulee vastaan se aika uuden sukupolven syntymän kohdalla, että enää ei ole yhtäkään geeniä, jossa usko ilmenee ja tämä lapsi kantaa isänisä valintaa ja perimää, eli joutuu vastuuseen isäinsä teoista.
Yksi mahdollisuus on heilläkin, jotka eivät kykene uskomaan. Se on se, että ilman uskoa he kolkuttavat ovelle ja kerjäävät armoa isäinsä teoista ja uskonlahjaa. Miksi kukaan tekisi niin, kun ei kerran usko? Siksi, että heitä varten on lähetetty evankeliumin julistajat, jotka julistava t totuutta ja vapautta ja jokainen saa siitä ottaa itsellensä ja jokaisella on vapaatahto, eli jokainen, joka tahtoo uskoa, tulee kykeneväksi uskomaan.
Vastaukset 57
Vanhimmat
kaikki muut epäjumalat!?
Josefus essealainen
Luojan olemassaolon, koska se tahtoo olla itse jumala ja sen tähden kaikki mikä Raamatussa kerrotaan, on ateistille kieltämisen arvoista, mutta tiedemaailma on heille se jumala, jotka he itsessään itselleen edustavat. Ikävä kyllä tiedemaailma ei kovinkaan pitkälle jumaluudessaan pääse, vaan aloittaa aina uuden sukupolven myötä alusta, eli tuo uusia tutkimustietoja heille, jotka tahtovat uskoa siihen jumalaan.
on niin paha paikka kuin se on?
Koska on olemassa sinunlaisiasi tolloja ihmisiä, joille voi syöttää totuutena aivan mitä vain.
Erityisen huvittavaa kirjoituksessasi on geeneillä selittely. Missä kohtaa raamattuasi puhutaan geeneistä? Koeta nyt hyvä ihminen pysyä siinä paimentolaistarinan maailmankuvassa sotkematta tiedettä asioihin, jos kerran niihin satuihin haluat uskoa.
rauhaa ja rakkautta ihmisten keskuuteen, eivätkä koskaan pidä toista ihmistä toistaan huonompana.
Jeesus sanoo Sanassaan, että te saatte tietää asioita, joita monet kuninkaat ja profeetat ovat halunneet tietää, mutta eivät ole tietoonsa saaneet ja minä olen yksi heistä, jotka niitä asioita tietoomme saamme.
Koska olet vietävissä satujen ja tarinoiden avulla, olet kykenevä tekemään aivan mitä vain. Perusteluiksi riittävät sadut ja tarinat ja niiden sopivat tulkinnat.
Jeesus ja profeetat ovat kuolleet, jos ovat koskaan eläneetkään. Koeta vaihteeksi käyttää omaa kapasiteettiasi, jos sulla sellaista on vielä jäljellä.
olla ilkietä ja pilkallisia, kun voisitte keskutella aikuisten tavaoin, eli sivistyneesti. Kaikista ei tule koskaan aikuisia ja siksi maailma on sekasorron vallassa.
henkiolentoja todeksi, jo siihen tyssää mahdollisuus keskustella kanssasi sivistyneesti.
Totta on että kaikista ei tule aikuisia. Monet kuolevat lapsina sodissa, luonnonmullistuksissa, nälkään ja sairauksiin.
aikuisten tavoin ja sivistyneesti.
Aluksi voit alkaa perustelemaan aloituksen väitettä:
"Yhtäkään ihmistä ei luotu tietämättömäksi Jumalasta, vaan jokaisen ihmisen sydämeen kirjoitettiin tieto Jumalasta ja rakkaudenlaki, johon kaikki käskyt kuuluvat ja jokainen, joka ei ole itseään paaduttanut tietää, että käskyjen rikkominen tuo huonoa ja pahaa elämään."
jollain reaalimaailmaan kuuluvilla perusteilla.
Juuri nyt joudun poistumaan palstalta, mutta käyn kyllä kurkkaamassa illemmalla, oletko vastannut jotain:)
Ihmisellä on järki, jotta hän ei kirjoittelisi tuollaista ääliömäistä sontaa. En ole eläissäni lukenut mitään typerämpää kuin tuo kirjoitus!
Vai ilmenee usko geeneissä, hehheeehheheeee!
Usko ei ilmene geeneissä vaan ihmisen älykkyystasossa, kuten sinäkin meille niin hienosti todistit. Typerät, sivistymättömät, heikkolahjaiset, toistaitoiset, loogiseen ja kriittiseen ajatteluun kyvyttömät pölvästit uskovat - normaalijärkiset ihmiset eivät usko olemattomaan eivätkä taikauskoisiin satuihin.
Ja minun vanhempani ovat hartaita uskovaisia ja minä olen kasvanut uskonnollisessa kodissa - kai minulla pitäisi olla aika vahva uskonnollisuus geeneissäni? Miksiköhän olen siis ateisti?
käydä keskustelua sivistystasostasi, mutta se ei kannata.
Toiseksi tuo kirjoitus on täydellisen totta, jonka kirjoitin tuossa aloituksessa.
Kolmanneksi, jos vanhempasi ovat uskossa, on se takuu siihen, että sinäkin saat palata tuhlaajapoikana Isän luokse, jota tahdot. Jumala taistelee Itse esirukousten lasten puolesta.
Neljänneksi teen kysymyksen, että ovatko vanhempasi uskossa, vai uskonnollisia, sillä on on ero, joka on syvä juopa.
Eli, ilmentävätkö vanhempasi kaikessa rakkautta ja jos ilmentävät, niin se on todistus heidän uskostaan Jeesukseen. Jos he todella uskovat, niin miksi kuljet pilkkaamassa vanhempiesi uskoa?
Voisimme tietysti käydä keskustelua, mutta sinulla ei ole siihen mitään edellytyksiä.
Vanhempani ovat uudestisyntyneitä helluntalaisia ja varmasti ovat uskossa.
Mikään sinun viestissäsi ei pidä paikkaansa, eikä se sinun tyhjä ja olematon muutu miksikään muuksi inttämällä ja esittämällä lisää tyhjää.
Mutta tätähän hihhuli ei koskaan kykene ymmärtämään ja siksi kanssasi ei kannata keskustella. Kirjoita vasta sitten kun sinulla on esittää jotain, äläkä laita taas lisää täysin puhdasta nolla-informaatiota.
Kiitos täydellisen tyhjästä ja hyvästi!
saanut täydellisesti väärän kuvan uskovaisista ja siksi vihaat heitä.
Tiedoksi sinulle, että olen ollut aina luokkani priimus opiskellessani ja nyt olen erittäin hyvin toimeentuleva ihminen, jolla on useita alaisia (työn puolesta, muuten saman arvoisia ihmisinä), eli en taida ollakkaan sellainen, miksi sinä uskovaisia kuvaat.
Sive Leehän se siellä on taas jakamassa nolla-informaatiotaan!
"eikä se sinun tyhjä ja olematon muutu miksikään muuksi inttämällä ja esittämällä lisää tyhjää."
"Kirjoita vasta sitten kun sinulla on esittää jotain, äläkä laita taas lisää täysin puhdasta nolla-informaatiota."
Nuo lauseesi on luettu jo kymmeniä kertoja täällä!
Ja ihan samoilla sanavalinnoilla!
Vaihtaisitko levyä?
Ja lopuksi sitten se sama hyvästijättö, joka ei todellisuudessa olekaan mikään hyvästijättö, vaan ylimielinen, keskustelun sääntöjä halveeraava, ajattelun tyhjyydestä kertova:
"Kiitos täydellisen tyhjästä ja hyvästi!"
Ja eikun hetken aikaa, niin taashan ilmestyt palstoille samalla litaniallasi, jolla et mitään kykene todistamaan.
Sitä samaa 'typötyhjää nolla-informaation' jankkaamista aina vaan.
Plääh... kylläst....
haukkua väärää puuta, sillä minä olen vasta toisen kerran tällä palstalla kirjoittelemassa ja on todella ilo kuulla, että täällä on ollut toinenkin, joka on samoista asioista kirjoitellut, sillä Jeesuksella on joukko jakamassa totuutta, jotta jokainen saa vielä kerran mahdollisuuden valita pelastus, jonka saamme uskosta Jeesukseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000031189814
"Nuo lauseesi on luettu jo kymmeniä kertoja täällä! Ja ihan samoilla sanavalinnoilla!
Vaihtaisitko levyä?"
Kertaus on opintojen äiti. Ja vaihdan levyä sitten, kun joku hihhuli esittää täällä jotain asiallista iformaatiota.
Ei ole vielä koskaan tapahtunut.
"Sitä samaa 'typötyhjää nolla-informaation' jankkaamista aina vaan."
Nimenomaan, itsehän sen (taas kerran) todistit.
Mikäänhän ei estä sinua esittämästä asiallista ja pätevää informaatiota jumalastasi? Paitsi ehkä sellainen kiusallinen pikkuseikka, ettei sinulla ole yhtään mitään esitettävää. Eikä ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan. Kun tyhjästä ja olemattomasta ei voi koskaan mitään esittää.
Mutta palataan asiaan sitten kun sinulla on jotain esitettävää, jooko? Eli ei siis koskaan.
totuutta evankeliumista, mutta heti, kun lähettäjäni antaa luvan, kerron lukemattomista ihmeistä, joita olen kokenut. Elän ihmeessä ja kun aikanaan saan niistä sinulle kertoa, et kykene niitä uskomaan, mutta ne ovat tosia, ja todella monet ovat niiden kautta heränneet etsimään Jeesusta.
Usko ei voi ilman uskonlahjaa, mutta me uudesti syntyneet julistamme teille, että uskon saa hän, joka sitä pyytää ja sen jälkeen alkaa vapaus ja ilo ja rakkaus jokaiseen lähimäiseen, mutta Jumalaan yli kaiken menevänä. Tämä on tosi, jota et nyt kykene uskomaan ja sen takia jatkat vaikka kuinka kauan inttämistä, mutta se ei kannata, eikä tee hyvää hedelmää.
Nolla plus nolla plus nolla on edelleenkin vain pelkkä nolla. Ja sinä laitoit taas lisää nollia jonoon, mutta eipä se informaation määrä siitä lisääntynyt. Tyhjää paskapuhetta kylläkin taas piisaa, mutta se ei ketään kiinnosta.
"Elän ihmeessä ja kun aikanaan saan niistä sinulle kertoa, et kykene niitä uskomaan, mutta ne ovat tosia,"
Äläpä turhaan vaivaudu, minä olen elänyt yli 20 vuotta hellariperheessä ja nähnyt ja kokenut lukemattomissa talossamme pidetyissä kokouksissa ihan aitiopaikalta kaikki ne "ihmeet", pyhän hengen vuodatukset ja kielillä puhumiset ja ihmeparantumiset, joita ei oikeasti koskaan tapahtunut.
Miksi sinä luulet, että minä olen ateisti kaiken tuon kokemisen ja näkemisen jälkeenkin? Siksi että kaiken sen kokeneena TIEDÄN, että se on pelkkää tyhjää valhetta ja naurettavan tyhmää taikauskoista itsesuggestiota (sorry jos tuli taas liian vaikea sana hihulin käsityskyvylle).
Sinä voit jatkaa tyhjän inttämistäsi ihan niin kauan kuin haluat. Minä tiedän jo asiasta kaiken tarpeellisen, eikä sinulla ole esittää MITÄÄN uutta, mitä vanhempani eivät olisi minulle jo 20 vuoden aikana esittäneet.
Tyhjä ei muutu miksikään inttämällä.
oletkaan joutunut kodissasi näkemään, eli mikä henki onkaan ollut vaikuttajana, mutta tuhoisaa jälkeä se on sinussa saanut aikaiseksi.
Tiedän, että kaikki ei ole Jumalasta, mitä välittäjät luulevat olevan Jumalasta ja jos sinä olet omin silmin saanut todeta kaiken olevan valhetta ja turhuuttaa, niin tulee epäilys lahkohengen toiminnasta.
On henkiä, jotka pyrkivät matkimaan Jumalan toimintaa, mutta koska eivät kykene, niin kaikki murtuu valheeseen, eli he, jotka luulevat puhuvansa kielillä, puhuvatkin kieltä, jota Jumala ei ole heille antanut ja he, jotka luulevat parantuneensa, ovatkin uskoneet sielun kautta tulleen valheen, eivätkä olekkaan todellisuudessa parantuneet, vaan luulleet vain.
Minä en ole helluntailainen, enkä koskaan käynyt niissä kokouksissa, eli en tiedä mikä henki siellä yleensä on vaikuttaja, mutta luulen, että kodissasi se on ollut lahkohenki, joka on valheen muodostuma.
Itse en ole lahkoontunut mihinkään ja tiedän lahkoontumisen olevan vaarallista, sillä se johtaa lahkouskollisuuteen, eli ihmisen kautta tulleisiin oppeihin ja keskinäisiin ikuisiin inttoihin ja taisteluihin opeista.
Jumalasta lähtevä on kaikki hyvät Hengen hedelmät omaava, eli kärsivällinen, pitkämielinen, sävyisä ja ennenkaikkea rakastava ja tästä Hengestä lähetee todelliset kielilläpuhumiset ja parantumiset ja profetiat ja nämä ovat totta, eli niissä ei ole valheelle sijaa. Itse olen saanut kaikki nuo lahjat ja olen saanut profetoida niin, että monet ovat hämmästelleet niiden oikeassa olemista, eli toteutumista.
Toivon, että voit unohtaa kokemasi ja, että saat tutustua todella elävään Jeesukseen, joka tekee omistaan vapaita ja onnellisia.
Laitoit sitten taas lisää nollia.
Saldosi on edelleen nolla.
saldoa edes vähän?
siis ainakin kolmella eri nikillä? Sive Lee, nimimerkki ja aina vaan?
Vieläkö muita löytyy?
Enhän minä sinua hauku! :)
Kirjoitukseni kohde on tuo 'aina vaan' -nikkiä käyttävä 'Sive Lee' ja ilmeisesti myös 'nimimerkki' -nikkiä käyttävä. Sen verran samanlaisia ovat kirjoituksensa.
minun vamhempani ovat takuuvarmasti ilmentäneet rakkautta niin että lapsuuteni on ollut todella onnellinen, mutta yhtäkään rukousta tai muuta jeesus-houretta en ole heiltä koskaan kuullut, ja miten olisinkaan voinut kuulla rakastavilta, tervejärkisiltä ja taikakuskottomilta ihmisiltä.
Tutkimuksissa on todettu, että uskonnolliset kokemukset aktivoivat aivoissa täsmälleen samoja alueita, jotka aktivoituvat myös epileptisssä ja skitsofrenisissa kohtauksissa. Ja kuinka ollakaan, myös niissä ihminen kuulee ja näkee asioita, joita muut (normaalit ihmiset joilla on terveet aivot) eivät kykene kuulemaan eivätkä näkemään - tietenkään, koska ne ovat sairaiden aivojen tuottamia harhoja. Uskonnollisille näyille ja kokemuksille löytyy siis erittäin selkeä selitys.
Eivätkä skitsofreenikotkaan itse ymmärrä olevansa sairaita, vaan pitävät sairaina niitä muita, jotka eivät näe ja koe sitä samaa "todellisuutta".
mukaan sinäkin uskot ja sinä tahdot uskoa tuollaista täydellistä valhetta, mutta tiedä, että me, jotka olemme saaneet uskonlahjan uskomme siihen, mikä on totta, emmekä toki usko ilman, että sitä uskoa ei olisi meille todistettu Jumalan puolelta.
Valinta on sinun ja jatka vain uskoasi, jos tahdot, ei sitä kukaan sinulta poissa vie, jos et itse tahdo.
sen että uskovaiset häiritsevät tavallisia kunnon kansalaisia milloin lapusia tyrkyttäen, milloin kotirauhaa häiriten.
Tuohon "tieteelliseen" osioon en ota kantaa. En naurultani kykene.
mutta odotetaan sitäkin aikaa, kun tämä tieto aukaistaan tiedemiehille, sillä Jeesus on luvannut niin tehdä ja kuulemma on osittain jo tehnytkin.
En käy kotiovilla, sillä minut on kutsuttu opettajan virkaan, johon olen saanut Jumalan koulutuksen, sillä maallista koulutusta Jumalan virkoihin ei ole olemassakaan ja nyt käyn täällä netissäkin julistamassa jonkin aikaa vielä, mutta yleensä opetan Jumalan seurakunnassa, joka on vielä hajallaan maanpäällä, eikä lukeudu mihinkään lahkoon.
Koska sinut on kutsuttu opettajan virkaan, niin sinulle olisi varmasti tarpeellista katsoa tuo. Siinä on suomenkielinen tekstitys.
http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750
>>n käy kotiovilla, sillä minut on kutsuttu opettajan virkaan, johon olen saanut Jumalan koulutuksen, sillä maallista koulutusta Jumalan virkoihin ei ole olemassakaan ja nyt käyn täällä netissäkin julistamassa jonkin aikaa vielä, mutta yleensä opetan Jumalan seurakunnassa, joka on vielä hajallaan maanpäällä, eikä lukeudu mihinkään lahkoon
>
Jaaha, kuitenkaan lapsi ei tunnusta mitään uskoa ennen kun hänelle sellaista opetetaan. Vauva on siis ateisti ja teismi tulee vasta opetuksen myötä. Tämän voi osoittaa vaikka sillä, että myös Intiassa syntyy lapsia. He eivät koskaa kuulekaan Jumalasta vaan Shivasta, Brahmasta jne. Heilläkö on "sydämessään" Shiva-usko (siis Sinun mukaasi). No sitten: Intiasta vähän itään päin niin on palojon buddhalaisperheitä, joille yllätys yllätys syntyy myös lapsia. Nyt heistä ei tule koskaan teistiä - he eivät usko minkään jumalan olemassa oloon (ovat ateisteja koko elämänsä). Logiikkasi ontuu rumasti. Uskomukset ovat kultturillisia - vauvat ovat ilman kulttuuria ateisteja aina.
>
Vai silleen. Kuitenkin jokaisella sukupolvella on sama määrä geenejä. Tuo Sinun "tietosi" on kaiken havaitun vastainen. Geenithän yleensä koodaavat jotain proteiineja. Oletko kenties huomannut noiden "puoligeenisten" olevan muodottomia kasoja kun kollageenia muodostavaa geeniä ei enää olekaan jne. ?
Voi voi kun olisit ollut hereillä biologian tunnilla. Mieheltä tulee puolet geeneistä (olet tässä siis oikeassa), mutta naiselta tulee toinen puoli. Tämä jatkuu sukupolvelta toiselle niin, että suraavaan sukupolveen menee ne samat miehen geenit (aivan pienin muutoksin) - ei niitä mihinkään häviä.
Et taida oikein tietää, mitä geeni tarkoittaa ja keksit tuolle, ah niin mystiselle, kromosomistolle hienoja tehtäviä (uskosi perusteella).
lajien sisällä ja koska oletan, että sinäkin haluat siihen uskoa, niin etsin sinulle googlella evoluutiosta kertovaa kirjallisuutta. Toivon sinun löytävän täältä todistuksen sille, että jopa ympäristö, eli kollektiivinen yhteisö muuttaa ihmistä ja vaikuttaa hänen geenikartastoonsa sen kautta, eli jos kollektiivisuus ei edusta uskoa, niin se edustaa ateismia ja siksi geeneistä häviää se usko, joka niissä alunpitäen on ollut. Geenit muuttuvat lajin sisällä, mutta eivät koskaan muutu toseksi lajiksi, eli tässä on todellinen evoluutio.
http://www.netikka.net/mpeltonen/evolyh4.htm
Kaikilla ihmisillä on omatunto, jonka kautta kuuluu Jumalan ääni, mutta kaikilla sekään ei enää toimi, sillä sen on annettu paatua, mutta synnit tulevat kuitenkin kirjatuksi, eli mitään ei voi niin pimeässä tehdä, että eikö se valoon eräänä päivänä tule.
Lapsi tuntee omantunnon, mutta on vanhempia, jotka kasvattavat lapsensa kieltämään sen äänen ja nämä lapset kasvavat pitämään muita jumalia, mutta nyt on ilosanoman julistajat kaikkialla julistamassa totuutta ja siksi nämäkin vanhempien synnnin takia eksyneet saavat vielä tämän kerran uuden mahdollisuuden.
Jeesus käskee kastaa ja OPETTAA, eli vanhempien velvollisuus on opettaa lapsilleen Jumalan tien tunteminen.
Laitoit sitten tuollaisen naurettavan pellesivuston, jonka jokainen väite on kymmeniä kertoja täydellisesti kumottu kreationismi- ja evoluutiopalstoilla? Ja sinä haluaisit siis opettaa, mutta sitten levittelet tuollaisia täysin perättömiä törkeitä valheita?
Naurettavaa kaksinaismoralismia.
Ihan vain esimerkiksi pari poimintaa tuolta tarjoamaltasi pellesivustolta:
"Onko olemassa yksinkertaista testiä, joka voisi osoittaa vääräksi (nuoren maan) kreationistien näkemyksen elämän alkuperästä? Kyllä, sellainen testi on olemassa! Jos voitaisiin kiistattomasti osoittaa, että ihmisrotu on paljon vanhempi kuin raamatullisen aikataulun mukainen noin 6000 vuotta, se selvästikin kumoaisi kreationistisen teorian ja tukisi evoluutioteoriaa."
Kyllä siihen on lukemattomia konsteja, mainittakoon nyt vaikkapa nämä jotka ovat aika lailla jyrkästi ristiriidassa sen naurettavan idioottimaisen näkemyksen kanssa, että maapallo ja ihmiskunta olisi vain jotain 6000-7000 vuotta vanha:
https://www3.nationalgeographic.com/genographic/atlas.html
http://www.suol.fi/raamattunet/abot.html
(miksi kristittyjen ylläpitämä raamattu.net -sivusto tarjoaisi moisia "valheita" ihmiskunnan ja maapallon iästä?)
http://www.evoluutio-kreationismi.argumentti.fi/nuoren_maan_kreationismi.php?id=15
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/oldf.html
http://www.evoluutio-kreationismi.argumentti.fi/
"Yksi 20. vuosisadan huomattavimpia ateisteja, filosofi Antony Flew on muuttanut mielensä ja luopunut ateismistaan. Hänet tunnettiin Richard Dawkinsin kaltaisena kiihkeänä ateistina ennen Dawkinsia ja ateististen käsitysten uskollisena puolestapuhujana."
Ja tämähän on selkeä valhe, jota hihhulit mielellään levittelevät (samanlainen valhe kuin että Einstein olisi ollut uskova).
Sen oikean tiedon asiasta voi lukea tuolta:
http://www.rationalistinternational.net/archive/fi/rationalisti_2004/137.html
"Yli 600 akateemisen tason tiedemiestä suhtautuu evoluutioteoriaan epäilevästi"
Niin, ja yli 70000 (vakavasti otettavaa) tiedemiestä sanoo, että kreationismi on puhdasta roskaa, jolla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa ja joka ei ole koskaan kyennyt esittämään ainoatakaan kreationismia tukevaa todistetta.
tuon jutun en tuntenut sitä entuudestaan, mutta nyt lukaisin sen läpi ja siinä oli varteenotettavaa asiaa. Etsin tänne evoluution kautta tulevaa tietoa ihmisen kehityksestä, eli siitä, että kehitymme ja muutumme, mutta vain lajina, emmekä koskaan muutu muuksi lajiksi, emmekä ole muusta lajista ihmiseksi tulleet, vaan meidät on luotu. Jumala on kehityksen alulle panija ja siunaaja.
Tuo on tutkimisen arvoinen asia mikä kerrottiin tuossa kirjoituksessa eli, että taitaa olla nämä ikää tutkivat laitteet väärässä jo alkuasetelmissaan ja pitää kyetä ottamaan niin monet asiat huomioon ennen, kuin ikää kyetään laskemaan niin ihmiselle, kuin maapallollekin, eli yksi suuri kysymys on happitasapainon pysyvyys ja muuttuvaisuus, sillä sillä on oleellinen merkitys iän määritelmään.
Minun omatunnossani ei tosiaan kuulu ainoankaan jumalan ääni. Eikä minulla ole mitään velvollisuutta valehdella lapsille jumalien olevan olemassa vaikka se sinun jessesi niin sanoikin.
Mitenkä sinulle noin kävi, että et usko muinaisiin suomalaisiin jumaliin, vaan tähän yhteen (tosin kolmena kappaleena olevaan)joka on tuontitavaraa.
sillä sinullakin soimaa omatunto, tai titenkin voit tehdä mitä tahdot, jos olet paatunut, mutta silloin sinulla ei ole rakastavia lähimmäisiä, sillä paatumus on niin hirveä asia, että se ajaa rakkauden kauas.
omituinen. Sinun omatuntoasi ei tunnu ollenkaan kolkuttelevan se, että kiusaat ihmisiä noilla älyttömillä lässytyksilläsi? Lienet siis paatunut.
kirjoituksissa kiusaa sinua? Näitähän ei ole pakko edes lukea, mutta jostakin syystä näyt lukevan.
Totuus on puhuttava, jotta kukaan ei jää valheen varaan.
Vielä tuosta omastatunnosta, eli ajatteles mikä pelastus se on ihmisille, jotka uskovat sen ääntä, sillä synti tuo orjuuden ja kaikkinaisen kirouksen ihmisen elämään, mutta kuulaisuus tuo vapauden ja siitä me uudesti syntyneet koitamme todistaa jokaiselle, jotta särkyneet ja murtuneet pääsisivät elämään hyvää elämää. Kenenkään ei tarvitse jäädä elämään kurjuudessa, sillä jokaiselle on luvattu rauha ja ilo, jos tahtovat sen vastaan ottaa.
nimimerkisi tarkoitakin kiitosta. Muistaakseni se on unkaria ja kokonaisuudessaan taitaa kuulu näin: kössönöm seipe, eli kiitoksia paljon. Varmasti sinä vielä josku mahdollisesti kiität Jeesusta, että lähetti sinuakin varten evankeliumin julistajia.
hymistely jota harrastatte täällä ATEISTI-palstalla, se se minua kiusaa.
En minä elä kurjuudessa, vaikken henkiloentoihin uskokaan.
Nuo teidän paatoksenne ovat lähinnä naurettavia, mutta kertovat myös teidän mentaliteetistanne. Kuvittelette olevanne parempia ihmisiä kuin ne, jotka eivät moisiin jorinoihinne usko.
tarkoittaa kiitos unkariksi. Ja ei, en kiitä yhtään ketään siitä, että on "lähettänyt" jonkun löysiä taikauskoisia löpinöitä minulle levittelemään.
alentaa itsesäsi, sillä on väärä luulo, että joka itsensä alentaa se korotetaan. Tai, kyllä se tottakin on, mutta ei tuosa muodossa, jossa sinä niin luulet olevan. Sano itsellesi, että sinä olet yhtä arvokas, kuin kuka tahansa, niin sinulle jää luulottelu poissa, siitä, että muut pitävät itseään sinua parempana.
kirjoitetaan, mutta matkoillani, kun olen saanut noin kirjoitettavia kiitoksia, ovat ne lausuttuna kuulostaneet nimimerkiltäsi.
Mistä sen käsityksen sait? Te hihhulit sen sijaan ylennätte itsenne jonkin maagisen totuuden löytäneinä.
En tosiaan edes kuvittele sinun olevan parempi kuin minä. Sinä itse niin kuvittelet.
>
Älä jaksa lässyttää. Millä hakusanoilla tuo linkki löytyi ? Ettet vaan olisi yrittämässä tuputtaa tuota samaa vanhaa sonnaksi osoitettua kirjoitusta jo monet kerrat siihen tutustuneena. Valehtelu on rumaa. On "melko" epätodennäköistä, että evoluutio-hakusanalla tulee ensimmäisenä juuri tuo linkki vai mitä.
>
Ja vitut, geenikartasto on täsmälleen hedelmöityshetkellä muodostuva. Siihen ei vaikuta mikään ulkoinen tekijä; hankitut ominaisuudet ei periydy, johan sen nyt lapsikin tietää.
>
Kuitenkin uusia lajeja syntyy koko ajan (tästä toki on todisteetkin olemassa).
>
Omatunto ja Jumala on kaksi eri asiaa. Älä yritä ottaa kunniaa (Jumalalle) sellaisesta paikasta, mistä sitä ei voi ansaita. Tosin omatuntokin on kulttuurillinen, hankittu ominaisuus.
jokin maaginen kyky tehdä toisista noin "osuvia" analyyseja?
Minulla sitä kykyä ei ole ja siksi en ketään hauku hihhuliksi, enkä mitenkään muutenkaan pyri alentamaan, sillä olen niin vapaa, että tahtoisin kaikkien olevan yhtä vapaita. Vapaa ihminen ei halua toisten ihmisten kunniaa, eikä hänellä ole tarve itseään korotella, eikä alennella, kummemmin, kuin lähimäisiäänkään.
on minulla kunniassa, kuten kaikki Jumalan antamat käskyt, sanoo, että ÄLÄ VALEHTELE ja siksi en koskaan valehtele, mutta jälleen minun on käännettävä ihmisen, joka tuollaisia syytöksiä latelee katse häneen itseensä, sillä ihminen, joka itse valehtelee luulottelee kaikkien muidenkin sitä tekevän.
Tuon kirjoituksen todellakin sain ja se on minulle täysin uusi kirjoitus ja näin ollen en ole sitä koskaan ennen lukenut, kuin mitä tänään lukaisin.
Hakusanalla yritin ensin hakea alleeseista kertovaa tietoa ja niiden jakaantumisesta kertovaa juttua, mutta en onnistunut ja muistaakseni panin sanan geenit googleen, jolla tuo kirjoitus tuli esiin.
Jos haluaa julistaa jotain "totuutta", niin ei kannattaisi suoltaa typeriä valheita. Vähäinenkin uskottavuus menee heti.
Miksi teillä hihhuleilla muuten ei ole mitään omantunnontuskia valehtelun suhteen? Eikö se teidän uskontonne/uskonne ollenkaan kiellä törkeää valehtelua, vai miksi te teette sitä jatkuvasti?
Noista aikakysymyksistä sinun ei kannattaisi puhua ollenkaan, kun sinulla ei ole mitään tietoa eikä pätevyyttä asian suhteen. Niistä löytyy hyvä yleisesitys täältä - osaat varmaan lukea, mutta et tietenkään voi hyväksyä näitä tosiasioita, koska ne ovat oikeaa tiedettä ja faktoja, eivätkä kreationistista pseudotiedettä:
http://www.evoluutio-kreationismi.argumentti.fi/ajoitusmetodit_radiohiili_evoluutio.php?id=31
Tuolta samalta sivustolta löytyy myös tämä, jota voisin sinulle siteerata, kun tuota rehellisyys on näköjään sinullekin ihan tuntematon käsite:
"Mutta laajemmin esiin nousee kysymys tällaisten fundamentalististen uskonsuuntien - varsinkin näiden liikkeiden opista ja julistuksesta vastaavien tahojen - moraalista ja rehellisyydestä. Miksi ihmisille uskotellaan todeksi sellaista, mille ei löydy tieteellistä tukea eikä konkreettista todistusaineistoa? Onko kasvojen (sekä kannattajien ja heidän rahojensa) menettämisen pelko niin suuri, että totuus pitää uhrata sen tähden? Eikö kristillisyyteen kuulu totuuden rakastaminen ja valmius ottaa tosiasiat vastaan, vaikka ne olisivat vastoin omaa totuttua näkemystä. Ei kai sitä tarvitse pelätä, jos uskonsuunta rehellisesti tunnustaa julkisuudessa erehtyneensä ja uudistaa raamatuntulkintansa vastaamaan tosiasioita?"
Valheella on lyhyet jäljet.
en valehtele koskaan, enkä ole koskaan tuollainen syyttelevä ja katkera, mikä sinusta ilmenee.
Minä olen kyllä valmis tutkimaan asioita ja keskustelemaan niistä sovunhengessä, mutta kykenetkö sinä siihen, jolla on tuo syytös vain mielessäsi ja omat valheet ja niihin uskominen etu alalla.
Nytkin teen tätä Jeesuksen lähteystehtävää useilla palsoilla yhtä aikaa ja siksi en niin tarkasti kerkeä lukemaan kaikkea, mitä minulle luettavaksi tuodaan, mutta ehkä luen niitä sitten myöhemmin.
Menen taasen toisille palstoille, mutta tulen varmaankin vielä takaisin, mutta toivon, että et turhaa syytä minua valehtelijaksi, sillä sitä minä en todella ole, mutta jos tahdot jatkaa vain sitä syyttelyä, niin siitä vain, sillä loppujen lopuksi se ei minua haittaa, eikä minuun koske.
>
Selvä, mutta hakusanalla "geenit" tuota linkkiä ei löytynyt ensimmäisten kahdenkymmenen sivun (200 google-linkin) listassa. Taisitpa sittenkin lasketella luikuria selityksesi kanssa vai mitä ?
Ja eikö olisi hämmästyttävää, että olisit kahlannut kaikki 200 linkkiä läpi ja sitten yht'äkkiä löytänyt tuon linkkisi (ties kuinka kaukaa). Enpä oikein usko, että luit tuon linkin löytääksesi paria sataa kirjoitusta. Miksiköhän valintasi osui juuri tuohon. Niinpä.
No, valehteluhan ei ole ongelma Sinulle, Jumalasi antaa kyllä anteeksi.
Muut seikat tuli siis loppuunkäsitellyiksi ?
>
Ja sitten kirjoitat "sinä siihen, jolla on tuo syytös vain mielessäsi ja omat valheet" (siis OMAT VALHEET) eli syytät tuossa nyt kirjoittajaa valehtelijaksi (perusteluitta) vaikka et "ole koskaan syyttelevä" ? Hmm.
No, kait katsot oikeudeksesi syyttelyn ja valehtelun (ja valehtelusi paljastamisesta pillittämisen), olethan sentään "Jeesuksen asialla".
>
Köysi alkaakin jo kiristyä (et pääse karkuun valehtelustasi), niin parempi onkin jo pohjustaa poistumistasi.
Nyt kun asian noinkin hienosti selvitit, niin koin heräämisen! Suurkiitos siitä. Taidan olla nyt jumalan ykseydessä...vai miten se nyt oli tai meni. Lämmittää rakkaus niin kivasti tuosta pallean kohdalta.
Ainii. Yx pikku juttu. Olihan "herääminen sitä kun aamulla aukasee silmät ja aamustondis ei meinaa millään laantua?
Taas tulee se niin surullisen tuttu yökkäys-refleksi kun alkaa ajattelmaan, että tällaisia ihmisiä kuin avauksen kirjoittaja on todellakin olemassa. Ei minkäänlaista suvaitsevuutta muunlaisia ihmisiä kohtaan vaan pelkkä sokea usko velloo pään sisällä. Sokea usko omaan paremmuuteen ja oman 'tiedon' erehtymättömään oikeellisuuteen. Ei olla kaukana natsismista ja muista sairaista aatteista näiden ääri-krisseleiden kohdalla.
lähtee kylläkin täysin sinusta, sillä taidan olla niin avarasydäminen ja suvaitsevainen, kuin ihminen täällä voi olla ja siksi minulla on ystäviä joka laidalta.
Tuostakin riittäisi puhumista, miten jokainen joka täällä syytellen kirjoittelee, tai muussakin hengessä tekee sitä aina itsensä kautta, eli omasta alitajunnan maailmasta ja ihminen, joka itse on suvaitsematon luulee muiden sitä olevan.
Sovitaan niin: geeneistä se on kiinni onko uskis vai ateisti.
Ja nyt voitte uskikset poistua tältä palstalta.
sillä minulla esim. ei ole mitään palstaa, jonka voisin omia ja siksi minä kai voin käväistä joskus vierailemassa täällä niin, kuin muuallakin. Ei ole pakko lukea. Käytkö sinä koskaan muilla, kuin tällä palstalla?
Ettäs kehtaat kirjoitella julkisella foorumilla tuollaista paskaa! Sinä ja sinun orjamoraalisi! Oman elämäsi saat pilata just sillä tavalla, kuin itse haluat, mutta jätä muut ihmiset rauhaan saastastasi!!
Sinun kohdallasi pitää paikkansa vanha sananparsi: Kristityt ovat täyttäneet maan syntisillä, taivaan orjilla ja helvetin ihmisillä.
Rajattoman omahyväisyyden ruokotonta ilmentymää. Kannattaisiko ryhtyä yleishyödyllisiin toimenpiteisiin itsesi suhteen.
miten moni onneton, sairas, sidottu on saanut evakeliumista vapauden ja tasapainon.
Kuulun seurakuntaan, joka on hajallaan maapallolla, eli en kuulu mihinkään lahkoon ja totisesti monet todistavat siitä onnesta, mistä minäkin julistan.
Tässä seurakunnassa kaikki ovat saman arvoisia ja rakkauden kohteita, eli täällä ei ylennellä eikä alennella ketään, vaan rakastetaan.
Seurakuntaamme kuuluu laidasta laitaan ihmisiä, sellaisiakin, jotka ovat lahkoissa tulleet halveksituiksi ja onnettomiksi, esim. mieleltään rikkinäiset, köyhät, vangitut johonkin vikaan ja niin edelleen ovat tässä seurakunnassa saaneet takaisin terveytensä ja itseluottamuksensa ja siksi tätä seurakuntaa ja sen Sanomaa vastaan hyökätään erityisellä voimalla, sillä vastavoima ei voi hyväksyä tälläistä ihmeellistä elämää Jumalan yhteydessä.
Ne hyökkäykset eivät kosketa meitä millään tavalla, sillä Jeesus on meidät täydellisesti suojannut.