KEPUn kokous Turussa on ripittänyt mannertenvälistä nahjusta Zero-Matti Vanhasta kovin sanoin.
Sika-Liisa ja Zero-Matti kärsivät totaalisen tappion neuvottelussa ja kaikki on vielä itse asiassa auki eteläisen Suomen 141-tuen osalta.
Sikatiloilla ja kanaloissa paljastuneet eläinrääkkäystapaukset saattavat lisäksi vielä muuttaa EU:n kannan vieläkin kielteisemmäksi. Eläinrääkkäysvideot on toimettu EU:n maatalouskomissaarin nähtäväksi ja komissaari sanoo niitä pöyristyttäviksi.
KEPU ripitti Vanhasta 141-fiaskosta
3
200
Vastaukset
- Asialla ennenkin
Vai on videot toimitettu Brysseliin.
Iso mies (120kg) on ennenkin toiminut postipoikana komission suuntaan.
Jokunen vuosi sitten hän uhosi EU:n avustuksella lopettavansa maatalouslomituksen Suomesta.
Vesiperä, surkea vesiperä, tuli saaliiksi siitäkin hankkeesta.
Lomapäiviä vain lisätty. - Semmoinen näkökulma
- torvelo alias
VALEHTELEVA-PASKA, jonka totuudet tätä luokkaa jo vuosikausia:
"127.Missä Vanhasen kemikaalivirasto?
Ei missään, sillä tällaista virastoa ei koskaan edes perusteta. Vanhanen menetti Suomelle jo luvatun elintarvikeviraston kun häntä vietiin kuin litran mittaa EU-kokouksessa. Vanhanen luuli saaneensa jotain tilalle kun ei oikein herrojen puheesta...
15.3.2005 - kirjoittanut: Känä"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604