prinse

JT Prince

Eli Artist formerly known as Prince Maikkarilla.
Pitääkö Princenkin olla tienraivaaja ja käydä ovilla ollakseen kunnon jt? Entä Williamsin siskosten? Riittääkö heidän kohdalla, että pelaa tennistä riittävän hyvin ja tienaa riittävästi rahaa ja julkisuutta? Toinen (molemmat?) heistä on jopa turnausvoiton jälkeen heiluttanut USA:n lippua. Tietääkseni tämä on kiellettyä jt-lahkossa.

Vai onko se vain niin, että kunhan on riittävän kuuluisa (ja rikas), niin säännötkään eivät ole samat? Pääasia, että julkisuutta tulee.
6201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kysäistä ankkurilta.

Äänestä

ovat saannut Jehovan pyhä henkeä ja päässyt ikuiselle elämään johtavalle tielle.

Vaikka heillä on "kaikkea"ovat silti nöyriä,ja alistuvat Jehovan väkevän käden alle!!

Terveisiä heillekin myös teillekin!

Äänestä

kuuluvat niihin joille maallinenkin kuuluisuus on tärkeää. Heillä on ylpeys noussut päähän ja siksi he mielestään ovat parempia kuin muut ja saavat poiketa vartiotorniseuran tarkoista säännöistä.
Koaska he antavat runsaasti rahaa seuralle katsovat vartiotorniseuran johtajat esim. sisarusten lipun heilutusta läpi sormien ja samalla tavalla se laulajapoika saa erivapauksia.
Kaikki tuo vain rahan takia.
Kyllä vartiotorniseura ymmärtää rahan päälle siinä kuin muutkin.

Äänestä
  • vielä ole paratiisissa,siellä ei tarvitse silloin rahaa!

    Äänestä

  • "liikkuu" rahalla... kirjoitti:

    vielä ole paratiisissa,siellä ei tarvitse silloin rahaa!

    eikö paratiisimaassa käytetä rahaa ollenkaan, eikö siellä ole palveluja, kauppoja ym. täytyykö kaikki viljellä itse, saako liharuokaa ollenkaan?
    Kun Jt.tä on neuvottu tekemään lapset ja opiskella vasta paratiisissä, ihan ilman palkkaako nämä opettajat, lastenhoitajat siellä työskentelevät, vai kuis on? jos kaikki on ilmaista, pitääkö itse hakea bensaa autoon, joistain öljylähteistä, kuka sitä jalostaa?
    Ja kun se jatkuu ja jatkuu vaan, kuka siellä rakentaa, tekee autoja, kun ei nämä nykyiset rakennukset ja autot loputtomiin kestä,
    entä vaateteollisuus, vai pukeudutaanko taas viikunalehteen.

    Äänestä

  • paratiisimaassa kirjoitti:

    Niihin on kenenkään mahdoton vastata.
    Paratiisissa jumala tekee mitä tahtoo ja teettää ihmisillä kaikenlaista joka miellyttää jumalan silmää.
    Ihmiset ovat siellä vain jumalan toiveiden toteuttajia.
    Enää ei ole mahdollisuutta kylvääkö ruista vai kasvattaako sikoja. Kaikesta päättää jumala enkeleineen.
    Siellä joutuvat laiskat seuran vanhimmatkin tosi työhön ja Vartiotorniseuran pääjohtajat hääräävät sokerijuurikaspelloilla kuten muutkin.
    Kukaan ihmisistä ei enää määräile toista vaan jumala paimentaa laumaansa jonka hän on koonnut tarhaansa.
    Tällaista se voi olla tai sitten ei.
    Aika näyttää minkälainen paratiisi oikein on.

    Vartiotorniseuran kuvaukset ovat heidän omia kuvitelmiaan satumaastaan. Jumalalla on vähän toisenlaiset meiningit kuin meillä maan matosilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

prisser kirjoitti:

JT Prince

Eli Artist formerly known as Prince Maikkarilla.
Pitääkö Princenkin olla tienraivaaja ja käydä ovilla ollakseen kunnon jt? Entä Williamsin siskosten? Riittääkö heidän kohdalla, että pelaa tennistä riittävän hyvin ja tienaa riittävästi rahaa ja julkisuutta? Toinen (molemmat?) heistä on jopa turnausvoiton jälkeen heiluttanut USA:n lippua. Tietääkseni tämä on kiellettyä jt-lahkossa.

Vai onko se vain niin, että kunhan on riittävän kuuluisa (ja rikas), niin säännötkään eivät ole samat? Pääasia, että julkisuutta tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu