Uutinen

"Radioaktiivisuus kohonnut Oriveden Siikajärvellä

ORIVESI. Pirkanmaalla Orivedellä sijaitsevan pikkujärven radioaktiivisuus on yllättäen noussut. Saastunut Siikajärvi sijaitsee noin 40 kilometriä Tampereelta koilliseen. Tshernobyl-onnettomuudesta peräisin olevaa radioaktiivista cesiumia löytyi viime vuonna pyydetyistä ahvenista kaksi kertaa niin paljon kuin pari vuotta aiemmin tutkituista kaloista.

"Siikajärvestä kalastavien ei pitäisi syödä petokaloja yli kymmentä kiloa vuodessa", neuvoo Säteilytyrvakeskuksen Ekologia ja elintarvikkeet -laboratorion johtaja Riitta Hänninen.

Syöntirajoitusta ei kuitenkaan voi yleistää koskemaan muuta Suomea, eikä edes muilla Oriveden alueen vesistöillä kalastavilla ole syytä huoleen.
Suomalainen saa vuodessa keskimäärin noin 3,7 millisievertin säteilyannoksen eri lähteistä, ja yli yhden millisievertin ylimääräisen annoksen uskotaan jo olevan haitaksi.

Kalojen cesium-pitoisuudet vaihtelevat eri järvissä varsin paljon. Alueelle osuneen laskeuman lisäksi vaihteluun vaikuttavat järven ja sen valuma-alueen ominaisuudet. Pitoisuudet ovat korkeimpia niukkaravinteisissa, pienissä järvissä, joissa vesi vaihtuu hitaasti.

Säteilyturvakeskus mittasi radioaktiivisuuspitoisuuden viime vuonna 21 järvestä, joista suurin osan sijaitsee 17 vuoden takaisen Tshernobyl-laskeuman alueella. Suurissa järvissä pitoisuudet ovat laskeneet kaiken aikaa ja osassa tilanne on jo yhtä hyvä kuin ennen onnettomuutta."
26999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

>Suomalainen saa vuodessa keskimäärin noin 3,7
>millisievertin säteilyannoksen eri lähteistä, ja
>yli yhden millisievertin ylimääräisen annoksen
>uskotaan jo olevan haitaksi.

Uskotaan? Niinpä. Uskon asiahan se onkin, koska mitään todisteita tuollaisesta ei ole. Esim. Hollannissa saadaan jotain 1mSv vuodessa, eli Suomessa saadaan normaalistikin n. 3mSv enemmän säteilyä vuositasolla kuin Hollannissa eikä mitään terveyshaittoja siitä johtuen ole voitu koskaan osoittaa. Terveyshaittoja ei ole voitu esittää edes satoja millisievertejä vuositasolla enemmän saavien keskuudessa (esim. Intian ja Iranin tietyt alueet sekä Guarapar Brasiliassa).

Sanavalinta oli siis pilkulleen oikea. Kyse on USKON asiasta.

Sinällään on mielenkiintoista että miksi säteilymäärät ovat nyt lisääntyneet yllättäen? Onkohan järven pohjassa tapahtunut jotain muutoksia, esim. mutavyörymiä, pohjasedimenttien tietyt kerrokset nousseet ylös tms. vai mitä ihmettä? Aika outoa se on että yht' äkkiä radioaktiivisten aineiden määrä (cesiumin osalta) nousee moninkertaiseksi.

Äänestä
  • Tuo pitoisuuden kohoaminen oli mitattu käsittääkseni kaloista, ei vedestä. Voisiko kyseessä olla kertymisilmiö?

    Äänestä

  • Samovarius kirjoitti:

    Tuo pitoisuuden kohoaminen oli mitattu käsittääkseni kaloista, ei vedestä. Voisiko kyseessä olla kertymisilmiö?

    Mutta miksi se kertyisi äkkiä nyt? Ei kovin loogista.

    Äänestä

Jokohan se vuosi sitten täällä suu vaahdossa mylvinyt nimimerkki ottaa onkeensa ja muistaa jatkossa todistaa ydinvoiman vaarattomuudesta esim. seuraavasti: "Tshernobylin ydinvoimalakatastrofin vuoksi kalojenkaan syöntiä ei Suomessa ollut tarvetta rajoittaa kuin vasta 17 (SEITSEMÄNTOISTA) vuoden kuluttua."

Vaikka tuskin ko. nimimerkin silloisia - ja vähän myöhäisempiäkaan - vuodatuksia tuosta asiasta monikaan uskoi. Minun on helppo uskoa omia silmiäni ja korviani. Sitä, että 17 vuotta olisi voinut turvallisesti syödä tuonkin järven kalaa, on kenen tahansa vaikea uskoa. Puhumattakaan muista säteilyn saastuttaman luonnontuotteista niillä seuduilla.

Tulevaisuuden uutisia noilla seuduilla odotetaan todennäköisesti kauhulla...

17 vuotta
Tshernobylin ydinvoimalakatastrofin (26.04.1986) vuoksi
syöpään kuolleita on lineaarisella laskentatavalla laskettuna
tänään koko maailmassa 6271, joista Suomessa 103.

Äänestä
  • >Jokohan se vuosi sitten täällä suu vaahdossa
    >mylvinyt nimimerkki ottaa onkeensa

    Jos sinusta tosiasioiden toteaminen on suu vaahdossa mylvimistä, se on varmasikkin vain sinun henkilökohtainen ongelmasi.

    >"Tshernobylin ydinvoimalakatastrofin vuoksi
    >kalojenkaan syöntiä ei Suomessa ollut tarvetta
    >rajoittaa kuin vasta 17 (SEITSEMÄNTOISTA) vuoden
    >kuluttua."

    Yhdessä Suomen tuhansista järvistä on poikkeuksellisesti havaittu sen verran säteilyä, että siitä järvestä kalastettuja petokaloja ei uskomuksen mukaan kannata syödä kiloa kuukaudessa. Se on tietysti kiva että on uskomuksia. Muslimeillahan on tämä uskomus että sianlihaa ei saa syödä lainkaan. Yhden millisievertin lisäannoksella vuodessa suomalaiselle ei todellakaan voida osoittaa olevan MITÄÄN terveydellistä haittaa, itse asiassa maailmalla monet ihmiset saavat SATAKERTAISIA annoksia ilman mitään terveyshaittaa.

    >Vaikka tuskin ko. nimimerkin silloisia - ja vähän
    > myöhäisempiäkaan - vuodatuksia tuosta asiasta
    >monikaan uskoi.

    Ei niin. Minä ihmettelen suuresti miksi joidenkin ihmisten on niin kovin vaikeata ymmärtää tosiasioita.

    >Minun on helppo uskoa omia silmiäni ja korviani.

    Sinä uskot mitä tahansa säteilyhysteeristä roskaa.

    >Sitä, että 17 vuotta olisi voinut turvallisesti
    >syödä tuonkin järven kalaa, on kenen tahansa
    >vaikea uskoa.

    Usko on kiva juttu. Tosiasiat vielä paljon mukavampia. TOSIASIAT sanovat että sieltä järvestä on voinut ihan vapaasti popsia kalaa vuosikausia. Ympäristömyrkyt (mm. elohopea, dioksiini jne.) tosin voivat aiheuttaa ongelmia pitkällä aikavälillä. Ei jokin Tshernobylin pieru.

    >Puhumattakaan muista säteilyn saastuttaman
    >luonnontuotteista niillä seuduilla.

    Säteily ei saastuta mitään. Radioaktiiviset aineet voivat saastuttaa. Radioaktiivisuutta on tosin ympärillämme koko ajan hirvittävästi, samoin kaikessa ruoassa jota syömme sitä on. Ei tosin lähimainkaan sellaisissa määrin että siitä olisi vähääkään haittaa meille.

    >Tulevaisuuden uutisia noilla seuduilla odotetaan
    >todennäköisesti kauhulla...

    Sinunlaisesi säteilyhysteerikko nyt odottaa kauhulla kaikkea mikä liittyy atomeihin, säteilyyn ja Tshernobyliin.

    Tshernobylin on voitu osoittaa aiheuttaneen noin 40 ihmisen kuoleman kuluneiden 17 vuoden aikana. Samaan aikaan ihmisiä on kuollut muutenvaan maapallolla jotain 1600000000 ja polttovoiman aiheuttamiin pienhiukkasiinkin yli 20000000

    Äänestä

  • "17 vuotta
    Tshernobylin ydinvoimalakatastrofin (26.04.1986) vuoksi
    syöpään kuolleita on lineaarisella laskentatavalla laskettuna
    tänään koko maailmassa 6271, joista Suomessa 103. "
    Saman verran amerikkalaisia kuolee vuosittain koska heille turvavyön käyttäminen on vierasta.
    Syöpään on kuollut tuossa ajassa (17 vuotta) kymmeniä miljoonia eurooppalaisia. Nuo teoreettiset luvut hukkuvat tilastoihin.

    Äänestä

  • Samovarius kirjoitti:

    "17 vuotta

    "Saman verran amerikkalaisia kuolee vuosittain koska heille turvavyön käyttäminen on vierasta. "

    Kysymyksessä on ilmiselvästi elämäntapariskin toteuma.

    "Syöpään on kuollut tuossa ajassa (17 vuotta) kymmeniä miljoonia eurooppalaisia. Nuo teoreettiset luvut hukkuvat tilastoihin."

    Tilastot muodustavat tapahtumista. Tilastollisia arvoja voidaan pienentää vähentämällä tapahtumia.

    Äänestä

  • Vastaaja kirjoitti:

    "Tilastot muodustavat tapahtumista. Tilastollisia arvoja voidaan pienentää vähentämällä tapahtumia."

    No tilastoja ovat ne elämäntapariskeistäkin aiheutuvat kuolemat :)

    Pointti oli lähinnä siinä, että:
    1) Luku on teoreettinen.
    2) Ja lisäksi mitättömän pieni.

    "No tilastoja ovat ne elämäntapariskeistäkin aiheutuvat kuolemat :)"

    Ei, vaan niistä ylläpidetään tilastoa.

    "1) Luku on teoreettinen.
    2) Ja lisäksi mitättömän pieni. "

    Selkeissä tapauksissa luvut ei ole teoreettisia.

    Syovän aiheuttajan selvittäminen ei mun käsityksen mukaan ole vielä niin pitkällä, että kovinkaan usein voitaisiin yksiselitteisesti määritellä syyllinen. Siksi puhutaan syöpäriskiä kasvattavista tekijöistä. Riskit ja niiden suuruus on saatu tutkimalla ja tiloastoanalyyseilla. Jenkeissä muistan jopa olevan käytännön, jonka mukaan tuotteen syöpäriskiä kasvattava luku ei saa olla 1/100000. En ole tuosta luvusta aivan varma, toivottavasti joku muukin on lukenut siitä.

    Luvun suuruus tai pienuus on aina suhteellinen asia.

    Kirjoitukseeni jääneen pieneen kirjoitusvirheen ( tuotteen syöpäriskiä kasvattava luku ei saa olla 1/100000) vuoksi etsin netistä tuon jutun, josta tähän yksi kappale:

    "Saksalaiset tutkijat todistivat jo 1930-luvulla, että tupakointi lisää erittäin merkittävästi monien syöpälajien, sydän- ja verisuonitautien sekä keuhkosairauksien riskiä. Sittemmin ainakin 60 000 tieteellistä tutkimusta on vahvistanut nämä löydökset. Esimerkiksi USA:n markkinoille ei nykyään päästetä aineita, joihin liittyvä tunnettu syöpäriski on 1/100 000 - tai joissakin tapauksissa vain yksi miljoonasta. Tupakointiin liittyvät riskit ovat vähintään neljä kertaluokkaa suuremmat."
    http://www.ykliitto.fi/maapyora/isomaki.htm

    Käykää lukemassa koko artikkeli. Koska olen tupakoitsija, tuntuu vain oikealta vastustaa tupakakointia ja sen markkinointimenetelmiä.

    Kasvatan siis tietoisesti henkilökohtaista syöpäriskiäni, jota tupakointi ei ole ainoana kasvattamassa, elämäntavoillani. Jos tupakanpolttooni pitäisi löytää joku muu syyllinen kuin minä itse, se olisi mielestäni valtio, joka on sallinut sen valmistuksen, myynnin, jakelun ja käytön. En nyt kuitenkaan ole etsimässä muita syyllisiä.

    Äänestä

  • Mielenkiintoista verrata ensimmäisen uutisen ja STUKIN virallisen uutisen erästä lausumaa:

    1. uutisessa:

    "Suomalainen saa vuodessa keskimäärin noin 3,7 millisievertin säteilyannoksen eri lähteistä, ja yli yhden millisievertin ylimääräisen annoksen uskotaan jo olevan haitaksi."

    2. STUKin virallinen
    "Hän perustaa neuvonsa siihen, että 10 kiloa syövät saisivat noin yhden millisievertin (mSv) ylimääräisen säteilyannoksen vuodessa. Nykytiedon perusteella on arvioitu, että yli 1 mSv:n lisäannosta on syytä rajoittaa."

    Virallisen uutisen 'Hän' on Riitta Hänninen, STUK. Saman henkilön nimi mainitaan myös ensimmäisessä uutisessa sillä tavoin, että lainaukseni vaikuttaa hänen sanomaltaan.

    Mikä on mielenkiintoista? No se, että ensin käytetään termiä 'uskotaan', ja vaihdetaan se sanaan 'arvioidaan'. Johtopäätös: STUKin omat tai muilta lainatut arviot ovat uskomuksia!

    Tältä pohjalta voidaan myös tarkastella erästä mielipidettä:
    "Asiantuntijoihin ei tarvitse silti "uskoa", koska tieteessä "uskolla" ei ole sijaa vaan tiedolla. Asiantuntijat eivät "usko" asioihin vaan TIETÄVÄT asioista. Maallikot joilla ei ole TIETOA asioista sen sijaan käyttävät omia USKOMUKSIAAN asioista. Tämä kannattaa muistaa."
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000000443475

    Itse asiassa siis: totuus on jossain ulkona...

    Äänestä

  • Vastaaja kirjoitti:

    Mielenkiintoista verrata ensimmäisen uutisen ja STUKIN virallisen uutisen erästä lausumaa:

    >Mikä on mielenkiintoista? No se, että ensin
    >käytetään termiä 'uskotaan', ja vaihdetaan se
    >sanaan 'arvioidaan'. Johtopäätös: STUKin omat tai
    >muilta lainatut arviot ovat uskomuksia!

    Et sitten osaa ottaa huomioon sitä mahdollisuutta, että ehkä TOIMITTAJA on käyttänyt eri sanaa kuin mitä STUK? Muutenkin on huvittavaa että koko ajan kiistät STUK:n asiantuntemuksen ja leikit että muka itse tietäisit paremmin kuin STUK. Minusta se on surkuhupaisaa. Olet aika tyypillinen ydinvoimaa fanaattisesti kaikista tosiasioista välittämättä vastustava säteilyhysteerikko, joka koettaa vetää muita mukaansa säteilyhysteriaansa.

    Äänestä

  • Kaikki ehkä muistavat hiljattain uutisoidut Suomen kallioperän syväseismisten mittausten päättymisen. Tutkijoille se tuotti yllätyksiä.

    http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=38272

    Oriveteen liittyen lyhyt lainaus;

    "- Olemme erittäin tyytyväisiä mittaustuloksiin, sillä niissä on paljon uusia, ennennäkemättömiä geologisia rakenteita aina 50-60 km:n syvyyteen asti. Joudumme uusimaan näkemyksiä ja tulkintoja monien kallioperäalueiden rakenteesta ja kehityksestä, sanoo Kukkonen.

    Eräs tällainen alue on esimerkiksi Keski-Suomen laaja graniittialue, joka sijaitsee noin Pihtiputaan, Seinäjoen, Oriveden ja Suonenjoen välisellä alueella."

    Eurajoen suunnassa ei tämän lainauksen mukaan edes käyty:

    "- Mittauslinjat kulkivat Kuhmosta Vantaalle, Ilomantsista Kokkolaan ja Ranualta Näätämöön, kertoo hankepäällikkö Ilmo Kukkonen Geologian tutkimuskeskuksesta. Maanteillä kulkevien mittauslinjojen yhteispituus on yli 2100 km."

    vaikka alkukappaleessa sanotaan:

    "Koko Suomen alueella toimineen syväseismisen FIRE-hankkeen (”Finnish Reflection Experiment”) kenttämittaukset päättyivät tällä viikolla Lapissa."

    Äänestä

  • Verkkouutisista samasta uutisesta lyhyt lainaus:

    "Erikoistutkija Maarit Muikku Stukista pitää havaittuja cesiumpitoisuuksia kohtuullisina.

    - Terveyshaittojen kannalta merkittäviä ovat vasta miljoonien tai kymmenien miljoonien becquerelien säteilytasot. Tässä mittakaavassa 15 000 becquereliä ei ole paljon. Se vastaa noin kymmentä prosenttia ihmisen vuosittain saamasta kokonaissäteilyannoksesta, Muikku sanoi.
    "
    http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=38495

    Jep. Korkoa korolle-politiikka toimii hyvin. Kun radioaktiivisuutta koko ajan kasvatetaan, pian sama annos on vain noin 9% ja siten vielä kohtuullisempaa...

    Äänestä

Tihkuuhan siitä Padasjoen seurantaryhmän seurannasta sentään jotain tuloksia:

"STUK mittasi padasjokelaisten radioaktiivisuutta
01.07.2003

Säteilyturvakeskus (STUK) kävi kesäkuussa Padasjoella tekemässä kokokehomittauksia selvittääkseen radioaktiivisen cesiumin määrää paljon luonnontuotteita syövissä ihmisissä.

Mittaukseen osallistuneita padasjokelaisia oli yhteensä 75. Cesiumin määrät vaihtelivat melkoisesti tässä ryhmässä. Alin mitattu cesiumpitoisuus oli 200 becquereliä ja suurin pitoisuus 15 000 becquereliä. Keskimääräinen pitoisuus oli 3100 becquereliä.

Vertailuryhmänä käytettyjen pääkaupunkilaisten alin mitattu cesiumpitoisuus vuonna 2002 oli alle 100 becquereliä ja ylin noin 400 becquereliä. Keskimääräinen cesiumpitoisuus vertailuryhmässä oli noin 200 becquereliä.

Padasjokelaisia on mitattu säännöllisesti vuodesta 1994 lähtien. Ensimmäisiä mittauksia tehtiin kuitenkin pian vuonna 1986 tapahtuneen Tshernobyl-onnettomuuden jälkeen.

STUK on valinnut Padasjoen tutkimuksen kohteeksi siksi, että Padasjoki sijaitsee eniten Tshernobylin laskeumaa saaneella alueella. Tutkimusryhmään on valittu runsaasti luonnontuotteita kuten kalaa, riistaa, sieniä ja marjoja käyttäviä padasjokelaisia. Vaikka luonnontuotteiden cesiumpitoisuudet vaihtelevat huomattavasti eri alueilla Suomessa, niistä saatava säteilyannos on kuitenkin pieni. Tshernobylin onnettomuudesta aiheutuva säteilyannos on nykyisin noin yksi prosentti suomalaisten keskimäärin saamasta vuotuisesta säteilyannoksesta.

STUK seuraa myös muiden väestöryhmien radioaktiivisuutta. Tällainen ryhmä on esimerkiksi paljon poronlihaa käyttävät poronhoitajat. Lapissa poronhoitajien radioaktiivisuuden seuraaminen aloitettiin jo vuonna 1962. Ennen Tshernobylin onnettomuutta cesiummäärät olivat peräisin ilmakehässä tehdyistä ydinasekokeista.

Cesium-137 -pitoisuus ihmisessä voidaan määrittää kokokehomittauksella, joka on suora mittaus. Ihmisen saama strontium-90 -määrä joudutaan arvioimaan epäsuoralla menetelmällä, virtsamittauksella. STUKin tutkimuksen mukaan padasjokelaisten ja pääkaupunkilaisista muodostuvan vertailuryhmän strontiumpitoisuuksissa ei ollut eroja. Tshernobyl-onnettomuuden laskeuma sisälsi hyvin vähän strontiumia, joten henkilöistä löytyvä strontium-90 on pääasiassa peräisin vanhasta ydinkoelaskeumasta 60-luvulta."

http://www.stuk.fi/uutiset/news_283.html

Äänestä
  • Onkohan STUKin roolina vain kerätä mittaustuloksia? Esim. ko. ryhmien terveystiedoista voisi odottaa jotain väliaikatietoja, vaikka syövän kehittyminen kestääkin jopa vuosikymmeniä.

    Samoin ensimmäiset mittaustulokset kiinostaisivat.("Ensimmäisiä mittauksia tehtiin kuitenkin pian vuonna 1986 tapahtuneen Tshernobyl-onnettomuuden jälkeen.")

    Korkeat cesiumpitoisuudet kertovat ymmärtääkseni pitkäaikaisesta ja jatkuvasta saannista, koska cesiumin biologinen puoliintumisaika on noin 100 päivää. Noin 80 000 becquereliä cesium-137:ää ruoan mukana saatuna aiheuttaa yhden millisievertin säteilyannoksen.

    Äänestä

  • Vastaaja kirjoitti:

    Onkohan STUKin roolina vain kerätä mittaustuloksia? Esim. ko. ryhmien terveystiedoista voisi odottaa jotain väliaikatietoja, vaikka syövän kehittyminen kestääkin jopa vuosikymmeniä.

    Samoin ensimmäiset mittaustulokset kiinostaisivat.("Ensimmäisiä mittauksia tehtiin kuitenkin pian vuonna 1986 tapahtuneen Tshernobyl-onnettomuuden jälkeen.")

    Korkeat cesiumpitoisuudet kertovat ymmärtääkseni pitkäaikaisesta ja jatkuvasta saannista, koska cesiumin biologinen puoliintumisaika on noin 100 päivää. Noin 80 000 becquereliä cesium-137:ää ruoan mukana saatuna aiheuttaa yhden millisievertin säteilyannoksen.

    ".. cesiumin biologinen puoliintumisaika .."?

    Puolittaa väestön?

    Äänestä

  • HB 0.7 kirjoitti:

    ".. cesiumin biologinen puoliintumisaika .."?

    Puolittaa väestön?

    Niinpä tosiaan .)

    Tarkistin termin ja tiedon STUKilta:

    "Biologinen puoliintumisaika

    Radioaktiiviset aineet poistuvat ihmisen elimistöstä yleensä nopeammin kuin kyseisen radionuklidin puoliintumisajan perusteella voisi päätellä. Radioaktiivisen aineen määrä elimistössä pienenee radioaktiivisen aineen hajotessa. Radioaktiivinen aine poistuu elimistöstä myös biologisten toimintojen vaikutuksesta. Esimerkiksi cesium 137:n fysikaalinen puoliintumisaika on 30 vuotta, mutta sen biologinen puoliintumisaika on vain 3 kuukautta."

    Ymmärrän kyllä pointtisi: kysymyksessä ei ole oikeastaan cesiumin OMA biologinen puoliintumisaika vaan sen ihmisessä olemisen puoliintumisaika. Termit ovat joskus hiukan harhaanjohtavia, kun niitä tarkkaan katsotaan.

    Äänestä

  • HB 0.7 kirjoitti:

    ".. cesiumin biologinen puoliintumisaika .."?

    Puolittaa väestön?

    Kiireessä jäi tämä lukematta:
    "Puolittaa väestön?"

    En nyt saa ihan tuota mielikuvaa.

    Cesium 137 on muistaakseni täysin synteettinen alkuaine, jota saadaan ydinvoimaloista ja ydinpommeista. Joitain biologisia vaikutuksia sillä luulisin olevan - sellaisia, joihin luonto ei vielä ole ehtinyt kehittää sopeutumismekanismia. Silloin vähäkin voi olla paljon.

    Äänestä

  • HS/VERKKOUURISET:

    "Luonnontuotteista löytyy edelleen Tshernobylin säteilyä
    Padasjokisten säteilyannos selvästi suurempi kuin muualla

    PADASJOKI. Padasjokiset saavat Tshernobylistä karannutta cesiumia yhä yli kymmenen kertaa enemmän kuin muut suomalaiset. Kun muualla Tshernobylin säteilyn osuus vuotuisesta annoksesta on keskimäärin yksi prosentti, Padasjoella se on toistakymmentä.
    Padasjokisten vasta mitattu cesium-pitoisuus on keskimäärin 3 100 becquereliä, kun vertailuarvona pidetyllä helsinkiläisellä luku on 200.
    Helsinkiläisten mittaustulos on viime vuodelta. Padasjoella arvot mitattiin viime viikolla. Helsingissä pitoisuus vaihteli 100:n ja 400:n becquerelin välillä, kun Padasjoella mitattiin 200–15 000 becquereliä.

    "Syynä ovat luonnontuotteet", säteilyhygienian laboratorion johtaja Tua Rahola sanoo. "Padasjoella syödään omilta vesiltä ja lähimetsistä hankittua kalaa, sieniä, marjoja ja hirvenlihaa, joihin Tshernobylin laskeuma yhä vaikuttaa. Tavallinen markettiruoka olisi siinä mielessä puhtaampaa."
    Viime viikolla Padasjoen naapurikunnassa Orivedellä Siikajärven kalastajia neuvottiin rajoittamaan ahventen syöntiä kymmeneen kiloon, kun järven isojen ahventen ja haukien cesiumpitoisuus näytti yllättävän isoja arvoja.
    "Terveydelle siitä ei ole vaaraa. Kymmenessä kilossa kalaa on 80 000 becquereliä eli yksi millisievertti, ja säteilytyöntekijöiden annos saa olla 20-kertainen", Säteilyturvakeskuksen erikoistutkija Maarit Muikku painottaa.
    Rahola on tutkinut Lapin poronhoitajia jo 1960-luvulta ja padasjokisia siitä lähtien, kun Tshernobylin säteily laskeutui Keski-Suomeen.

    Kun tieto laskeumasta tuli, maanviljelijä Esko Ylätalo, varatuomari Pekka Mäkijärvi ja toimittaja Kauko Nieminen ottivat yhteyttä elintarvikevirastoon ja sitä kautta Säteilyturvakeskukseen.
    Rahola totesi yhteydenoton aiheelliseksi ajeltuaan säteilymittarin kanssa pitkin pitäjiä ja nähtyään ympäristön lukemat.
    Ylätalon henkilökohtainen luku oli vain 8 000, mutta hirviporukan miehiltä mitattiin 20 000 becquereliä, joiltain suurempiakin lukuja.
    "Hirvenlihan lukuja en muista, mutta pyyssä oli 10 000 becquereliä", Ylätalo sanoo.

    Vuodesta 1994 Säteilyturvakeskus päätti keskittyä erityisryhmien mittauksiin. Se on mitannut 50–100 padasjokista kahdesti vuodessa. Viime viikon mittauksissa kävi 75 henkeä.
    "15 minuuttia sellaisessa kaukalossa, ja tulos oli heti selvillä", Salme Järvinen kuvailee.
    Neljässä vuodessa becquerelit ovat laskeneet 6 700:stä alle puoleen.
    "Ei, en mistään ole luopunut. Mitäs minä, vanha ihminen. Metsämarjoja syön joka päivä, kalaa harvemmin", 75-vuotias Järvinen sanoo.
    Padasjokinen Inkiläisten perhe pitää katiskaansa Vesijako-järvessä, jonka petokalojen cesium-arvot ovat lähes Oriveden Siikajärven luokkaa.
    Perhe muutti kylään viisi vuotta sitten Keravalta. He eivät ole edes ajatelleet mittauttaa cesiumin määrää.
    "Marjoja syödään", isä Ilmari Inkiläinen sanoo.

