Paavalin keksimä Jumalan kuva

Jumala loi luomiskertomuksessaan naisen ja miehen tasapuolisesti omaksi kuvakseen.
Paavali kuitenkin päätti että vain ja ainoastaan mies on Jumalan kuva.

1.Moos.1:27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

1.Kor.11:7 Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa.

17

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jansku H

      Haluatko tosiaan Peku oppia Jumalan viisauksia?

      Alotetaanpas taas: raamattu on hengellinen kirja, joka pitää tulkita hengellisesti. Raamattu selittää silloin itse itseään. Jos haluat tulkita Paavalin opetusta kirjaimellisesti, pitää mennä tutkimaan tuota ko kulttuuria ja vetää siitä johtopäätökset kirjaimellisesti tähän aikaan.

      Mutta Paavali sanoo myös, että Kristuksessa ei ole miestä eikä naista. Ja vieläpä että me uskovat, niin miehet kuin naiset, olemme Kristuksen morsiammia. Seurakunta on siis feminiininen, nainen, jonka tehtävä olisi heijastaa Kristuksen kunniaa.

      • on sitä, että avatun Raamatun äärellä sitä tutkitaan silmät ummessa. Niinhän Peku asian hiljattain osasi kuvata.

      • Työmies2 kirjoitti:

        on sitä, että avatun Raamatun äärellä sitä tutkitaan silmät ummessa. Niinhän Peku asian hiljattain osasi kuvata.

        minä olen sen ymmärtänyt kun olen helluntailaisten juttuja palstalta lukenut.

        Siinähän vaan suljetaan silmät, avataan Raamattu, vaihdetaan päähän sopivat asetukset ellei niitä aiemmin ole vaihdettu, avataan toinen suupieli ja pulputetaan.

      • Jansku H
        Pe.ku kirjoitti:

        Vastaa nyt kysymyksiin, jotka esitin sulle Paavalista?

        Pekun käsitys hengellisestä raamatuntulkinnasta:
        >>Siinähän vaan suljetaan silmät, avataan Raamattu, vaihdetaan päähän sopivat asetukset ellei niitä aiemmin ole vaihdettu, avataan toinen suupieli ja pulputetaan. >>

        Olepas nyt rehellinen itselles, mites itse mahdat näitä tulkintojasi tänne tuoda? Onko sulla tarkotus tuoda "vilpittömästi" ristiriitaisuuksia palstalle vai kenties...
        Ja mä voin sanoa, ettet ole ymmärtänyt hengellistä raamatun tulkintaa...

    • luomiskertomus

      antaa aika selviä viitteitä naisen alamaisesta asemasta mieheen nähden. Mitä muutakaan voi päätellä siitä, että nainen luotiin jälkeenpäin ja miehen kylkiluusta?

      Onneksi evoluutio on tasapuolinen.

      • mutta Paavali pistää kaiken vielä pahemmaksi.

        Koraanilla on pääasiassa sama luomiskertomus muutettuna siten että nainen ja mies kantaa tasapuolisesti vastuun synneistä.
        Islamistithan noudattaakin kirjaimellisesti tuota lakia ja heillä ei maallista lakia ole.

        Onneksi länsimaissa on maalliset lait eikä noudateta Paavalin lakia vaikka monet uskovaiset sitä toivookin jukkafinlandin peesisssä.

      • uskossa on tulkinta.
        Pe.ku kirjoitti:

        mutta Paavali pistää kaiken vielä pahemmaksi.

        Nimittäin Raamatun sellainen.

        Vanha totuus on, että Raamatusta kaikki löytävät oman uskonsa. Ei tarvitse kuin valikoida tietyt osat ja unohtaa toiset.

        Raamatusta löytyy tukea sukupuolten väliselle tasa-arvolle sekä täydelliselle epätasa-arvolle. Miehet ovat tietenkin valinneet jälkimmäisen.

        Huvittavaa helluntailaisten kirjoituksissa on väite Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta. Tietenkin, kun noudatetaan äskeistä ohjetta, niin homma toimii. Noudatetaan vain sopivasti valittua osaa kirjaimellisesti ja osa unohdetaan.

        Mitäs Paavali pistää pahemmaksi? Ja mihin verrattuna? Mikäs ihme on "Paavalin laki"?

        Raamatun mukaan kukin on vastuussa synneistään, oli mies tai nainen.

        Taitaa ne länsimaiset lait pohjautua kuitenkin 10 käskyyn...

        Mites Peku on, uskotko/toivotko/epäiletkö, että Jumala on olemassa?

      • Jansku H
        uskossa on tulkinta. kirjoitti:

        Olennaista Raamatussa on se, että siinä Jumala ilmoittaa itsensä, ilmoittaa suhteensa ihmiseen.
        Raamattu kertoo myös varsin koruttomasti millasia ihmiset ovat, myös ne Jumalan mielen mukaiset. Ja ihmiset eivät valitettavasti näytä muuttuvan Raamatun lehdiltä tähän päivään, vaikka tietoa ja kehitystä onkin tapahtunut. Ihminen on siis samanlainen kuin raamatun sivuilta voi lukea.

        Raamatun totuus on se, että on ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus, joka sovitti syntisen maailman.
        Jeesus, joka nousi kuolleista, voitti kuoleman ja elää. Tämä on evankeliumi, ilosanoma.
        Ja tämä totuus muuten yhdistää helluntailaiset, babtistit, metodistit, luterilaiset, uskon sanan srk, elävät vedet, Nokia Missiot, Patmos säätiöt jne. Ja kaikki uudestisyntyneet muodostaa tuon universaalin seurakunnan. Tästä uskossa on pohjimmiltaan kyse.

      • taikauskoisten touhua
        Jansku H kirjoitti:

        tämä "sovitus"?

        Kirjoitit;"...joka sovitti syntisen maailman."

        Kuka sitä tarvitsi ja jumalalta vaati?

        Miten se "sovitus" toimii, ts. mikä on sen fysikaalinen selitys?

      • Jansku H
        taikauskoisten touhua kirjoitti:

        tämä "sovitus"?

        Kirjoitit;"...joka sovitti syntisen maailman."

        Kuka sitä tarvitsi ja jumalalta vaati?

        Miten se "sovitus" toimii, ts. mikä on sen fysikaalinen selitys?

        Sovitus on sellainen sana, minkä merkityksen kannattaa oppia jo ennen kuolemaa.

        Jumala ei tarvinnut sovitusta: sinä ja minä tarvitsemme.

      • taikauskoisten touhua
        Jansku H kirjoitti:

        Sovitus on sellainen sana, minkä merkityksen kannattaa oppia jo ennen kuolemaa.

        Jumala ei tarvinnut sovitusta: sinä ja minä tarvitsemme.

        etten tarvitse "sovitusta".

        Olen myös satavarma, että sinä tarvitset psykiatria.

        Jos kerran tiedät miten se "sovitus" käytännössä tapahtuu (siis mihin fysiikan lakeihin se perustuu), niin mikset kerro?

        Kerro myös, mihin se jumala sitä sinun "sovitusta" tarvitsee. Kerro myös, miten kuolematon jumalasi saattoikaan kuolla?

        Kerro myös, miten joku voi yleensäkään kuolla toisen puolesta?

        Kerro myös, miksi tuo "kuolleista-heräämistemppu" on tapahtunut monissa muissakin (kristinuskoa) vanhemmissa taikauskoissa?

        Oletko ottanut selville, miten "sijaiskärsimys"-myytti tuli kristinuskoon (siis mistä se lainattiin)?

      • Jansku H kirjoitti:

        Mitäs Paavali pistää pahemmaksi? Ja mihin verrattuna? Mikäs ihme on "Paavalin laki"?

        Raamatun mukaan kukin on vastuussa synneistään, oli mies tai nainen.

        Taitaa ne länsimaiset lait pohjautua kuitenkin 10 käskyyn...

        Mites Peku on, uskotko/toivotko/epäiletkö, että Jumala on olemassa?

        vielä avaukseenkin.
        Luulisi sulla olevan jotain omaa kommentoitavaa avaukseni jakeisiin tai antaisitko edes henkesi tulkinnan siihen.

    • merim.raimo

      ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.

      • tyhmyys tiivistyy

        hihhulin pitäisi kysyä:

        "Olitko näkemässä, kun jumala loi Aatamin?"

        Aina kun kerrotaan evoluutiosta tai Maan geologisista muutoksista vuosimiljoonia sitten, te torjutte kaikki väittämällä, ettei kirjoittaja voi sitä tietää, koskapa ei ollut sitä paikalla todistamassa.

      • merim.raimo
        tyhmyys tiivistyy kirjoitti:

        hihhulin pitäisi kysyä:

        "Olitko näkemässä, kun jumala loi Aatamin?"

        Aina kun kerrotaan evoluutiosta tai Maan geologisista muutoksista vuosimiljoonia sitten, te torjutte kaikki väittämällä, ettei kirjoittaja voi sitä tietää, koskapa ei ollut sitä paikalla todistamassa.

        ettei ihmistä (Aatamia)ole koskaan ollut olemassakaan? Tai oletko varma,että sinulla on päänsisällä jotain muutakin kuin tyhjää?

      • suksi suolle
        merim.raimo kirjoitti:

        ettei ihmistä (Aatamia)ole koskaan ollut olemassakaan? Tai oletko varma,että sinulla on päänsisällä jotain muutakin kuin tyhjää?

        VARMASTI palstan tyhmin; siitä ei ole epäilystäkään.

        Annapa tyhjäpää edes yksi todiste, että Aatami on ollut olemassa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe