Nyt pitäisi myös selvittää, johtuiko onnettomuus siitä, että kunnallisessa asiaa valvovassa lautakunnassa oli ns. kiintiönainen asiaa hoitamassa?
Kiintiönainen Nokian vesionnettomuuden
Takana?
7539
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihan taisi kyseessä olla normaali sosiaalifemokraattinen operaatio. Kaikille samaa paskaa tasa-arvoisesti.
Sossuthan tunnetusti puhuvat paskaa niin nyt he päättivät sitten syöttää ja juottaakin paskaa.
Loppujen lopuksi syyttömiä rangaistaan, venttiilin avannut duunari joutuu linnaan ja korvausvastuuseen, kaupungin johtajalle myönnetään palkankorotus.
Eikös tuossa nyt ollut kysymys ihan inhimillisestä virheestä. Sen tuottamuksellisuus jää sitten viisaampien arvioitavaksi. Lukemani perusteella myös siinä kaupungin infrastruktuurissa on viemäröinnin osalta ollut moitittavaa. Tilannehan on Nokialla jo parempi, vettä saa tietyin rajoituksin käyttää, hyvä niin.
Annetaan viranomaisten ja mahd. oikeuslaitoksen hoitaa tutkinta ja mahdolliset tuomiot. Meistä maallikoista kenelläkään ei ole siihen edellytyksiä.
Peri sossutyyliin se duunari naulataan ja varsinaiset ryssijät eli demariporukka pääsee kuin koira veräjästä.
Näinköhän Nokiallakin asiat hoidetaan? Luulenpa suuressa osassa suomen kuntia asiat hoidetaan kuten Telajärvellä.
http://www.saunalambusplaza.net/telajarvi/kh20020312.html
Älä nyt ihmistä viitsi lauantaiehtoona nauruun tappaa. Katsoin illan suussa joutessani sen viikonlopun leffaputkeen sisältyvän Johnny Deppin "Private Resort" ja nauroin niin että suosikkituolini tärisi. Ja tässä oli hyvää jatkoa. Kiitos Kiito-Orava! Nokian asioiden hoidosta on aika ristiriitaista tietoa, mutta kuten todettu, tilanne siellä näyttäisi olevan menossa parempaan päin.
Kiva, että joku tuo iloa tähän h-tin harmauteen.
..tämä insuliinimurhista epäilty - onkohan alibi tarkastettu?
Mutta tosiaan, jos oliskin ollut nainen syyllinen, niin voi vain kuvitella mikä riemu siitä olisi revennyt tietyissä tahoissa. Nythän se oli sellainen inhimillinen virhe, naisen tekemänä se olisi tietysti johtunut sukupuolesta.
Eivätkä nämä edes tajua omaa puupäisyyttään.