    Aloitteen tehneestä kolmikosta 80-vuotias Mäkijärvi on luopunut mittauksista. Ylätalot ovat seuranneet oman perheen cesium-arvojen muutoksia.
    "Poika asuu Helsingissä, ja yhdessä vuodessa cesiumin määrä putosi 2 000 becquerelistä puoleen", Esko Ylätalo sanoo.
    Ylätalo pyytää kalaa enää pikkujärviä puhtaammasta Päijänteestä, sillä syöpätapaukset hiukan arveluttavat.
    Suomen syöpäyhdistyksen ylilääkärin Matti Rautalahden mukaan syöpätilastoissa Tshernobylin vaikutus ei näy, ei edes ison annoksen saaneessa Keski-Suomessa."

    http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/artikkeli/1056721043696

    Sivulta löytyy myös kartta Padasjoen sijainnista ja pylväskuva Suomen pahimmista päästöistä.

    Äänestä

  • Vastaaja kirjoitti:

    HS/VERKKOUURISET:

    HS/VERKKOUUTISET:
    TAUSTA
    Cesium puolittuu 30 vuodessa

    Maailman vakavin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui Ukrainassa 26. 4. 1986. Tuolloin Tshernobylin ydinvoimalan nelosreaktori räjähti, ja räjähdystä seurasi tulipalo.
    Voimalasta päässeiden radioaktiivisten aineiden laskeuma saastutti pahoin alueita Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä.
    Neuvostoliiton viranomaiset vitkuttelivat saastuneiden alueiden evakuoinnissa sekä salailivat ja vähättelivät onnettomuuden vakavuutta.
    Myös Suomi sai osansa laskeumasta.

    Laskeuma koostui monista radioaktiivisista aineista, joista useimmat olivat lyhytikäisiä. Säteilyaltistuksen kannalta vaikein aine on cesium 137. Sen määrä vähenee radioaktiivisen hajoamisen kautta puoleen 30 vuodessa.
    Cesium-pitoisuuksia mitataan becquereleillä (bq). Yksi becquerel tarkoittaa yhtä radioaktiivista hajoamista sekunnissa.
    Säteilyturvakeskuksen mukaan suomalaiselle kertyy Tshernobylin laskeumasta koko elämän aikana noin puolet ihmisen vuosittaisesta säteilyannoksesta.

    Cesiumin poistuminen metsistä ja järvistä on hidasta, joten onnettomuuden jäljet näkyvät yhä riistassa, järvikaloissa, sienissä ja marjoissa.
    Maataloustuotteiden cesium-määrät laskivat muutamassa vuodessa entiselleen peltojen muokkauksen ja lannoituksen ansiosta.
    Keskus arvioi, että Tshernobylin onnettomuus aiheuttaa 80 seuraavan vuoden aikana Suomessa joitakin satoja syöpäkuolemia.
    Tshernobylin voimalan viimeinen toimiva reaktori suljettiin joulukuussa 2000.

    Minna Pölkki"

    http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/artikkeli/1056721043688

    Äänestä

  • Vastaaja kirjoitti:

    Kiireessä jäi tämä lukematta:
    "Puolittaa väestön?"

    En nyt saa ihan tuota mielikuvaa.

    Cesium 137 on muistaakseni täysin synteettinen alkuaine, jota saadaan ydinvoimaloista ja ydinpommeista. Joitain biologisia vaikutuksia sillä luulisin olevan - sellaisia, joihin luonto ei vielä ole ehtinyt kehittää sopeutumismekanismia. Silloin vähäkin voi olla paljon.

    Vastaillessa kannattaisi ensin ottaa selvää
    siitä, mistä aikoo vastata.

    Radioaktiivinen cesium (Cs-137) ja tavallinen
    cesium käyttäytyvät ihmiskehossa identtisesti.
    Kehossa on luonnostaan cesiumia noin 6 mg.
    Katso vaikkapa täältä:

    http://www.howe.k12.ok.us/~jimaskew/bodyelem.htm

    Aineen X biologinen poliintumisaika on se aika,
    jonka kuluessa elimistöstä on poistunut puolet
    sinne kertyneestä aineesta X.

    Nämä(kin) asiat selviäisivät STUKin kotisivuilta
    http://www.stuk.fi

    Äänestä

  • lukenut kirjoitti:

    Cesium on todellakin tarpeellinenkin hivenaine. Sen radioaktiivinen isotooppi 137 ei ole erillinen alkuaine.

    Cesiumin, ja muutaman muunkin hivenaineen, keinotekoisen ja radioaktiivisen isotoopin vaarallisuus onkin juuri siinä, että elimistö ei tunnista sitä, vaan pyrkii hyödyntämään sen kuin luonnollisen alkuaineen. Jodi on ehkä näistä tutuin.

    Lapsuksia sattuu jokaiselle, mutta eiköhän tuon kaikki ymmärtäneet, ainakin sen merkityksen.

    En yritäkkään tulla fysiikan asiantuntijaksi. Silti olen kiinnostunut aineen muuttumisesta toiseksi, kuten esim. uraani238 => radon. Tiedätkö jonku hyvän saitin, mistä saisi lisää tietoa siitä, miten eri aineet muuttuvat (tai syntyy uusia aineita) hajoamisen vuoksi? Mieluummin yksinkertaisessa muodossa :)

    Lukion fysiikan kurssi netissä
    http://www.nettilukio.fi/kurssit.htm#fy

    sieltä moderni fysiikka
    http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/5luonnontieteet/fysiikka/fysiikka8/index.htm

    ja tarkemmin ydinfysiikkaa
    http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/5luonnontieteet/fysiikka/fysiikka8/index.htm

    Fysiikan perusteet englanniksi:
    http://hyperphysics.phy-astr.gsu.edu/hbase/hframe.html

    STUKin sivut säteilystä:
    http://www.stuk.fi/sateilysta_lyhyesti/

    Oulun yliopiston säteilyfysiikan kurssi:
    http://physics.oulu.fi/fysiikka/opintojaksot/761117p_sateilyfysiikka/

    Suttuinen esimerkki uraanin (U235) hajoamissarjasta
    löytyy kohdasta "file21" eli
    http://physics.oulu.fi/fysiikka/opintojaksot/761117p_sateilyfysiikka/Ydinfysiikka.pdf

    Suomenkielinen linkkikokoelma fysiikasta
    http://hyl.edu.hel.fi/sivut/Mikko/fysiikka/linkkeja.htm

    Interaktiivinen hajoamiskartta uraanille. Pääset katsomaan,
    kuinka paljon mitäkin alkuainetta muodostuu ajan kuluessa:
    http://www.particle.kth.se/~fmi/kurs/PhysicsSimulation/Lectures/03A/Examples/Radioactivity/Radiation.html
    Samassa on myös selkeä hajoamiskaavio uraanille
    (U235, U238)

    Kaikki hajoamistavat ilmenevät isotooppikartoista.

    Table of isotopes
    http://ie.lbl.gov/education/isotopes.htm
    http://isotopes.lbl.gov/

    Table of radioactive isotopes
    http://ie.lbl.gov/toi/

    Chart of nuclides (320 k)
    http://ie.lbl.gov/toi/pdf/chart.pdf

    Webelements. Alkuaineiden periodinen järjestelmä
    sisältäen alkuaineiden tärkeimmät ominaisuudet.
    http://www.webelements.com/

    Eiköhän näillä pääse alkuun.

    toivottavasti noista löytyy jokin riittävän yksinkertaisesti kerrottu asia, esimerkiksi tyyliin 'vesi muuttuu viiniksi' ;)

    Kiitos taas. Näit paljon vaivaa. Pidän huolen siitä, ettei se ollut turhaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

HB 0.7/ STT kirjoitti:

"Radioaktiivisuus kohonnut Oriveden Siikajärvellä

ORIVESI. Pirkanmaalla Orivedellä sijaitsevan pikkujärven radioaktiivisuus on yllättäen noussut. Saastunut Siikajärvi sijaitsee noin 40 kilometriä Tampereelta koilliseen. Tshernobyl-onnettomuudesta peräisin olevaa radioaktiivista cesiumia löytyi viime vuonna pyydetyistä ahvenista kaksi kertaa niin paljon kuin pari vuotta aiemmin tutkituista kaloista.

"Siikajärvestä kalastavien ei pitäisi syödä petokaloja yli kymmentä kiloa vuodessa", neuvoo Säteilytyrvakeskuksen Ekologia ja elintarvikkeet -laboratorion johtaja Riitta Hänninen.

Syöntirajoitusta ei kuitenkaan voi yleistää koskemaan muuta Suomea, eikä edes muilla Oriveden alueen vesistöillä kalastavilla ole syytä huoleen.
Suomalainen saa vuodessa keskimäärin noin 3,7 millisievertin säteilyannoksen eri lähteistä, ja yli yhden millisievertin ylimääräisen annoksen uskotaan jo olevan haitaksi.

Kalojen cesium-pitoisuudet vaihtelevat eri järvissä varsin paljon. Alueelle osuneen laskeuman lisäksi vaihteluun vaikuttavat järven ja sen valuma-alueen ominaisuudet. Pitoisuudet ovat korkeimpia niukkaravinteisissa, pienissä järvissä, joissa vesi vaihtuu hitaasti.

Säteilyturvakeskus mittasi radioaktiivisuuspitoisuuden viime vuonna 21 järvestä, joista suurin osan sijaitsee 17 vuoden takaisen Tshernobyl-laskeuman alueella. Suurissa järvissä pitoisuudet ovat laskeneet kaiken aikaa ja osassa tilanne on jo yhtä hyvä kuin ennen onnettomuutta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu