Hei kaikki!
Haluaisin tietää kaikenlaista tästä
harrastuksesta. Olen niin ihastunut kauniisiin
akvaarioihin ja kaloihin, että haluaisin
sellaisen itselleni. Akvaarion hoitoon olen
tutustunut jonkin verran vesikilpikonnieni
kautta. Tarkoitukseni olisi hankkia vain ihan
pieni akvaario, ja haluaisinkin tietää mitä
kaikkia tarvikkeita siihen tarvitsisi.
Mietin myös että minkälaisilla kaloilla olisi
hyvä aloittaa?
Onko Suomessa myynnissä pieniä merihevosia?
(muistan nähneeni niitä jossain) ja voiko näitä
tai vesisammakoita pitää yhdessä kalojen kanssa?
Kertokaa kaikenlaista ästä akvaariopuuhasta,
olisin todella kiinnostunut!!
Haluaisin tietää kaikenlaista tästä
harrastuksesta. Olen niin ihastunut kauniisiin
akvaarioihin ja kaloihin, että haluaisin
sellaisen itselleni. Akvaarion hoitoon olen
tutustunut jonkin verran vesikilpikonnieni
kautta. Tarkoitukseni olisi hankkia vain ihan
pieni akvaario, ja haluaisinkin tietää mitä
kaikkia tarvikkeita siihen tarvitsisi.
Mietin myös että minkälaisilla kaloilla olisi
hyvä aloittaa?
Onko Suomessa myynnissä pieniä merihevosia?
(muistan nähneeni niitä jossain) ja voiko näitä
tai vesisammakoita pitää yhdessä kalojen kanssa?
Kertokaa kaikenlaista ästä akvaariopuuhasta,
olisin todella kiinnostunut!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kannattaa hannkia mieluummin vähän reilumpi
akvaario kuin pieni. Isommassa ei ole niin paljon
työtä kuin pienemmässä. Noin 50-80 litraa olisi
sopiva allas koko aloittelijalle. Kannattaa
aloittaa mieluummin vähän karaistuneemmilla
kaloilla kuin joillain hrkillä ja harvinaisilla.
Sopivia aloitus kaloja olisivat muunmuassa:
Keltabarbi,tiikeribarbi,neontetrat,kardinaalitetra
t...yms...
En tiedä onko suomessa myynnissä merihevosia
mutta ne ovat todella herkkiä ja vaativat
merivesiakvaarion. Luulempa että ne tarvitsisivat
oman akvaarion että ei kaloja mielellään sinne.
Ja merihevoset eivät missään nimessä sovi
aloittelijoille. Vesisammakoita voit pitää
kalojen kanssa yhdessä mutta katsi että kalat
ovat tarpeeksi isoja nimittäin sammakko saattaa
pistellä pienemmät kalat poskeensa jos saa ne
kiinni. Oikeita sammakoita luonnosta ei saa
pyytää vaan osta mieluummin kaupasta missä ne
ovat yleisimmin nimellä kynsisammakko. Kun olet
saanut akvaarion käyntiin on todella palkitsevaa
katsella kun jotkut kalat peuhaavat siellä tai
tutkivat koloja. Akvaario harrastus on kaikista
harraastuksista ykkönen.Lemmikkieläimistä kalat
ovat kaikista helppohoitoisimpia koska niitä ei
tarvitse ulkoiluttaa tai komentaa pois raapimasta
sohvaa. Akvaario harrastus sopii kaikille Jos on
allerginen karvaisille eläimille voi aina hankkia
akvaarion! Onnea harrastuksesi pariin!!
merihevoset jo suojeltuja, koska niitä on
pyydystetty niin paljon akvaarioihin ja
kuivatettu "onnenkaluiksi" tms. Olen nähnyt
TV.stä ohjelman, jossa tästä kerrottiin n. 1 v
sitten.
En ole siitäkään aivan varma sillä merihevosethan
ovat todella harvinaisia akvaariossa!!
Minä katsoin varmaan sen saman ohjelman viime
vuonna missä kerrottiin merihevosten elämästä!!
Mutta silti ne ovat liian herkkiä
aloittelijoille!!
juu, kyllähän tämä akvaario harrastus on ihan
kiva harrastus, ja sopii miltei jokaiselle.
aloittelijan kannattaa hankkia semmonen n. 100 l,
on helpompi hoitaa, ja on enemmän kala
vaihtoehtoja. tarvikkeiksi tarvitset: allas,
lamppu, suodatin, lämmitin,hiekat somisteet, pari
haavia, sankkoja, kippoja ja kupppoja ja muovinen
lappo letku ja hyvä kirja
ei niin pakollisia: ilmapumppu, pH, kovuus ym
testit....ja sitten tietty kavit ja kalat.
aloittelijalle sopivia kaloja (tuohon 100 l) :
yleisimmät tetrat ja barbit, partamonni,
monniset, palettikala, synnyttävät hammaskarpit
(eli millit, platyt ym, mutta huomaa, tarvitsevat
ekäksisen ja kovan veden, muut em. pehmeän ja
happaman) nyt sun kuitenkin kannattaa lainata
joku perus opas (miltei joka kirjastosta) ja
lueskella sitä ajatuksen kanssa. onnea
harrastukselle!
Suosittelen minäkin, että otat riittävän ison
heti alkuunsa. Minä aloitin muutama viikko
sitten 75-litraiselta, ja se alkaa jo nyt tuntua
liian pieneltä! Kalatkin viihtynevät paremmin
vähän isommassa, ja isoa ei ole ollenkaan
vaikeampi hoitaa (kuulemma jopa päin
vastoin).
Eli jos nyt olisin valitsemassa ensimmäistä
akvaariotani, ottaisin niin ison, kuin kotiini
sopii, eli ehkä n. 200-litraisen. En nyt
viitsi vaan ihan heti olla investoimassa
uuteen, ehkä myöhemmin...
akvaarioharrastus on tosi ihana ja palkitseva harrastus! Ja todellakin semmonen isompi
allas on helpompi hoitaa. Niin, niistä merihevosista! Merihevoset ovat kuolemassa
sukupuuttoon ja, jos otat niitä otat aikamoisen vastuun itsellesi yrittäessäsi saada niitä
pysymään hengissä ja vielä lisääntymään. En todellakaan suosittele edes alaa kauan
harrastaneille.
Onnea akvaariohoitoon!
Tarvikkeet: valaisin, suodatin, lämmitin, letku
(vedenvaihtoon), lappo (pohjanpuhdistukseen).
Kalanruoka ja mahd.kasvilannoitetta.
Mitä isompi akvaario niin sitä enemmän
kalalajimahdollisuuksia. Ennenkuin ostat jotain
tiettyä lajia, tutki etukäteen myös kirjasta
kalan koko aikuisena, kpl-määrä (yksin,
pariskunta, haaremi, parvi) ja vesiarvot.
Suurimmalla osalla on varmaan (?) pehmeää ja
neutraalia vettä ja suurin osa kaloista myös
viihtyy niissä arvoissa. Parempi mitata kuitenkin
etukäteen ja hankkia kalat sen mukaan kuin pitää
kaloja väärissä oloissa kunnes kuolee tai
muutella itse jatkuvasti vettä suosituksia
vastaavaksi.