Uskontojen

Loogisin selitys uskontojen syntymälle on seuraava:

Kun homo sapiensin lukumäärä kasvoi yli 50 yksilöä käsittäväksi laumoiksi, sen hallitseminen kävi laumanjohtajalle ylivoimaiseksi. Avuksi tarvittiin "tuonpuoleinen" elementti, johon voitiin vedota, mutta jonka mielipidettä oli mahdottomuus tarkistaa. Jumala tai jumalat, joihin lauman päälliköllä oli yksinoikeus - muilla vain käskyjen sokeaan noudattamiseen, oli juuri se elementti jota tarvittiin. Jumalia keksittiin tarpeen tullen asiaa kuin asiaa varten ja niitä saattoi olla lopulta kymmeniä, jopa satoja.

Myöhemmin jumalat yhdistettiin käytännöllisyyssyistä yhdeksi ainoaksi kaikkivoivaksi jumalaksi. - Siinä lyhyesti uskontontojen historia. Enempää ei tarvitsee tietääkään.
7207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mutta luulisin kuitenkin alkujaan uskomusten lähteneen seikoista joita ei ymmärretty. Salamointi ja ukkosenjyrinä voi olla aika pelottavaa, samoin erinäiset luonnonmullistukset.

Mutta ihan varmasti ihmisten luontaiset pelot on aikojen saatossa valjastettu "hyötykäyttöön" ja niinpä Telluksellamme tallustelee monenmerkkistä uskovaista monenlaisten diktaattorien kahleissa.

Äänestä
  • ...tottakai niitä tarvittiin. Auringonpimennykset, maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset ym. spektaakkelimaiset luonnonilmiöt olivat tehokkaita voimannäyttöjä jumalilta...jos nousette jumalaa vastaan, häviätte aina.

    Äänestä

  • luonnontieteiden tutkija edelleen voi uskoa Jumalaan?
    Ja miksi alunperin koko yliluonnollinen selitys tuli ihmisille mieleen, kun näille pelottaville ilmiöille yritettiin saada selitys?

    Äänestä

  • pari kysymystä kirjoitti:

    luonnontieteiden tutkija edelleen voi uskoa Jumalaan?
    Ja miksi alunperin koko yliluonnollinen selitys tuli ihmisille mieleen, kun näille pelottaville ilmiöille yritettiin saada selitys?

    miksi joku luonnontieteiden tutkija on uskovainen. Onko niitä? Tuskinpa hän ainakaan on sitä mieltä, että salamointi tai ukkosenjyrinä on merkki jumalien vihasta. Toivottavasti ei.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    miksi joku luonnontieteiden tutkija on uskovainen. Onko niitä? Tuskinpa hän ainakaan on sitä mieltä, että salamointi tai ukkosenjyrinä on merkki jumalien vihasta. Toivottavasti ei.

    nimittäin nykyuskolla ja aikojen alussa olleella ns uskolla.

    Jos tarkastelee ns luonnonkansojen uskoja ja myyttejä, niistä voi saada aavistuksen mikä uskon syntylähde on ollut. Kuten Kössönöm sanoi ukkonen ym
    ns selittämättömät ja mysteeriset ilmiöt saattoivat tuntua jonkun tekosilta. Ja jotta ei olisi saatu salamaa omaan majaan oli ehkä elettävä varpaillaan ja annettava lahjoja sille "jollekulle".

    Usko ei siis ollut varsinaisesti sellaista uskoa mitä se nykyään on, vaan taikauskoa. Jos joku ei halunnut tehdä rituaalimenoja suojatakseen omaa majapuuta se oli oma häpeä. Jos taas sattui niin, että salama iski rituaalittoman hörhäkkeen majaan ja teki koko majapuusta silppua, niin tämähän vahvisti rituaalien tehoa. Irvittiin sille, jonka maja lensi pitkin metsää, että mikset ritualisoinut. Ja jos rituaaleja tehtiin ja maja paukahti paskaksi jokatapauksessa, se oli vain merkki rituaalien vähyydestä.

    Nykymeno taas on sitä, että MINÄ ja MINUN rituaalini ovat ainoita tehokkaita. Uskon kyllä, että jollakulla uskovaisella on periaatteessa ns rehelliset motiivit käännytystyöllään. Hän on kokenut muutoksen ja luulee, että kaikki haluavat sitä.

    Tähän on tullut ajansaatossa lisäksi se pillun vahtiminen, joka on merkittävä vallanpitokeino. Suurinta huviahan näyttää olevan uskovaisille naisiensa pimppien tarkkailu, että kuka sinne pääsee siemenensä päästämään.

    Mutta nythän puhutaankin jo uskon ihan eri muodosta kuin mitä se taikausko oli.
    Lisäksi vouhkat keksivät noita puhtausrituaalejaan
    joka vuosisadalle omansa...

    Äänestä

  • Olli Älämölö kirjoitti:

    taikauskoa on monenlaista. Mielestäni kaikki uskonnot ovat taikauskoa. Suotakoon se minulle.

    Tätä taikauskoista rekvisiittaa löytyy kaikista uskomuksista. On ristiä, amulettia, pyhiä paikkoja, rukousnauhoja ja rukousrituaaleja joka lähtöön jne.

    Jos joku noita rituaaleja tehdessään luulee saavansa joltain olennolta apua, niin se on taikauskoa.

    Äänestä

Taikausko & sivistymättömyys & kuolemanpelko & naurettava egoismi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lyhyt historia kirjoitti:

Loogisin selitys uskontojen syntymälle on seuraava:

Kun homo sapiensin lukumäärä kasvoi yli 50 yksilöä käsittäväksi laumoiksi, sen hallitseminen kävi laumanjohtajalle ylivoimaiseksi. Avuksi tarvittiin "tuonpuoleinen" elementti, johon voitiin vedota, mutta jonka mielipidettä oli mahdottomuus tarkistaa. Jumala tai jumalat, joihin lauman päälliköllä oli yksinoikeus - muilla vain käskyjen sokeaan noudattamiseen, oli juuri se elementti jota tarvittiin. Jumalia keksittiin tarpeen tullen asiaa kuin asiaa varten ja niitä saattoi olla lopulta kymmeniä, jopa satoja.

Myöhemmin jumalat yhdistettiin käytännöllisyyssyistä yhdeksi ainoaksi kaikkivoivaksi jumalaksi. - Siinä lyhyesti uskontontojen historia. Enempää ei tarvitsee tietääkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu